AVOIMESTA BLOGGAAMISESTA

5/08/2015

imageOLYMPUS DIGITAL CAMERAimageOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAimageimageOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAimageOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aiemmassa kysymyspostauksessa, jossa siis annoin luvan kysellä minulta mitä vaan, sain kysymyksen joka pisti miettimään. Tai ainakin kysymys pyöri päässäni monta päivää. Voi olla, että tähän saattoi vaikuttaa myös samaan aikaan vauvapalstalla kaverini vinkkaama ketju, jossa minua syytettiin lapsipornon levittääjäksi… Noh, ne jutut jätän ihan omaan arvoonsa, mutta ehdottomasti tämä sai minut miettimään etenkin blogin jatkoa ja linjaa tulevaisuudessa. Ja se kysymys meni näin:

Olisi kiinnostavaa kuulla, miksi olet päätynyt kertomaan itsestäsi ja lapsistasi niin paljon blogissa. Kasvot, nimet, kotiosoite, päiväkoti, reissut, jnejne – kaikki on julkista. Monet asiantuntijat niin viestinnän kuin lasten kehityksen ja turvallisuuden aloilta varoittelevat koko elämän tuomisesta nettiin. Mitä ajattelet tästä? Varmaankin olet pohtinut asiaa paljon – miten olet päätynyt näinkin avoimelle linjalle?

Kun blogin 4,5 vuotta sitten aloitin, oli alun perin selvää että kirjoittaisin sitä julkisesti ja sen verran avoimesti kun se hyvältä tuntuu. Joku sanoi joskus, että mieti voisitko kirjoittaa saman Hesarin etusivulle, ja tätä perjaatetta olenkin noudattanut. Luin itse aloittamiseni aikaan hyvin vähän blogeja, tai oikeastaan en ollenkaan. Mutta niistä mihin olin joskus törmännyt, huomasin sellaisen, että tykkäsin eniten niistä blogeista jossa kirjoittaja kirjoittaa itsestään ja perheestään omalla nimellään ja naamallaan. Ja kun blogeja aloin seuraamaan, tämä tunne vahvistui entisestään.

Kerron aina sen verran kun tuntuu. Koska postaan lähinnä postitiivisia asioita, siinä karsiutuu jo iso osa elämääni pois. Vaikka olen hyvin avoin ja rehellinen blogissani, on tämä oikeasti vain pintaraapaisu elämääni. Moni pitkään blogiani lukenut saattaa kokea että tuntisi minut, ja se on varmasti aivan totta – mutta minussa on paljon muutakin. Kuten myös lapsissani.

Kaapo on ollut vuoden ikäinen, kun blogin aloitin. Elvis elänyt koko ikänsä sen kanssa. Nyt kun pojat ovat isompia, he ymmärtävät myös jo melko hyvin, että mitä tämä bloggaaminen on. Välillä he saattavt pyytää että Äiti, ota musta kuva ja laita se koko maailmalle – tai toisinpäin. Lapset saavat siis vaikuttaa siihen mitä kuvia heistä postaan ja mitä kirjoitan. Blogin alkuajoista saakka olen myös miettinyt, etten postaisi heistä mitään ”noloja” juttuja tai kuvia. Mutta tässä kohta jakaa varmasti myös mielipiteitä. Minusta nimittäin räkänokkaiset tai potta -ja vaippakuvat ovat noloja, samoin kun neuvola postaukset jossa kerrotaan että Pekan kivekset olivat nyt laskeutuneet. Sitten taas postaus joissa saattaa vilahtaa paljasta lapsen peppua mökkirannassa tai jossa kerrotaan lapsen luonteesta ja tulevaisuuden haaveista eivät ole yhtään noloja – vaikka minulle on sanottu että on, haitallisia jopa.

Usein nämä kritisoijat perustelevat paheksuntaan sillä, että lasta saatetaan kiusata sitten koulussa. Itse näen tässä suurimpana ongelmana kuitenkin sen itse kiusaamisen, joka on meidän vanhempien vastuulla kitkeä pois ja näyttää hyvää esimerkkiä. Ketään ei saa kiustata, oli sitten ärrävika, vääränlaiset kengät tai blogijulkkis. Muistan, että lapsena mekin katselimme kavereiden kanssa toistemme vauva-albumeita, toimme niitä jopa kouluun. Ei me toisiamme kiusattu ikinä niistä, päinvastoin! Maailma on muuttunut, ja some on suurena osana sitä. Nykyään kymmenvuotiaillakin on enemmän instagram seuraajia kun minulla, joten mitä sitten? Enemmän minusta tuntuu että me aikuiset emme ihan vielä ymmärrä kuinka luonnollista tämä kaikki on lapsillemme, ja loppujen lopuksi me olemme niitä, jotka kiusaamme toisiamme noloista selfieistä tai liian tiheästä facebook päivittämisestä.

Kysyjä myös kysyi, että miksi nimemme, kotiosoiteemme, päiväkoti, reissut, jnejne ovat julksia. Ensinnäkin tästä litaniasta vain nimemme ja reissumme ovat julkisia. Toimelias salapoliisi ehkä saisi selville talon jossa asumme, ja sillä tiedolla ei vielä paljoa mitään tekisi. Ja miksi sitten kerron blogissa reissustamme? No, ensinnäkin kuukauden matkaa Espanjaan olisi vähän vaikea salailla, mutta ennenkaikkea koska haluan kertoa niistä. En minä kuitenkaan hölmö ole, kotonamme on matkojemma ajan aina talovahti. Omalla nimellä kirjottamisen jo aika hyvin avasin tuossa postauksen alussa. Blogin alkuvaiheessa en kuitenkaan paljastanut sukunimeäni. Mutta kun blogi kasvoi ja minusta tehtiin mm haastetteluja lehtiin tai myin kuviani eteenpäin, halusin ilmoittaa senkin. En myöskään näe mitään haittaa nimeni kertomisessa. Kyllähän suurin osa muukin julkisessa ammatissa työskentevä tekee siitä juurikin omalla, koko nimellään. Näin ollen myös saan minulle tai pojille kuuluvat krediit töistämme tai vaikkapa lehtijutuista. Lisäksi oikeusturvamme on myös parempi, vaikkapa mahdollisissa kunnianloukkausasioissa. Itseasiassa minusta tuntuisi tosi oudolta kirjoittaa nimimerkillä tai blogia varten keksityllä nimellä. Se ei tuntuisi aidolta.

Se, että muutama ihminen on esittänyt, että lasten elämästä julkisesti kertominen tai heidän ”nettiminänsä” rakentaminen olisi haitallista, ei vielä ihan vakuuta minua siitä, että olisin nyt tekemässä jotain haitallista ja kauheaa. Me vanhemmat taidamme olla vain enemmän hysteerisiä asiasta, nuorille tämä on arkipäivää. Kun lapseni menee kouluun, suurimman osan luokkalaisten syntymästä ja ensiaskeleista ollaan kerrottu aikoinaan somessa, ei se ole mikään juttu. Kyllä näillä lapsilla on ihan yhtä suuri mahdollisuus sitten rakentaa se oma netti-identitteettinsä kun sen aika tulee. Vahvasti uskon, että lapseni saavat tästä blogijulkisuudesta ihan yhtä paljon traumoja kun minä sain aikoinani siitä, kun äitini puki minut lapsena porkkanahousuihin kun lähdimme kaupungille (rakastan muuten nykyään niitä housuja!).

Etenkin tästä lasten someroolista voisin pauhata vaikka kuinka pitkään. Tiedän silti, että aina on joku joka on eri mieltä kanssani. Joten tämän perustelu saa omalta osaltani, ainakin nyt, riittää. Teen siis jatkossakin niin, mikä hyvältä tuntuu. Blogini elää jatkuvasti ja muokkautuu siinä missä mekin ihmisinä. En siis millään nää avoimesti kirjoittamista huonona asiana. Itseasiassa bloggaaminen on ollut yksi parasta asoista mihin olen ikinä ryhtynyt. Rehellisesti kirjoittaminen omalla naamallaan on opettanut paljon myös itsestäni, saanut pohtimaan ja kyseenalaistamaan asioita. Voisi sanoa, että olen löytänyt todellisen minäni kirjoittamisen ansiosta. Eli aika hieno juttu.

Kiitos vielä Ellille kysymyksestä, mielenkiintoinen aihe! Ja miten jutut kuvat sitten liittyvät aiheeseen? No just täydellisesti, aitoja räpsyjä sieltä täältä. Niin ja hei, uusi somekanava elemämme seuraamiseeseen – nimittäin Snapchat. Löydyn sieltä minttummm nimellä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.