Täytän syksyllä kolmekymmentä ja sen sijaan että ajattelin järkätä megakreisibailuja, muutaman saman ikäisen kaverin kanssa ollaan suuniteltu kolmikymppismatkaa. Itseasiassa aloitettiin ideointi bestikseni kanssa jo muutama vuosi sitten. Mietittiin aluksi että lyödään koko reissu ihan leikiksi. Lähdettäisiin viikoksi jonnekkin täysin turistimestaan vyölakut ja I <3 TENERIFFA lippikset päällä.  Koko viikko all incluseve-hotellin altaan reunalla, toisessa kädessä drinkki ja toisessa kulhollinen ranskalaisia se oli hulvattoman hauska idea.

Nyt kun h-hetki lähenee, on sitä vain todettava, että kai tässä sitten aikuisiksi ollaan oikeasti pikkuhiljaa tulossa. Ensin all inclusive vaihtui siihen, että olisi ehkä silti kivempi käydä hotellin ulkopuolella syömässä. Sitten hotelli airbnb asuntoon ja lopuksi koko turistimeininki alkoi kuulostamaan tylsältä.

Monen sattuman kautta päädyimme lopulta ostamaan lennot Kroatiaan, Splitiin! Näillä näkymin lähdetään kahdestaan, mutta mukaan saattaa vielä liittyä lisää porukkaa. Kumpikaan meistä ei ole ikinä ollut Kroatiassa, enkä henkilökohtaisesti tiedä maasta juurikaan mitään. Olen nähnyt kuvia upeista rannoista, thats it.

Lennämme siis maan toisiksi suurimaan kaupunkiin, välimeren rannalle Splitiin. Matka-ajankohta on elokuun loppupuoli, eli hellettä pitäisi riittää. Rannalla loikoilun lisäksi kiinnostaa ehkä parina päivänä kaupungilla kiertely ja muutama must see nähtävyys, hyvät ja kivat ravintolat, biletysmahdollisuudet ja tietysti parhaat paikat majoittautua. Toki kaikki muutkin vinkit Splitistä otetaan avosylin vastaan!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Me ei aina pukeuduta mätchääviin tuulipukuihin ja lähdetä diskoon, mutta silloin kun pukeudutaan niin lähdetään YO! Skidit Disko Rapseihin. Tän päivän disko oli ehdottomasti yksi parhaimmista. Syykin on selvä. Ysäriräppiä, fist bumpit Palefacen kanssa, limbo, Rudi Rokin beatboxaus-työpaja, uv-valossa hohtamista, hienot visut ja breakdance battle. Ja puoli kuudeksi kotiin syömään. 

Skidit Festarit ovat varmasti monelle jo tutut, samoin ehkä viime vuonna heti supersuosin saavuttaneet diskot. Käyn itse muutenkin paljon tuolla Kaikukadun bilekompleksissa, joten on aina jotenkin tosi jännä fiilis lähteä sinne bailaamaan lasten kanssa. Reilun viikon päästä lähdetään ihan ekalle Skidit Risteilylle! Saas nähdä millaiset tiimiasut sinne keksitään.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vuoden asumisen jälkeen makkari on edelleen se paikka, missä ei ole juurikaan sisusteltu mitenkään. Alusta saakka olen miettinyt, että miten vuokrakaksion saisi järkevästi jaettua kahdelle lapselle ja yhdelle aikuiselle. Mielessä on ollut niin parvea kun makuusopen virittelyä olkkariin, tai jopa tilavaan keittiöön. Edellisessä kodissamme, joka oli myös kaksio, nukuin olkkarissa eikä se ollut minusta loppupeleissä kauhean kiva ratkaisu. On toimivampaa että huoneissa joihin ne on tarkoitettu, tehdään myös niihin kuuluvia toimintoja. Eli olkkarissa oleskellaan ja makkarissa nukutaan jne.

Onkin ollut paljon kivempi täällä uudessa kodissa nukkua kaikki makkarissa, vaikka se onkin kaikille yhteinen. En sinänsä kaipaa omaa tilaa tai yksityisyyttä, muutenkin melkein joka yö jompikumpi (tai molemmat) kömpii viereeni nukkumaan. Mutta tiedän, että se yksityisyyden tarvitseminenkin tulee pian. Kaapo menee syksyllä kouluun ja itsellänikin alkaisi pikkuhiljaa olla aika löytää joku vähän isompi uniseuralainen. Suurin tarve on kuitenkin tilojen ja toimintojen rajaaminen. Olisi kiva saada itselleni harmooninen makkari ja rajata se lelu -ja lasteenmaailma sen ulkopuolelle.

Olen huomannut, että välillä ajatukset kannattaa vain jättää muhimaan ja mielummin sitten asua vaikka vähän keskeneräisessä asunnossa, kun tehdä hätäisesti päätöksiä ja korjailla niitä sitten myöhemmin. Jokin aika sitten vaihdoin omani ja poikien kerrossängyn päittäin ja idea iski kun salama kirkkaalta taivaalta. Väliseinä! Makkari kun on melko tilava ja huoneeseen pääsee kulkemaan kahdesta eri ovesta – joten sen voisi hyvin jakaa kahtia. Miten en ollutkaan tajunnut tätä aiemmin? Kaikkea muuta kun olin itsekseni ja kavereiden kanssa miettinyt.

En suinkaan rynnännyt heti rautakauppaan seinätarvikkeita ostamaan, vaan parasta mahdollista vaihtoehtoa pyörittelin pitkään mielessäni. Oman haasteensa projektiin nimittäin tuo reilu kolmen metrin huonekorkeus, joten ihan kaikki vaihtoehdot eivät ole mahdollisia. Lopulta päädyin sitten mittatilaustyönä tehtäviin liukuoviin. Kolme 120cm levyistä ovea saa työnnettyä sivuun, mutta niillä saa halutessaan myös koko huoneen jaettua kahtia. Liukuovi-asia etenee nyt pikkuhiljaa, mutta tapahtuu joskus lähitulevaisuudessa. Joten siitä myöhemmin tarkemmin lisää!

Tämän tulevan huoneenjakamisen myötä myös muu inspiraatio makkarin laittoa kohtaan heräsi. Omaan makkariini on jo matkalla uusi sängynrunko. Ihan vain siksi että tuo Ikean 59 euroa maksanut sänky on rehellisesti sanottuna aivan paska. Seinään tulee myös hieno betonityylinen harmaa-vaalenpunainen pinta ja jotain pientä kivaa, hyllyä, taulua, lamppua ja sensemmoista.

Poikien puolelle on hankintalistalla isompi kerrossänky ja tuohon seinälle, jossa on nyt pieni lipasto, on tulossa poikien oma työpiste hyllykköineen. Takaseinään tulee todennäköisesti myös sinisävyinen maali. Tarvitaan myös uusia lamppuja, uusi matto ja jotain kivaa seinille. Että sellainen pikkuprojekti!

Olisi kiva kuulla jos jollain on ollut samantapaisia tilojen jakamisprojekteja. Ja koska tirkistely kiinnostaa myös aina, olisi mielenkiintoista kuulla miten muilla nukkumisjärjestelyt on hoidettu pienissä asunnoissa?

_{Kuvissa näkyvät Bobblesit, Duux-yövalo ja Iittalan laatikko ja jakkara saatu.}

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Edelliseen koirasta luopumisesta kertovaan postaukseen tuli paljon kommentteja. Siis yllättävän paljon positiivisia kommentteja. Ennen kirjoituksen julkaisemista meinasin aluksi sulkea koko kommentoinnin. Sillä aihe on minulle raskas ja tiedän kuitenkin toimineeni oikein. Joten en millään olisi jaksanut lukuisia ilkeäsävyisiä kommentteja siitä miten olen nyt toiminut vastuuttomasti ja ajattelemattomasti ja väärin. Vaikka tiedän itse etten ollut, niin ei se silti olisi tuntunut kivalta.  Aiempiin ongelmista kertoneisiin postauksiin sain muutamia jopa ihan täysin asiattomia kommentteja. Ihmisiltä jotka ihan tosissaan kuvittelivat tietävänsä paremmin omasta tilanteestani.

Tuli toki niitä tähän uusimpaankin. Kuten että snapchattiäsi seuranneensa minä olen sitä mieltä, ettet kuitenkaan ollut miettinyt aktiivisen koiran ottamista ihan loppuun asti. Olin nimittäin säpissä kuljettanut pentua ihan pienenä pyörän kyydissä, kun hän ei vielä jaksanut kävellä parin kilsan edestakaista matkaa eskarille. Tai kun olin snäpissä vienyt koiraa vain lähimetsään lenkille. On jännä miten joku voi väittää tietävänsä elämästäni paremmin tai enemmän kun minä itse. Miten joku voi olla eri mieltä jostain minun henkilökohtaisesta asiasta, josta ei oikeasti tiedä kaikkea? Tietysti saa olla mitä mieltä tahansa, mutta se ei silti ole totta. Tai koko totuus. Tässä vain yksi esimerkki.

Nykyinen ammattini, eli bloggaaminen, valitsi minut ja minä sitten sen. Olen ihan tavallinen tyyppi samoine ongelmineen ja ilonaiheineen kun kaikki muutkin. Erotuksena vain, että kerron niistä julkisesti kymmenille tuhansille ihmisille. Olen blogissa avoin ja sataprosenttisen rehellinen, siitäkin huolimatta minullakin on oma yksityisyyteni. En minkään ihan kaikkia tekemisiäni joka somekanavaan 24/7/365 puske. En ole oikeassa elämässä juurikaan erilainen, mutta tasoja on enemmän. Koska jaan elämääni monissa sosiaalisissa medioissa, voi osa seuraajista varmasti kokea tavallaan tuntevansa minut. Ja onhan se osittain totta. Kun itken snapchatissa sydänsuruja tuo se varmasti minua lähemmäs katsojaa. Mutta siinä on se erotus, etten minä silti tunne juurikaan niitä tuhansia anonyymejä katsojia.

Voitte kuvitella kuinka iso juttu on mokata kymmenien tuhansien ihmisten edessä ja kertoa siitä heille. Olla tilivelvollinen täysin tuntemattomille ihmisille. Ja vaan ottaa vastaan mitä sieltä sitten ikinä tuleekaan. Keskusteluja saa käydä ja mielipiteitä sanoa. Halusin nyt kuitenkin muistuttaa, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Oli kyse sitten jotain julkisuuden henkilöstä tai ihan vaan siitä naapurin Penasta, niin kaikki me olemme kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä joita elämä kuljettaa sinne tänne ja tuo eteen odottamattomia asioita. On helppo tuomita toisen tekemisiä tai päätöksiä sen kuvan perusteella mikä itsellään jostain henkilöstä on. Usein niihin liittyy kuitenkin myös paljon muutakin.

En missään nimessä halua että lopetatte kommentointia tai edes eriävien mielipiteiden sanomisen. Rakentavalla kritiikillä ja mollaamisella on kuitenkin vain aika suuri ero. Ja minusta on edelleen tosi ihana kuulla, kun kerrotte kuinka koette tuntevani minut. Sillä se on ihan totta. Blogiani ja muita somekanavia seuraamalla pääsee tosi lähelle sitä kuka ja millainen olen. Eli ihan tällainen perus-Minttu. Erehtyväinen, inhimillinen, tavallinen ihminen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tällä kertaa esittelen blogin ystäväkirja-sarjassa ystäväni Tarun, jonka sain pakotettua kesken työpäivän nähin kuviin. Onneksi poseeraminen ei ole Tarulle ihan vierasta, hän on nimittäin yksi suomen ihan ekoja suosittuja muotibloggaajia ja suunnannäyttäjiä. Silloin kun minä en edes tiennyt mitä blogi tarkoittaa. Muunmuassa kuitenkin uusien kiinnostavien työkuvioiden myötä Tarun bloggaaminen loppui, kunnes hän ihan hiljattain perusti tulevan aviomiehensä Mikon kanssa yhteisen sisustus -ja ruokablogin Keittiö ja kolme kerrosta. Olen huomannut että tuolla blogin kommenttioisoissa ollaan oltu tosi iloisia Tarun palaamisesta blogimaailmaan, olisipa ollut kiva myös itse päästä lukemaan vanha blogia.

Emme ole Tarun kanssa tunteneet kovin kauaa. Mutta on tosi vaikea sanoa milloin olemme tutustuneet, tuntuu kun Taru olisi ollut elämässäni vuosikausia. Taruun olen tutustunut ystäväni Riikan kautta ehkä muutama vuosi sitten, mutta en yhtään muista tarkalleen miten se kävi. Jotenkin rupesimme Tarun kanssa vain pitämään yhteyttä ja näkemään kahdestaan. Yksi varhaisimpia muistoja taitaa olla ainakin yksi perjantai-ilta reilun vuoden takaa, kun Taru kutsui minut laulamaan Sing Staria työpaikalleen.

Tarun kanssa on helppo olla. Hän on vahva, paljon mielipiteitä omaava ja puhelias. Tarun kanssa ei ole vaikea viihtyä eivätkä jutunaiheet ainakaan lopu kesken. Miehistä voi näemmä siis puhua loputtomiin 😀 On ollut ihana olla mukana Tarun ja Mikon elämässä, ei ihan alkuajoista, mutta kuitenkin niin että heidän suhde on ollut vielä melko tuore. Olen saanut seurata sivusta kihlautumista sekä ensimmäisiä talokauppoja. Ja ensi viikolla pääsen sitten tanssimaan heidän häihinsä! Se on todella ihana osoitus siitä, että vaikkemme ole tunteneet kovin kauaa, emmekä välttämättä aina ehdi näkemään, koki Taru minut kuitenkin sen verran tärkeäksi ystäväksi, että sain kutsun häihin.

Sen lisäksi että Tarun kanssa voi jauhaa ja jauhaa loputtomiin syvällisiäkin juttuja, on hän myös mitä parhainta bailuseuraa. Tämä mirmeli se sitten jaksaa tanssia! Vastapainoksi häntä kuitenkin kiinnostaa myös pitkät metsälenkit koirien kanssa. Ihailen Tarua siinä, miten tiiviit ja läheiset välit hänellä on perheeseensä. Se kertoo paljon ihmisestä. Mikä Tarussa yllätti, oli se, miten monet hänen (tai oikeastaan kai lähes kaikki) vaatteensa on ostettu kirppiksiltä. Tarulla on upea ja persoonallinen tyyli sekä mieletön muuntautumiskyky aina söpöstä tomistostomummostan superkuumaksi sexybeibeksi. Sellainen on minun tuntema Taru. Ja tässä vielä jo tutut kysymykset ja vastaukset:

Lempinimi: Tarde, Tartsa, Tarmo ja mitä näitä nyt on
Ikä: 30v
Horoskooppi: leijona
Perhe: kotona avomies ja kaksi koiraa, lisäksi omat siskot, äiskä sekä isi hyvin läheisiä
Siviilisääty: kihlattu, hetken päästä avioliitossa – tirsk
Mistä pidät eniten: ruoasta. Bassosta. Metsälenkeistä ja kunnon mummokirppareista
Luonteesi: mä sanoisin ite, et vähän hankala, temperamenttinen mut hauska, mut kysyin vielä varmuuden vuoksi mieheltä tätä, ja vastaus kuului: räväkkä, sanavalmis, iloinen, määrätietoinen, sydämellinen ja hyväntahtoinen. Eli vähän hankalalta pakeltilta kyllä kuulostaa….
Lempiaineesi koulussa: historia
Inhokkiaineeesi koulussa: matematiikka
Inhokkiasia nyt: koulu- ja kaikki muukin kiusaaminen. Puolustuskyvyttömien väärinkohtelu.
Toiveammattisi nuorena: varmaan jonkin sortin maailman napa -ammatti, uskoisin et joku näyttelijä/laulaja.
Ammattisi / koulutuksesi nyt: varsinaista koulutusta ei oikeastaan ole, paitsi Laajasalon opiston crossmedialinja. Ammattina avainasiakaspäällikkö media-alalla.
Paras muistosi: uskoisin tämän liittyvän ruokaan, tai nyt 4-vuotiaaseen siskonpoikaani :,,,)
Kenet haluaisit tavata: jonkun liian nuorena kuolleen muusikko-/näyttelijäparan, jonka ottaisin huomaani. Siis ennen sitä kuolemaa. Ja oman vaarini myös haluaisin tavata, hän myöskin kuoli liian nuorena.
Lempiruokasi: pho-keitto, itse tehty kuivaliha, tartar ja boquerones.
Paras biisi juuri nyt: en voi uskoa et kirjoitan tämän, koska house yleensä ei uppoa, mut
Ådå – unsympathy
Lempïvärisi: harmaa ja kaikki haalean vaaleat pastellivärit
Maailmankatsomuksesi: Tiedänköhän mä edes mitä tuolla maailmankatsomus-käsitteellä tarkoitetaan…
Mitä inhoat: herne-maissi-paprikoita
Mistä haaveilit nuorena: vähän liikaa pojista
Mistä haaveilet nyt: valmiista kodista ja pihasta, perheen terveydestä ja työonnistumisista ja siitä, että onnistun tiputtamaan pari kiloa häitä ja häämatkaa varten
Pysäyttävin hetki elämässäsi: varmaankin tuo vaarin kuolema ja muutama muu rankka hetki elämäni aikana
Mistä olet ylpeä: työstäni, ammattitaidostani ja kodistani. Ja miehestäni. Ja muutamasta kirpparilöydöstä!
Missä olet hyvä: työssäni. Puhumisessa, muiden neuvomisessa ja määräilemisessä. Kävelemisessä!
Ihmisissä minua kiinnostaa: vahva luonne ja persoona, aitous. En voi sietää epäaitoja, epäluotettavia hissukoita ja turhaudun sellasten seurassa hyvin nopeasti
Elämän tarkoitus: syödä ja nauraa.
Kerro jotain yllättävää itsestäsi: hirveetä, mä en tiedä onko mussa mitään yllättävää! Ehkä se etten oo koskaan lotonnut? Tai et liikutun TOSI helposti.
Mitä sanoisit nyt 15-vuotiaalle itsellesi: en mitään, koska se menisi täysin kuuroille korville
Parasta ystävyydessä on: rehellisyys, hauskuus, läsnäolo.

Kiitos Taru <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.