AURINKO AAMUPALAPÖYDÄSSÄ

9/02/2020

Vaikka ulkona oli tänään sateista ja harmaata, meidän aamupalapöydässä paistoi aurinko. Eipä sitä näköjän välillä tarvitse piristykseksi kuin vähän väriä. Kaiken harmauden keskellä tuoremehukarahvi tuntui hohkaavan valoa ja lämpöä koko huoneeseen. Vitamiinit tulivat kyllä viikon sairastelurupeaman jälkeen tarpeeseen, jospa tästä sitten päästäsiin siirtymään kohti energisempää eloa.

Heti huomenna maanantai-aamusta arki starttaa meillä neuvolalla ja tapaamisella lapsen opettajan kanssa. To do-lista on täyttynyt kaikenlaistsesta tylsästä, kuten veroasioista ja kirppiskamojen selvittelystä, mutta oikeastaan odotan jo kaikkea tätä ihan innolla. Ihana päästä taas arkeen kiinni. Ajattelin myös metsästää kukkakaupasta sesongissa nyt olevaa, kirkkaan keltaisena kukkivaa Mimosaa. Energistä alkavaa viikkoa kaikille!

 


SULOISIA UNIA

12/03/2018

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – ELLOS

Kun jokunen vuosi sitten ostin itselleni ensimmäiset pellavalakat, ei paluuta entiseen ole ollut. Pellava materiaalia tuntuu miellyttävältä ihoa vasten ja kankaan eläväinen pinta on mielestäni todella kaunis. Pellava on ihanan hengittävää ja se myös kuivuu todella nopeasti, joten ehkä myös sen takia yöunet pellavalakanoissa tuntuvat maittavan paremmin.

Kestävyytensä sekä nopean kuivumisen ansiosta olen myös pärjännyt jo muutaman vuoden vain yhdellä tuplapeittooni sopivalla pussilakanalla. Kun lakanat heittää aamulla pesuun ovat ne taas illalla valmiita sänkyyn. Kuivatan kaiken pyykkini siis kotona ilman kuivausrumpua. Yksi lempiasioistani on pujahtaa vastapestyihin pellavalanoihin nukkumaan. Pellava tuntuu ihoa vasten vaan jotenkin todella ylellisteltä, eikä ole yhtään karheaa vaikka moni voisi niin luulla. Vuosien käytöstä huolimatta pellava pysyy ryhdikkäänä ja voisi ehkä jopa sanoa sen parantuvan joka pesun jälkeen.

Kuitenkin joku aika sitten huomasin, että vaikka vanhat lakanani ovat hyvin kestäneet useamman vuoden jokapäiväisen käytön, oli niiden alkupräinen vaalean harmaa sävy alkanut haalistumaan ja lakanat olivat lähes vaalean beiget. Hyvin kauniit nekin, mutta silti eräällä kauppareissulla nappasin mukaan harmaan pesukonevärin.

Värjäsin itse vanhat lakanani harmaiksi, mutta ripustaessani niitä kuivumaan vastassa olikin pieni yllätys. Väri oli paljon tummempi mitä olin ajatellut, jopa aika sininen. Eikä väri ollut levittynyt tasaisesti, vaan paikoitellen väriä oli vielä tummempina laikkuina. Omalla tavallaan ne ovat myös tosi hienot ja jäävät kyllä kakkoskäyttöön, mutta nyt kevättä kohden mennessä tahdoin jotain vaaleampaa – joten oli aika lähteä lakanaostoksille!

Elloksen verkkokaupasta löysin laajan valikoiman erilaisia, niin puuvillaisia, kun pellavalakanoitakin. Valikoimahan siellä on ihanan laaja ja erilaisten filttereiden avulla on helppo juuri etsiä haluamaansa, tai ihan vain selailla ja etsiä inspiraatiota. Minusta sivuilla on kiva toiminto se, että se usein ehdottaa katsomaasi tuotteeseen sovia muita tuotteita tai jotain vastaavanlaisia. Sitä kautta olen aiemminkin löytänyt vaikka mitä ihania juttuja, joita en muuten olisi edes osannut etsiä tai tiennyt tarvitsevani. Valikoimissa on jonkin aikaa olut reilusti myös luomu -ja ekologisesti valistettuja tuotteita, joita itsekin haluan aina mielummin suosia.

Tällä kertaa päädyin tilamaan niin pussilakanan, tyynyliinat kun ihanan hörhelö-reunalakanankin Ellos Homen Candice-sarjasta. Värivaihtoehtoja oli useita, minä valitsin vaaleanharmaata sekä valkoista. Elloksella näytti edelleen olevan sama tarjous, jossa vuodevaatteita ja päiväpeitoista saa 20 prosentin alennuksen. Pellavahan on hitusen kallimpaa kun puuvilla, mutta mielstäni ehdottomasti sen arvoista. Kiva kuitenkin aina jos on mahdollista hyödyntää jotain tarjouksia.

Viikonloppuna nukuttiin ensimmäiset unet uusissa lakanoissa, ja kyllä maittoi! Ihaninta on vuoratua pellavaan kokonaan, eli myös niin että aluslakana on pellavaa. Meillä kun on 140 leveä sänky, saattaa siihen välillä olla vaikea löytää sopivan kokoisia aluslakanoita. Nyt kun näin Elloksen nettikaupassa kauniita pellavaisia sängynpäätyjä, olisin melkein valmis laittamaan oman rakkaan sänkyvi vaihtoon. Ihan vain sen takia, että saisin siihen sopivan päädyn. Niitä oli nimittäin vain 160 ja 180 levyisinä.

Petivaatteiden lisäksi valikoimissa on toki myös kaikkea muuta kivaa makuuhuoneeseen, kuten yöpöytiä, valaisimpia, tauluja, nojatuoleja ja mattoja. Noh, kaikkea. Sivuja on helppo käyttää ja toimitukset tulevat nopeasti, jopa ilman express-tilausta.

Meillä on tulossa makkariin vielä iso, koko ikkunaa vastapäisen levyinen vaatesäilytysjärjestelmä, jonka jälkeen pääsen vihdoin esittelemään huonetta vielä vähän tarkemmin. Kuitenkin makuuhuoneen keskiössä on kuitenkin sänky, joten tärkein tulikin jo tässä. Olettekos te muut muuten myös hurahtaneet jo pellavaan?


COVER YOUR SHIT IN GLITTER

29/04/2017

Tässä tulee yksi parhaimmista vinkeistä: Hukuta murheesi glitteriin. Oli sitten huono hiuspäivä, tummat silmänaluset valvomisesta tai skumppakorkki jumissa, niin glitteri auttaa kaikkeen. Glitteriä voi levittää kasvoille, hiuksiin ja vartaloon, eikä kukaan arvaa, että olet nukkunut edellisyönä vain kolme tuntia kuten minä yllä.

Glittermeikkejä on näkynyt viime aikoina paljon, eikä ihme. Megatrendikäs meikki on helppo tehdä ja muutenkin kaikki vaan sattuu näyttämään paljon paremmalta kimaltavana. Glittermeikki sopii loistavasti vappuun ja sen kanssa voi vetää huoletta vähän överiksi. Glitterin kanssa pelatessa pitääkin muistaa vain yksi sääntö: enemmän on enemmän.

Minun vappumeikkini on tänä vuonna yhtä raikas kun sää ulkona. Tein kevyen ja kuultavan meikkipohjan ja silmät jätin myös ihan nudeiksi. Glitterin lisäksi vain kulmissa ja ripissä on vähän väriä.

Irtoglitterin saa pysymään ihossa hyvin laittamalla sen pohjalle hyvin ohuen kerroksen vaseliinia tai muuta rasvaista rasvaa sormilla taputellen. Oma tyylini glitterin laitossa on hyvin huoleton, mutta jos silmien alle haluaa vaikkapa skarpimpaa kolmion muotoa, niin silloin apuna voi käyttää teippiä. Asettele teipit iholle haluamaasi kuvioon ennen rasvan levitystä. Sitten voi alkaa levittämään glitteriä! Se käy parhiten meikki (tai vesiväri) siveltimellä tuputellen. Omassa meikissäni käytin kolmea erilaista irtoglitteriä sekaisin. Pienemmät hileet kannattaa kiinnittää ensin ja jatkaa sitten isompiin paljetteihin.

Silmien tai poskien lisäksi glitteri näyttää tosi ihanalta esimerkiksi kulmakarvoissa, jakauksessa tai korvanlehdissä. Glitterin saa pysymään hyvin paikallaan suihkuttamalla lopuksi päälle meikinkiinnityssuihkeitta tai hiuslakkaa. Lisää inspiraatiota voi käydä kurkkimassa Glitternistin sivuilta.

Ja meikkejä ei todellakaan kannata pestä illalla pois, aamulla on ihanan ylellistä herätä kilmalteen joukosta. Glitteri nimittäin auttaa myös mahdolliseen skumpan aiheuttamaan päänsärkyyn. Hauskaa Vappua!

Käyttämäni tuotteet järjestyksessä:
Smashbox Photo Finish Foundation Primer*
MAC Next To Nothing Face Colour
MAC Studio Finish Concealer
Smashbox Spotlight Palette Gold*
MAC Matte Blonze
Mannakadar Paradise Blush*
Maybelline The Nudes Palette*
Glitternisti Super Snow*
Glitternisti Super Silver*
Glitternisti The Circus Clown*
Maybelline The Lashies Push Up Drama
Smashbox O-Plump Intuitive Lip Plumper
*saatu


UUSI SÄNKY

17/03/2016

laatu laveri pentti talvitie 4laatu laveri pentti talvitie 2laatu laveri pentti talvitie 5laatu laveri pentti talvitie 3laatu laveri pentti talvitie 6laatu laveri pentti talvitie 7laatu laveri pentti talvitie 8laatu laveri pentti talvitie 9laatu laveri pentti talvitie 10laatu laveri pentti talvitie 11laatu laveri pentti talvitie 12

laatu laveri pentti talvitie 13Pikainen kurkistus makkariin, jossa toivottavasti pikkuhiljaa alkaisi suunniteltuja muutoksia tapahtumaan. Sänky-asia on onneksi edennyt. Uusi sänky on nimittäin saapunut ja kasattu! Kerroinkin aiemmin, että edellinen Ikean muutaman kympin maksanut runko oli aivan susi. Voisi kuvitella että 100% massiivimännystä koostuva sänky ei levähtäisi alle kylkeä käännettäessä, mutta niin sen kanssa vaan tapahtui. Samaa kuulin muilta sängyn omistajilta. Noh, tulipahan testattua.

Luovuin siis hiljattain vanhasta söpöstä vanerisesta laatikkosängystäni. Kaipasin jotain vielä yksinkertaisempaa muotoilua sekä muutaman kymmenen senttiä lisää leveyttä. Ostinkin sitten kerralla uudet patjat, peiton, tyynyt ja petivaatteita. Voi mitä luksusta. Jos siis tuota huteraa sänkyä ei lasketa mukaan…

Lähdin siitä, että uuden sänkyni tulee ehdottomasti olla laadukas ja tukeva. Useimpina öinä jompikumpi tai molemmat pojat kömpivät viereeni, ja jos se ei vielä häiritse unta niin nitisevä, natiseva ja heiluva sänky kyllä häiritsee. Kotimaisuus on tärkeä asia ja itseasiassa mielessäni olikin pitkään ollut monelle mökiltä tuttu laverisänky. En kuitenkaan monen illan googlettamisen tuloksena löytänyt sopivaa vanhaa laverisänkyä. Monessa tuli joko koko tai sitten ikä vastaan. Kun olin juuri päättänyt luopua yhdestä huonosta sängystä en halunnut ottaa riskiä, että uusi sänkykin lahoaisi alle. Kunnes tärmäsin sellaiseen kun Laatu-Laveriin.

Pienen selvittelyn jälkeen sain tietää että sänkyä valmistaa Huonekalutehdas Pentti Talvitie Oy Ilmajoen tehtaallaan. Vuodesta 1957 saakka perheyrityksenä toiminut huonekalutehdas pyörii edelleen suvun voimin, nyt toisessa sukupolvessa. Vuosikymmenten kuluessa he ovat erikoistuneet koivusta valmistettujen huonekalujen valmistamiseen omalla mallistolla. Kaikilla tuotteilla on avainlippu osoituksena suomalaisesta työstä ja laadusta. Erilaisten projekti – ja mittatilauskalusteiden valmistus asiakaan toiveiden mukaan, on myös Hkt Pentti Talvitien osaamista. Yrityksen toimintaperiaatteita ovat, korkea laatu, toimitusvarmuus, kotimaisuus sekä asiakkaan tarpeiden- ja pohjalaisen puuseppäperinteen kunnioittaminen.

Tuo Laatu-Laveri on siis vain yksi malliston tuotteista. Itse tykästyin heti tuohon hyvin hyvin yksinkertaiseen muotoiluun. Standardimittojen lisäksi huonekaluja saa erikoisleveinä, pitkinä, matalina tai korkeina. Myös kaikkia värejä on mahdollista saada tilauksesta. Kuten vaikka oman sänkyni kohdalla. En nimittäin osannut päättää ottaisinko valkoisen vai koivun värisen rungon, joten kysyin olisiko mahdollista saada se valkealla kuultolakkauksella. Se ei kuulemma ollut ongelma eikä mikään ja itseasiassa koko sängyn rakentamiseen meni alle viikko ja se toimitettiin minulle suoraan kotiin.

Tykästyin itse hirveästi Hkt Pentti Talvitien tuotefilosofiaan, maanläheiseen fiilikseen sekä tietysti pariskuntaan tämän takana. Käsityönä mallistosta ja tilauksesta valmisettavat huonekalut menevät tiukemmastakin laadunvalvonnasta heittämällä läpi. Siitä sainkin sitten ajatuksen, että näitä tuotteita pitäisi saada hieman laajemminkin erilaiseten kuluttajien ja jälleenmyyjien tietoisuuteen. Osa malliston tuotteista on omaan makuuni liian maalaisromattisia ja koristeellisia, mutta sitten siellä on myös useamapi sellainen huonekalu jonka voisin hyvin kuvitella näkeväni jossain pohjoismaisessa huippusuosittussa sisustusblogissakin.

Koska some, blogit tai etenkään markkinointi näitä kanavia pitkin ei ollut Talviteille yhtään tuttua, päätimme ryhtyä yhteistyöhön. Mitään imagon muutosta ei nyt ainakaan alkuun ole tarkoitus tehdä, vaan aloittaa ihan pienistä jutuista. Kuten Facebooksivujen tekemisestä. Uusia sivuja päivitellään nyt viikottain ja sitä kautta pääsee kurkistamaan myös kulissien taakse ja näkemään mitä kaikkia muita tilausjuttuja tehtaalla voidaankaan tehdä. Ensimmäinen arvonta on myös laitettu käyntiin, joten käykäähän kurkkaamassa Huonekalutehdas Pentti Talvitie. Arvottavana on nimittäin myös varmasti monen teidän sisustustyyliin hienosti sopiva kukkataso / penkki.

Mitäs tykkäätte uudesta sängystä? En malta odottaa että saan pian maalauspuuhat ja väliovihommat käyntiin. Seinälle pääsyä odottaa myös ihana Lempi-hylly, kaunis 50-60 luvun yövalo on vielä hakusessa. Saa vinkata sopivasta!

Sänky saatu korvauksena yhteistyöstä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.