YSTÄVÄNI – TARU

8/03/2016

Taru 4Taru 5Taru 3TARUTaru 1Tällä kertaa esittelen blogin ystäväkirja-sarjassa ystäväni Tarun, jonka sain pakotettua kesken työpäivän nähin kuviin. Onneksi poseeraminen ei ole Tarulle ihan vierasta, hän on nimittäin yksi suomen ihan ekoja suosittuja muotibloggaajia ja suunnannäyttäjiä. Silloin kun minä en edes tiennyt mitä blogi tarkoittaa. Muunmuassa kuitenkin uusien kiinnostavien työkuvioiden myötä Tarun bloggaaminen loppui, kunnes hän ihan hiljattain perusti tulevan aviomiehensä Mikon kanssa yhteisen sisustus -ja ruokablogin Keittiö ja kolme kerrosta. Olen huomannut että tuolla blogin kommenttioisoissa ollaan oltu tosi iloisia Tarun palaamisesta blogimaailmaan, olisipa ollut kiva myös itse päästä lukemaan vanha blogia.

Emme ole Tarun kanssa tunteneet kovin kauaa. Mutta on tosi vaikea sanoa milloin olemme tutustuneet, tuntuu kun Taru olisi ollut elämässäni vuosikausia. Taruun olen tutustunut ystäväni Riikan kautta ehkä muutama vuosi sitten, mutta en yhtään muista tarkalleen miten se kävi. Jotenkin rupesimme Tarun kanssa vain pitämään yhteyttä ja näkemään kahdestaan. Yksi varhaisimpia muistoja taitaa olla ainakin yksi perjantai-ilta reilun vuoden takaa, kun Taru kutsui minut laulamaan Sing Staria työpaikalleen.

Tarun kanssa on helppo olla. Hän on vahva, paljon mielipiteitä omaava ja puhelias. Tarun kanssa ei ole vaikea viihtyä eivätkä jutunaiheet ainakaan lopu kesken. Miehistä voi näemmä siis puhua loputtomiin 😀 On ollut ihana olla mukana Tarun ja Mikon elämässä, ei ihan alkuajoista, mutta kuitenkin niin että heidän suhde on ollut vielä melko tuore. Olen saanut seurata sivusta kihlautumista sekä ensimmäisiä talokauppoja. Ja ensi viikolla pääsen sitten tanssimaan heidän häihinsä! Se on todella ihana osoitus siitä, että vaikkemme ole tunteneet kovin kauaa, emmekä välttämättä aina ehdi näkemään, koki Taru minut kuitenkin sen verran tärkeäksi ystäväksi, että sain kutsun häihin.

Sen lisäksi että Tarun kanssa voi jauhaa ja jauhaa loputtomiin syvällisiäkin juttuja, on hän myös mitä parhainta bailuseuraa. Tämä mirmeli se sitten jaksaa tanssia! Vastapainoksi häntä kuitenkin kiinnostaa myös pitkät metsälenkit koirien kanssa. Ihailen Tarua siinä, miten tiiviit ja läheiset välit hänellä on perheeseensä. Se kertoo paljon ihmisestä. Mikä Tarussa yllätti, oli se, miten monet hänen (tai oikeastaan kai lähes kaikki) vaatteensa on ostettu kirppiksiltä. Tarulla on upea ja persoonallinen tyyli sekä mieletön muuntautumiskyky aina söpöstä tomistostomummostan superkuumaksi sexybeibeksi. Sellainen on minun tuntema Taru. Ja tässä vielä jo tutut kysymykset ja vastaukset:

Lempinimi: Tarde, Tartsa, Tarmo ja mitä näitä nyt on
Ikä: 30v
Horoskooppi: leijona
Perhe: kotona avomies ja kaksi koiraa, lisäksi omat siskot, äiskä sekä isi hyvin läheisiä
Siviilisääty: kihlattu, hetken päästä avioliitossa – tirsk
Mistä pidät eniten: ruoasta. Bassosta. Metsälenkeistä ja kunnon mummokirppareista
Luonteesi: mä sanoisin ite, et vähän hankala, temperamenttinen mut hauska, mut kysyin vielä varmuuden vuoksi mieheltä tätä, ja vastaus kuului: räväkkä, sanavalmis, iloinen, määrätietoinen, sydämellinen ja hyväntahtoinen. Eli vähän hankalalta pakeltilta kyllä kuulostaa….
Lempiaineesi koulussa: historia
Inhokkiaineeesi koulussa: matematiikka
Inhokkiasia nyt: koulu- ja kaikki muukin kiusaaminen. Puolustuskyvyttömien väärinkohtelu.
Toiveammattisi nuorena: varmaan jonkin sortin maailman napa -ammatti, uskoisin et joku näyttelijä/laulaja.
Ammattisi / koulutuksesi nyt: varsinaista koulutusta ei oikeastaan ole, paitsi Laajasalon opiston crossmedialinja. Ammattina avainasiakaspäällikkö media-alalla.
Paras muistosi: uskoisin tämän liittyvän ruokaan, tai nyt 4-vuotiaaseen siskonpoikaani :,,,)
Kenet haluaisit tavata: jonkun liian nuorena kuolleen muusikko-/näyttelijäparan, jonka ottaisin huomaani. Siis ennen sitä kuolemaa. Ja oman vaarini myös haluaisin tavata, hän myöskin kuoli liian nuorena.
Lempiruokasi: pho-keitto, itse tehty kuivaliha, tartar ja boquerones.
Paras biisi juuri nyt: en voi uskoa et kirjoitan tämän, koska house yleensä ei uppoa, mut
Ådå – unsympathy
Lempïvärisi: harmaa ja kaikki haalean vaaleat pastellivärit
Maailmankatsomuksesi: Tiedänköhän mä edes mitä tuolla maailmankatsomus-käsitteellä tarkoitetaan…
Mitä inhoat: herne-maissi-paprikoita
Mistä haaveilit nuorena: vähän liikaa pojista
Mistä haaveilet nyt: valmiista kodista ja pihasta, perheen terveydestä ja työonnistumisista ja siitä, että onnistun tiputtamaan pari kiloa häitä ja häämatkaa varten
Pysäyttävin hetki elämässäsi: varmaankin tuo vaarin kuolema ja muutama muu rankka hetki elämäni aikana
Mistä olet ylpeä: työstäni, ammattitaidostani ja kodistani. Ja miehestäni. Ja muutamasta kirpparilöydöstä!
Missä olet hyvä: työssäni. Puhumisessa, muiden neuvomisessa ja määräilemisessä. Kävelemisessä!
Ihmisissä minua kiinnostaa: vahva luonne ja persoona, aitous. En voi sietää epäaitoja, epäluotettavia hissukoita ja turhaudun sellasten seurassa hyvin nopeasti
Elämän tarkoitus: syödä ja nauraa.
Kerro jotain yllättävää itsestäsi: hirveetä, mä en tiedä onko mussa mitään yllättävää! Ehkä se etten oo koskaan lotonnut? Tai et liikutun TOSI helposti.
Mitä sanoisit nyt 15-vuotiaalle itsellesi: en mitään, koska se menisi täysin kuuroille korville
Parasta ystävyydessä on: rehellisyys, hauskuus, läsnäolo.

Kiitos Taru <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.