Tänään on ollut yksi jännättävimmistä päivistä – jota onkin itseasiassa aika kovasti jo odoteltukin. Poikien loma loppui, päiväkotirumba alkoi ja samalla sitten se eskari! Voi, minun reipas esikoiseni on eskari nyt!

Virallisesti esikouluopetyus alkaa kai vasta keskiviikkona, mutta leikin kautta tapahtuva opetus ei varmaankaan eroa paljoakaan muusta päiväkotipäivästä.

Jännemäksi jutunhan teki se, että tämä eskari on ihan uudessa paikassa jossa sitten myös uudet lapset ja aikuiset. Ensikäynnin perustella minulle tuli todella hyvä olo uudesta paikasta ja henkilökunnasta – niin ja myös muista lapsista. Kun kyse on omista lapsista, suhtaudun usein hyvin varauksellisti tällaisiin juttuihin, koska kriteerini ovat kai jotenkin aika kovat. Oli todella helpottavaa miten hyvä fiilis tuli uudesta päiväkodista heti ensi hetksestä lähtien. Edellisessä paikassahan minulla meni useampi kuukausi ennen kun aloin luottamaan siihen, että lapseni ovat hyvässä hoidossa.

Elvis jatkaa edelleen vanhassa päiväkodissa, mutta ainakaan nyt kahteen paikkaan vieminen ei tunnu liian hankalalta. Katsotaan sitten talvella kun räntää sataa naamaan… Minusta tuntui aluksi vähän pahalta ajatus, että pojat eivät nää toisiaan koko päivänä. Mutta oikeastaan on aika kiva että he saavat uusia, ihan omia kavereita ja ehkä leikit kotona illalla sitten sujuvatkin myös rauhallisemmin. Saa nähdä. Elvis oli ainakin tästä asiasta aivan fiiliksissä ja ilmoitti olevansa nyt päiväkodin kingi. Hahaha. Joten varmaan kiva myös se, ettei Elviksen tarvitse nyt enää olla leikeissä se ainainen pikkuveli. Aiemmin kun hän lähinnä meni aina isompien perässä siellä.

Saas nähdä mitä kaikkea eskarivuosi tuo tullessaan. Into oppia uutta on ainakin Kaapolla kova, toiveena hänellä olisi oppia lukemaan ja laskemaan. Niin liikuttavaa. Nyt kun ekan päivän jännityksestä on päästy yli, saattoi muutama kyynel vierähtää silmäkulmasta tätä kirjoittaessa. Ei tuota lasten kasvamista, kehittymistä ja itsenäistymistä voi estää, joten kai heidän on pakko antaa vain mennä – eikä pitää enää vauvoina. Niisk.

Minäkin täältä toivottelen kaikille iloista päiväkoti, eskari ja kouluvuotta kaikille. Jotenkin aika ihanaa että tämä arki alkoi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Pyöräiltiin tuossa yksi sunnuntai poikien kanssa Ihana Kahvilaan, Sompasaareen. Pihalla oli yllättäen myös kansainvälinen porukka Baltic Spice nimisestä yhteisöstä. Heidän missionaan on näyttää mitä kaikkea siistiä luonnosta saa ja miten niitä hyödyntää. Olen jo aiemmin tutustunut hieman villiyrttien mielenkiintoiseen maailmaan, mutta taas pääsin maistelemaan uusia kasveja ja makuyhdistelmiä. On vaan niin hienoa että sienien ja marjojen lisäksi tuosta omasta pihasta ja lähimetsästä löytyy niin paljon erilaisia kasveja joita voi ruuanlaitossa käyttää. Kannattaa tutustua esimerkiksi Sami Tallbergin julkaisuihin, jos nämä jutut kiinnostavat!

Omaksi suosikiksi nousi hormasta haudutettu tee. Hitsit miten hyvää! Lehtiä ja kuumaa vettä, voiko yksinkertaisempaa olla! Kannattaa kokeilla! Maitohorsman lehdissä on runsaasti C-vitamiinia ja sitä käytetäänkin teen lisäksi myös ruuaksi monin tavoin. Nuoria lehdettömiä versoja voi silputa salaattiin tai ne voi valmistaa ruuaksi parsan tapaan. Teeksi niitä voi hauduttaa tuoreena tai kuivattuna. Toinen kestosuosikkini on nokkonen, jota pakkasesta löytyykin pusseittain. Käytän sitä pinaatin tapaan ruuanlaitossa ympäri vuoden.

Olettekos te muuten jo ehtineet sieni -tai marjametsälle? Entäs tarttuuko metsästä mukaan myös villiyrttejä ja kasveja?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Aiemmassa kysymyspostauksessa, jossa siis annoin luvan kysellä minulta mitä vaan, sain kysymyksen joka pisti miettimään. Tai ainakin kysymys pyöri päässäni monta päivää. Voi olla, että tähän saattoi vaikuttaa myös samaan aikaan vauvapalstalla kaverini vinkkaama ketju, jossa minua syytettiin lapsipornon levittääjäksi… Noh, ne jutut jätän ihan omaan arvoonsa, mutta ehdottomasti tämä sai minut miettimään etenkin blogin jatkoa ja linjaa tulevaisuudessa. Ja se kysymys meni näin:

Olisi kiinnostavaa kuulla, miksi olet päätynyt kertomaan itsestäsi ja lapsistasi niin paljon blogissa. Kasvot, nimet, kotiosoite, päiväkoti, reissut, jnejne – kaikki on julkista. Monet asiantuntijat niin viestinnän kuin lasten kehityksen ja turvallisuuden aloilta varoittelevat koko elämän tuomisesta nettiin. Mitä ajattelet tästä? Varmaankin olet pohtinut asiaa paljon – miten olet päätynyt näinkin avoimelle linjalle?

Kun blogin 4,5 vuotta sitten aloitin, oli alun perin selvää että kirjoittaisin sitä julkisesti ja sen verran avoimesti kun se hyvältä tuntuu. Joku sanoi joskus, että mieti voisitko kirjoittaa saman Hesarin etusivulle, ja tätä perjaatetta olenkin noudattanut. Luin itse aloittamiseni aikaan hyvin vähän blogeja, tai oikeastaan en ollenkaan. Mutta niistä mihin olin joskus törmännyt, huomasin sellaisen, että tykkäsin eniten niistä blogeista jossa kirjoittaja kirjoittaa itsestään ja perheestään omalla nimellään ja naamallaan. Ja kun blogeja aloin seuraamaan, tämä tunne vahvistui entisestään.

Kerron aina sen verran kun tuntuu. Koska postaan lähinnä postitiivisia asioita, siinä karsiutuu jo iso osa elämääni pois. Vaikka olen hyvin avoin ja rehellinen blogissani, on tämä oikeasti vain pintaraapaisu elämääni. Moni pitkään blogiani lukenut saattaa kokea että tuntisi minut, ja se on varmasti aivan totta – mutta minussa on paljon muutakin. Kuten myös lapsissani.

Kaapo on ollut vuoden ikäinen, kun blogin aloitin. Elvis elänyt koko ikänsä sen kanssa. Nyt kun pojat ovat isompia, he ymmärtävät myös jo melko hyvin, että mitä tämä bloggaaminen on. Välillä he saattavt pyytää että Äiti, ota musta kuva ja laita se koko maailmalle – tai toisinpäin. Lapset saavat siis vaikuttaa siihen mitä kuvia heistä postaan ja mitä kirjoitan. Blogin alkuajoista saakka olen myös miettinyt, etten postaisi heistä mitään ”noloja” juttuja tai kuvia. Mutta tässä kohta jakaa varmasti myös mielipiteitä. Minusta nimittäin räkänokkaiset tai potta -ja vaippakuvat ovat noloja, samoin kun neuvola postaukset jossa kerrotaan että Pekan kivekset olivat nyt laskeutuneet. Sitten taas postaus joissa saattaa vilahtaa paljasta lapsen peppua mökkirannassa tai jossa kerrotaan lapsen luonteesta ja tulevaisuuden haaveista eivät ole yhtään noloja – vaikka minulle on sanottu että on, haitallisia jopa.

Usein nämä kritisoijat perustelevat paheksuntaan sillä, että lasta saatetaan kiusata sitten koulussa. Itse näen tässä suurimpana ongelmana kuitenkin sen itse kiusaamisen, joka on meidän vanhempien vastuulla kitkeä pois ja näyttää hyvää esimerkkiä. Ketään ei saa kiustata, oli sitten ärrävika, vääränlaiset kengät tai blogijulkkis. Muistan, että lapsena mekin katselimme kavereiden kanssa toistemme vauva-albumeita, toimme niitä jopa kouluun. Ei me toisiamme kiusattu ikinä niistä, päinvastoin! Maailma on muuttunut, ja some on suurena osana sitä. Nykyään kymmenvuotiaillakin on enemmän instagram seuraajia kun minulla, joten mitä sitten? Enemmän minusta tuntuu että me aikuiset emme ihan vielä ymmärrä kuinka luonnollista tämä kaikki on lapsillemme, ja loppujen lopuksi me olemme niitä, jotka kiusaamme toisiamme noloista selfieistä tai liian tiheästä facebook päivittämisestä.

Kysyjä myös kysyi, että miksi nimemme, kotiosoiteemme, päiväkoti, reissut, jnejne ovat julksia. Ensinnäkin tästä litaniasta vain nimemme ja reissumme ovat julkisia. Toimelias salapoliisi ehkä saisi selville talon jossa asumme, ja sillä tiedolla ei vielä paljoa mitään tekisi. Ja miksi sitten kerron blogissa reissustamme? No, ensinnäkin kuukauden matkaa Espanjaan olisi vähän vaikea salailla, mutta ennenkaikkea koska haluan kertoa niistä. En minä kuitenkaan hölmö ole, kotonamme on matkojemma ajan aina talovahti. Omalla nimellä kirjottamisen jo aika hyvin avasin tuossa postauksen alussa. Blogin alkuvaiheessa en kuitenkaan paljastanut sukunimeäni. Mutta kun blogi kasvoi ja minusta tehtiin mm haastetteluja lehtiin tai myin kuviani eteenpäin, halusin ilmoittaa senkin. En myöskään näe mitään haittaa nimeni kertomisessa. Kyllähän suurin osa muukin julkisessa ammatissa työskentevä tekee siitä juurikin omalla, koko nimellään. Näin ollen myös saan minulle tai pojille kuuluvat krediit töistämme tai vaikkapa lehtijutuista. Lisäksi oikeusturvamme on myös parempi, vaikkapa mahdollisissa kunnianloukkausasioissa. Itseasiassa minusta tuntuisi tosi oudolta kirjoittaa nimimerkillä tai blogia varten keksityllä nimellä. Se ei tuntuisi aidolta.

Se, että muutama ihminen on esittänyt, että lasten elämästä julkisesti kertominen tai heidän ”nettiminänsä” rakentaminen olisi haitallista, ei vielä ihan vakuuta minua siitä, että olisin nyt tekemässä jotain haitallista ja kauheaa. Me vanhemmat taidamme olla vain enemmän hysteerisiä asiasta, nuorille tämä on arkipäivää. Kun lapseni menee kouluun, suurimman osan luokkalaisten syntymästä ja ensiaskeleista ollaan kerrottu aikoinaan somessa, ei se ole mikään juttu. Kyllä näillä lapsilla on ihan yhtä suuri mahdollisuus sitten rakentaa se oma netti-identitteettinsä kun sen aika tulee. Vahvasti uskon, että lapseni saavat tästä blogijulkisuudesta ihan yhtä paljon traumoja kun minä sain aikoinani siitä, kun äitini puki minut lapsena porkkanahousuihin kun lähdimme kaupungille (rakastan muuten nykyään niitä housuja!).

Etenkin tästä lasten someroolista voisin pauhata vaikka kuinka pitkään. Tiedän silti, että aina on joku joka on eri mieltä kanssani. Joten tämän perustelu saa omalta osaltani, ainakin nyt, riittää. Teen siis jatkossakin niin, mikä hyvältä tuntuu. Blogini elää jatkuvasti ja muokkautuu siinä missä mekin ihmisinä. En siis millään nää avoimesti kirjoittamista huonona asiana. Itseasiassa bloggaaminen on ollut yksi parasta asoista mihin olen ikinä ryhtynyt. Rehellisesti kirjoittaminen omalla naamallaan on opettanut paljon myös itsestäni, saanut pohtimaan ja kyseenalaistamaan asioita. Voisi sanoa, että olen löytänyt todellisen minäni kirjoittamisen ansiosta. Eli aika hieno juttu.

Kiitos vielä Ellille kysymyksestä, mielenkiintoinen aihe! Ja miten jutut kuvat sitten liittyvät aiheeseen? No just täydellisesti, aitoja räpsyjä sieltä täältä. Niin ja hei, uusi somekanava elemämme seuraamiseeseen – nimittäin Snapchat. Löydyn sieltä minttummm nimellä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vaikka eskarin alkaminen ja kahteen eri hoitopaikkaan poikien vieminen jännittää ja vähän ahdistaakin, oikeasti odotan jo arjen alkamista. Ensin oltiin poikien kanssa Espanjassa neljä viikkoa, ja juhannuksesta he jäivät vielä kahdeksaksi viikoksi lomalle. Ei siinä mitään, mutta kun minulla ei ole lomaa. Toki olen voinut pitää pari päivää taukoa hommista sillä ja toisen täällä – mutta hommat kasaantuvat ja itselle iskee stressi.

Olen omasta mielestäni tosi onnekas että päätyöni on tätä blogin kirjoittamista ja se on hyvin vapaata. Mutta työhön liittyy paljon myös käytännön asioiden sopimista, kampanjoiden suunnittelua, puhumattakaan ajasta joka menee kuvia valiten ja muokaten sekä kirjoittaessa. Tietokoneella tulee istuttua paljon. Olen haalinut myös muutamia muita isompia projekteja, jotka vaativat ennenkaikkea luovaa ajattelua, suunnittelua ja mietiskelyä rauhassa. Kahden villikon kanssa se ei ole ihan niin yksinkertaista.

Onneksi kesällä on ollut vähän hiljaisempaa ja olen saanut keskittyä suurimmaksi osaksi vain tähän blogin päivittämiseen, mutta on niitä sähköpostejakin kasautunut aika määrä ja se stressaa. Sitten stressaantuneena saan vielä vähemmän mitään aikaiseksi. Olen sellainen ihminen, että kaipaan työssäni rauhaa ja aikaa. Aikaa miettiä, fiilistellä ja sulatella juttuja rauhassa. Tiedän että minun pitäisi opetella esimerkiksi vastaamaan sähköposteihin heti ne luettuani (se on itseasiassa ollut uuden vuoden lupauksenikin jo pari viimeistä vuotta), mutta…

Lapsille sitä taas haluaisi tarjota kivan ja mieleenpainuvan kesäloman. Puuhata kokoajan kaikenlaista. Usempina päivinä he kuitenkin tuntuvat vain hyppivän seinille, kun en voi tarjota samalla tavalla tekemistä kun päiväkodissa. Häpeisenä ja omatunto soimaten tunnustan, että netflix ja ipadin pelit ovat pyörineet enemmän kun olisin halunnut. Asettamani max 1h/5xvko on ylittinyt varmaan triplasti. Ja entäs sitten se oma-aika? Sitäkin on pakko ottaa, muuten näistä hommista ei ainakaan tule mitään.

Mutta jos lapset olisivat olleet hoidossa kesällä, tuntisin siitä varmasti vielä enemmän huonoa-omaatuntoa. Jos on pieninkin mahdollisuus pitää lapset kesällä lomalla, mielestäni se pitäisi tehdä. Ensinnäkin siellä päiväkodissa ja koulussa lapset ehtivät viettää vaikka kuinka paljon aikaa pitkin vuotta. Toiseksi, myös lapset tarvitsevat lomaa, aivan kuten aikuisetkin töistään. Ja kolmanneksi, uskon että tekee tosi hyvää viettää yhdessä pidempi pätkä ilman sitä arjen kiirettä ja aikatauluja. Ainakaan samanlaisia kun normaalisti. Mielummin sitten vaikka istutaan sohvalla nenät pädeissä ja läppäreissä kiinni, ainakin ollaan yhdessä. Vai mitä olette mieltä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viime viikonloppuna ollaan taas bailattu festaritunnelmissa – myönnetään, että koko kesä tuntuu olleen yhtä pelkkää biletystä. Tällä kertaa aikuisten lisäksi bailata saivat myös lapset, nimittäin Skidit Festarit järkättiin jälleen vanhan Elannon tiloissa, nykyisellä kulttuuripihalla. Skidit Festarit on ekasta kerrastaan saakka ollut ehdottomasti yksi kesän suosikkitapahtumistamme. On hauska kerran kesässä viettää kiva päivä perheen kesken, paikassa jossa isä ja äiti normaalisti käyvät juhlimassa aikuisporukassa. Siltasen, Kutosen ja Kaikun bilekompleksi pihoineen muuntautuu hienosti myös koko perheen festareiden tapahtumapaikaksi.

Paikalla oli paljon kojuja, näytteilleasettajia, erilaisia työpajoja sekä ohjelmaa. Me olimme paikalla koko päivän, mutta emme silti mitenkään ennättäneet osallistua kaikkeen. Pojat kävivät maalamassa Makian pisteellä, Teemu Keisterin työpajassa omat paidat, ja niistä tulikin tosi hienot! Lisäksi leijojen rakentaminen ja koristelu oli kovasti meidän kaikkien mieleen. Kutonen taas oli ihan tulessa, kun dj:t Matti Airaksinen ja Dj Orion soittelivat musaa ja Vj Sellekhans väläytteli visualejaan Skidit Diskossa.

Lempivaatemerkkimme VIMMA julkaisi tapahtumassa myös uudet lettivärityksensä; punaposki ja merenpoika. Myynnissä oli myös pieni erä käsin painettuja kultalettilegginssejä, joista minä onnekas ehdin saada yhdet mukaani. Niitä tulee toivottavasti syksyllä lisää myös tunikan muodossa. Aiheeseen sopivasti lettipajassa letiteltiin myös lasten hiuksia.

Ohjelmaa oli siis hurjasti, meiltä jäi välistä ainakin terassin drinkkibaari, nukketeatteri, tanssitunti, elektroninen äänityöpaja ja noin sata muuta asiaa. Ihanaa kuitenkin että festariin ja tekemisiin oltiin todella panostettu, myös visuaalisesti. Nuo käsin maalatut kyltit olivat super ihania! Kaiken ikäiset festarivieraat oltiin huomioitu, myös ihan pienet vauvat, joille oli oma pehmoinen köllöttely ja kömpimisalue.

Lounasta kävimme haukkaamassa yhdessä suosikkipaikassani, eli Siltasessa. Vietnaminen keittiö toimi hienosti myös lasten kanssa, sillä kaikki päivän erikois-annokset sopivat hyvin myös lapsille ja niitä sai sitten itse maustaa lisää halutessaan. Pitkä jono liikkui onneksi nopeasti ja Dj Tixa oli ihana yllätys. Herra oli tuttuun tapaansa soittelemassa levyjä ja puhumassa musiikin päälle hassuja juttujaan. Käytiin poikien kanssa kesken lounaan joraamassa Super Mario Bros tunnarin tahtiin. Myös muita ihania ruokakojua oli paikalla -kumpa olisikin jaksanut maistella kaikkea.

Skidit Festarit olivat myös ekaa kertaa maksullinen. Tämä uusi linja sai sekä arvostelua että kiitoksia. Itse liityn tähän jälkimmäiseen porukkaan. Ensinnäkin tämä karsi vähän porukkaa. Vaikka ihmisiä oli paljon, oli tilaa myös olla, lennätellä leijaa, katsoa keikkaa ja tanssia. Ihmisiä ei ollut ahdistavan paljon, kuten viime vuosina on välillä ollut. Vaikka edellesvuosina oheistoimintaa on ollut myös paljon, tänä vuonna kaikki oli joten ihan tip top – tämä varmasti myös maksullisuuden ansiota. Ymmärrän ihmisten tuohtumuksen siitä, että aiemmin ilmainen tapahtuma muutetaankin maksulliseksi – mutta kun suosio on niin suuri ja työtä sen järjestämiseksi vielä enemmän, ymmärrän täysin tämän. Pääsylipun hintaa kristisoitiin myös paljon. Perhelippu maksoi 36 euroa. Kun vertaa tavalliseen yhden hengen festarilippuun ei se enää tunnukkaan paljolta. Kokonaisuutena festarit olivat ehdottomasti joka euron arvoiset. Jos nyt jotain keihtettövä tuleville vuosille, niin päivää voisi pidentää hieman. Festareihin oltiin panostettu paljon ja tekemistä oli, mekin olisimme hyvin viihtyneet vielä pari tuntia pidempään.

Oli kylllä tosi kiva päivä, sääkin suosi – välillä oli jopa ihan kuuma! Oltiin poikien isän kanssa liikkeellä ja yksi käsipari enemmän oli kiva olla vaikka isolla kaveriporukalla liikuttiinkin. Totesin kylläkin  kaverille, että ihanaa kyllä kun pojat ovat isompia – on niin helppo ja kiva mennä ja olla. Saa itsekkin nauttia paremmin.

Vielä yhdet festarit ja sitten joku detox.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.