MIKÄ IHMEEN PCOS

8/04/2020

Vaikka olen muutaman kerran ohimennen maininnut tällä blogissa minulla olevan munasarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCOS, en ole siitä juurikaan sen enempää puhunut. Omista terveysasioista julkisesti kertominen ei useinkaan tunnu minusta kovin luotenvalta, vaan ne asiat jäävät yleensä sinne liian henkilökohtaista -mappiin. Lisäksi kun tämän diagnoosin kohta kolme vuotta sitten sain, ei mikään omassa elämässäni oikeastaan muuttunut – olinkin jo oireideni vuoksi epäillyt tämän mahdollisuutta itse jo aiemmin.

Se miksi päätin kuitenkin juuri nyt kirjoittaa aiheesta on se, että kyseessä on kaikista yleisin naisten hormonihäiriö, eli se koskettaa siellä ruudunkin toisella puolen varmasti useampaakin teistä. Laitoin pari viikkoa omaan instagramstoryyni videon, jossa nypin kaulastani tämän häiriön aiheuttamia karvoja. Mietin koko aamupäivän, että minun pitää poistaa video – mutta sitten kurkkasinkin viestiboxiini, joka on täynnä viestejä vertaistukea vailla olevilta naisilta. Tämä asia koskettaa niin monia ja sain yli kymmenen toivetta siitä, että kertoisin omista kokemuksistani tämän oireyhtymän kanssa. Joten tässä tulee!

Ei tiedetä ihan tarkkaan kuinka monella naisella PCOSia esintyy, mutta noin 5-15 prosentilla. Monirakkulaoireyhtymän yleisimpiä tunnusmerkkejä ovat liiallinen karvojen kasvu ja epäsäännölliset kuukautiset, mutta diagnoosi tehdään läkärissä ultraamalla (tätä moni kysyi!), jossa munarakkulaiset munasarjat löydetään tai jossain tapauksissa verestä hormonipitoisuuksia testaamalla. Yli puolet potilaista ovat myös ylipainoisia, sillä oireyhtymä vaikuttaa myös aineenvaihduntaan tai yltyy ylipainon vuoksi.

Itse hakeuduin yksityiselle gynekologille juurikin hyvin epäsäännöllisten kuukautisten ja outojen tiputteluvuotojen vuoksi. Minulla ei taida koskaan ollut ihan päivälleen tarkka kierto, mutta kun se alkoi olemaan tuolloin kaikkea kymmenestä neljäänkymmeen viiteen päivään, ajattelin että jotain tutkimuksia olisi hyvä tehdä.

Ultraäänitutkimuksessa oikean puolen munasarjani näyttivät normaaleilta, mutta vasemmalla puolella näkyi parikymmentä hyvin kookasta munarakkulaa ja kystaa. Normaalistihan vain muutama rakkula alkaa kierron aikana kypsymään ja suurenemaan, mutta vain yksi niistä kasvaa isoksi, joka sitten oulaatiossa puhkeaa ja sen sisällä kehittynyt munasolu vapautuu munanjohtimeen. Mutta tässä tapauksessa tuota irtoamista ei myöskään, ainakaan joka kerta tapahdu. (Huom, tämä on nyt sen miten itse muistelen asian olevan!)

Omalla kohdallani PCOS ei kuitenkaan ole ollut mikään tuomio lapsettomuuteen, eikä se sitä monella muullakaan ole. Diagnoosin jälkeen sain keltarauhashormonikuurin, jonka tarkoituksena oli tasata kiertoani. Jo pelkästään sen avulla voi PCOSin vuoksi lapsettomuudesta kärsivän tulla raskaaksi. Jos se ei auta, toinen ovulaatiota avittava lääke on ollut monelle apuna raskaaksi tuloon ja viimesenä vaihtoehtona sitten vähän laajemmat lapsettomuushoidot. Näistä lääkkeistä en kuitenkaan osaa kertoa itse sen enempää, sillä en lopulta edes turvautunut tuohon hormonikuuriin. Kuten PCOSin tuomat muutkin oireet, myös tämä lapsettomuus asia vaihtelee ja on yksilöllistä. Etukäteen sitä ei missään nimessä kannata alkaa murehtimaan! Minä olen tästä huolimatta saanut kolme lasta erittäin helposti.

Moni kyseli, että millaiset oireeni sitten ovat olleet. Epäsäännöllisen kierron lisäksi yksi merkittävin merkki on ollut tuo yleisin vaiva, eli karvojen liikakasvu (hirsutismi). Ihokarvoitukseni on luonnolisestikin vahvaa ja tummaa, joten on vaikea sanoa mikä on oireyhtymästä johtuvaa ja mikä luonnollista. Mutta oireyhtymän myötä kaulalleni sekä osittain leukaan minulle kasvaa sellaisia todella pitkiä ja pääosin pehmeitä karvoja, jotka ovat aika selvä merkki. Ne ovat toki häiritseviä, mutta kun niitä on ollut minulla jo niin monta vuotta, harvoin jaksan asiasta enää stressata. Näkyvimmät nyppään pois yleensä samalla kun nypin muutenkin kulmiani. 

Tautiin liittyy myös aineenvaihdunnallisia ongelmia, jossa kudosten herkkyys insuliinille on heikentynyt ja tästä seuraa, että insuliinipitoisuus veressä suurenee ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu. Käytännössä tämä tarkoittaa herkempää lihomista ja lihominen taas lisää aineenvaihdunnan ongelmia ja sitten lihoo vielä enemmän. Laihtuminen myös vaatii usealla paljon enemmän ponnisteluja, kun normaalisti. Rasva kertyy myös monilla etenkin keskivartaloon. 

Tämän vuoksi myös vaara sairastua kakkostyypin diabetekseen ja verenpainetautiin myöhemmällä iällä on suurentunut. PCOS tai siitä johtuva ylipaino lisäävät myös raskausdiabeteksen riskiä – joka minullakin lievänä viimeisimmässä raskaudessani oli. Noin kerran vuodessa minulta otetaan tästä syystä myös paastosokeriarvot, toistaiseksi ne ovat olleet kuitenkin normaalit. Muita PCOSin tuomia tai sen vuoksi vahvistuvia sairauksia ovat yleisemmin masennus, kilpirauhassairaudet, ahdistushäiriö ja migreeni. 

Minulta kysyttiin myös paljon, että miten tätä tautia voi hoitaa ja onko siihen jotain lääkitystä. Itselläni ei ole käytössä mitään. Kuukautisten säännölliseksi saamiseen voidaan tosiaan määrätä kuureina keltarauhashormonia ja lääkärini mukaan myös homonaalinen ehkäisy auttaa monia sekä ehkäisee muita sairauksia. Itse testasin hormonikierukkaa, mutta minulle se ei muuten sopinut ja otin sen puolen vuoden jälkeen pois. Diabeteksen hoidossa käytetyillä lääkkeillä voi olla myös jollekin apua samoin häritsevää karvankasua voidaan hoitaa hormonein tai poistaa laserilla, mutta lukemani mukaan kaikista paras keino PCOSiin on laihdutus. Se ei vie oireyhtymää pois, mutta sillä on usein suotuisia vaikutuksia muiden sivuoireiden hillitsemiseen. Mutta tosiaan, aineenvaihdunnallisten häiriöiden vuoksi se on helpommin sanottu kun tehty.

Oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan oireet ovat vahvimmillaan kaikista hedelmällisemmässä iässä ollessa ja jo neljänkympin tienoilla tilanne on yleensä jo paljon parempi. Itselläni tuntuu nyt jo kierto säännöllistyvän, viimeisen vuoden aikana se on ollut 25 – 32 päivää. Omalla kohdallani koen tällä hetkellä isoimmaksi ongelmaksi nuo aineenvaihdunnaliset häiriöt ja lihomisen. Myös migreenit vaivaavat taas entistä useammin.

Kuiten kerroin, koska minulla oli ollut monia yleisimpiä oireita jo ennen diagnoosin saamista, ei sen saaminen vaikuttanut minuun oikeastaan mitenkään. Lääkräiin menessä olin jo miettinyt etukäteen kaikki paljon pahemmat skenariot läpi (eli että minulla on varmasti syöpä), joten tämä uutinen oli enemmänkin sellainen rauhoitus, että kaikki on ihan hyvin. Mutta ymmärrän että se voi taas olla jopa shokki toiselle. Etenkin jos haluaa joskus tulevaisuudessa lapsia ja murehtii tässä sitä puolta.

Jos näitä asioita pohtii, kannattaa ehdottomasti ihan aluksi suunnta lääkäriin, jossa asiaa voidaan selvittää. Muutama myös kyseli, että voiko asian dignosoida itse tai voiko pelkkä karvojen kasvu olla merkki tästä. Vastaan että ei voi ja todennäköisesti ei – eli lääkäriin tutkimuksiin ja siellä sitten ammattilaisen kanssa asiasta keskustelemaan.

Sain myös paljon kiitosta teiltä joilla PCOS on jo todettu. Kaikki sanoitte, että tästä asiasta ei puhuta julkisesti juuri yhtään, vaikka se tosiaan on hyvin yleinen vaiva. Ja siksi myös halusin tämän vähän liian henkilökohtaisen jutun kirjoittaa, sillä jos tästä on edes vertaistuen verran apua jollekin on se tärkeää tehdä.

Kirjoittakaa toki myös kommenteihin jos tulee jotain mieleen, muut samassa tilanteessa olevat lukevat niitä juttuja varmasti mielellään. Tuo lääkitys-asia mietietytti monia, joten etenkin jos jollakulla olisi siitä jotain omakohtaisia kokemuksia, niin olisi varmasti kiinnostavaa kuulla sitäkin puolta!

Kuvat ei liity mitenkään muuten, kun että ne ovat ihan tavallisia räpsyjä tavallisesta elämästä, jota onneksi pcosinkin kanssa voi elellä. 


MITEN PÄÄSTÄ EROON RASKAUSKILOISTA

7/09/2018

Tässä viimeisimmässä raskaudessa minulle tuli painoa parisenkymmentä kiloa. En osaa sanoa ihan tarkkaa lukua, sillä en omista vaakaa, enkä siksi tiedä mitä tarkalleen painoin ennen raskautta. Viimeisen kerran kävin vaa’alla noin viikkoa ennen synnytystä. Silloin näyttöön paukahti kevyet 100 kiloa. Jonkinlainen saavutus kai sekin. Nyt kolmessa viikossa kiloja on lähtenyt kymmenen.

Normaali, tai ainakin neuvolan suosittelema, painonnousu raskauden aikana on lähteestä riippuen 8-12 tai 10-16 kiloa. Kuitenkaan parinkymmenen tai jopa kolmenkymmenen kilon nousu painossa ei ole tavatonta. Toisilla toki taas paino ei välttämättä nouse juuri ollenkaan tai jopa laskee, mutta se ei ole kovin yleistä.

Itselleni raskausaikana painoa kertyy helposti, edellisissä jopa kolmekymmentä kiloa. Omassa tapauksessani kiloja ei kuitenkaan ole tullut siksi että elintapani olisivat olleet huonot, tai ainakaan täysin sen takia. Kaikissa kolmessa raskaudessa olen sairastanut rajua raskauspahoinvointia, hyperemeesiä. Tämä on tarkoittanut sitä, että ensimmäiset raskauskuukaudet olen oksentanut päivittäin kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Puolivälin jälkeen satunnaisemmin. Tämä kolmas raskauteni oli näistä kaikista helpoin, vaikka loppuun saakka kärsinkin vielä ajoittaiseta pahoinvoinnista ja oksentelin aina välillä.

Muiden hyperemeesipotilaiden kokemuksia kuullessani suurimalla osalla paino putoaa jatkuvan oksentamisen ja ruokahaluttomuuden seurauksena, mutta pienellä osalla se nousee jopa keskimääräistä enemmän. Itse järkeilen asian niin, että keho yritää kaikin voimin turvata vauvan ravinnonsaannin ja tarttuu tiukasti jokaikiseen kaloriin jonka se saa – ja kerryttää näin rasvavarastoja. Osansa saattaa olla myös monirakkulaisilla munararjoillani, joihin liittyy myös aineenvaihdunnan häiriöitä. Kuka tietää. Tai sitten kyse on ihan puhtaasti vain siitä, kuten neuvolan terkkakin sanoi, että joillekin painoa vaan kertyy vähän enemmän.

Jos painoa tulee sen parisenkymmentä kiloa, kuka tahansa voi järkeillä ettei kyse ole vain vauvasta, lapsivedestä ja istukasta. Myös rinnat kasvavat, kehon veri- ja nestemäärä lisääntyy ja imetyksen aikana tarvittava rasvavarasto alkaa kasvaa. Itselleni tuli ainakin melko paljon turvotusta, mutta myös ihan sitä rehellistä rasvaa. Varsinkin reidet paksuuntuivat ja niihin kertyi selluliittia, lisäksi painonnousu näkyi myös käsivarsissa ja kasvoissa.

No kuinka niistä raskauskiloista sitten pääsee eroon? Sillä tokihan synnytyksen jälkeen on alettava kuntokuurille ja polettua äkkiä kaikki ylimääräinen pois, eikö? NO EI!

Ainakin oma paras neuvoni on vain antaa ja ennenkaikkea olla itselleen lempeä ja armollinen. Niillä kertyneillä kiloilla on tosiaan tarkoitus, eli toimia polttoaineena imetyksen aikana. Onnistuessaan imetys kuluttaa päivässä keskimäärin 600 kaloria. Äidin vanha rasvakudos on taas vuosien mittaan kerännyt itseensä myös erilaisia ympäristömyrkkyjä, siksi uusi rasva on parempi rakennusaine maidolle, joitteivat nämä vanhat myrkyt siirry vauvaan.

Laihduttaminen haittaa helposti myös maidontuloa. Huomasin sen itse kun jätin viime viikolla suklaan pois. Parin patukan ja pastalautasen tankkauksella sitä alkoi taas tulemaan kuten aiemmin. Ja jos imetys ei jostain syystä onnistu, tai äiti ei halua imettää, karisevat ne kilot oman kokemukseni mukaan silti pikkuhilja, kunhan malttaa antaa vähän aikaa.

Mielestäni kenenkään synnytäneen äidin ei tarvitsekkaan olla huippukunnossa tai vanhoissa mitoissa edes kovinkaan pian (tai koskaan) synnytyksen jälkeen. Useimpien meidän keho muuttuu raskausaikana, eikä välttämättä palaudu ikinä entiselleen. Jos tämän asian sisäistää ja hyväksyy, on oma elämäkin paljon helpompaa ja kivempaa. Lapsen saaneen naisen keho on tehnyt ihmellisen ja todella suuren työn, joten on aika ihme jos siitä ei jäisi mitään merkkejä kehoon.

Oman terveyden kannalta tietenkään merkittävä ylipaino ei ole suositeltavaa, mutta ei myöskään asiasta stressaaminen tai pikadetit. Itsestään voi pitää myös silloin kun bmi ei ole ihanteellisissa lukemissa. Itsestään pitäminen tai itsensä rakastaminen ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö tulevaisuudessa haluaa voida vielä paremmin ja pitää itsestään huolta. Se on itseasiassa helpompaa silloin kun itsestään pitää. Painoa voi pudottaa myös lempeästi ja ilman itseinhoa.

Omat vinkkini lempeään raskauden jälkeiseen painonpudotukseen:

– Nuuhkuttele vauvaa, pidä lähellä ja pesi niin paljon kun mieli tekee.
– Katso itseäsi pelistä ihaillen ja itsellesi hymyillen – vau, kehosi on saanut aikaan ihmeen!
– Aloita liikunta kevyesti, esimerkiksi vaunuja ulkona työnnellen.
– Syö ja juo hyvin, älä jätä aterioita välistä. Ei ole huono idea vaikka toivoa aamiasta edes silloin tällöin sänkyyn.
– Ota ja pyydä välillä omaa aikaa, tee jotain kivaa, kuten käy kävelyllä yksin tai kaverin kanssa – tai vaikka lasillisella viiniä!
– Hauska tapa keksiä tekemistä vauvan kanssa ja tavata uusia ihmisiä on erilaiset vauvajumpat.
– Unohda ne tavoitefarkut sinne kaapin perälle.
– Harrasta liikuntaa joka saa sinut iloiseksi ja energiseksi.
– Herkuttele aina välillä – olet sen ansainnut!
– Anna itsellesi aikaa, unohda vaaka ja mittanauhat. Tärkeintä että voit ja tunnet itsesi hyväksi, pelkkä paino ei kerro hyvinvoinnistasi.

Kuvat ovat parin vuoden takaa, edelleen sama hyvä fiilis. 


KAUNIS JA IHANA MINÄ

27/09/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Kuka muistaa vielä kolmen vuoden takaisen Beautiful Body haasteen? Nyt kerron mistä kaikki oikein lähti.

Olin kärsinyt vuosia vääristyneestä minäkuvasta, vihasin sitä miltä näytin. Olin mielestäni liian lihava, väärän muotoinen, väärän pituinen, väärän värinen, liian kömpelö, liian muhkurainen, liian isot tissit, liian lättänä pylly, vatsaan tuli rumat makkarat kun istuin… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Toki kuvittelin että kaikki muutkin ajattelivat minusta näin. Jos joku sanoi minua kauniiksi en uskonut. Minusta oli kiusallista olla uimaranalla edes kavereiden kanssa. Kesällä pidin hameen kanssa legginssejä, oli kuinka kuuma tahansa.

Aloin laihduttamaan ensimmäisen kerran neljännellä luokalla. Sen jälkeen kaikki nämä vuodet ajattelin laihduttamista jatkuvasti. Seiskaluokalla toivoin sairastuvani anoreksiaan, jotta saisin olla laiha. Oikeasti en ollut yhtään lihava, olin kaunis nuori ja nätti. Harmi etten vain itse nähnyt sitä.

Vuodet kuluivat, mutta ajatus itsestäni ei muuttunut. En kohdellut itseäni hyvin, sätin, puristelin makkaroita peilin edessä ja söin läskiahdistukseen suklaata. Saatoin olla viikon todella tiukalla laihdutuskuurilla, jonka jälkeen repsahdin ja olin itseeni entistä enemmän pettyneempi. Välillä saatoin törmätä johonkin vanhaan nuoruuskuvaan. Katsoin niitä ihmeissäni, olin oikeasti ollut silloin ihan hoikka, mietin että miksi ihmeessä en silloin nauttinut elämästä ja siitä että näytin hyvältä? En kuitenkaan tajunnut että voisin tehdä sen vieläkin. En vain osannut muuttaa ajattelutapaani. Ja nyt oikeasti olinkin jo vähän pullukka.

Sitten sain ensimmäisen lapseni. Raskaus todellakin jätti jälkensä. Viimeisinä kuukausina nahka vain repesi. Kaikkialta. Siihen ei voinut vaikuttaa mitenkään. Jotkut sentin paksuiset rasvausarvet alkoivat ihan ylävatsasta ja päättyivät vasta alas haaroväliin asti. Arpia ei tosiaan tullut vain vatsaan, vaan niitä oli kaikkialla. Sektiosta tuli vielä myös oma arpensa, eikä tiukasti kiinni kurotun haavan ympärillä oleva iho palautunutkaan entiselleen. Kahden vuoden päästä tuli toinen lapsi. En ole koskaan näyttänyt rujommalta kipeiden ja kutisevien raskausarpien, ylimääräisen vatsanahkani ja maitoa suihkuvien jättitissien kanssa. Ne kymmenen tikkiä haarovälissä olivat vain kirsikkana kakun päällä.

Tiesin että minä ja kroppani olivat tehnyt upean ja ihmeellisen työn, tehneet kaksi elävää ihmistä tähän maailmaan. Toki ottaisin kaikki nämä ulkonäkö muutoksen milloin vain näiden kahden takia. Mutta silti olisi halunnut näyttää siltä. Nyt oli kuitenkin näin, eikä perhe-elämää pyörittäessä ehtinyt hirveästi kirjaimellisestikkaan tujotella sitä omaa napaa.

Sitten päätimme lasten isän kanssa erota. Tajusin että elämässä on oltava vähän itsekäs. On tehtävä itse itsensä onnelliseksi. En kuitenkaan ihan vielä tällöin osannut ajatella, että tämä liittyy myös siihen itsensä hyväksymiseen. Mutta aloin rakastaa itseäni enemmän. Kohtelemaan itseäni paremmin. Tekemään asioita joista pidän. Hyppäsin tuntemattomaan, eikä se ollutkaan katastrofi. Asiat alkoivat rullaamaan. Aloin luottamaan itseeni enemmän.

Olin melkein 27-vuotias ja sinkku. Aloin pikkuhiljaa tapailemaan uusia ihmisiä. Sitten minulle kävi jotain joka oli iso sysäys sille, miksi tein Beautiful Body haasteen. En ole kertonut tätä ennen.

Olin tavannut yhden pojan. Hän oli luonani yötä ja asiat menivät siihen pisteeseen että hän näki minut alasti. En ikinä unohda sitä katsetta. Sitä järkytystä hänen silmissään, kun hän näki raskausarpisen vatsani. Se oli liikaa. Hänelle. Hän vain lähti. Keskellä yötä hän vain lähti.

Sen sijaan, että olisin itkenyt silmiä päästäni tai ollut hänelle totaalisen raivoissani, minua suututti se, että edelleenkö vuonna 2013 median luoma kuva naisesta on niin vääristynyt, ettei edes 30-vuotias mies tiedä miltä ihan tavallinen nainen voi näyttää! Luulin jo, että kaikki tietävät, että kuvia muokataan tosi paljon ja harva meistä oikeasti näyttää samalta kun ne mallit lehtien sivuilla tai hollywood-elokuvissa. En myöskään halunnut että omat poikani kasvaisivat sellaiseen maailmaan. Mutta en oikein tiennyt mitä tehdä.

Olin nähnyt aiemmin valokuvaaja Jade Beallin ottamia realistisia kuvia äideistä. Hetken mielijohteesta otin itsestäni saman tyylisen, aamu-unisen valokuvan ja pistin blogiin. Sillä sekunnilla kaikki muuttui. Se oli ensimmäinen kerta kun kerta tunsin itseni niin hyväksi, arvokkaaksi, ihanaksi ja rakkaaksi. Yksi napin painallus ja vuosien kaikki typerät ajatukset olivat historiaa. Kun näin itseni juuri sellaisena kun olen, siinä tietokoneen ruudulla, tunsin yhtäkkiä sitä monen peräänkuuluttamaa armollisuutta itseäni kohtaan.

Kerroin kuvan alla lyhyesti aiemmasta suhtautumisesta itseeni. Miten raskasta on elää rakastamatta ja hyväksymättä itseään. Kehoitin muita tekemään saman. Sitten lähdin uimaan lasteni kanssa.

Kun pääsin iltapäivällä takaisin kotiin, tuntui kun koko internet olisi räjähtänyt. Kymmenet ja kymmenet naiset olivat tehneet saman perässä. Blogit olivat täynnä samanlaisia kirjoituksia. Samanlaisia ajatuksia kun minulla oli ollut. Ja kaikki näyttivät kuvissa todella kauniilta. Kaikki olivat ihanan erilaisia. Ei ollut väliä sillä oliko joku hoikka tai isompi, kaikilla oli samanlaisia ongelmia itsensä suhteen. Syntyi todella hyvää keskustelua ja tuhansien suomalaisten silmät avautuivat. Moni oli kokenut saman helpotuksen tunteen, itsensä hyväksymisen ladattuaan sen kuvan muiden nähtäväksi.

Kuvani oli Ilta-Sanomien kanssa ja muiden lehtien sivuilla. Sain satoja sähköposteja. Haasteeseen otti osaa omassa blogissaan lähes 300 naista. Haastattelupyyntöjä sateli. Ulkonäköpaineista puhuttiin illan uutisissa. Kolumneissa kirjoitettiin tästä. En enää muista minkä, mutta jonkun lehden kaikki miestoimittajat tekivät myös saman perässä. Vielä kolmenkin vuoden jälkeen juttu nousee säännöllisesti esille tai joku ottaa yhteyttä sen tiimoilta.

Se kertoo paljon siitä mitä meidän päässämme liikkuu. Miten näemme itsemme ja toisemme. Miksi olemme niin raadollisia itseämme kohtaan? Haaste tosiaan herätti paljon keskustelua ja mielestäni kolmessa vuodessa asia on kehittynyt parempaan suuntaan. Pikkuhiljaa, mutta kuitenkin. Kaiken kokoiset ja näköiset ihmiset pukeutuvat vapautuneemmin, uudet laihdutuskuurit eivät einää välky niin useasti lehtien otsikoissa, mediassa näkyy kokoajan enemmän erilaisia malleja, ihmiset ymmärtävät paremmin mikä on todellisuutta ja mikä feikkiä. Bodysheimausta ja arvostelua on silti todella paljon, mutta näihin puututaan nykyään myös aika tiukkaan sävyyn.

Kuitenkin loppujen lopuksi sillä, mitä kukaan muu on mieltä, ei ole mitään väliä. Kaikki lähtee itsestä. Vaikka kuinka laihduttaisi tai lihottaisi tai kävisi miljoonassa kirurgisessa toimenpiteessä, ei sillä ole millään mitään väliä, jos oma suhtautuminen itseensä ei ole tasapainossa. Se on helpommin sanottu kun tehty. Mutta ai että, kun se päivä koittaa jolloin tajuaa olevansa aivan hyvä ja ihana juuri sellaisena kun on ja pitää huolta itsestään sen takia, se on aivan parhaita juttuja elämässä. Suosittelen!

Beautiful Body haaste
Upeat, kauniit ja rohkeat
Haasteen jälkeen
ps. Kirjoittakaa googlen kuvahakuun beautiful body haaste, vau.

Translate: Love Yourself!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MIKSI SITTEN TEKISIN NIIN?

3/03/2016

Pizza himottaa, farkut ahdistaa ja olen tällä viikolla siirtänyt salille menoa jo kolme kertaa. Jotain on tehtävä. Tai vähän jo teinkin, mutta silti motivaatio on edelleen vähän hukassa. Olen ollut syksystä saakka kasvis -ja ajoittain täysin vegaanisellakin ruokavaliolla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin välttämättä syönyt kokoaikaa mitenkään superterveellisesti. Kaikkea epäterveellistä herkkua kun saa vegaanisenakin. Suurin ongelmani ehkä kuitenkin on kasvisruoan useasti korkea hiilaripitoiuus ja siitä seuraava hiilareiden ja sokerin himo. En tiedä vaikuttaako muillakin hiilareiden syöminen niin, että niitä pitää vaan saada lisää ja lisää? Minulla ainakin. Ja munkkia päälle.

Päivässä tulee onneksi käveltyä aina yhteensä ainakin muutama tunti, mutta muuten liikuntakin on jostain syystä ihan unohtunut. Tuntuu että keho kaipaisi kunnon hikirääkkiä, mutta kun ei muuten joko huvita tai sitten ei ole siitä kuuluisaa aikaa. Sitten siitä tulee kaiken kukkuraksi vielä huono-omatunto kun ei ehdi tai jaksa. Pari päivää sitten latasin puhelimeen sitten appin nimeltään 7 min workout. Kyllähän ihmisellä  pitäisi ainakin seitsemän minuuttia päivässä olla aikaa jotain lihaskuntoa vähän tehdä. Huono-omatuntokin hälveni kun parina päivänä on sattunut kainaloissa sellaisiin lihaksiin, mitä en edes tiennyt olevan olemassa.

Tuntui kuitenkin siltä, että tarvitsisin vieläkin lisää motivaatiota. Ajattelin selailla vanhoja postauksiani. Muistelin että siellä oli jotain sporttijuttuja, onnistumisia ja elämäntapamuutokseen liittyviä kirjoituksia. Muutaman postauksen jälkeen olin sanaton. Jotenkin ylpeä itsestäni. Miten se ala-asteelta saakka jojo-laihduttanut Minttu voikin kirjoittaa noin viisaasti. Yhdessäkään ruokavalioon, minäkuvaan, painonhallintaan tai hyvinvointiin liittyvässä postauksessa pääpointti ei ollut kaloreiden laskeminen, itsensä piiskaaminen tai muutkaan kepuliskonstit. Kaikista paistoi läpi itsensä hyväksyminen, rakastaminen ja armollisuus.

Istuin siinä koneella, uunissa muhi kaalilaatikko ja olin juuri lähdössä kävelylenkille hakemaan pojat eskarista ja päiväkodista. Näinhän on juuri hyvä. Joo-o, toki olisin voinut syödä illalliseksi vain porkkanan ja juosta päiväkodille kolmen kilon painot nikoissa. Mutta en minä ole sellainen. En tykkää sellaisesta. Miksi sitten tekisin niin?

Se oli paras motivaatio mitä olisin voinut saada. Muistutus siitä että minä olen oikein hyvä tällaisena. Että liikun, vaikka sitten ”vain” lenkkeillen, koska se tekee hyvän olon. En siksi että yrittäisin mahtua kauneusihanteeseen. Sama juttu ruuan kanssa. Arvostan itseäni, joten haluan siksi syödä hyvin ja puhtaasti. Jos sen seurauksena mahdun paremmin farkkuihini, on se vaan plussaa. Mutta jos huomenna viikonlopun alkamisen kunniaksi syönkin pizzaa ja sen kanssa lasin viiniä, on sekin ihan ok. Koska jokainen on sen aina välillä ansainnut ja elämästä pitää nauttia.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

AKTIIVISUUSKUULUMISIA

26/01/2016

imageProcessed with VSCOcam with f2 presetimageProcessed with VSCOcam with f2 preset

Kerroin vähän ennen joulua uudesta vakuutuksestani. Pääsin Indiedaysin ja Opn yhteistyön tiimoilta mukaan testailemaan aivan uudenlaista Op Syke vakuutuskonseptin pilottia. OPn Syke kannustaa terveellisempään ja aktiivisempaan elämään. Mitä paremmin elät, sitä pienempi vakuutusmaksu on. Tässä yhdistyvät suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen sekä OPn tahtotila huolehtia asiakkaidensa hyvinvoinnista. Viimeksi blogin lukijoilla oli mahdollisuus ottaa vakuutus alennettuun hintaan, tällä kertaa postauksen lopussa on myös aivan mahtava arvonta.

Op Syke toimii niin, että ensin valitaan neljästä hyvinvointihaasteesta se mieluisin, joka eniten motivoi. Haasteet ovat aktiivisutta mittaava sovellus Fjuul, treenin intensiteettiä rannesykemittarilla mittaava PulseOn, ruokapäiväkirja MealLogger sekä jaksamista ja hyvinvointia mittaava Energiatesti. Sitten vain otetaan valitsema haaste käyttöön. Jokaisessa haasteessa on oma tavoitteensa, jonka täyttyessä vakuutusmaksu laskee huomattavasti. OP Sykkeeseen kuuluu Omasairaalaturva, joka kattaa vakuutuksen aikana äkillisesti syntyvien vammojen hoidon Omasairaalassa Helsingissä. Sillä voi hoidattaa ja kuntouttaa kattavasti myös venähdys- ja revähdysvammat, toisin kuin tavanomaisilla tapaturmavakuutuksilla. Omasairaalaturvassa ei ole omavastuuta, eikä korvattavilla hoitokustannuksilla ole ylärajaa. Minkäänlaisia selvityksiä terveydentilasta ei myöskään tarvita, vaan vakuutuksen voi ottaa kuka vaan. Jos loukkaat itsesi ja sinun tulee päästä lääkäriin, soitetaan vain Pohjola Terveys –palveluun. Sen aikana varmistetaan, että vamman hoito kuuluu vakuutusturvan piiriin, ja varataan aika Omasairaalaan tutkimuksiin. On kätevää, ettei ensimmäistäkään korvaushakemusta tarvitse täyttää, vaan Omasairaala laskuttaa kaikki kustannukset suoraan vakuutusyhtiöltä.

Omaksi hyvinvointihaasteekseni valitsin tuon aktiivisuutta mittaavan Fjuulin. Päivän aktiivisuuden mukaan se sitten antaa minulle pisteitä ja kun saan kuukaudessa tavoitepistemäärän kasaan laskee vakuutuksen hinta. Vakuutuksen hintaa enemmän minua tässä kuitenkin motivoi itseni haastaminen. Olenkin jo kertaalleen nostanut itse omaa tavoitettani. Kuten haastetta valitessa odotinkin, tämä motivoi vaikkapa koiran kanssa lenkillä ollessa kiertämään vielä sen yhden vähän kauempana olevan metsäpolun (ja keräämään lisää pisteitä). Fjuulissa näkee pisteiden lisäksi liikkumiseen käytetyn ajan, matkan sekä kulutetut kalorit. Kiva lisä on, että samaa haastetta käyttävän kaverin kanssa voi vertailla tuloksia. Fjuul mittaa aktiivisuutta kolmella eri tasolla, jotka ovat juoksu, kävely ja muu-aktiivisuus. Tämä on kiva, sillä esimerkiksi shoppaillessa tai pulkkamäessäkin voi saada aika hyvät aktiivisuuspisteet.

Olen käyttänyt Fjuulia jo kohta kaksi kuukautta. Ensimmäisenä kuukautena sain lähes tuplamäärän pisteitä tavoitetasoon verrattuna ja sama näyttää tapahtuvan tässäkin kuussa. Motivaatiota saan edelleen, kun vertailen niitä todella aktiivisia päiviä näihin ei niin kauhean aktiivisiin. Reissussa ollessa vähän harmitti, kun netin puuttumisen takia ei ohjelma tietenkään rekisteröinyt kaikkia liikkeitäni, mutta muuten ei ole mitään huonoa sanottavaa – päinvastoin! Mitään haavereita ei ole (onneksi, kop kop) sattunut. Mutta muutaman kerran polvesta vihlaisessa on tullut levollinen mieli, että jos jotain tulee saisin hyvää hoitoa Omasairaalassa. Tässä on tosi hyvä myös se, että mitään sairalaalaskuja ei tarvitse ensin maksaa omasta pussista, eikä omavastuita ole.

Uudenlaiset vakuutusmallit ovat siis vielä piloottivaiheessa, mutta itse näkisin juuri tämänkaltaiset vakuutukset tulevaisuutena. Miltä tällainen vakuutus, joka yhdistyy omaan hyvinvointiin, teistä kuulostaa? Pilottivaihe päättyy toukokuun lopussa ja blogin lukijoilla on edelleen mahdollisuus testata sitä alennettuun 14,95 e kuukausihintaan. Ja omalla tominnallaan, riippuen minkä hyvinvointihaasteen valitsee, saa vakuutuksesta vielä vitosen alennusta joka kuukausi jos tavoitteet täyttyvät.

Minkälaisia ajatuksia sinussa herättää OPn Sykkeen kaltainen vakuutusmalli, joka yhdistää vakuutuksen ja hyvinvoinnin? Kaikkien kampanjaan kuuluvien bloggaajien postauksia kommentoneiden kesken arvotaan 250 euron arvoinen lahjakortti, jolla pääsee viettämään hyvinvointiviikonloppua Vierumäellä. Osallistumisaikaa on 5.2. saakka ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.