ETÄOPISKELU – MITEN MEILLÄ MENEE

6/04/2020

Kun kolme viikkoa sitten koulut suljettiin ja suurin osa lapsista siirtyi kotiin etäopiskelemaan, oli se valtava muutos monelle perheelle. Ne vanhemmat joilla oli mahdollisuus etätyöskentelyyn, olivat jälleen uuden haasteen edessä, miten ihmeessä hoitaa nyt lisäksi lasten kotiopetus ja ne omat työt? Kun itse vielä nipistelin käsivarttani tarkastaakseeni, ettei tämä ollut unta, osa vähän nopealiikkeisimmistä vanhemmista olivat jo askeleen (tai pari) edellä.

Some täyttyi nopeasti hiveästä määrästä erilaisia vinkkejä ja virikkeitä mitä tarjota kotiopetuksessa oleville lapsille. Erilaisia päiväohjelmia, arkarteluohjeita, tiedekokeiluja, koko perheen yhteisiä haasteita, matemaattisia arvoituksia ja kekseliäitä tapoja opettaa lapsille viittä eri kieltä samaan aikaan. Siinä vaihessa kun itse vasta tasasin pulssiani ja yritin saada ajatuksiani kasaan, osa perheistä oli jo laatinut monen viikon lukkarit ruokalistoineen ja siinä samassa rakentaneet tyhjistä vessapaperirullista glitterlaavaa syöksevän tulivuoren.

Sain tuolloin myös instagamiini viestiboksiin useamman viestin seuraajiltani, että olisi todella kiinnostava kuulla meidän perheen vinkit, että miten yhdistää taaperoarki, omat työt sekä lasten kotikoulu. Voisinko jakaa perheemme viikko-ohjelman ja kekseläimmät, mutta pedagogisesti parhaat tavat yhdistää taide -ja tiedeaineiden yhteisopetus. ööö.

Meillä ei todellakaan ollut tuolloin mitään lukkareita valmiina, enkä ylipäätään yhtään tiennyt miten kaikki saadaan järjestymään. Ensimmäisenä sanoinkin mielessäni heipat niille jo valmiiksi liian vähissä olleille työtunneilleni – ei näitä kaikkia vaan mitenkään voi yhdistää. Kaikki tuntui kaaokselta ja koin huonommuutta siitä, ettei minusta heti kuoritunut askarteluintoista ja kaikki langat käsissä olevaa kotiopettajatarta.

Päätinkin aika nopeasti olla lukematta kaikkia näitä vinkkejä ja linkkejä joita puski aluksi ihan joka puolelta. Meillä ei leikattu ja liimattu yhteistuumin väärikoodattua perhelukkaria, eikä katsottu youtubesta lasten tiedekokeiluja. Ajattelin, että aloitetaan hissukseen ja katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Istuttiin aamulla lasten kanssa ruokapöydän ääreen ja he ottivat matikankirjat eteen, siitä kohdasta mihin viimeksi olivat koulussa jääneet.

Oli minulla vähän huono-omatunto siitä, etten tarjoaisi lapsille desimaalilukujen allekkainlaskun opetusta millään päräyttävällä tavalla, mutta samalla tiesin, että jos nyt tämän kaiken päälle rupeaisin pinnistelemään jo muutenkin jaksamiseni äärirajoilla, ei siitä seuraisi pitkässä juokussa kenellekkään mitään hyvää.

Muutamassa päivässä oma tahti ja tyyli alkoi löytymään. Vanhan lukkarin takapuolelle hahmoteltiin suurpiirteinen kotikukkari, joka eläisi sitten opettajan ilmoittamien tehtävien mukaan. Paljon ulkoilua, säännöllinen ateriarytmi, ei mitään ylimääräistä. Paitsi no ruutuaikaa, entisen joka toinen päivä 1h peliajan sijaan ruudulla saa olla nyt tunnin joka päivä.

Sitten jo loppuviikosta koulullakin alkoi uuteen tilanteeseen löytyä systeemi ja homma lähti rullaamaan molemmissa päissä taas vähän paremmin. Etenkin vanhemman pojan koululta tuli useaan otteeseen painotus, että kysessä on oppilaan etäopiskelu, ei missään nimessä mikään kotikoulu jossa vanhempi on vastuussa opetuksesta. Tämä oli hyvä ja poisti vähän paineita ja sitä huonoa-omaatuntoa niistä askartelemattomista pääsiäiskoristeista.

Jopa opetusministeri kehoitti laskemaan rimaa, ja sellaista kannustusta juuri itse kaipasin. Olemme kaikki erilaisia ja itse kaipaan aikaa sopeutuakseeni uuteen tilanteeseen ja kaikki muu ylimääräinen aktiviteetti samassa tuntuu uuvuttavalta. Vielä kun lapset kävät eri kouluja ja opettajilla on hyvin erilaiset tavat tässä etäopetuksessa, niin jo näiden hahmottaminen tuntui välillä aika kaaokselta päässä.

Missään nimessä emme ole vielä päässeet tilanteeseen, jossa lapset itse psytyisivät hoitamaan kouluhommat itsenäisesti. Ensinnäkin, päivän tehtävät tulevat Wilmaan, josta minun täytyy ne ensitöikseni välittää lapsille. Lapsilla on useamman kerran viikossa livetunteja netissä tiettyyn aikaan ja sinne päästääkseen tuntuu olevan aina joku tekninen haaste, vähintään salasanojen muistaminen, jossa apuani kaivataan. Itseäni häiritsee myös aika paljon se, että ylipäätään puhelimella tai koneella pitää olla aika paljon. Mutta kai se on vain tätä nykypäivää.

Nyt olen kuitenkin oppinut jo sen, ettei opettajalle soitto ja avunpyyntö tehtävissä ole heille ylimääräistä vaivaa, vaan kuuluu tähän hommaan ja niin voi ja kuuluu tehdä, jos jokin asia askarruttaa tai ei ymmärrä. Muutamana päivänä minulle on jälleen jopa vapautunut muutama tunti työaikaa kun taaperon ulkoilu miehen kanssa on sattunut samaan aikaan kun lasten itsenäinen tehtävien teko. Että kyllä tämä tästä!

Lapset saavat tehtyä annetut tehtävät ja tähän saakka se on onnistunut hyvin ja aikataulussaan, mutta olen myös päättänyt, että jos jonain koulupäivinä kaikkia ei ehdi, niin sitten ei ehdi. Jotain vähän kuviksen ja musiikin tehtäviä ollaan jo myös sovellettu, koska no, olemme vähän rebel.

Tässä vielä tämä meidän suuriinpiirteinen koulu -ja loppupäivän aikataulu (taapero herättää aikaisin, jos ihmettelette):

7-8 aamutoimet, pesut, pukeminen & aamupala
8:00 happihyppely
8:15-8:30 (tai viimeistään kun taapero on lähtenyt ulkoilemaan) lukuaineita, yleensä matikkaa tai äikkää
9:30 pieni 5 min välkkä tai happihyppely, jonka jälkeen lukuaineet jatkuu
10:30 ulkoilu & liikka 1-1,5 h
12:00 lounas
12:30 rauhallinen hetki, lukemista tai piirtämistä
13:00 (taapero päikkäreille) loput koulupäivän tehtävät, yleensä enkku, kuvis tai musa
14:00 raportointi koulupäivästä opelle, peliaikaa, lukemista tai piirtämistä
15:00 välipala, koulupäivä päättyy
16:00 ulkoulu noin 1h
17-18 päivällinen
19:30 iltapala
20-20:30 iltatoimet ja nukkumaan

Päivällisen jälkeen saatetaan ulkoilla vielä kolmannen kerran (itse en ole aina välttämättä mukana joka kerta tosin), jos peliaikaa on jäljellä saa vielä pelata (ennen klo 18.30). Piirretään, leikitään yms sellaista tavallista mitä muutenkin arkena. Iltapalalle ja nukkumaan myös mennään aina samoihin aikoihin kasin aikaan ja noudatetaan muutenkin samoja ruutineja mitä tavallisenakin koulu-iltana. Viikonloppuisin ei ole mitään koulujuttuja mutta ulkoillaan ja syödään aika samoilla aikatauluilla ja silloin saa valvoa pidempään esim leffaa katsoen. Myös isällä olleessaan pojilla on samanlaiainen aikataulu.

Minun tärkein vinkkini ei ole siis mikään sen kummempi, kun olla armollinen itseään kohtaan. Ei kannata haalia yhtään sen enempää tekemistä mitä nyt jo on, jos ei tunnu siltä. Tosiaan mielummin vähän laskee sitä rimaa. Varsinkin näiden ala-koululaisten kanssa koulujutut onneksi sujuu vielä aika helposti ja niissä osaa vielä yleensä itsekin auttaa. Kuitenkin, jos tuntuu että joku siinä opiskelussa tökkii tai tehtäviä on liikaa, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä opettajaan päin.

Nyt ei ole se aika, kun pitää niin sanotusti hikaroida, vaan selvitä ihan vain tästä ihan uudenlaisesta arjesta – päivä kerrallaan. Toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolen ovat asiat pikkuhiljaa alkaneet asettua uomiinsa ja se oma tyyli ja rytmi alkanut hahmottumaan. Kertokaa ihmeessä kommentteihin, että miten teillä menee <3


MITEN MEILLÄ YÖKYLÄILLÄÄN

12/02/2020

Kirjoitin jokin aika sitten pienen ”oppaan” liittyen etenkin ihan pienten lasten ensimmäisiin yön yli hoitoihin, eli Yökyläilyn ABC:n.

Käy ihmeessä lukemassa vinkit, jos postaus meni viimeksi ohi ja aihe on ajankohtainen nyt tai tulevaisuudessa. Lupasin jutun yhteydessä kertoa vielä erikseen, miten meidän lasten kohdalla yölyläilyt ovat menneet.

Kun pojat olivat pieniä, vähän alle yksivuotiaita, koimme että paras tapa oli niin, että hoitaja (mummi) tuli meille kotiin. Tällöin erossaoloaika jäi lyhyemmäksi kun vuorokaudeksi, sillä tulimme yöksi kotiin ja tutussa ympäristössä oli muutenkin helpompi olla. Tuolloin myös molemmat mummolat olivat vähän kauempana, joten senkin puolesta se tuntui parhaalta tavalta. Nyt tekisin kyllä toisin ja menisin itse esim hotelliin yöksi, jos hoitaja jäisi meille yöksi.

Pian 1,5 vuotiaan Myyn kanssa olemme toimineen vähän eri tavalla. Se alkoi niin, että aluksi mieheni halusi tarjota minulle mahdolisuuden nukkua yö häririöittä kotona, joten hän pakkasi babyn, kimpsut ja kampsut ja meni äidilleen yöksi. Tätä toistettiin aina välillä, jolloin mummola tuli vauvalle tutuksi ja mummille taas vauva ja kaikki siihen liittyvä korvikkeen sekoittamisesta ja väsymyksen merkkien tunnistamisesta alkaen.

Kun isän kanssa mummolassa vietettyjä öitä oli kertynyt kymmenisen, jäi Myy ensimmäistä kertaa yökylään, noin kahdeksan kuukauden ikäisenä. Kaikki meni paremmin kun hyvin. Myös itse pystyimme rauhallisin mielin nauttimaan ensimmäisestä kaksinkeskisestä ajastamme aikoihin omassa kodissa, eikä tarvinnut yhtään jännittää, että miten heillä siellä menee. Seuraava yökyläily tapahtui tästä reilun kuukauden päästä ja seuraavaksi olikin vähän pidempi väli, mutta kävimme mummolassa myös muuten vain kylässä ja mummo meillä, joten paikka tai ihminen ei unohtunut.

Viikkoa ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä Myy meni ensimmäistä kertaa yökylään myös omalle äidilleni. Tuttu ihminen hänkin, mutta itse kyläpaikka ei ollut. Siinä ei näyttänyt kuitenkaan olevan mitään ongelmaa, etenkin kun olin itse mukana ensimmäisen yön. Menimme Myyn kanssa sinne ensin yhdessä yöksi ja hän jäi sitten toiseksi yöksi sinne vielä itsekseen. Toki Myyn reipas ja utelias luonne auttoi tässä paljon.

Muutama kuukausi sitten hän oli yökylässä ensimmäistä kertaa kaksi yötä putkeen, niin että hän lähti illalla mummolaan ja palasi sieltä sitten toisen yön jälkeen heti aamupäivästä. Kun kaikki on tuttua, ei kahden yön hoitoaika näyttänyt olleen liian pitkä. Tietenkään ei voi täysin tietää mitä puolitoistavuotiaan taaperon mielessä liikkuu, kun hän ei osaa sitä vielä sanoin ilmaista, mutta käytöksestä ei ainakaan huomannut merkkejä ikävästä tai ahdistuksesta (tästä merkki on esim välinpitämättömyys vanhempia kohtaan). Ennemminkin kotiin tuli iloinen ja tyytyväinen tyttö joka oli saanut jakamatonta huomiota ja kivaa tekemistä mummon kanssa – joka kyllä sitten tankkasi syliä illan, mutta hyvillä mielin.

Toinen kahden yön kyläily tapahtui tästä kuukauden päästä, silloin mummolassa oli mukana myös tuttu isoveli, josta oli apua myös mummolle. Tuo kaksi yötä tuntuu tällä hetkellä sellaiselta sopivalta määrältä, jolloin jo toki ikävä tulee, mutta sen vielä kestää itse liikaa syyllistymättä. Toki itse olen ollut pidempiäkin aikoja, jopa 3-4 yötä erossa taaperosta, mutta silloin hän on ollut isänsä kanssa kotona.

Vauvan ensimmäisten yökyläilyjen aikaan meillä ei usein ollut edes mitään sen ihmeellisempää tekemistä, saatoimme olla ihan vain kotona. Mutta oli tärkeää voida välillä olla ihan niinkin ja samalla saatiin kaikki harjoitella turvallisesti erossaoloa. Sillä sellainen tärkeä meno, sairastuminen, mitä vaan voi sattua ihan yllättäen ja silloin on kiva, että yökyläily on jo vähän tuttua hommaa kaikille.

Sitten kun lapset kasvavat, yökyläilyistäkin tulee rennompaa, eikä niitä tarvitse enää välttämättä suunnitella kovin pitkälle. Pojat ovat jääneet extempore yökylään niin tuttuun mummolaan kun ihan uuteen paikkaankin omasta halustaan. Vanhempi on harrastanut jokin verran myös kaveriyökyliä – se on taas ihan oma lukunsa (tai riippuu paljon myös lapsen tempperamentista, meillä se on ollut aika jännä paikka). Viime kesänä vanhin myös lähti ensimmäiselle reissuulleen ilman vanhempia tai isovanhepiaan, viikoksi Viroon kaverin mökille. Hienosti meni!

Ensi viikonloppuna mini pääsee pitkästä aikaa taas yökylähommiin. Mikä onni onkaan, että vakkariyökyläpaikat sijaitsevat lyhyen ratikkamatkan päässä ja lapsen voi käydä viemässä samalla reissulla ja jatkaa itse ystävänpäivädinnerille.

Miten teillä yökyläillään?


LOMALLA

3/01/2020

Koululaisten joululomalla koko muukin perhe on päässyt lomamoodiin. Etenkin Myy on ollut silminnähden onnessaan, kun isoveljistä on riittänyt leikkiseuraa koko päiväksi. Itse en taas pysty lakata ihmettelemästä, miten kärsivällisesti ja aivan täysin omasta halustaan nuo isommat ottavat pikkusiskon mukaan leikkeihin. Myy osaa avata jo kaikki kotimme ovet, joten omiin juttuihin pikkulegojen tai piirustelun pariin on tällä hetkellä aika mahdotonta päästä.

Muutenkin pojista on kokoajan ihan hirvittävän paljon apua vahtimisessa. Välillä tunnen ihan omantunnonpistoksia asiasta. Toisaalta, kun näkee että pojat ihan oikeasti haluavat auttaa, kuten keksimällä uusia leikkejä jotta taapero pysyisi pois jaloistani ruokaa tehdessäni, on avusta myös aika vaikea kieltäytyä. Vielä kun veljesten kesken on viime aikoina ollut kokoajan enemmän ristiriitoja heidän kasvaessaan, tuntuu hyvältä nähdä kaikki kolme leikkimässä sulassa sovussa. Poikien tekevän jatkuvaa yhteistyötä.

Välillä yritän muistuttaa poikia, että sanovat sitten vaan kun eivät enää jaksa tai halua auttaa – mutta aika harvoin he edes haluavat tehdä mitään ihan omia juttujaan silloin, kun on mahdollisuus leikkiä yhdessä pikkusiskon kanssa. Eivät he tee sitä velvollisuuden tunnosta, vaan aidosta halusta.

Nyt kun koululaisten joululoma alkaa lähetyä loppuaan, huomaan että se tuli todella tarpeeseen meille kaikille. Arkena koulu vie ison osan päivästä ja viikot vain tuntuvat soljuvan ohi. Lomalla ollaan saatu ottaa kaikki rennosti, ilman aikatauluja, ilman kiirettä – olla vaan. Kotona on ajoittain vallinnut ihmeellisen rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Ajoittain toki myös ihan kaaos ja hermojen kiristely, mutta kuitenkin!

Huomaan, että itselläni kestää hetken aikaa päästä kiirettömään tunnelmaan, siihen että voi makoilla sohvalla lapset kainalossa, ilman että tuntuu kokoajan että nyt pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä. Lomalla sitä pääsee hioutumaan taas paremmin yhteen perheen kanssa. Tähän väliin oli hyvä päätös viettää lomaa ihan vain kotosalla, ilman suunnitelmia. Ihana loma!

Ps! Instagramissani on käynnissä vielä tänään R-Collectionin lasten collegen arvonta! Pääset arvontakuvaan tästä.
Arvonta on toteuettu yhteistyössä R-Collectionin kanssa ja kuvien vaatteet saatu.