Olen taas viime aikoina yrittänyt seurata uutisista vain ne ihan välttämättömimmät jutut. Useimpina päivinä tekisi vain mieli ohittaa kaikki. Niin pahalta tuntuu. Uutiset ja kuvat kuolleista ja loukkaantuneista lapsista särkevät sydämen. On kuitenkin erityisen tärkeää ettemme sulje silmiämme kaikelta tältä kauheudelta. He ansaitsevat kaiken huomion ja apumme.

Siksi pistäkin nyt pystyyn pienen hyväntekeväisyyshuutokaupan.

Syyriassa on meneillään maailman laajin humanitaarinen kriisi. Perheet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan ja ajautuneet köyhyyteen menetettyään elinkeinonsa. Lasten oikeuksia rikotaan jatkuvasti räikeästi: lapsia tapetaan pommiskuissa, värvätään aseellisiin ryhmiin ja pakotetaan työntekoon ja naimisiin.

Syyrian sisällä apua tarvitsee kuusi miljoonaa lasta. 2,4 miljoonaa syyrialaislasta elää pakolaisina lähialueen maissa. Suurin osa Syyrian ulkopuolelle paenneista perheistä asuu epävirallisilla telttaleireillä Turkissa, Jordaniassa, Libanonissa, Irakissa ja Egyptissä. Telttaleireillä asuvat lapset elävät kurjissa ja epähygieenisissä oloissa, joissa taudit leviävät helposti. Leireillä on todettu muun muassa tuhkarokkoa ja A-hepatiittia. Usein lapset joutuvat myös käymään töissä.

Lähes puolet pakolaisina elävistä lapsista on jäänyt koulun ulkopuolelle. Syyrian sisällä 2,1 miljoonan lapsen koulunkäynti on keskeytynyt. Yli 10 000 lasta on surmattu. Yli 200 000 lasta elää piiritetyissä kaupungeissa, joissa olosuhteet ovat äärimmäisen vaikeat. Yli 80 % Syyrian väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, tämä tarkoittaa seitsemää miljoonaa lasta. 70 % syyrialaisista kärsii puhtaan veden puutteesta.Yli miljoona lasta on jäänyt ilman perusrokotuksia. Vain kolmasosa sairaaloista on toiminnassa Syyriassa.

Olen onnekseni saanut tehdä hyväntekeväisyysyhteistyötä UNICEFin kanssa muutama vuosi sitten, sekä päässyt paikan päälle Köpenhaminaan tutustumaan heidän uskomattoman hienoon työhönsä sekä yhteen maailman suurimpaan logistiikkakeskukseen. UNICEF on saanut vuosien mittaan hienoja asioita aikaan ja luotan täysillä heidän ammattitaitoonsa. Siksi haluankin lahjoittaa huutokaupasta saadut rahat juurikin UNICEFille.

UNICEF kumppaneineen toimittaa Syyriaan ja sen naapurimaihin jatkuvasti hätäaputarvikkeita kuten rokotteita, ensiapupakkauksia, hätäapuravintoa, vesikanistereita ja hygieniatarvikkeita sekä tukee lasten koulunkäyntiä, terveyden ylläpitoa ja suojelua. Hätäavun lisäksi UNICEF antaa asiantuntija-apua hallituksille ja kumppaneille niin lähtö-, kauttakulku- kuin kohdemaissa. He vaikuttavat lainsäädäntöön kaikissa näissä maissa ja tekevät töitä lapsen oikeudet takaavan politiikan puolesta myös EU:ssa.

Huutokauppaan kuvissa seinällä olevan ryijyn. Se on itseasiassa tehty juurikin hyväntekeväisyyshuutokauppaa varten muutama vuosi sitten. Mutta muistaakseni muuton keskellä asia unohtui. Ryijy löytyi eilen siististi muvipussiin viikattuna, kun kävimme hakemassa vintiltä lasten kanssa pipoja, hanskoja ja huiveja kylmeneviin päiviin. Myös kaikki ylimääräiset varusteet päätin mennä myymään kirpputorille ja lahjoittaa niistä saadut rahat.

Teille haluaisin nyt tarjota mahdollisuutta auttaa maailman lapsia huutokaupan kautta. Yhteistötaideteoksena VIMMAN upeista kuteista toteutettu toteutettu seinävaate sopii moneen tilaan, kotiin, työpaikalle tai muuhun julkiseen tilaan. Kooltaan se on noin 60cm x 90cm. Teoksen nimi on Kangastus.

Aloitetaan huutokauppa vaikka 50 eurosta ja huutaa saa kommentteihin viikon loppuun, su 9.10, saakka. KIITOS <3 Tätähän voi huutaa myös vaikka kaverin kanssa tai työporukalla.

Ja jos et tällä kertaa pysty osallistumaan huutokauppaan, muista että voit lahjoittaa myös pienempiä summia suoraan järjestöille tai kysymällä mahdollisuutta vapaaehtoistyöhön esimerkiksi kotikuntasi vastaanottokeskuksesta. Kaikki apu on tärkeää.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Sen lisäksi että tänään on ollut eläintenpäivä, kansainvälinen korvapuustipäivä, virallinen vegan taco-päivä sekä pikkuveljeni syntymäpäivä, kuulin myös tänään, että tällä viikolla juhlitaan poikien viikkoa. En tiedä onko se oikeasti virallista, vai jokin facebookissa liikkeelle lähtenyt kiertostatus, mutta olen kyllä kuullut siitä ennenkin. Se menee näin:

”Poikasi pitää kädestäsi vain hetken, mutta sydämesi koko elämän! On ”poikien viikko”. Jos sinulla on poika, joka tekee elämästäsi elämisen arvoisen, niin kopioi ja liitä tämä seinällesi”

Tänään se sai kuitenkin oudosti ihokarvat nousemaan pystyyn. Ajatus on kaunis ja ihana. Minäkin rakastan poikiani yli kaiken. Mutta rakastaisin ihan yhtä lailla olivat he sitten tyttöjä, poikia, jotain siltä väliltä tai vaikka avaruusolioita. Lisäksi en ole ikinä muista lukeneeni tytöistä samanlaista ”tyttöjen viikko” statusta.

Yhtälailla kartan hieman facebookissa olevaa Poikien äidit- ryhmää. Siellä poikien äidit jakavat mm. arjen kommelluksia. Niistä tulee tavallaan olo, että heh heh, vain poikalasten perheissä voi käydä näin. Tässäkään ei taustalla varmasti ole mitään sen kummempaa. On vain ajateltu että hei kun tämä elämä on niin ihanaa ja hassua niin pistetään pystyyn tällainen ryhmä vanhemmille.

Vaikka en itsekkään ole kovin sukupuolisensitiivinen, niin vierastan silti todella paljon tuollaista sukupuolijaottelua. Minulla on itselläni viisi pikkuveljeä ja kaksi poikaa, tiedän kyllä jo ihan omasta kokemuksesta, että millaisia tytöt ja pojat ovat. Ihan samanlaisia. Eli ihan erilaisia. Niinkun me kaikki IHMISET. Joo, useimmat pojat tykkäävät pienestä pitäen autoista ja tytöt nukenrattaista, mutta eivät ne sulje toisiaan pois.

Sukupuolen perusteella kategorointi ja roolittaminen on vaan niin viime vuosisataa. Kello on kohta 2017, voidaanko vaan iloita siitä että meillä on lapsia, eikä liikaa leimata, tai varsinkaan erotella, heidän sukupuoliaan? Saa sanoa työksi ja pojaksi, ostaa sinistä ja pinkkiä, mutta pitääkö siitä välillä tehdä niin iso numero?

Ps. anteeksi, kävin vanhoja kuvia läpi, enkä vain osannut karsia…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vaikka tuntuu aina haikealta jättää kesä taakse on myös helpottavaa, kun nyt saa taas luvan kanssa olla tekemättä mitään. Iltaisin vapaapäivisin on ihana kääriytyä peiton alle ja katsella takassa palavia puita. Hahhaa no, ei sentään, vaan viettää aikaa rakkaimpani kanssa. Eli suoratoistopalveluiden, Netflixin, HBO Nordicin ja Viaplayn.

Näin alkaneen lokakuun ja sunnuntai-illan kunniaksi ajattelin koota teille muutamia suosikkejani. Niistä tulee varsinkin tuolla snäpin puolella aika paljon kysymyksiä ja vaihtoehtoisesti olen saanut teiltä tosi hyvin vinkkejä. Jaan alle muutaman vähän vanhemman ”klassikon” ja sitten uusimpia.

True Blood – Kaikkien aikojen suosikkini. Tämä vampyyrisarja ei ole kesyimmästä päästä. Verenimemeisen ja toiminnan lisäksi siinä käsitellään mm. homoseksuaalisuutta, huumeita, väkivaltaa, noituutta, politiikkaa, seksiä, mielenterveysongelmia ja tietenkin rakkautta. Sookie Stackhouse -kirjoihin pohjautuvaa sarjaa on tehty yhteensä seitsemän kautta ja ne löytyy HBO Nordicista.

Sons Of Anarchy – Komeita miehiä ja prätkiä. Kuvittele millaista voisi olla prätkäjengiläisten ja heidän perheensä elämä ja kerro se kymmenellä. Varaudu nenäliinapaketin kanssa. Seitsemän kautta Netflixissä.

Girls – Jokaisen naisen pitäisi katsoa tämä. Tässä draamakomediassa seurataan neljän parikymppisen New Yourkerilaisen naisen elämää ja ihmissuhteita. Sinkkuelämän fiksumpi ja pohdiskelevampi versio. Viisi kautta HBO Nordicissa.

Breaking Bad – Opettaja ja perheenisä sairastuu vakavasti, eikä keksi muuta tapaa maksaa sairaalalaskunsa, kun perustaa huumelaboratirion vanhan oppilaansa kanssa. Koukuttavan ja paljon tunteita nostattavan sarjan kaikki 5 kautta löytyvät Netflixistä.

House Of Cards – Poliittinen draamasarja joka menee ihon alle ja koukuttaa pahasti. Tämä sarja on yksi syy siihen, miksi toimittajan ura alkoi kiinnostamaan yhä enemmän. Uskomattomia juonenkäänteitä ja kieroilua sisältävää sarjaa löytyy Netflixistä tällä hetkellä 4 kautta, lisää toivottavasti tulossa.

Orange Is The New Black – Ajatus siitä, ettei joku oli olisi vielä katsonut OITNB tuntuu absurdilta, mutta jos et ole, suosittelen katsomaan. Draamakomedia kuvaa elämää naistenvankilassa, välillä niin että katsoja nauraa pissat housussa ja välillä taas itkee räkä poskella. Kaikki 4 kautta löytyvät Netflixistä.

Silta – ruotsalais-tanskalainen rikossarja on yksi vaikuttavimpia. Sen skandivavialainen melankolinen tyyli on hyvin vaikuttava. Alusta loppuun saakka oleva sarja on surullinen ja haikea, samaan aikaan hyvin koukuttava tämäkin. Sarjan ensimmäiset kaksi kautta löytyvät Netflixistä, mutta yhteensä kausia on kolme ja neljäs tekeillä. Myös YLE Areenasta sarjaa on voinut välillä katsoa.

Easy – Kahdeksan jakson sarja kuvaa mielenkiinoisesti löyhästi toisensa ympärille kietoutuvia ihmissuhteita.

Arrested Development – Vuosina 203-2006 tehty komedisarja on edelleen yksi hauskimmista. Mustaa huumoria, älyttömiä tempauksia ja sekopäisä henkilähahmoja. Sarja kertoo ennen erittäin rikkaasta, erikoisesta ja epätoimivasta perheestä ja se on toteutettu pseudodokumentti-tyylisesti. Neljä kautta, joista ensimmäiset kolme ovat parhaita, löytyvät Netflixistä.

Stranger Things – Nimensä mukaisesti tässä sarjassa tapahtuu outoja. En muista milloin viimeksi olisin katsonut jotain näin pelottavaa. Scifiä ja kauhua sekoittava mysteerissä on niin hallituksen salaisia kokeita, telekineettisiä kykyjä, hirviöitä ja portteja toiseen ulottuvuuteen. Itse en edes tykkää scifistä, enkä kauhusta, mutta tämän sarjan tunnelmaan jäin koukkuun heti. Ensimmäisen kauden 8 jaksoa löytyvät Netflixistä.

Muita mainitsemisen arvoisia sarjoja: Bloodline, The Walking Dead, Making a Murderer, Better Call Saul, The Fosters, The 100, Rick and Marty.

Kuten ehkä huomaistte, Netflixiä katsotaan meillä eniten, koska sieltä löytyy myös suurin osa lasten suosikeista.
Myös HBOlta löytyy paljon laatusarjoja, ajattelin että minun olisi ehkä vihdoin aika aloittaa Game Of Thrones? Viaplaystä taas löytyy aika paljon leffoja. Sitä meillä käytetään oikeastaan vain reissussa, nimittäin sillä voi tallentaa ohjelmia katsottavaksi offlinena. Eli ulkomailla tai lentokoneessa voi ilman verkkoyhteyttä myös niitä kätevästi katsella.

Mitäs sarja tai leffasuosituksia teillä olisi antaa? Etenkin dokumetit kiinnostavat tällä hetkellä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En voi uskoa, että sen lisäksi, että tämä viikko on lopuillaan myös syyskuu päättyy. Ihan totta, mitä hittoa, juurihan se alkoi. Syyskuu on mennyt niin vauhdilla ohi, että ihan tosissani alan epäillä että olenko nukkunut sen ohi tai menettänyt muistini. Kuukausi on ollut ihan hullu ja onhan sitä tultu juostua pienessä ja välillä vähän isommassa stressissä tukka putkella.

Tässä kuussa on ollut niin paljon kaikenlaista menoa ja reissua, että normaali viikko-viikko vuoroasumissyteemikään ei ole ollut meillä poikien isän kanssa käytössä. Molemmat ollaan joustettu toistemme menojen mukaan, ja onneksi ollaan voitu tehdä niin. Ihan uudenlainen arki on vaatinut totuttelua, eikä niitä omia juttuja ole aina ollut yhtä helppo sovittaa siihen. Hektisten viikkojen vastapainoksi, minulla on tainnut olla melkeen jokainen viikonloppu syyskuussa ihan vain itselleni. Viime viikonloppuna pojat ottivat ja lähtivät porukassa synttärimatkalle Tanskaan Legolandiaan. Vähän kateellisena ja haikeana katselin täällä koko viikonlopun kuvaterveisiä.

Tänään sitten otettiin niin iistisi kun mahdollista. Koulutehtävien deadlinet vähän tosin jyskyttävät mielessä, mutta niin ne ovat tehneet koko kuukauden. Onneksi fiilis opiskeluista on edelleen tosi hyvä, ellei jopa vähän parempi. Illalla en kuitenkaan halunnut niitä ajatella. Perjantaimme sujuikin parhaalla mahdollisella tavalla, pakastepizzan ja netflixin parissa. Tuntui että me kaikki olimme pienen aivojen nollauksen tarpeessa ja tämä on ehdottomasti yksi parhaista tavoista.

Huomenna taas mennään, kun luvassa on synttärilahjan ostoa, poikien kaverisynttärit, syyshousujen metsästystä, ystävän kihlajaiset ja tuparit. #ruuhkavuodet Kuulostaako tutulta?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kuka muistaa vielä kolmen vuoden takaisen Beautiful Body haasteen? Nyt kerron mistä kaikki oikein lähti.

Olin kärsinyt vuosia vääristyneestä minäkuvasta, vihasin sitä miltä näytin. Olin mielestäni liian lihava, väärän muotoinen, väärän pituinen, väärän värinen, liian kömpelö, liian muhkurainen, liian isot tissit, liian lättänä pylly, vatsaan tuli rumat makkarat kun istuin… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Toki kuvittelin että kaikki muutkin ajattelivat minusta näin. Jos joku sanoi minua kauniiksi en uskonut. Minusta oli kiusallista olla uimaranalla edes kavereiden kanssa. Kesällä pidin hameen kanssa legginssejä, oli kuinka kuuma tahansa.

Aloin laihduttamaan ensimmäisen kerran neljännellä luokalla. Sen jälkeen kaikki nämä vuodet ajattelin laihduttamista jatkuvasti. Seiskaluokalla toivoin sairastuvani anoreksiaan, jotta saisin olla laiha. Oikeasti en ollut yhtään lihava, olin kaunis nuori ja nätti. Harmi etten vain itse nähnyt sitä.

Vuodet kuluivat, mutta ajatus itsestäni ei muuttunut. En kohdellut itseäni hyvin, sätin, puristelin makkaroita peilin edessä ja söin läskiahdistukseen suklaata. Saatoin olla viikon todella tiukalla laihdutuskuurilla, jonka jälkeen repsahdin ja olin itseeni entistä enemmän pettyneempi. Välillä saatoin törmätä johonkin vanhaan nuoruuskuvaan. Katsoin niitä ihmeissäni, olin oikeasti ollut silloin ihan hoikka, mietin että miksi ihmeessä en silloin nauttinut elämästä ja siitä että näytin hyvältä? En kuitenkaan tajunnut että voisin tehdä sen vieläkin. En vain osannut muuttaa ajattelutapaani. Ja nyt oikeasti olinkin jo vähän pullukka.

Sitten sain ensimmäisen lapseni. Raskaus todellakin jätti jälkensä. Viimeisinä kuukausina nahka vain repesi. Kaikkialta. Siihen ei voinut vaikuttaa mitenkään. Jotkut sentin paksuiset rasvausarvet alkoivat ihan ylävatsasta ja päättyivät vasta alas haaroväliin asti. Arpia ei tosiaan tullut vain vatsaan, vaan niitä oli kaikkialla. Sektiosta tuli vielä myös oma arpensa, eikä tiukasti kiinni kurotun haavan ympärillä oleva iho palautunutkaan entiselleen. Kahden vuoden päästä tuli toinen lapsi. En ole koskaan näyttänyt rujommalta kipeiden ja kutisevien raskausarpien, ylimääräisen vatsanahkani ja maitoa suihkuvien jättitissien kanssa. Ne kymmenen tikkiä haarovälissä olivat vain kirsikkana kakun päällä.

Tiesin että minä ja kroppani olivat tehnyt upean ja ihmeellisen työn, tehneet kaksi elävää ihmistä tähän maailmaan. Toki ottaisin kaikki nämä ulkonäkö muutoksen milloin vain näiden kahden takia. Mutta silti olisi halunnut näyttää siltä. Nyt oli kuitenkin näin, eikä perhe-elämää pyörittäessä ehtinyt hirveästi kirjaimellisestikkaan tujotella sitä omaa napaa.

Sitten päätimme lasten isän kanssa erota. Tajusin että elämässä on oltava vähän itsekäs. On tehtävä itse itsensä onnelliseksi. En kuitenkaan ihan vielä tällöin osannut ajatella, että tämä liittyy myös siihen itsensä hyväksymiseen. Mutta aloin rakastaa itseäni enemmän. Kohtelemaan itseäni paremmin. Tekemään asioita joista pidän. Hyppäsin tuntemattomaan, eikä se ollutkaan katastrofi. Asiat alkoivat rullaamaan. Aloin luottamaan itseeni enemmän.

Kuitenkin ympäröivä maailma ja media välitti edelleen selvää viestiä, että minun kaltaiseni ei ole hyvä eikä tilaa olla hyväksytysti esillä. Yritin käydä sitä vastaan, vahdoin kokouikkarin bikineihin ja menin maa-uimalaan, en ikinä unohda sitä ikäiseni miehen järkyttynyttä ilmettä kun hänen katseensa kääntyi kasvoistani raskausarpiseen vatsaani.

Suututti, että edelleen 2013 median luoma kuva naisesta on niin vääristynyt, ettei välttämättä 30-vuotias mies tiedä miltä ihan tavallinen nainen voi näyttää!

Luulin jo, että kaikki tietävät, että lehti -ja mainoskuvia muokataan tosi paljon ja harva meistä oikeasti näyttää samalta kun ne mallit lehtien sivuilla tai hollywood-elokuvissa. En myöskään halunnut että omat poikani kasvaisivat sellaiseen maailmaan. Mutta en oikein tiennyt mitä tehdä.

Olin nähnyt aiemmin valokuvaaja Jade Beallin ottamia realistisia kuvia äideistä. Hetken mielijohteesta otin itsestäni saman tyylisen, aamu-unisen valokuvan ja pistin blogiin. Sillä sekunnilla kaikki muuttui. Se oli ensimmäinen kerta kun kerta tunsin itseni niin hyväksi, arvokkaaksi, ihanaksi ja rakkaaksi. Yksi napin painallus ja vuosien kaikki typerät ajatukset olivat historiaa. Kun näin itseni juuri sellaisena kun olen, siinä tietokoneen ruudulla, tunsin yhtäkkiä sitä monen peräänkuuluttamaa armollisuutta itseäni kohtaan.

Kerroin kuvan alla lyhyesti aiemmasta suhtautumisesta itseeni. Miten raskasta on elää rakastamatta ja hyväksymättä itseään. Kehoitin muita tekemään saman. Sitten lähdin jälleen uimaan lasteni kanssa.

Kun pääsin iltapäivällä takaisin kotiin, tuntui kun koko internet olisi räjähtänyt. Kymmenet ja kymmenet naiset olivat tehneet saman perässä. Blogit olivat täynnä samanlaisia kirjoituksia. Samanlaisia ajatuksia kun minulla oli ollut. Ja kaikki näyttivät kuvissa todella kauniilta. Kaikki olivat ihanan erilaisia. Ei ollut väliä sillä oliko joku hoikka tai isompi, kaikilla oli samanlaisia ongelmia itsensä suhteen. Syntyi todella hyvää keskustelua ja tuhansien suomalaisten silmät avautuivat. Moni oli kokenut saman helpotuksen tunteen, itsensä hyväksymisen ladattuaan sen kuvan muiden nähtäväksi.

Kuvani oli Ilta-Sanomien kanssa ja muiden lehtien sivuilla. Sain satoja sähköposteja. Haasteeseen otti osaa omassa blogissaan lähes 300 naista. Haastattelupyyntöjä sateli. Ulkonäköpaineista puhuttiin illan uutisissa. Kolumneissa kirjoitettiin tästä. En enää muista minkä, mutta jonkun lehden kaikki miestoimittajat tekivät myös saman perässä. Vielä kolmenkin vuoden jälkeen juttu nousee säännöllisesti esille tai joku ottaa yhteyttä sen tiimoilta.

Se kertoo paljon siitä mitä meidän päässämme liikkuu. Miten näemme itsemme ja toisemme. Miksi olemme niin raadollisia itseämme kohtaan? Haaste tosiaan herätti paljon keskustelua ja mielestäni kolmessa vuodessa asia on kehittynyt parempaan suuntaan. Pikkuhiljaa, mutta kuitenkin. Kaiken kokoiset ja näköiset ihmiset pukeutuvat vapautuneemmin, uudet laihdutuskuurit eivät einää välky niin useasti lehtien otsikoissa, mediassa näkyy kokoajan enemmän erilaisia malleja, ihmiset ymmärtävät paremmin mikä on todellisuutta ja mikä feikkiä. Bodysheimausta ja arvostelua on silti todella paljon, mutta näihin puututaan nykyään myös aika tiukkaan sävyyn.

Kuitenkin loppujen lopuksi sillä, mitä kukaan muu on mieltä, ei ole mitään väliä. Kaikki lähtee itsestä. Vaikka kuinka laihduttaisi tai lihottaisi tai kävisi miljoonassa kirurgisessa toimenpiteessä, ei sillä ole millään mitään väliä, jos oma suhtautuminen itseensä ei ole tasapainossa. Se on helpommin sanottu kun tehty. Mutta ai että, kun se päivä koittaa jolloin tajuaa olevansa aivan hyvä ja ihana juuri sellaisena kun on ja pitää huolta itsestään sen takia, se on aivan parhaita juttuja elämässä. Suosittelen!

Beautiful Body haaste
Upeat, kauniit ja rohkeat
Haasteen jälkeen
ps. Kirjoittakaa googlen kuvahakuun beautiful body haaste, vau.

Translate: Love Yourself!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.