ERKKI ESKARILAINEN

7/03/2018

Se on varmaan joku nuorimman lapsen syndrooma, että sitä kuopusta pitää aina ihan vauvana. Elvis täyttää tänä vuonna seitsemän ja menee syksyllä kouluun ja silti hän on perheemme vauva. Se että hän on hurjan taitava ja itsenäinen, heittää ihan hulvatonta läppää ja haluaa jäädä kauppareissun ajaksi yksin kotiin, ei vaan vie sitä tunnetta itseltäni pois. Yllätyn joka kerta kun nostan hänet syliini siitä, miten iso hän jo onkin. Silti sisimpäni ei jotenkin sisäistä sitä, ettei hän ole enää se pienen pieni pötkylä joka makoili olkkarin lattialla taljalla ja opetteli kääntymään.

Luulen että tämä kaikki muuttuu kun uusi vauva syntyy. Että molemmat lapset venähtävät yhdessä yössä ja alkavat näyttämään silmissäni oikeasti sen ikäisiltä kun ovat. Ehkä uskon vihdoin sen, etten noin vain jaksa nostaa heitä syliini, ja että tottatosissaan heillä on myös ihan oma elämänsä, omat juttunsa eivätkä he enää elä täysin symbioosissa kanssani. Kaapon kohdalla tämän jo osittain ymmärränkin, mutta edelleen minun on vaikea käsittää että Erkki-vauva viettää nyt viimeisiä kuukausiaan esikoulussa.

Tuleva koulun aloitus tuntuu minusta ihan hirveän haikealta. Tuntuu vaikealta niinsanotusti päästää lapsi pesästä. Kun ei tiedä mitä hän tarkalleen päivisin puuhaa ja miten hänelle siellä koulussa ja välitunneilla menee. Eskarista koulumaailmaan hyppääminen on oikeasti tosi iso harppaus, kaikki muuttuu.

Molemmat pojat ovat olleet samassa eskarissa, jota ei siis järjestetty samassa päiväkodissa missä he olivat olleet aikaisemmin, vaan he vaihtoivat esikoulun alkaessa paikkaa. En tiennyt että joku niin ihana paikka voi edes olla olemassa. Se postitiivisuuden, aidon kiinnostuksen ja työstään tykkäämisen määrä aluksi ihan ällistytti. Edelleen joka päivä minusta tuntuu että HALUAN viedä lapseni siihen ympäristöön, että se tekee hänelle aidosti hyvää niin monella eri tavalla.

Missään muualla en ole kokenut samaa, ja ehkä sekin tuo tähän oman haikeutensa. Kun koulu alkaa tämäkin loppuu. Koulu ei tunnu minusta samalla tavalla turvalliselta ympäristöltä. Lapsia ei voida valvoa ja huomioida siellä samalla tavalla. Koulu toki opettaa omalla tavallaan, ja ehkä se olen vain minä josta tämä tuntuu näin vaikelta. Eiväthän lapset voi ikuisesti elää pumpulissa, vaikka tahtoisinkin. On kuitenkin suuri onni, että lapsemme ovat saaneet viettää yhden tärkeimmistä vuosistaan noin ihanassa ympäristössä mitä eskari on heille antanut.

Tai siis mitä sen henkilökunta on antanut. Heistähän tämä kaikki on kiinni. Olen jopa aika vihaisena lukenut viime päivien uutisia lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien palkkauksesta. Tuosta työstä mitä he tekevät pitäisi maksaa vähintään tuplamäärä. Tässä sitä todellaan punnitaan todellinen kutsumus ja kiinnostus lapsia ja heidän laadukasta varhaiskasvatustaan kohtaan.

Tänä aamuna Erkki-eskarilainen lähti esikouluun yhtä iloisena kun joka ikinen aamu. Siellä häntä odotti ovella tuttu hymyileväinen aikuinen, hyvän huomenen toivotus sekä halaus. Osa kavereista oli jo paikalla, osa vielä aamupalapöydässä ja osa tuli eteiseen moikkaamaan. Tavaroiden naulakkoon ripustamisen jälkeen hän juoksi, kuten joka muukin aamu, pesemään kätensä jolloin minun tehtävänäni on odottaa vielä ulko-ovella ja vasta käsienpesun jälkeen sanotaan heipat. tai siis moikka, noin kymmenen kertaa.

Kun iltapäivällä menen hakemaan hänet, saan yleensä käsiini nipun sinä päivänä tehtyjä piirroksia ja sarjakuvia, yksityiskohtaisen selvityksen jostain hauskasta leikistä ja siitä, miten hyvää kastiketta ja salaattia tänään oli lounaalla. Yleensä hän on hyvällä tuulella, mutta toisinaan harmittaa jos olen tullut hakemaan liian aikaisin. Sitten taas halitaan ja toivotetaan heipat ja huomiset. Vitsit meille tulee ikävä tuota paikkaa.


PIENET OPPIJAT JA APUA KESKITTYMISEEN

13/10/2017

Kaupallinen yhteistyö – Minisun Omega Junior

Tiedättekö miksi kutsutaan D-vitaamiinia? No aurinkovitamiiniksi! Entäs, miksi kutsutaan Omega-3 vitamiinia? Tietysti aivovitamiiniksi! Entä arvaattekos miksi kutsutaan vitamiinia jossa on näitä molempia samassa? No, aivoauringoksi! Ainakin jos meidän pojilta kysytään.

Lasten keksimä aivoaurinko onkin hyvin kuvaava nimi tälle oranssin geelipalan muodossa olevalle Vermanin Minisun Omega Juniorille, joka sisältää 10 mikrogrammaa D3- vitamiinia sekä 600 mg korkealaatuista kalaöljyä. Pureskeltava geelipala on valmistettu kestävän kehityksen periaattein tuotetusta kalaöljystä ja se maistuu appelsiinille, vadelmalle ja sitruunalle.

Miksi tällaisia vitamiineja meillä sitten syödään? Tänä syksynä havahduin yllättäen siihen, ettei perheessämme ole enää yhtäkään päiväkoti-ikäistä lasta. Esikoinen meni toiselle luokalle ja kuopus aloitti esikoulun. Muutos on ollut valtava.

Eskari vaihtuikin lennosta paikkaa päivän varoitusajalla tutussa päiväkodissa tapahtuneen vesivahingon takia läheisen koulun tiloihin, joten uuden opettelu alkoi jo heti siinä. Kaikki paikat, tavaroiden järjestys ja rutiinit piti oppia uudestaan – niin eskarilaisten kun henkilökunnankin. Toki myös suurin osa kavereista oli uusia. Eskarilaisten pitää myös huolehtia itse kaikista tavaroistaan, kantaa reppua kaikkialle mukaan – naulakko pitää tyhjentää kokonaan aina ulos mentäessä.

Uutena juttuna eskarissa ton tietysti myös tehtävät. Esikoulussa harjoitellaan numeroita, kirjaimia, kirjoittamista, lukemista ja kaikkia muita tärkeitä taitoja. Vastapainona tälle kaikelle eskarissa harjoitellaan myös mindfulnessia. Väritetään hiirenhiljaa mandalaa ja harjoitellaan sisäistä rauhaa. Silti oppiminen ja keskittyminen kaipaavat tukea myös muualtakin, jota Minisun Omega Junior tuo. Rasvahapot tukevat tutkitusti oppimista, sillä ne tehostavat ja tukevat aivojen toimintaa.

Entäs sitten toinen luokka! Voi jestas mikä harppaus on taas tapahtunut vuodessa. Koulureppu painaa jo monta kiloa, kirjoja ja vihkoja on vaikka kuinka monta ja läksyjä välillä niin paljon että olen itsekin ihan poikki niiden tekemisen jälkeen. Nolottaa ehkä vähän myöntää, mutta tarkistaessani Kaapon matikanläksyjä pitää minun itse turvautua välillä lunttaamiseen – niin vaikeita ne ovat jo nyt!

Kaapo on luonteeltaan todella rauhallinen tyyppi, mutta hänellä on taipumusta välillä uppotua omaan mielikuvitusmaailmaansa. Olemme siitä onnekkaita, että myös tällaista oppilastyyppiä osataan koulumaailmassa nykyään arvostaa ja kaikille oppilaille pyritään löytämään ne ovat toimivat tavat oppia. Uskon että monipuolinen ruokavalio ja oppimista tulevat vitamiinit auttavat myös rauhallista lasta keskittymään olennaiseen.

Lapset ottavat oikein mielellään aivoaurinkonsa joka aamu ja he muistuttavat kyllä jos minä meinaan unohtaa antaa sen! Kätevää on se, että molemmat tärkeät vitamiinit löytyvät yhdestä samasta palasta, joita riittää yksi päivässä. Syön itsekin välillä itse geelipalan, ne maistuvat oikeasti hyvältä!  D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja kalaöljyn sisältämä DHA-rasvahappo ylläpitää normaalia aivotoimintaa ja näkökykyä. Vitamiineja voi ostaa apteekista.

Mihin asioihin lapsesi kaipaa erityistä apua keskittymisen osalta? Vastaa alle ja voita vuoden vitamiinit! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Minisun Junior – vitamiinipaketin, jonka arvo on 60 euroa. Arvonta päättyy 20.10.


EI ENÄÄ ESKARILAINEN

21/06/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Pojilla alkoi tänään kesäloma, mutta samaan aikaan myös taas yksi vaihe on elämässä takanapäin ja uusi alkamassa. Eskari loppui. Esikoiseni on tämän kesän jälkeen koululainen.

Vanhempana on uskomatonta olla tässä tilanteessa. Omat lapset näkee aina niin vauvoina. On vaikea käsittää että se juuri hetki sitten syntynyt poika itsenäistyy. Alkaa toden totta elämään omaa elämäänsä, enkä minä häntä enää omista, kuten ennen.

Vuosi eskarissa oli hieno. En olisi parempaa paikkaa, ryhmää ja aikuisia voinut ikinä toivoa. En edes tiennyt, että noin ihania paikkoja voi olla. Tulee sitäkin ikävä. Tuntuu uskomattomalta, että nyt se jo loppui. Tuntuu, että vasta muutama päivä sitten kirjoitin ekasta eskaripäivästä.

Tänään oli jännä päivä myös siksi, että hakemani korkeakoulun pääsykoetulokset tulivat. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että paikka tokalta varasijalta nousisi kesän aikana. Niin, että syksyllä meillä asuisikin sitten kaksi koululaista!

Kävi miten kävi, tilanne vaati jäätelöä. Sillä on hyvä aloittaa loma.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

THERE HE GOES

10/08/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään on ollut yksi jännättävimmistä päivistä – jota onkin itseasiassa aika kovasti jo odoteltukin. Poikien loma loppui, päiväkotirumba alkoi ja samalla sitten se eskari! Voi, minun reipas esikoiseni on eskari nyt!

Virallisesti esikouluopetyus alkaa kai vasta keskiviikkona, mutta leikin kautta tapahtuva opetus ei varmaankaan eroa paljoakaan muusta päiväkotipäivästä.

Jännemäksi jutunhan teki se, että tämä eskari on ihan uudessa paikassa jossa sitten myös uudet lapset ja aikuiset. Ensikäynnin perustella minulle tuli todella hyvä olo uudesta paikasta ja henkilökunnasta – niin ja myös muista lapsista. Kun kyse on omista lapsista, suhtaudun usein hyvin varauksellisti tällaisiin juttuihin, koska kriteerini ovat kai jotenkin aika kovat. Oli todella helpottavaa miten hyvä fiilis tuli uudesta päiväkodista heti ensi hetksestä lähtien. Edellisessä paikassahan minulla meni useampi kuukausi ennen kun aloin luottamaan siihen, että lapseni ovat hyvässä hoidossa.

Elvis jatkaa edelleen vanhassa päiväkodissa, mutta ainakaan nyt kahteen paikkaan vieminen ei tunnu liian hankalalta. Katsotaan sitten talvella kun räntää sataa naamaan… Minusta tuntui aluksi vähän pahalta ajatus, että pojat eivät nää toisiaan koko päivänä. Mutta oikeastaan on aika kiva että he saavat uusia, ihan omia kavereita ja ehkä leikit kotona illalla sitten sujuvatkin myös rauhallisemmin. Saa nähdä. Elvis oli ainakin tästä asiasta aivan fiiliksissä ja ilmoitti olevansa nyt päiväkodin kingi. Hahaha. Joten varmaan kiva myös se, ettei Elviksen tarvitse nyt enää olla leikeissä se ainainen pikkuveli. Aiemmin kun hän lähinnä meni aina isompien perässä siellä.

Saas nähdä mitä kaikkea eskarivuosi tuo tullessaan. Into oppia uutta on ainakin Kaapolla kova, toiveena hänellä olisi oppia lukemaan ja laskemaan. Niin liikuttavaa. Nyt kun ekan päivän jännityksestä on päästy yli, saattoi muutama kyynel vierähtää silmäkulmasta tätä kirjoittaessa. Ei tuota lasten kasvamista, kehittymistä ja itsenäistymistä voi estää, joten kai heidän on pakko antaa vain mennä – eikä pitää enää vauvoina. Niisk.

Minäkin täältä toivottelen kaikille iloista päiväkoti, eskari ja kouluvuotta kaikille. Jotenkin aika ihanaa että tämä arki alkoi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

ITKUHAN SIINÄ MELKEIN TULI

29/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä ovat pikkujuttuja muille, mutta niin suuria ja tunteikkaita itselle. Meidän pihalla asuu paljon lapsia, mutta uusien kavereiden saaminen – tai varsinkaan valmiiksii tiiviiseen kaveriporukkaan pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Itse nyt en niin kovasti uusia kavereita kaipaile, vaikka pihalta muutama sellainen onkin jo löytynyt. Mutta lapsille ne ovat hurjan tärkeitä. Ja mikä olisikaan hirveämpää, kun leikeistä ulkopuolelle jääminen.

Me ei olla ihan hirveästi tuossa uudella pihalla oltu vielä hengailtu, päiväkodin jälkeen sitä kun on kiva rauhoittua omaan kotiin ja nyt poikien ollessa lomalla ollaan oltu useasti menossa jossain muualla. Pihan lapsilla on selkeästi myös vähän eri rytmi kun meillä. Kun tulemme päiväreinnoiltamme (ihan liian myöhään) kotiin iltapalalle, ovat parhaat leikit pihalla vasta meneillään. Useasti emme silloin voi edes jäädä kovin pitkäksi aikaa ulos, vaikka se kivaa olisikin.

Pihalla on selkeästi yksi vähän isompi ja tiiviimpi porukka, joista jokainen on jo toki tuttu meille – mutta nämä lapset ovat asuneet koko ikänsä tässä pihassa ja vanhempansa tuntevat toisensa jopa 30 vuoden takaa. Eilen taas nämä lapset vanhempineen olivat pihalla, kun taas meidän oli tarkoitus mennä äkkiä iltapalalle ja nukkumaan.

Muistan itse omasta lapsuudesta, oli ihan parasta kun kesälomalla sai riekkua myöhään pihalla. Leikkiä kirkonrottaa, keinupehvistä tai kiipeillä puissa. Kun ilta alkoi hämärtyä, pikkuhiljaa jokainen pihan lapsi huudettiin ikkunasta kotiin – ja siellä uni tuli heti. Se pihan lasten yhteishenki on jotain mitä en ikinä unohda.

Tämä mielessä sanoin eilen sitten Kaapolle, että hän saa jäädä hetkeksi vielä pihalle, huudan sitten ikkunasta kun pitää tulla sisälle. Ihan mahan pohjasta otti miten iloiseksi tämä Kaapon teki, mutta erityisesti se miten innoissaan pihan muut lapset olivat siitä että hän sai jäädä heidän kanssaan vielä leikkimään. He lähtivät joukolla iloisesti kirmaamaan pihan toiselle puolen ja tunsin samalla tiettyä ylpeyttä lapsestani, joka kasvaa, saa uusia ystäväiä juuri omana itsenään – mutta tunsin myös palan kurkussa. Tunsin miten ne napanuoran viimeisetkin rippeet poikkesivat.

Ei mennyt aikaakaan kun kaikki kaverukset tulivat joukolla pimpottamaan ovikelloa ja kysymään saako Kaapo olla vielä hetken pihalla. Tajusin että minua pidetään täällä varmaan tosi tiukkana ja nipona mutsina 😀 Kello puoli kymmenen illalla sitten huutelin lapseni sisään. Kun hän asteli hiki päässä ja maailman onnellisin raukea hymy kasvoillaan eteiseen, meinasi itku tulla. Hän kertoi miten oli juossut yhtä kovaa Jeren kanssa, joka on jo kuusi ja kuinka Inka oli kysynyt voiko hän taas heti aamulla tulla ulos leikkimään. Oma olo samaan aikaan jotenkin hurjan ylpeä, onnellinen ja haikea. Ja tosiaan, aamulla hän kävi sitten ekaa kertaa pimpottamassa kaverin ovikelloa ja kysymässä että ”voitko sä taas olla?”

Eskari alkaa parin viikon päästä ja myönnettävä se kai on, esikoiseni kasvaa, kehittyy ja ennen kaikkea itsenäistyy. Kavereiden seura kiinnostaa entistä enemmän ja kohta mutsi on vaan se joka ei tajuu. Tiedän myös miten raadollista ystävyyssuhteet voivat jo tuossa iässä olla, koulumaailma pelottaa jo etukäteen. Ehkä sen takia myös vähän liikutuin, kun huomasin miten kivasti hän kuitenkin pääsee porukkaan mukaan ja että hänestä tykätään.

Tämä ”lähiössä” asuminen on myös täysin uusi maailma lapsilleni. Aiemmin ei pihalle voinut lähteä yksin, saatika että talossamme olisi muita lapsia edes asunut. Kavereita nähtiin niin että sovittiin vanhempien kanssa leikkitreffejä tai lähdettiin puistoon. Tämä meidän uusi talo, ja ihanan suojaista piha – jossa tekemistä riittää, on tosi ihana. Täällä on hyvä lapsia kasvattaa, irtautumatta itse kuitenkaan liiaksi siitä kaupunkielämästä. Paras päätös ikinä.

Hurjaa tämä vanhemmuus. Ensin sitä opetellaan miten olla, kun lapsi tarvitsee sinua ihan kokoajan. Sitten harjoitellaan miten päästää irti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.