PARQUE DE LA PALOMA

28/02/2017

Lupasin laittaa vielä yhden vinkin aurinkorannikolle suuntaaville. Parque De La Paloma eli Paloma-puisto eli lintupuisto sijaitsee Benlamadenassa hyvien kulkuyhteyksen päässä. Keskellä kaupunkia sijaitseva puisto on kaikesta huolimatta rauhallinen, ihana vihreä keidas. Puistoon on vapaa pääsy ja sieltä löytyy muutamia kahviloita, mutta omia eväitä voi syödä hyvin myös nurmikolla tai picnicpenkeillä.

Puiston viehätys on on juurikin kasvillisuus, hienot maisemat sekä eläimet. Keskellä puistoa on iso lampi, jossa uiskelntelee muunmuassa joutsenia, ankkoja ja kilpikonnnia. Ympäriinsä tallustelee vapaana erilaisia lintuja, etenkin kanoja, kukkoja ja riikinkukkoja. Joskus ihmiset käyvät hylkäämässä lemmikkejään puistoon, joten pusikosta saattaa kömpiä vastaan marsuja, hamstereita ja kaneja. Myös lammessa uiskentevat kilpikonnat ovat ihmisten sinne viemiä. Puistossa voi nähdä myös aitauksessa emuja, vuohia sekä aaseja.

Ylhäällä keskellä puistoa on iso leikkipuisto jossa lapset viihtyisivät tuntikaupalla. Oma suosikkini on kaktuspuisto, eli eli Jardin de Cactus, jossa on koko Euroopan laajin valikoima kaktuksia. Yli kahdessatuhannessa kaktuskasvissa riittää ihmeteltävää.

Puistoon sisällä pääsee viidestä eri sisäänkäynnistä joihin kaikkiin pääsee toki autolla, mutta myös junalla, busseilla tai rannasta kävellen. Suosittelen käymään!


RAKKAUDESTA HÖYRYTTÄMISEEN

24/11/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

En todellakaan ole mikään kovin innokas pyykinpesijä ja epämieluisin kotityö on varmastikkin pyykkien kuivumaan ripustaminen ja kaappiin laitto. Jos siis muistan ottaa pyykit koneesta. Ennätykseni on muistaakseni viisi kertaa saman koneellisen peräkkäin pesu. Tulipahan puhtaita, vaikka melkein viikon koneessa odottelivatkin.

Omistammekin aika paljon vaatteita, joten ei ole niin justiinsa jos pesen pyykkiä vain muutaman viikon välein. Mitä nyt pyykkikori rumasti pursuilee. Tuleepahan pestyä aina täysiä koneellisia. Mutta aina välillä tulee sitten tilanteita, ettei kaapissa olekkaan mitään puhtaita vaatteita. Tai pahin on se, kun tajuat että juuri se tietty vaate minkä haluaisit laittaa, onkin siellä pyykkikorissa.

Sain keväällä Electrloluxilta Steamsystem-pyykinpesukoneen, joka on monet monet kerrat pelastanut näiltä tilanteilta. Tässä pesukoneessa on kaksi, kuiville vaatteille tarkoitettua sileyttävää höyryohjelmaa, joiden avulla voi ryppyiset vaatteet silittää. Suosikkini on kuitenkin kolmas höyrytysohjelma, jonka avulla voi raikastaa tunkkaisia vaatteita vaikkapa pyykkikorissa lojumisen jäljiltä. Kuinka monelta vaatekriisiltä tämä onkaan pelastanut minut! Kymmenessä minuutissa vaate on raikas ja rypytön, kätevää! Nyt säilytyksen jäljiltä heitin myös kaikki talvivaatteemme raikastavalle ohjelmalle ja tunkkainen vintin tuoksu oli heti poissa. Kerron myöhemmin lisää, miten muuten tämä uusi pesukone on helpottanut lapsiperheakea ja miksi. Tulossa on myös ennen Joulua vielä aika kiva höyryttämiseen liittyvä arvonta!

Sitä olen tässä vain miettinyt, että onko teissä lukijoissa samanlaisia pyykinpesijöitä kun minä? Unohtuvatko pyykit koneeseen useammaksi päiväksi ja pestäänkö niitä muutenkin vasta silloin kun on ihan pakko? Ja olisiko sitten päinavstaisilla pyykkäreillä antaa jotain neuvoja, miten siitä pyykkihuollosta saisi miellyttävämpää? Nyt ainakin tiedän, että hyvä ja laadukas pyykinpesukone auttaa paljon, mutta se ei vielä osaa ripustaa ja viikata vaatteita kaappiin…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MUUTAMA KAUNISTAVA VINKKI

4/09/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen mukana Sokoksen ja Indiedaysin kampanjassa. Tämä on huippu juttu, sillä tämän myötä pääseen esittelemään teille pari luottotuotettani jo vuosien ajalta, sellaiset jotka jo valmiiksi kylppärin kaapista löytyy. Ensi maanantaina kaikissa Sokoksissa, Emotioneissa sekä verkkokaupassa alkavassa Kutsu Kauneuteen tapahtumasta löytyvät nimittäin myös nämä suosikkini alesta.

Tämän kampanjan myötä luvassa on teillekkin kiva arvonta, mutta ihan ekaksi haluan vähän hehkuttaa näitä suosikkejani. Cliniquen puhdistustuotteet ovat vilkuuneet täällä jo aina blogin perustamisesta saakka. Eikä suotta, koska mielestäni ne ovat vaan ihan parhaita. Niillä iho tuntuu jälkeenpäin niin täydellisen puhdistetulta. Sen jälkeen kun ensimmäisen kerran ostin tuota Cliniquen Clarifyin-kasvovettä, muistaakseni vuonna 2008, on sitä aina löytynyt kaapistani. Tuo jumbopullo on hyvin riittoisa, minulla on päivittäisestä käytöstä huolimatta kestänyt se aina vähintään vuoden. Pullossa oleva ”annostelumekananismi” on tosi kätevä, pumpulilapulla painetaan vaan kerran tai pari. kasvovesi on todella stydiä, sillä ei missään nimessä voi putsata vaikkapa silmiä, kuten uusilla puhdistusvesillä. Mutta enpä ole millään muulla kasvovedellä saanutkaan putsattua ihosta epäpuhtauksia vielä sanomisen ja kasvojen kuorinnan jälkeen. Vaikka minulla on herkkä iho, en kuitenkaan koe että tuote olisi liian vahva tai kuvattaisi tai muuten ärsyttäisi ihoa – päinvastoin. Tehokas pudistus siis myös kirkastaa ihoa, tykkään!

Toinen tuote, jota olen säännöllisen epäsäännöllisesti myös käyttänyt vuosien ajan, on Lumenen Time Freeze Pikakaunistaja. Tätäkin tuotetta olen kehunut ennenkin blogissa ja juuri tänään aamulla kävin ostamassa uuden purkin loppuneen tilalle. Testasin tätä pikakaunistajaa ekan kerran isäni vaimolta, ollessani vasta teini, mutta jo silloin tunsin ja näin sen vaikutuksen. Nyt yli 15 vuotta myöhemmin vaikutus on edelleen sama, mutta vielä selkeämpi. Pikakaunistaja lisää ihon napakkuutta ja palauttaa kimmoisuutta, se auttaa silottamaan ryppyjä ja selkeyttämään kasvojen ja kaulan piirteitä. Mielestäni se on myös loistava meikin pohjustaja.

Nämä molemmat suoskkituotteeni ovat siis tarjouksessa koko Kutsu Kauneuteen viikon ajan, 7.-13-9. Tarjouskuvastossa on paljon muitakin tosi kiinnostavia tuotteita. Itse aijon ainakin tiistaina hakea ihan mielettömässä tarjouksessa olevan Yves Saint Laurentin valokynän. Sekin on entuudestaan tuttu tuote ja lämpimästi suosittelen, jos valokynä on ostoslistalla.

Mitä tuotetta sinä haluaisit testata tarjoustuotteiden joukosta? Vastaamalla kommenttiboksiin voi voittaa 50 euron lahjakortin Sokokselle!!! Kommentoi siis maanantaihin, 7.9. klo 12 mennessä, niin voit päästä shoppailemaan aletuotteita!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

TALLINNAN PARHAAT SHOPPAILUPAIKAT

3/09/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten aiemmin kerroin, oltiin muutama viikko takaperin tutustumassa vähän Helsinki Design Weekin sekä Viron oman Tallina Design Festival DESIGN NIGHT yhteistyöhön. Vuosien saatossa Tallinan Design yö, eli disainiöö, on kasvanut jo useamman päivän tapahtumaksi ja tänä vuonna sitä vietetään 17.-20.9.

Me pääsimme päiväreisulla tutustumaan tapahtuman järjestäjiin sekä muutamaan kiinnostavaan Virolaiseen suunnittelijaan ja heidän työhuoneisiinsa. Aikaa jäi myös kotuta Virolaista designia myymiä kauppoja niin opastetusti kun itsenäisesti kierrellenkin. Kannattaa muuten Tallinnassa vierailessa napata mukaan keltainen Designkartta. Siitä löytyy yli 50 mielenkiintoista kohdetta, kauppaa, ravintolaa, museota tai muuta virolaiseen designiin tai kultuuriin liittyvää kohdetta. Kartan voi ladata ilmaiseksi myös puhelimeen, se löytyy appstoresta nimellä D-kaart.

Tässä kuitenkin kuusi omaa suosikkiani Tallinnan ostopaikoista, koska välimatkat eivät ole hirvittävän suuria ehtii ne mukavasti kiertää yhden päivän aikana:

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

EESTI DISAINI MAJA – Kalasadama 8

Tämä Virolaisen muotoilun keskus on saman henkinen, mikä meillä Helsingissä ollut Design Forum aikoinaan oli.  Se esittelee paikallista nykydesignia ja siellä voi nähdä ja ostaa monen paikallisen suunnittelijan tuotantoa. Samassa rakennuksessa on disainöön toimistotiloja, suunnittelijoiden työtiloja sekä kahvila-klubi Klaus.

TELLISKIVI LOOMELINNAK – Telliskivi 60A
Telliskivi on vanhaan teollisuusmiljööseen perustettu 11 rakennuksen luova ja aktiivinen ympäristö, jossa toimii studioita, design -ja vaatelikkeitä, näyttelytiloja, ravintolaoita sekä kirpputori. Tässä kaksi suosikkiliikettäni alueelta:

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

MINU VÄIKE MAAILM
Tässä liikkeessä myydään vain Virolaisia tuotteita ja kaikki niistä ovat lisäksi ympäristöystävällisiä. Eerin valmistaa miellyttäviä ja tyylikkäitä puuvillaisia lastenvaatteita, Nurme Seep on koko perheen luonnonmukainen kosmetiikka ilman synteettisiä haju- tai väriaineita ja Villapain valikoimaan kuuluvat lastenvaatteet, lampaannahka, liinat, riippukeinut, kiikut ja turvalliset lelut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

LES PETITES
Virolaisen designin ja käsityön myymälä, jossa on monien pienten tuotemerkkien valikoimia ja yhteensä lähes 80 muotoilijan tuotteita. Täällä olisin voinut vain hypistellä ja kuvata yksityskohtia tuntikaupalla. Eritysesti paljon ihania koruja sekä muita pieniä asusteita. Paljon myös siustusjuttuja. Maininnan ansaitsee ehdottomasti myös Dadamoran ja Hilpin lastenvaatteet, jota minunkin matkaani lähti. Usita samoja tuotteita näkyi myös kekustan parissa liikkeessä, mutta täällä hintataso oli hieman edullisempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

TALI – Voorimehe 4

Tähän Vanhan Kaupungin laitamilla olevaan pikkuputiikkiin sain kummallisesti tuhlattua myös omaisuuden. Liikkeessä myydään uniikkikoruja, nahkatuoeita, taideteollisuutta, käsityöleluja ja luonnonkosmetiikkaa. Tali suunnittelee myös paitoja ja todella hienoja koruja. Virolaisten suunnittelijoiden tuotteiden lisäksi täältä löytyy muutamian Latvialaisten ja Liettualaisten nuorten tuotteita. Kuten noita aiemmassa postauksessa kyseltyjä kissa-alushousuja. Tali on avaamassa vielä tänä vuonna myös suurempaa liikettä keskustaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

REEDE – Rottermanni 5

Tämä liike ei varsinaisesti liity millään tavalla Virolaiseen designiin, mutta hienompaa streetvaatekauppaa saa kyllä hakemalla hakea. Joten siksi tämä on ehdottomasti käymisen arvoinen. Mukavan kokoisessa kaksikerroksisessa liikkeessä on reippaasti valinnanvaraa niin miehille kuin naisillekkin. Esimerkiksi en ikinä missään Helsingissä ole nähnyt niin laajaa naisten Carharttin valikoimaa. Muita merkkejä edustaa Wood Wood, Stussy, Cheap Monday, Adidas, Nike, Makia, Vans, Norse Projects ja monia muita. Hyvät alet olivat myös käynnissä! Jokaisen sneakeriharmstaajan unelma!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

SFÄÄR – Mere puiestee 6E

Laadukasta yksinkertaisuutta arvostava, tyylitietoinen ja modernia eleganssia etsivä vierailija löytää itselleen Sfäär Storesta virkistävän vaatevalikoiman. Virolaisten suunnittelijoiden tuotteiden ja luomukosmetiikan lisäksi naisten ja miesten liikkeeistä löytyy tuttuja merkkejä kuten Nudie Jeans, Acne, Edwin, Whyred, Levi’s Vintage, Happy Socks ja Swedish Hasbeens. Aivan valloittava sisustus ja tunnelma!

Koska shoppailessa tulee nälkä, olisi pari ravintolavinkkiä myös – sopivasti näiden soppailupaikkojen yhteydessä tai ihan vieressä. Kiinnostaako? Ainakin muutama lukija kertoi matkaavansa tulevana viikonloppuna juurikin Tallinaan. Olisiko muuten teillä antaa lisää vinkkejä hyvistä shoppailupaikoista?

Niin ja se Helsinki Design Weekhän alkaa NYT ja jatkuu aina tuonne 13.9. saakka. Itseäni ainakin kiinnostelee jokavuotinen Design Market Kaapelitehtaalla sekä Lasten HDW viikonloppu Suvilahdessa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VIMMA POP UP STORE

18/02/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCOcam with f2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAvimma-lastenvaatteet-kevät-poika-

Hei, ajattelin vinkata teille VIMMAN ensi viikon auki olevasta pop up kaupasta Helsingin torikortteleissa. Kaupassa tulee olemaan esillä ensimmäinen droppi kevätuutuuksia sekä paljon myös
ystävähintaisia aletuotteita. Itse aion mennä ainakin ensimmäisten joukossa koluamaan alelaarit, niistä löytyy joka kerta myös uniikkeja kappaleita ihanaia vaatteita.

Kuten tarkkasilmäiset ehkä ovat huomanneet, on Vimman vaatteet vieneet tämän mamman ihan mennessään. Nuo letticolleget ovat varmasti tämän hetken käytetyimmät vaatteet, suoraan pyykkinarulta aina päälle. En malta odottaa mitä kivaa kevätuutuuksissa on, jotain pieniä paljastuksia tosin on jo näkynyt. Mutta kiva päästä livenä näkemään ja hypistelemään niitä pop up kauppaan. Olisi muutenkin kiva jos nettikaupoilla olisi useammin mahdollisuus tällaisia pop up kauppoja järjestämään, vaikka vähän isommalla porukalla. On se vaan niin eri asia pyöritellä vaatteita käsissään, vertailla kokoja ja värejä keskenään…

Mutta menkää ihmeessä käymään katsastamassa uutuudet, voipi olla taas niin että suosituimmat tuotteet myydään heti paikan päälle, ennen kun edes nettikauppaan ehtivät. Ehkä törmätään siellä! Vai kolahtaako Vimman persoonalliset vaatteet samalla tavalla teihin?

VIMMA POP UP: KISELEFFIN TALO, UNIONINKATU 25, 23.2.-1.3.2015.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.