Tänään on ollut yksi jännättävimmistä päivistä – jota onkin itseasiassa aika kovasti jo odoteltukin. Poikien loma loppui, päiväkotirumba alkoi ja samalla sitten se eskari! Voi, minun reipas esikoiseni on eskari nyt!
Virallisesti esikouluopetyus alkaa kai vasta keskiviikkona, mutta leikin kautta tapahtuva opetus ei varmaankaan eroa paljoakaan muusta päiväkotipäivästä.
Jännemäksi jutunhan teki se, että tämä eskari on ihan uudessa paikassa jossa sitten myös uudet lapset ja aikuiset. Ensikäynnin perustella minulle tuli todella hyvä olo uudesta paikasta ja henkilökunnasta – niin ja myös muista lapsista. Kun kyse on omista lapsista, suhtaudun usein hyvin varauksellisti tällaisiin juttuihin, koska kriteerini ovat kai jotenkin aika kovat. Oli todella helpottavaa miten hyvä fiilis tuli uudesta päiväkodista heti ensi hetksestä lähtien. Edellisessä paikassahan minulla meni useampi kuukausi ennen kun aloin luottamaan siihen, että lapseni ovat hyvässä hoidossa.
Elvis jatkaa edelleen vanhassa päiväkodissa, mutta ainakaan nyt kahteen paikkaan vieminen ei tunnu liian hankalalta. Katsotaan sitten talvella kun räntää sataa naamaan… Minusta tuntui aluksi vähän pahalta ajatus, että pojat eivät nää toisiaan koko päivänä. Mutta oikeastaan on aika kiva että he saavat uusia, ihan omia kavereita ja ehkä leikit kotona illalla sitten sujuvatkin myös rauhallisemmin. Saa nähdä. Elvis oli ainakin tästä asiasta aivan fiiliksissä ja ilmoitti olevansa nyt päiväkodin kingi. Hahaha. Joten varmaan kiva myös se, ettei Elviksen tarvitse nyt enää olla leikeissä se ainainen pikkuveli. Aiemmin kun hän lähinnä meni aina isompien perässä siellä.
Saas nähdä mitä kaikkea eskarivuosi tuo tullessaan. Into oppia uutta on ainakin Kaapolla kova, toiveena hänellä olisi oppia lukemaan ja laskemaan. Niin liikuttavaa. Nyt kun ekan päivän jännityksestä on päästy yli, saattoi muutama kyynel vierähtää silmäkulmasta tätä kirjoittaessa. Ei tuota lasten kasvamista, kehittymistä ja itsenäistymistä voi estää, joten kai heidän on pakko antaa vain mennä – eikä pitää enää vauvoina. Niisk.
Minäkin täältä toivottelen kaikille iloista päiväkoti, eskari ja kouluvuotta kaikille. Jotenkin aika ihanaa että tämä arki alkoi.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Ihania tänä uudet eskarilaiset. Meilllä eskarilainen ihmetteli aamulla, että saanko jo tänään laittaa uuden repun, kun eskarihan alkaa vasta keskiviikkona.
Täällä eskari alkaa vasta ensi viikolla ja tänään iski se ahdistus kun muistin että vaatteet on vielä nimikoimatta, sisätossut ostamatta jne jne!!! 😀