Tultiin alkuviikosta Hankoon Juhannuksen viettoon ja muutenkin vähän kesälomailemaan. Meillä on ollut kotona niin kuuma, että ilmastoitu talo, piha ja nurkan takana kimmeltävä merenranta ovat tuntuneet ihan erityisen luksukselta.

Juhannusaaton iltana mentiin Plagenin rannalle katsomaan kokkoa monen muun tavoin. Yllätyksekseni kyseessä ei ollutkaan mikään perinteisin kokko, vaan räjähtävä sellainen!

Ennen kokon syttymistä nimittäin saimme ihailla ilotulitusta ja muutama raketti pistettiin ilmaan myös myöhemmin liekehtivästä kokosta. Aika hauskan näköistä, etenkin kun ilotulitteet olivat söpön pastellisia ja vasta pikkuhiljaa himmenevää keskikesän taivasta vasten näytti, kun ilmassa olisi vain leijaillut glitteriä.

Muutoin meidän juhannus sujui hyvin rauhellisesti ihan vain keskenämme. Ollaan grillailtu, pyöräilty eri rannoille uimaan, käyty luonnonsuojelualueella käppäilemässä ja syöty paaaljon jäätelöä.  Sama jatkuu vielä ensi viikon.

Niin siinä vain kävi, että saimme päiväkotipaikan yhdestä toivomistamme paikoista. Se ei ole aivan lähin, mutta ruotsinkielinen ja vaikutti nopealla tutustumisella tosi kivalta. Tähän päiväkotiin oli kuulemma lähes mahdotonta päästä (emmekä mekään viime talvena ekalla hakukerralla päässeet), mutta tänä syksynä sieltä vapautui ennätyksellisesti lähes 20 paikkaa uusille lapsille.

Kun päiväkotipaikkapäätös reilu kuukausi sitten postiluukusta yllättäen tipahti, vilkaisin päätöstä jo valmiiksi pettyneenä, kunnes mieheni huomautti, että kyseessä olikin juuri se paikka jota olimme kovasti toivoneet. Luulin päätöksen tulevan vasta kesällä, emmekä olleet edes ehtineet soittamaan päiväkodin johtajalle tai yrittäneet vaikuttaa asiaan mitenkään, joten olin jo valmiiksi varma, ettei paikkaa taaperolle sieltä löytyisi. Mutta tällä kertaa löytyi ja mikä parasta, myös tuttu kerhokaveri aloittaa syksyllä samassa ryhmässä.

Koronan vuoksi päiväkotiin ei päässyt sisälle tutustumaan, eikä myöskään päiväkodin normaalisti tekemää kotikäyntiä ja perheeseen peremmin tutustumista tapahdu. Päiväkodin pihalle kuitenkin päästiin ja sisätiloja oli mahdollista katsella Teamsin välityksellä järjestetyssä esittelyssä.

Kävimme siis eräs aamu pihalla juttelemassa päiväkodin johtajan kanssa ja saimme samalla tavata myös tulevan ryhmän opettajan ja toisen hoitajista. Taapero meni heti muiden lasten kanssa leikkimään ja maalaamaan vesiväreillä ja oli heti osa porukkaa.

Päiväkodin aloitus elokuussa toki vähän jännittää, mutta tosi vähän ja enemmin hyvällä tavalla. Vaikka lapsi jäisi varmasti mielellään jo ekana päivänä päikkyyn yksin koko päiväksi, aloitamme rauhassa. Ensimmäisinä päivinä olemme yhdessä vain pihalla muutaman tunnin mukana leikkimässä ja loppuviikosta lapsi jää sinne aluksi noin puoleksi päiväksi itsekseen. Alussa, kun virallinen harjoitteluaika on päättynyt, pidämme silti päivät vielä vähän lyhyempinä.

Ollaan mietitty myös kokonaan lyhyempää viikkoa, niin että pitäisin itse yhden vapaapäivän viikossa lapsen kanssa kotona. Mutta katsotaan ensin miltä tavallinen päiväkotiviikko kaikista tuntuu. Näin vanha lapsi ei onneksi välttämättä enää saa kaikkia päiväkodissa kiertäviä flunssia, mutta varmuudeksi ei ehkä oteta arkivapaita heti, jos alkuun sattuukin paljon sairastelua ja sen vuoksi muutenkin kotona oloa.

Onkos siellä muita, joiden päiväkotiura alkaa syksyllä? Entä miten kävi hakemienne paikkojen kanssa? Helsingin huonosta päiväkotitilanteesta kirjoittelinkin keväällä ja olen edelleen ihan äimän käkenä ja kiitollisena, että tällä kertaa onni päiväkotilotossa vihdoin potkaisi meitä.

– Poimittiin ekat kukat maasta (voikukkia ja valkovuokkoja)
– Kirsikkapuut kukki ja tuomi tuoksui
– Alkukuusta mentiin vielä toppatakeissa, mutta pian tuli kesä
– Äitienpäiväpyöräilyllä lapsi laatikkopyörän kyydissä ollessani joku vastaan tullut mies näytti keskisormea
– Vietettiin miehen kanssa lapsivapaa viikonloppu
– Terassilla käyminen venähti aamuun ja se oli ihanaa
– Kuivasin vuodet ekat pyykit ulkona
– Otin ekan punkkirokotuksen (ja jäykkäkouristusrokotuksen)
– Kävin myymässä puistokirppiksellä
– Reissasin Tampereelle
– Olin riksan kyydissä huvin vuoksi
– Taaperon kerho alkoi taas kuukauden tauon jälkeen
– Saatiin päiväkotipaikka syksyksi
– Jäätelöä meni
– Pyöräiltiin varmaan joka päivä
– Kävin spa-jalkahoidossa, manikyyrissä ja sokeroinnissa
– Otettiin aurinkoa parvekkeella ja pidettiin siellä monen monta eväsretkeä
– Hengattiin veljen kanssa melkein koko päivä
– Laitettiin takaisin meidän kulmasohva ja koko olkkari meni tukkoon (mutta mahtuupahan kaikki sohvalle)
– Koin kummallisen suurta iloa siitä, että pääsin vihdoin Prismaan tekemään itse viikon ruokaostokset

Ollaan lasten kanssa synnytty syksyllä, eli vietämme kaikki kahden kuukauden sisällä syntymäpäiviämme. Tänä syksynä minulla on jo 12, 10 ja 3 vuotiaat lapset. Ikäero vanhimman ja nuorimman välillä on siis yhdeksän vuotta ja näin kirjoitettuna se kuulostaa aika paljolta.

Vanhemmilla pojillani ikäeroa on kaksi vuotta + muutama viikko. Olen aina ajatellut, että pari vuotta on hyvä ikäero sisarusten välille. Silloin vanhempi lapsi alkaa olla omatoimisempi ja ennenkaikkea sisarukset elävät saman kaltaista ikävaihetta pitkään yhdessä. Leikit ja kiinnostuksen kohteet ovat samat, mikä lähentää sisaruksia entisestään. Kuitenkin nyt kokemus on osoittanut, että mikä vaan ikäero on hyvä.

Toki omien lasten ollessa leikki-ikäisiä oli ihanaa kun heillä oli aina seuraa toisistaan. He tulivat tosi hyvin juttuun, eivät juuri ikinä tapelleet ja olivat kiinnostuneita samoista leikeistä. Sanoin aina, että he olivat kuin paita ja peppu, aina yhdessä toistaan tukien ja yhdessä leikkien. Ja ovat he toki sitä edelleen, mutta kasvaessa ja itsenäistyessä omat jutut ovat alkaneet kiinnostamaan enemmän ja silloin myös syntyy riitoja.

Vasta myöhemmin kavereita kuunnellessa olen oppinut, ettei se pieni ikäero niitä riitoja estä tai hio sisaruksia tykkäämään samoista leikeistä. Meillä elämä nyt sattui vaan menemään näin, eikä sellaista voi etukäteen suunnitella tai tietää.

Nykyiset sisarussuhteet ovat toki erilaiset, siihen liittyy suuremman ikäeron lisäksi uusperhekuviot kuten vuoroviikkoasuminen, mutta toki myös kaikkien omat persoonallisuudet. Vaikka vanhemmilla on useamman vuoden ikäero ja aivan erilainen vaihe elämässään, sanoisin että he ovat silti kaikki hyvin läheisiä ja rakkaita toisilleen. Kaikilla heillä on omat erityset suhteet keskenään.

Kun pienin pompottaa isoveljijään niin veljet tuntuvat vain nauttivan pikkusiskon huomiosta. Kun kaikki kolme leikkivät yhdessä huomaa, että he ovat hyvä tiimi, silloin vanhempien sisarusten kesken ei myöskään synny samalla tavalla erimielisyyksiä kun kahdestaan ollessa.

Nuorin ihailee suuresti veljiään, joka on näkynyt myös kehityksessä. Isojen leikkeihin on ollut kiire päästä  mukaan vauvasta asti ja se on varmasti vaikuttanut positiivisesti niin motoriseen että kielelliseen kehitykseenkin. Toisaalta on ollut ihana, että jo leikkiajat taakseen pikkuhiljaa jättäneet pojat ovat syventyneet pikkusiskon kanssa nukkekoti, kokkailu -ja duploleikkeihin.

Vanhemman näkökulmasta isosta ikäerosta on hyötyä myös avun kannalta. Kun teen ruokaa, isommat pitävät pienen pois jaloista. He myös auttavat pukemisessa kun ulos pitää päästä nopeasti ja mitä luksusta onkaan istua rauhassa taloyhtiön saunassa sillä aikaa kun lapset kylpevät keskenään pesuhuoneessa.

Kaikessa on aina puolensa ja kaikki ikäerot sisarusten kesken ovat tosi hyviä ja oikeita. Juuri nyt tämä ikäero tuntuu hyvältä ja toimivalta – ja ihan turha sitä olisi edes muusta haaveilla.

– Kävin ottamassa rispisen kestotaivutuksen, vaikka olen jo kolme kertaa sen ottamisen jälkeen todennut, ettei se kannata – ja niin kävi taas
– Taapero kiipesi ekaa puuhun ja ajoi ekat metrit itse polkupyörällä
– Ekat ulkojätskit, ulkotanssit ja paljaat nilkat
– Luonto alkoi vihertää
– Hävitin kestokahvimukini ja löysin sen keskeltä Manskua
– Jaksoin talven jäljiltä ajaa pyörällä taapero kyydissä yhden inhokkoylämäen
– Tuttikeiju vei tutit ja toi uudet nukenrattaat (vanhat rikki)
– Kävin piiiitkästä aikaa ravintolassa syömässä
– Mitin ihan liian monta kertaa, että onko tyhmää että mulla on kaikissa kuvissa aina toi sama vihreä takki
– Kävin keskustassa hoitamassa työjuttua ja sovitin samalla yhtä miettimääni takkia, tulin kotiin uuden kukkamaljakon kanssa
– Löysin paljon lisää (ainakin viis!) harmaita hiuksia
– Ihmettelin, miten katukuvassa voi näkyä niin paljon ala-asteikäisiä lapsia ajelemassa sähköskuuteilla (miten ja millä rahalla)
– Kerroin instassa, etten ole pitkään aikaan pystynyt nukkumaan päikkäreitä ja pian sen jälkeen nukuin ainakin kolmet
– Heräsin lähes joka aamu 7-7:30 välissä itsekseen virkeänä (no, virkeänä en ehkä aina)
– Googlailiin taas niitä pimennysverhoja, kuten joka ikinen kevät
– Katsoin Yle-Areenasta Exit -sarjan
– Lyötiin lukkoon yksi kesälomareissu
– Sain älykellon ja tunsin oloni heti tosi sporttiseksi
– Haettiin taaperolle syksyksi päiväkotipaikkaa
– Suunnittelin koko kuukauden vastaavani ihan just opinto-ohjaajani sähköpostiin
– Kaivettiin kevättakit esille ja laitettiin talvitakit pois
– Sain paljon pisamia
– Haaveilin kivasta pienestä huivista, mutta päädyin aina lainaamaan lasten huiveja tai kauluria
– Otin näköjään aika monta peiliselfietä