Tänään se jotenkin iski, matkajännitys. Siinä samalla meinasi tulla myös matkastressi. Tajusin että tässä on enää kaksi arkipäivää hoitaa asioita. Kaapon uusi passi on kai kadonnut postissa, liian kalliilla tilaamani lippikset jumissa tullissa ja siinä samassa hötäkässä näitä selvittäessäni jouduinkin lähtemään pankkiin hakemaan uusia verkkopankkitunnuksia kadonneiden tilalle. Jännätään vielä että ehtiikö vedenalainen kamera tulla ennen lähtöä, tai tilaamani joululahjat, jotka pitäisi saada eteenpäin vielä ennen matkaa. Ja vaikka mitä muuta. Ja pitikö sinne pakatakkin vielä jotain? Että ei tästä ihan täysin stressitön joulu sitten tullukkaan.

Nopeasti sain onneksi käännettyä postiitivisemman moodin päälle (tätä saattoi edesauttaa iso kulhollinen ranskalaisia sekä lasi viiniä ystävän kanssa). Meille tulee varmasti aivan ihana loma, oli lippiksiä tai ei, kulmat ja ripset värjäämättä tai just niitä tietyn pinkin värisiä bikineitä. Passi-asiakin varmasti selviää vielä jotenkin.

On ihana nähdä myös kuinka paljon pojat reissua odottavat. Maapallon toiselle puolelle matkaaminen nimittäin jännitti aluksi aikalailla. Ollaan lennetty ja matkustettu paljon, pääosin isäni luona Espanjassa. Siellä onkin kaikki jo tuttua ja turvallista, mutta kun tuli puhetta sademetsistä, erilaisista eläimistä sekä vedenalaisen maailman tutkimisesta, meni lapsilla pupu pöksyyn. Onko siellä haita? Mitä jos sellainen hyökkää? Ovatko muut kalat ilkeitä, voiko merimakkara purra, entäs jos merisiili pistää? Äiti, et voi sukeltaa sinä kuolet – he sanoivat.

Nyt puheet ovat jo ihan toiset. Kaapo suunnittelee valvovansa koko yön lentokoneessa pelaten ja sitten vain uida, Elviskin aikoo heti perille päästyään mennä veden alle. Itse toivon että 12 tuntisen lennon aikana kaikki nukkuisivat kuitenkin mahdollisimman paljon, mutta sen takaan kun perille vihdoin päästään ei merestä tai altaasta nousta kun korkeintaan syömään.

Pitkä lento ei hermostusta yhtään. Tiedän että minulla on parhaat reissuseuralaiset. Olen ihan tyytyväinen että meillä on ollut mahdollisuus matkustaa, vaikka kieltämättä silloin ne ensimmäiset lennot muutama vuosi sitten yksin kahden uhmiksen kanssa olivat aikamoisia… Nyt minulla on vielä äitini ja veljeni apukäsinä, joten ainut murhe on, että miten MINÄ jaksan odottaa perille pääsyä.

Ehdottomasti päivittelen sitten matkakuulumisia myös sieltä Khao Lakin paratiisirannoilta, jos nettiyhteys vaan pelaa. Ja postausideoita reissusta saa ihmeessä esittää, olisiko teillä jotain tiettyä aihe-aluetta josta olisi kiinnostavaa lukea?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen saanut paljon kyselyitä kamerasta jolla kuvaan blogiin. Kyseessähän on kesällä alkuun testiin saamani, ja lopulta näille teille jäänyt, Olympuksen O-MD E-M10 mikrojärjestelmäkamera. Se siis toimii samalla perjaatteella kuin tavallinenkin järkkäri, erona kuitenkin että se on paljon paljon pienempi ja kevyempi. Erilaisia objektiiveja siihen on saatavilla myös vaikka kuinka. Useita ihmisiä pieni koko hämää ja monesti saankin epäilijöille vakuutella että kyllä, tämä on ihan kun mikä tahansa järkkäri.

Kompaktin kokonsa lisäksi suosikkiominaisuuksiani tässä kamerassa on huippunopea automaattitarkennus (etenkin vilkkaita lapsia kuvatessa ihan ehdoton) sekä sisäänrakennettu wifi, jonka avulla kuvia saa jaettua nopeasti. Wifi mahdollistaa myös kaukalaukaisun kännykän kautta, joka on etenkin meille bloggarille erittäin hyödyllinen ominaisuus. Jos joskus olette ihmetelleet miksi poseraan puhelin kädessä, se johtuu tästä. Kännykän näytöltä voi säätää asetuksia, valita tarkennuspisteen ja siitä tietysti että näkee onko asettelu hyvin, ja sitten vain räpsimään! Ainut miinus on se, ettei yhteys puhelimen välillä kanna kovin monen metrin päähän. Mutta noin kymmenen ainakin.

Lempilinssikseni on ehdottomasti valikoitunut tuo 45mm (1:1.8) kiinteä objektiivi, jota oikeastaan käytän ihan kokoajan. Se ei ehkä ole paras mahdollinen esimerkiksi sisustuskuvaamiseen, sillä se kuvaa niin lähelle. Mutta henkilökuvaamiseen se on ihan huippu! Se saa ihmiset kauniisti erottumaan kuvasta samalla kun tausta on epätarkka. Tykkään kovasti myös sen valovoimaisuudesta. En pidä kuvaamisesta keinovalossa, mutta täällä kotonakin olen saanut oikein kivan valoisia kuvia vaikka päivä olisikin jo hämärtynyt. Sitä ei kuvista huomaa mitenkään. Vai mitä sanotte näistä, lähestulkoon pimeässä keittiössä otetuista kuvista?

Vaikka lähes pari vuotta olen eri järkkäreillä kuvannut, ei manuaalisäädöt ole edelleenkään täysin hallussa. Ja kai se niin on, että aina voi oppia uutta. Järjestelmäkamerassahan valotukseen vaikuttaa kolme tekijää; aukko, valotusaika ja herkkyys (ISO). Jokainen näistä asetuksista vaikuttaa suoraan toisiin. Täysmanuaalina en oikeastaan kuvaa ikinä, vain asetuksilla joissa itse säädetään esimerkiksi vain valotusaika.

Sellainen kamera täällä kuvien takana! Toivottavasti tästä oli hyötyä esimerkiksi uutta kameraa miettivielle, en voi kuin suositella. Vai onko ko kamera jo jollekkin teille tuttu?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viikonloppuna Kaapelitehtaalla vietettiin Oranamon Design joulumyyjäisiä ja mukana oli myös ihana VIMMA. Monelle Maija Louekarin suunnittelemasta lettikankaasta tutun VIMMAN myyntipöydässä oli koko viikonlopun aivan mieletön meininki. Ensinnäkin merkin takana oleva Marjut, tiimeineen, on aivan upea ja sydämellinen ihminen, ja se heijastuu kyllä kaikesta mitä VIMMA tekee. Tarjous -ja erikoistuotteiden lisäksi myyntipisteellä oli mukana bloggareita jotka yhdessä pienimpien myyjäisvieraiden kanssa taitelivat upeita ryijyjä. Myynnissä oli myös mukeja, joiden tuotosta osa menee Interpedialle hyväntekeväisyyteen, Bangladeshilaisten tyttöjen koulunkäynnin tueksi. Me olimme Riikan kanssa paikalla koko sunnuntain ja parasta olikin vain imeä sitä hyvää fiilistä ja tunnelmaa itseensä, jutella ihmisten kanssa, tuttujen ja tuntemattomien. Tosi monta lukijaa ja muuta kaveria kävi meitä moikkaamassa, olipa ihana nähdä teitä kaikkia! Ekan kerran myös joulufiilis myös tuli kunnolla, ihan kyyneleet nousivat silmään kun vieressä hääräili lapsia, Jennin ihana vauva tuhisi siinä, kaijuttimista soi kaunis joululaulu, kynttilät paloivat, kuuset tuoksuivat ja kaikki hymyilivät. Ah! Sain myös uuden lempinimen, myyntitykki. Hehhe, eli kiitos myös kaikille ahkerille ostelijoille.

Kivan päivän lisäksi missiona oli siis toteuttaa yhdessä lasten kanssa yhteistötaideteokset. Väkrersimmekin ryijyjämme siinä kokoajan samalla. Vielä kotiin päästessäni ilta meni teoksen parissa. Juuri hiljattain siivosin vaatekappini, mutta kyllä sieltä lopuksi löytyi pari t-paitaa jotka raaskin uhrata kuteiksi ja jatkaa ryjyn tekoa vielä koko illan samalla netflixiä katsellen. Todella terapeuttista hommaa.

Esittelen pian valmiin ryijyn kunnolla jonka jälkeen se huutokaupataan valitsemaani hyväntekeväisyyskohteeseen. Tässä asiassa kyselisinkin vähän teidän mielipidettänne. Yksi hyväntekevisyyskohde on todella vaikea päättää, koska hyviä ja tärkeitä kohteita on niin paljon. Olisiko teillä ehdotuksia? Sen tiedän että ehdottomasti lasten hyväksi haluan sen menevän. Muutama vahva ehdokas minulla on mielessä, mutta mielelläni kuulisin vielä teitä asiassa!
Pysykäähän kuulolla siis jos uniikki (ja aivan superhieno) ryijy ja hyväntekeminen kiinnostaa!

Lisää aiheesta löytyy myös Lindan, Riikan ja Miiun blogeista nyt ainakin alkuun.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Maanantaina olin kiitollinen että sain nukkua pitkään rankan viikonlopun jäljiltä. Aamupala oli myös ihana.

Tiistaina olin kiitollinen papalle, jonka antoi jonotuslappunsa meille poliisiasemalla passia hakiessamme.

Keskiviikkona olin kiitollinen upeasta säästä. Kävelin aivan rauhassa pitkin töölönlahtea miettien syntyjä syviä.

Torstaina olin kiitollinen Tinderistä joka pelasti muuten tylsän iltani. Siitä ei valitettasti ole painokelpoista kuvaa, tässä teille kuitenkin ihana Elvis.

Perjantaina olin kiitollinen lapsistani, joilla on vähintään yhtä sekopäinen huumorintaju kun itselläni.

Lauantaina olin kiitollinen Arabian tarjouluastiasta joka kesti ehjänä uunissa, vaikken ollut varma.

Sunnuntaina olin superkiitollinen kaikista ihmisistä ja tilaisuuksista joista olen blogin kautta saanut. Viimeisimmästä pian lisää!

Toivottavasti muutkin löysitte tällä viikolla asioita joista olla kiitollinen. Viimeviikolla alkaneen kiitollisuushaasteen/postaussarjan kaikki osat löytyy täältä. Mahtavaa tulevaa viikkoa meille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ruokaa tykkään laittaa, mutta ikinä en ole mikään leipoja ollut, eikä sellaista minusta varmasti ikinä tulekkaan. Jotain hyvää halusin kuitenkin tehdä näin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kuitenkin eilen nälkäisenä, kahden ylivilkkaana käyvän lapsen kanssa ja miljoonan muun lähikauppaan viikonlopun ruokaostoksilla olevan ihmisen kanssa pää raksutti vain tyhjää. En ollut ehtinyt miettiä etukäteen yhtään että mitään tänään syötäisiin ja siinä hätäpäissäni päätin sitten tehdä maailman helpoimman mustikka-vadelma piirakan.

Kaapo odotti kunnon juhlia ja koko päivän jouduin hänelle selittelemään ettei nämä ole sellaiset juhlat. Ei ole tulossa kavereita tai lahjoja, ainakaan tänä vuonna. Se mikä itsenäisyyspäivä on tai mikä siihen on johtanut ja mitä sitä ennen on ollut, ei ihan vielä mennyt perille. Pääasia että piirakka maistui kaikille.

Ihanaa iltaa!

Maailman helpoin mustikka-vadelma piirakka: Kaura-murotaikinataikina pakkasesta, pussi jääkaappisulia kotimaisia mustikoita ja vadelmia, ripaisu vaniljasokeria, purkki sitruunamaitorahkaa. Paista uunin keskitasolla 200´c n 25 min. Ripottele päälle silputtua basilikaa, anna jäähtyä, nauti vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.