LOMALLA

3/01/2020

Koululaisten joululomalla koko muukin perhe on päässyt lomamoodiin. Etenkin Myy on ollut silminnähden onnessaan, kun isoveljistä on riittänyt leikkiseuraa koko päiväksi. Itse en taas pysty lakata ihmettelemästä, miten kärsivällisesti ja aivan täysin omasta halustaan nuo isommat ottavat pikkusiskon mukaan leikkeihin. Myy osaa avata jo kaikki kotimme ovet, joten omiin juttuihin pikkulegojen tai piirustelun pariin on tällä hetkellä aika mahdotonta päästä.

Muutenkin pojista on kokoajan ihan hirvittävän paljon apua vahtimisessa. Välillä tunnen ihan omantunnonpistoksia asiasta. Toisaalta, kun näkee että pojat ihan oikeasti haluavat auttaa, kuten keksimällä uusia leikkejä jotta taapero pysyisi pois jaloistani ruokaa tehdessäni, on avusta myös aika vaikea kieltäytyä. Vielä kun veljesten kesken on viime aikoina ollut kokoajan enemmän ristiriitoja heidän kasvaessaan, tuntuu hyvältä nähdä kaikki kolme leikkimässä sulassa sovussa. Poikien tekevän jatkuvaa yhteistyötä.

Välillä yritän muistuttaa poikia, että sanovat sitten vaan kun eivät enää jaksa tai halua auttaa – mutta aika harvoin he edes haluavat tehdä mitään ihan omia juttujaan silloin, kun on mahdollisuus leikkiä yhdessä pikkusiskon kanssa. Eivät he tee sitä velvollisuuden tunnosta, vaan aidosta halusta.

Nyt kun koululaisten joululoma alkaa lähetyä loppuaan, huomaan että se tuli todella tarpeeseen meille kaikille. Arkena koulu vie ison osan päivästä ja viikot vain tuntuvat soljuvan ohi. Lomalla ollaan saatu ottaa kaikki rennosti, ilman aikatauluja, ilman kiirettä – olla vaan. Kotona on ajoittain vallinnut ihmeellisen rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Ajoittain toki myös ihan kaaos ja hermojen kiristely, mutta kuitenkin!

Huomaan, että itselläni kestää hetken aikaa päästä kiirettömään tunnelmaan, siihen että voi makoilla sohvalla lapset kainalossa, ilman että tuntuu kokoajan että nyt pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä. Lomalla sitä pääsee hioutumaan taas paremmin yhteen perheen kanssa. Tähän väliin oli hyvä päätös viettää lomaa ihan vain kotosalla, ilman suunnitelmia. Ihana loma!

Ps! Instagramissani on käynnissä vielä tänään R-Collectionin lasten collegen arvonta! Pääset arvontakuvaan tästä.
Arvonta on toteuettu yhteistyössä R-Collectionin kanssa ja kuvien vaatteet saatu.


SISARUSTEN VÄLISESTÄ MUSTASUKKAISUUDESTA

26/03/2019

Miten pojat ovat ottaneet uuden pikkusiskon vastaan? On kysymys, jota minulta kysytään edelleen usein. Ihan mielettömän hyvin, vastaan. Joskus meinaan vastata, että paremmin kun olisin voinut ikinä kuvitellakaan, mutta sitten muistan, ettei minulla itse asiassa ollut mitään epäilyksiä asian suhteen edes etukäteen.

Luottamus mustasukattomuutta kohtaan juontaa varmaankin juurensa siitä, kun aikoinaan Kaapon ja Elviksen kanssa kaikki meni niin älyttömän hyvin. Kaapo oli kaksivuotias tullessaan isoveljeksi, ja olin kuulut äitikavereilta jos jonkinmoisia kauhutarinoita isosisarusten mustasukkaisuuksista. Tuolloin minua varoiteltiin, etten esimerkiksi voisi seuraavaan pariin vuoteen jättää lapsia hetkeksikään kahdestaan, että vanhempi löisi, purisi, tukistaisi, heittelisi leluilla, herättäisi kiusallaan – ja mitä vielä, nuorempaa. Kun ikäero vähän tasoittuisi, alkaisi pienempi antamaan samalla mitalla takaisin ja tätä taistelua sitten jatkuisi vuosikaudet.

Mitään sellaista ei meillä kuitenkaan tapahtunut. Vaikka Kaapo oli touhukas tapaus, on hän ollut pienestä saakka myös omalla tavallaan hyvin rauhallinen sekä äärimmäisen empaattinen. Hän otti heti hoivaavan ja huolehtivan isoveljen roolin. Ja samanlainen luonne hänellä on edelleen, hän on rauhallinen mietiskelijä, jopa murehtija, joka ajattelee aina toisia.

Pojille syntyi nopeasti syvä, lämmin ja läheinen suhde. He saavat tukea, kannustusta ja turvaa toisistaan. On hellyttävää, miten he kutsuvat toisiaan iso- ja pikkuveljeksi.

Elvis taas on luonteeltaan enemmän sellainen hälläväliä-tyyppi. Toki empaattisuutta häneltäkin löytyy, mutta hän usein selättää asiat olankohautuksella. Tämä luonteenero tuli selvästi esille esimerkiksi silloin, kun jouduimme luopumaan koirastamme. Kaapo suri silloin paljon, suree edelleen, Elvis taas ymmärsi paremmin asian järkevän puolen ja hyväksyi sen. Tai kun pojat leikkivät pienten serkkujensa kanssa, Kaapo jaksaa leikittää ja hoivata heitä tuntikausia. Elvistä jaksaa kiinnostaa hetki tai kunnes joku vahingossa nipistää ja siirtyy sitten puuhaamaan omiaan.
Ja vaikka Elvis oli meidän vauva pitkään, oli hän sentään päässyt siitä roolista jo aikaa ennen kun sitten pikkusisaresta tuli tieto. Toki ajankäyttö, kolmen lapsen huomioiminen ja koko perheessä tapahtuva suuri muutos olivat etukäteen jännittäviä asioita. Mutten missään vaiheessa edes osannut pelätä mitään mustasukkaisuuskohtauksia.

Myyllä on siis ikäeroa Kaapoon yhdeksän vuotta ja Elvikseen melkein seitsemän. Olen ollut aiemminkin sitä mieltä, että kaikki ikäerot ovat hyviä, ja olen sitä edelleenkin. Mikään ei ole toistaan parempi. Tottakai sisaruusdynamiikka ja suhteet voivat kehittyä erilaisiksi, riippuen kuinka paljon ikää sisaruksilla välissään on, mutta näihin asioihin vaikuttaa myös moni muu seikka.

Kun Myy syntyi, pystyi pojista huokuvan pyyteettömän rakkauden ja huolehtimisen tuntea ja nähdä heti. He ottivat pikkusiskon avosylin vastaan ja perheeseemme. Pojat ymmärsivät, että pienen vauvan tarpeisiin pitää vastata heti ja että nyt aluksi on aika, kun heidän täytyy osata odottaa. Tämän lisäksi heistä on ollut ihan mielettömän suuri apu. Myös poikien bonusveli, jolla ikäeroa Myyhyn on tasan neljätoista vuotta, on näyttänyt iloitsevan pikkusiskostaan yhtä lailla ja ollut isona apuna, muun muassa hakemalla melkein keskellä yötä kaupasta lisää korviketta vauvalle.

Seitsemään kuukauteen on mahtunut yhdet harmistuneet itkut siitä, kun välillä aikani ja huomioni ei ole riittänyt pojille samalla tavalla kun ennen. Sekin harmitus on osattu kohdistaa oikein minuun, eikä vauvaan. Mitään mustasukkaisuutta ei siis ole ollut, vain lisää pelkkää onnea ja rakkautta. Voi meitä onnekkaita!