Ajatus tämän postauksen kirjoittamiseen tuli jo useampi viikko sitten, olin aluksi kuullut peräti kolmelta perheelliseltä tutultani niin ihmetystä kun jonkin tapaista ihailua (ja jopa huonoa omaatuntoakin) siitä, kuinka paljon me lasten kanssa ulkoilemme. He kun olivat saaneet somen perusteella kuvan, että olemme lasten kanssa joka päivä jossain ulkona ja luonnossa.

Samalla viikolla leikkipuistostamme myös itselleni entuudestaan tuntematon vanhempi kysyi minulta vähän ihmettelevällä äänensävyllä, että ulkoillaanko meillä ihan joka päivä? Vähän nolostelellen vastasin, että joo, yleensä ainakin kaksi kertaa päivässä…

Kun jäin miettimään näitä kohtaamisia myöhemmin, olin oikeastaan melko hämmentynyt meidän kaikkien osapuolten tunnereaktioista. Tuntui jännältä, että joku jopa kokee huonommuutta asiasta, joka on taas meille osittain ihan vain elämäntilanteen sanelema pakko ja toisaalta, miksi minusta oli taas noloa sanoa, että ulkoilemme paljon – ikäänkuin olisin muka siinä tilanteessa jollain tapaa parempi kun se ei niin paljoa ulkoileva. Kaikkea sitä nämä äiti-aivot pyörittelevätkään sisällään!

Itse koen, että lasten kanssa ei vaan voi olla ulkoilematta päivittäin. Etenkin näin pimeänä ja märkänä vuodenaikana se on useasti melko pakkopullaa, mutta se myös rauhoittaa menoa kotona, saa lapset syömään ja nukkumaan paremmin – eikä se todellakaan ole haitaksi itsellenikään. Koska samassa leikkipuistossa päivästä toiseen kökkiminen on melko tylsää, käymme paljon myös kävelyillä ja läheisissä metsissä. Kotiamme reunustavat myös molemmin puolin vehreät puistot ja suuret metsät, joten se käy meiltä helposti – ja samalla saa liikuntaa.

Mieheni, joka on nuorimmaisen kanssa kotona hoitovapaalla, myös hoitaa isoksi osaksi nämä taaperon ulkoilut, etenkin päivisin. Hän on luonteeltaakiin sellainen aktiivinen ulkoilmatyyppi, jolta löytyy varusteet säälle kuin säälle. Niinäkin iltoina, kun minä jäisin mielummin värjöttelemään sateen vuoksi kotiin, hän lähtee ulos. Tämä asenne on alkanut tarttua kokoajan enemmän myös minuun. Ennenkaikkea siksi, että muuten kotona seinät kaatuisi päälle ja happi loppuisi, vaikka muuten mukavuudenhaluinen olenkin.

Asumme 93 neliön kerrostaloasunnossa, ja niinä viikkoina kun kaikki uusperheemme jäsenet ovat paikalla, meitä on täällä kuusi henkeä, josta perheen teini on ainut jolla on oma huone. Ulkona lapset saavat mekastaa, juosta ja hyppiä sydämiensä kyllyydestä, sisällä kotona painileikit äityvät ilman ulkona purettua energiaa liian villeiksi ja kovaäänisiksi. Ja nyt korona-aikaan, kun kotona ollaan entistä enemmän, ovat aamu -ja iltapäiväiset ulkoilut ihan välttämättömiä. Huomana itsekin, jos en käy aamulla ulkona, iltapäivästä alkaa olla jo tosi levoton ja tunkkainen olo.

Joten kyllä, meillä ulkoillaan ihan joka päivä, jopa huonolla säällä. Aina se ei ole niin inspiroivaa, mutta kannattaa ainakin meillä. Toisaalta, meillä ei juurikaan leivota tai askarrella mitään hienoja juttuja. Kuinka paljon teillä ulkoillaan?

Tämä pieni vaaleanpunainen pörröhaalari on saanut viime päivinö paljon kyselyitä niin kadulla kun somenkin kautta. Haalari on yksi niitä harvoja ostoksia, jonka ostin jo raskaana ollessani jemmaan odottamaan yli vuoden päästä koittavaa kevättä. Ja nyt se kevät on täällä! Ihan hullua miten nopeasti aika kuluu. Muistan ettei mahani ollut edes vielä kovin iso tätä ostaessa – eli siitä on k a u a n !

Haalari on siis löytö nettikirppikseltä ja Bobo Chosesin muutaman vuoden takaista mallistoa. Olin ihastellut haalaria jo kaukan ennen kun minulla oli aavistustakaan mihin elämä voisi vielä minut heittää, saatika että tulisin vielä saamaan vauvan.

Ihana vaaleanpunainen teddykarvahaalarihan on ehkä maailman epäkäytännöllisin ulkona leikkimiseen, sillä se imaisee itseensä kaikki roskat eikä todellakaan pidä vettä tai varmaan tuultakaan. Mutta näyttää sentään hyvältä! Sama juttu vaaleanpunaisten Vansien kanssa. Tuo fleecelippiskin on itseasiassa aikamoinen pölynkerääjä ja se pitää putsata tarrarullalla aina ennen ulos lähtöä, mutta kerrankos sitä vietetään vauvan ihan ekaa kevättä. Tyyli ennen kaikkea, vai mitä 😀

Äitinä olemisessa, tai ylipäätään lasten seurassa olemisessa, yksi parhaista jutuista on se ilon tarttuminen. Miten jostain itselleen niin tavalliset ja arkipäiväiset jutut voivat olla lapsen mielestä ihan hurjan ihmeellisiä ja kiehtovia. Kuinka vaikka roskien -tai kellariin talvivaatteiden vienti voi olla suuri ja jännittävä seikkailu, jota mietitään vielä pitkään sen jälkeen.

Myös lasten mielikuvitus on asia joka jaksaa kerta toisensa jälkeen ilahduttaa – ja ihmetyttää. Mieletöntä miten pienestä maasta löytyneestä tikustakin saa tuntikausien intensiiviset leikit pystyyn. Tiedän että vanhemmista on välillä jopa raivostuttavaa, kun lapsi vaalii tärkeimpänä aarteena jotain kiveä tai muuta, jota me aikuiset pidämme ihan roskana. Itsekin olen välillä sortunut komentamaan maasta kerätyt kastanjat pois taskuista, kunnes olen tajunnut että nämä ovat oikeasti todella tärkeitä juttuja.

Nyt muuton ja uusien hankintojen myötä meillä on pyörinyt aika paljon pahvilaatikoita, ja jos jotain, niin niitä ainakin meidän pojat rakastavat. Erikoikoisista pahvilaatikoista on syntynyt niin taikalaivaa kun ihan mielettömän hieno kiskakin. Näissä jättimäisissä pahvirakennelmissa on tosin (näin aikuisen näkökulmasta) se ongelma, että ne vievät ihan hirveästi tilaa. Eivätkä esteettisesti ole ihan kauneimmasta päästä, vaikka hyvin sympaattisia kaikkine tarrakoristeluine ovatkin. Niitähän ei TODELLAKAAN saa myöskään heittää pois. Toisaalta, jos lapsi saa noinkin hyvät leikit yhden pahvilaatikon ymärille niin antaa palaa.

Useasti kuulee sanottavan että lapsilla on nykypäivinä liian hienot pelit ja vehkeet. Ovathan toki monet asiat muuttuneet meidän tai varsinkin vanhempiemme lapsuudesta, mutta ihan yhtälailla lapset edelleen osaavat kehittää leikin vaikkapa käpyjen ympärille. Annetaan vaan heille siihen mahdollisuus, mahdollisuus tonkia ja tutkia ulkona ja kerätä niitä kallisarvoisia aarteita taskut täyteen.

Kaupallinen yhteistyö – Reima

Me olemme siinä mielessä aktiivinen perhe että liikumme lähes kaikkialle kävellen tai pyörällä. Kaapon jalkapalloa lukuunottamatta meillä ei kuitenkaan ole säännöllisiä liikunnallisia harrastuksia, mutta hyötyliikuntaa sitäkin enemmän.

Uusien suositusten mukaan lasten tulisi liikkua päivässä reippaasti vähintään kaksi tuntia, ja sen lisäksi päivässä tulisi olla vielä muuta aktiivista toimintaa. Pojat saivat Reimalta alkuvuodesta käyttöönsä aktiivisuussensorit, joilla voimme mitata lasten päivittäistä liikuntaa. Sensoreiden mukaan aktiivisuutta onkin ollut kuudesta kahdeksaan tuntiin päivässä, eli mielestäni oikein hyvin.

Lapsista huomaa kyllä jos vaikkapa sadepäivänä ollaan oltu liikaa kotona tai jos iltapäiväkerhossa on ollut pelipäivä. Lapset ovat silloin paljon levottomampia ja toisaalta samaan aikaan vaikuttavat väsyneiltä ja kiukkuisilta. Niinä päivinä kun itse ei huvittaisi lähteä poikien kanssa ulos, muistutan itselleni miten paljon paremmin loppupäivä kuitenkin menee kun lapset saavat purkaa ylimmäristä energiaansa ja itse taas saa lisää puhtia iltaan saakka. Siitä syystä jokapäiväinen ulkoilu onkin ihan ehdotonta. Pahimpiin rankkasadepäiviin ollaan kehitelty kotiin sitten erilaisia temppuratoja tai lähdetty vaikka sisäliikuntaleikkipuistoon.

Lapset saavat arkena ihan hyvin liikuntaa jo ihan vain eskari -ja koulupäivien aikana. Olen tosi iloinen että niihin ollaan kiinnitetty oikeasti huomiota. Koulussa harvoin pönötetään pulpetin ääressä, kuten meillä ennenvanhaan, vaan jopa tuolien tilalle on hankittu erilaisia keinuvia tai pomppivia istuimia ja palloja. Välitunteihin on keksitty paljon erilaista tekemistä, vanhemmat oppilaat leikittävät pienempiä ja isosta varastosta voi käydä lainaamassa erilaisia ulkovälineitä peleihin. Samoin eskarissa liikutaan paljon niin sisällä kun ulkonakin, sekä retkeillään paljon läheisessä metsässä.

Matkat kouluun ja kauppaan kuljemme kävellen ja matkalla saa ehdottomasti kiipeillä ja leikkiä. Onneksemme myös meidän piha soveltuu ihanasti erilaisiin leikkeihin, lapset on huomioitu siellä hyvin ja muutenkin tilaa riittää jos jonkinmoiseen leikkimiseen ja seikkailuun. Meidän läpitalon asuntoa taas pääsee juoksemaan ympäri ja lapsethan rakastavat sitä. Näistä syistä en siis pode syyllisyyttä säännöllisten liikuntaharrastusten puutteesta, sillä tiedän lasten olevan tarpeeksi aktiivisia ja saavan myös sitä vähän hikisempää liikuntaa päivittäin.

Aktiiviset lapset tarvitsevat tietysti myös sääoloihin sopivat vaatteet, jotka päällä on helppo kiipeillä, juosta ja remuta. Vanhempana sitä tahtoo vaatteilta myös laatua, sillä lapset tosiaan nuohoavat joka paikan. Kaupallisessa yhteistyössä saimme valita Reimalta talveen sopivat vaatteet.

Reiman ulkovaatteet ovat tunnetusti hyviä ja valikoima onkin niissä todella kattava. Päädyin tilaamaan pojille Reimatec+ untuvatakit. Parka-mallinen takki sopii ulkonäkönsä ansiosta kivasti myös kaupungille, mutta hyvien teknisten ominaisuuksiensa vuoksi se on ihan loistava kovempaankin talvikäyttöön. Hupuissa on irroitettava karvareunus, joka on tosi hyvä lumituiskussa. Tuulenpitävästä ja hengittävästä materiaalista valmistettu takki on myös täysin vedenpitävä. Elvikselle valitsin tuon kauniin murretun oranssin sävyn ja Kaapon takin taas tyylikkäässä mustassa värissä.

Pakkaskelejä odottelee myös tekniset toppahousut henkseleillä, mutta toistaiseksi ulkohousujen virkaa täyttävät nuo ihan mahtavat lämmittävät Trick-farkut. Meillä oli keväällä samalla Thermolite-tekniikalla valmistetut farkut päinvastaisella, viilentävällä ominaisuudella. Näissä lämmitävvissä farkuissa kankaan sisäpuoli tuntuu käteen samettisen pehmoiselta ja sen tekniikka siirtää kosteuden pois iholta pitäen sen lämpimänä. Farkkujen malli miellyttää kovasti vaativaa silmääni jonka lisäksi ne ovat joustavuutensa ansiosta mukavat jalassa.

Myös teknisiä kenkiä löytyy Reiman valikoimista erilaisia. Kaapon kengät ovat lämpimät ja vedenpitävät Wheater-tennarit, joiden päällinen on pääosin tyylikästä nahkaa. Kenkien vedenpitävä välikalvo ja tekstiiliturkisvuori pitävät jalat lämpiminä ja kuivina. Elviksen kengät taas ovat Reiman klassikot, Patter Washit, jotka nekin sekä veden -että pesukoneenkestävät. Tarrat helpottavat kenkien pukemista. Kuten kaikissa Reiman vaatteissa, myös kengissä on todella hyvät ja turvalliset heijastimet.

Lasten monipuolinen liikunta ja aktiivisuus on siis tärkeää kasvun ja kehityksen kannalta, mutta olisiko teillä antaa vinkkejä arkiliikunnan lisäämiseksi? Kertokaahan alle kommentteihin, miten teillä liikutaan ja osallistutte samalla 200 euron Reiman lahjakortin arvontaan. Palkinto arvotaan kaikkien kommentoijien kesken ja arvonta päättyy 24.10.

Reimalla on käynnissä myös ihan mahtava aktiivisuuteen kannustava Kidventure-liikuntahaaste. Haasteen tarkoituksena on kannustaa liikumiseen ilmoittamalla päivän liikuntatunnit ohjelmaan ja osallistumalla samalla viikkopalkintojen arvontaan. Pääpalkintona kaikkien osallistujien kesken arvotaan koko perheen seikkailuloma Rukalle.

Tuntuu että monen mielestä koiran omistamisessa raskaita on se jatkuva ulkoilutus, säässä kuin säässä. Toki aamulla on välillä vähän vaikea saada silmiä auki, mutta yllättävän hyvin olen sängystä aamuvarhaisellakin päässyt ylös. Oikeastaan noi aamulenkit ovat ihan parhaita siitä, että siinä väkisinkin viimeistään herää. Jos vain olen kotona, vien koiraa 2-3 tunnin välein ulos. Paitsi öisin. Kaikenlaisia kelejä on jo tähän kahdeksaan viikkoon mahtunut, mutta kertaakaan ei ole haitannut. Ei auringonpaiste, pakkasaamut eikä rankkasade.

Vaikka saatan vaikuttaa vähän kaupinkilaistollolta, luonto on aina ollut ja on kokoajan enemmän ja enemmän tärkeä. Oli se sitten talon ympäri kävely tai muutaman tunnin samoilu metsässä, tekee se hyvää toki myös fyysisesti mutta erityisesti omalle pääkopalle. Mikään ei saa stressitasoa laskemaan niin hyvin, kun ajatusten tyhjentäminen keskellä luontoa. Ja koiran kanssa on parasta, sillä se tulee tehtyä päivittäin. Useamman kerran.

Poikien kanssa ei arkena päästä kauheasti ulkoilemaan, kun eskari -ja päiväkotien päättyessä pitää ensin tehdä ruokaa, syödä ja sitten onkin jo ihan pilkkopimeetä. Parasta ovatkin viikonloppuiset päiväulkoilut. On ihana seurata vierestä, miten onnessaan pojat ja Pao leikkivät keskenään. Vaikka koiranpennun ottaminen oli alkuun todella rankkaa, on se tuonut mukanaan myös ihan älyttömästi hyvää. Juuri nämä, ihan arkisilta tuntuvat, kävelylenkit muuttuvaa luontoa tutkien ovat varmasti kivoja muistoja, jotka lapset muistavat aikusenakin. Sellaisia ihan tavallisia, kivoja ja turvallisia juttuja, joita jatkaa sitten vanhempana oman perheen kanssa.

Vaikka luonto ei tällähetkellä ole kauneimmillaan, löytyy sieltä vaikka mitä mielenkiintoista. Jäisiä lehtiä, takiaisia, matoja, keppejä ja hyviä kiipeilypaikkoja. Tuo kolmikko jakaisi nuohota noita Alppipuiston kallioita varmaan loputtomasti. Ihan parasta.

Kaapon Warrior Beanie ja Elviksen Timberjack Beanie saatiin kotimaiselta VAI-KØ Clothingilta. Tutustuin tähän ihanan merkkiin itseasiassa ystävän kautta, joka vinkkasi kivoista koiran pannoista -ja remmeistä. Myös Paolan kukkainen kaulapanta sekä musta vakosamettinen hihna ovat sieltä. VAI-KØn tuotteet valmistetaan Suomessa ja jokaisesta myydystä tuotteesta menee aina 5% Kambodžalaisten lasten koulutuksen tukemiseen. 

Mites muut koiran omistajat, tykkäättekö ulkoilla säällä kuin säällä? Käyttekö mieluiten lenkillä vai koirapuistoissa vai sekä että?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.