Edelliseen koirasta luopumisesta kertovaan postaukseen tuli paljon kommentteja. Siis yllättävän paljon positiivisia kommentteja. Ennen kirjoituksen julkaisemista meinasin aluksi sulkea koko kommentoinnin. Sillä aihe on minulle raskas ja tiedän kuitenkin toimineeni oikein. Joten en millään olisi jaksanut lukuisia ilkeäsävyisiä kommentteja siitä miten olen nyt toiminut vastuuttomasti ja ajattelemattomasti ja väärin. Vaikka tiedän itse etten ollut, niin ei se silti olisi tuntunut kivalta. Aiempiin ongelmista kertoneisiin postauksiin sain muutamia jopa ihan täysin asiattomia kommentteja. Ihmisiltä jotka ihan tosissaan kuvittelivat tietävänsä paremmin omasta tilanteestani.
Tuli toki niitä tähän uusimpaankin. Kuten että snapchattiäsi seuranneensa minä olen sitä mieltä, ettet kuitenkaan ollut miettinyt aktiivisen koiran ottamista ihan loppuun asti. Olin nimittäin säpissä kuljettanut pentua ihan pienenä pyörän kyydissä, kun hän ei vielä jaksanut kävellä parin kilsan edestakaista matkaa eskarille. Tai kun olin snäpissä vienyt koiraa vain lähimetsään lenkille. On jännä miten joku voi väittää tietävänsä elämästäni paremmin tai enemmän kun minä itse. Miten joku voi olla eri mieltä jostain minun henkilökohtaisesta asiasta, josta ei oikeasti tiedä kaikkea? Tietysti saa olla mitä mieltä tahansa, mutta se ei silti ole totta. Tai koko totuus. Tässä vain yksi esimerkki.
Nykyinen ammattini, eli bloggaaminen, valitsi minut ja minä sitten sen. Olen ihan tavallinen tyyppi samoine ongelmineen ja ilonaiheineen kun kaikki muutkin. Erotuksena vain, että kerron niistä julkisesti kymmenille tuhansille ihmisille. Olen blogissa avoin ja sataprosenttisen rehellinen, siitäkin huolimatta minullakin on oma yksityisyyteni. En minkään ihan kaikkia tekemisiäni joka somekanavaan 24/7/365 puske. En ole oikeassa elämässä juurikaan erilainen, mutta tasoja on enemmän. Koska jaan elämääni monissa sosiaalisissa medioissa, voi osa seuraajista varmasti kokea tavallaan tuntevansa minut. Ja onhan se osittain totta. Kun itken snapchatissa sydänsuruja tuo se varmasti minua lähemmäs katsojaa. Mutta siinä on se erotus, etten minä silti tunne juurikaan niitä tuhansia anonyymejä katsojia.
Voitte kuvitella kuinka iso juttu on mokata kymmenien tuhansien ihmisten edessä ja kertoa siitä heille. Olla tilivelvollinen täysin tuntemattomille ihmisille. Ja vaan ottaa vastaan mitä sieltä sitten ikinä tuleekaan. Keskusteluja saa käydä ja mielipiteitä sanoa. Halusin nyt kuitenkin muistuttaa, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Oli kyse sitten jotain julkisuuden henkilöstä tai ihan vaan siitä naapurin Penasta, niin kaikki me olemme kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä joita elämä kuljettaa sinne tänne ja tuo eteen odottamattomia asioita. On helppo tuomita toisen tekemisiä tai päätöksiä sen kuvan perusteella mikä itsellään jostain henkilöstä on. Usein niihin liittyy kuitenkin myös paljon muutakin.
En missään nimessä halua että lopetatte kommentointia tai edes eriävien mielipiteiden sanomisen. Rakentavalla kritiikillä ja mollaamisella on kuitenkin vain aika suuri ero. Ja minusta on edelleen tosi ihana kuulla, kun kerrotte kuinka koette tuntevani minut. Sillä se on ihan totta. Blogiani ja muita somekanavia seuraamalla pääsee tosi lähelle sitä kuka ja millainen olen. Eli ihan tällainen perus-Minttu. Erehtyväinen, inhimillinen, tavallinen ihminen.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Vaatii hurjasti rohkeutta olla avoin somessa.
On kyllä rohkeaa avata elämäänsä niin monelle ihmiselle.
En tunne, mutta ihanalta ja rohkealta vaikutat. Ja mitä koirasta luopumiseen tulee, niin tietenkin oli ainoa oikea päätös. Aina ei voi millään tietää etukäteen miten asiat arkeen sopii, mutta jos ei koskaan uskalla ottaa riskejä jää moni asia kokematta (ihmissuhteet, asunnot, työt, matkat ja mitä kaikkea näitä nyt olikaan).
Ja hei tosi kiva tää sun blogi! Kiva että se on valinnut sut. Ja toivottavasti jaksat jatkaa samaa rehellistä linjaas. <3
Olen samaa mieltä siitä, että elämässä kannattaa ottaa riskejä. En kuitenkaan rinnastaisi lemmikin hankkimista asuntoon, työhön tai matkusteluun tai mihinkään muuhun materiaan liittyvään hankintaan tai muutokseen. Mieluummin vaikkapa lastenhankintaan.
Hyvä Minttu, keep up the good work! Mä ihailen kovasti et jaat sun elämää ja oot avoin, oot rohkea! Ja teit ihan oikeen päätöksen koiran kanssa. Aina löytyy niitä jolle mikään ei tunnu kelpaavan ja helppohan se on huutaa ruudun toiselta puolelta ku ei tarvi sanoo suoraan toiselle, raukkamaista. Keskustelu ja mielipiteet kasvattaa ja avartaa mut mollaaminen ja ilkeily on musta tosi hölmöö käytöstä. Jatka sinä vahva nainen samaan malliin, hyvän työn teet!
Kirjoitat hyvin ja tärkeästä aiheesta.:) Aurinkoista viikonloppua!
No, mun mielestä sä todellakin mokasit ottaessasi koiran. Itse kahden koiran kanssa elävänä ajattelin kyllä jo etukäteen että et tule koira pitämään. Teki mieli kommentoida että älä ota. En yllättynyt tippaakaan kun kerroit antaneesi koiran pois, olin jo sen arvannutkin.
Silti ei ole oikein mollata sua sen takia miten hoidit koirahomman. Kaikki tekee virheitä. Jos ei koira asioissa niin muissa.
Mun mielestä on erittäin tärkeää puhua enemmän koiran omistamiseen liittyvistä haasteista. Hankin koirani 27-vuotiaana, sitä ennen mulla ei ollut ollut koiria. Ja voin sanoa etten todellakaan tiennyt mitä tuleman pitää 🙂 Koirani ovat olleet superkilttejä, mutta elämä niiden kanssa ainoana omistajana suurin osa vuosista on ollut monella tavalla haastavaa. Ja kyse ei ole vain haasteista minulle ihmisenä ja omistajana vaan pitäisi puhua paljon enemmän siitä mikä on koiralle onnellista, hyvää elämää. Koirilla on myös temperamentti ja luonne. Omani ovat olleet molemmat todella herkkiä ja stressaantuneet monista asioista joita minun elämässäni tapahtuneet asiat ovat aiheuttaneet arkeemme. Oli myös paljon asioita mitä olin ajatellut puuhaavani koirien kansa, harmi vain koirani eivät ole koskaan halunneet esimerkiksi istuskella kesäisin ihmisiä täynnä olevissa, niiden mielestä liian meluisissa puistoissa.
Ensimmäiset pari kolme vuotta olivat haasteellisimmat koirien kanssa. Näiden vuosien aikana koirani ovat opettaneet minulle niin paljon kärsivällisyyttä ja herkkyyttä nähdä niiden tarpeet. Eli osaan tätä nykyä toimia niiden kanssa, haasteita ei enää niinkään ole. Siksikin surettaa koiristaan heti luopuvien takia. Rakkaus ja vuorovaikutus ihmisen ja koiran välillä kasvaa vuosien aikana. Juuri nyt sydämeni pakahtuu kun toinen rakas perheenjäseneni kuoli vähän aikaa sitten sairauteen. En olisi koskaan voinut kuvitella koiraa hankkiessani, miten paljon tulen sitä rakastamaan. Ja ennen kaikkea miten paljon rakkautta olen näiden vuosien aikana saanut! Se on ehdottomasti ollut niiden alun hankaluuksien arvoista. Todella paljosta olisin jäänyt paitsi jos alun hankaluuksien takia olisin koiristani luopunut.
Mutta koirasta luopumisesta tärkeämpänä aiheena näen tosiaan puhumisen siitä, että aina on fiksu valinta jättää se koira hankkimatta ja nautti vaikka ystävien koirista. Koira ei ole lelu vaan elävä, tunteva olento aivan niin kuin mekin. Sitä lausetta ei voi liikaa toistaa.
Koiran ottamisesta en jaksa edes aloittaa, muuta kuin sen verran, että kas, kun niillä söpöillä pennuilla on taipumus kasvaa, murkkuiän kautta kuten ihmispennuillakin, ja ilman järkevää kasvatusta niistä ei yleensä oikein hirveän järkeviä aikuisia tule. Kolmen ärrän sääntö, sama kuin ihmispennuille on hyvin tepsivä, ruokaa, rakkautta ja rajoja. Toinen on se, että vaikka kuinka sanot harkinneesi jne. niin miksi ihmeessä se vesikoiranpentu piti sieltä Espanjasta roudata, eikä ilmeisesti kovinkaan hyvältä kasvattajalta, eikös sillä ollut kaikkea terveysongelmaa? Kotimaisiin kasvattajiin kunnolla tutustumalla olisit saanut lisää faktaa siitä koiran kanssa olosta ja elosta, rotuvalinnan järkevyydestä ja luultavasti jopa elinikäisen tuen ja avun. Ainoa positiivinen puoli on, että tajusit luopua, kun jollain toisella vielä mahdollisuus kasvattaa Paosta fiksu ja hyvin käyttäytyvä yhteiskuntakelpoinen yksilö. Ikävä, että lapsille näytit, että näin, eläimen voi hankkia ja sitten kun kyllästyy ja se ei oo enää söpö pikkuruinen, niin voi dumpata pois silmistä.
Olet ihminen. Ihminen, joka on valinnut julkisuuden elämäänsä, joten turha itkeä, kun sillä julkisuudella on nurjat puolet ja kun tuot omat mokasi esille, niin kaikki ei olekaan silittämässä päätä ja ymmärtämässä. Ikävintä asiassa on, että olet tuonut lapsesikin tähän julkisuuteen, heiltä tuskin sitä mielipidettä on kysytty, kun vauvasta asti on kuvat ja tarinat julkistettu? Oletko koskaan ajatellut, miten se saattaa vaikuttaa heidän elämäänsä tulevaisuudessa, koululaisena, murrosiässä? Onko kaikki se ilmainen tavara ja blogista maksettu raha varmasti sen arvoista?
HannaHoo
Aamen!! Hienosti puettu sanoiksiHannaHoo!
Mene pois muualle jeesustelemaan kiitos
Et jaksa edes aloittaa koiran hankkimisesta, mutta aloitat silti? Olen kertonut useampaan otteeseen että halusin tuoda koiran espanjasta monestakin syystä. Pk-seudulta ei löytynyt kasvattajaa jolla olisi pentuja ollut, lisäksi olin kuullut että espanjalaiset ovat ”puhtaampia” ja terveempiä, lisäksi kun minulla on paljon sukua espanjassa oli ajatus tuoda koira sieltä sitäkin kautta luonnollinen. Koiralla oli muutama punkki kyllä, ei minkäänlaisia terveysoglemia. Jos luit tekstin, niin siinä kyllä selvästi kävi ilmi etten kyllästynyt koiraan enkä dumpannut sitä pois silmistä, kuten kauniisti asian ilmaiset. Lapset oppivat että elämässä täytyy tehdä joskus vaikeitakin ratkaisua ja asettaa muiden tarpeet omien edelle.
Kyllä, tiedän olevani julkisessa ammatissa ja tiedän että kaikki eivät ole aina kanssani samaa mieltä. En odota pään silittelyä, mutta jonkinlaisia käytöstapoja kyllä.
Kirjoitat todella ala-arvoiseen ja törkeään sävyyn. Noinko mielestäsi puhutaan toisille ihmisille? Minua alkoi oikeasti fyysisesti kuvottamaan sinä ihmisenä kun kommenttisi luin.