Olipa kerran pieni mäkkäristä saatu pehmolelu, joka katosi joskus viime syksynä. Olipa myös lapsi joka itki kuukausitolkulla sen perään. Hänen äitinsä luuli jo hiljattain Suklaa nimimisen pienen hirven katoamisen unohtuneen, kunnes keran eräänä yönä tämä samainen lapsi alkoi taas lohduttomasti itkeä sen perään. Äiti ei keksinyt muuta rauhoittaaksen lapsen, paitsi ehdottamista uuden pehmolelun tilaamista ebaystä. Hänellä ei ollut mitään käsitystä, että saako niitä edes sieltä. Missään kaupoissa sitä ei ollut.

Seuraavana aamuna lapsi kysyi äidiltään, että tilasihan tämän sen lelun yöllä kuten oli luvannut. Öööh, joo kyllä kyllä. Samalla äiti vannotti mielessään tilaavansa sen heti pikinmiten. Viikon päästä lapsi taas kyseli pehmolelun perään. Äiti oli unohtanut koko jutun. Äiti selitti miten paketti tulisi kaukaa Ameriikasta saakka, ja miten sillä kestäisi tulla joko laivalla tai monella eri lentokoneella eri postin lajittelupisteiden kautta. Ja samalla hän taas mielessään vanotti itseään tilaamaan sen pehmolelun asap.

Meni taas viikko. Sama juttu, äiti selitti että matka on vain niin kauhean pitkä. Mutta että viikon päästä, kun lapsi tulisi taas isältään, olisi se paketti täällä. Samalla hän mielessään kirjoitti kissan kokoisilla kirjaimilla itselleen muistutuksen NYT TILAA SE LELU, mistä vaan, ihan sama mitä maksaa.

Päivää ennen kun lapsi oli tulossa taas äidilleen, äiti muisti sen pehmolelun. Siis sen, jota ei oltu etsitty netistä saatika oikeasti tilattu mistään. Äiti huuteli nettikirppikset läpi ja seuraavana aamuna löysi kun löysikin erään toisen äidin, jonka lapsi oli valmis myymään oman pehmolelunsa. Sitten tämä äiti matkusti tunnin pehmolelua ostamaan, maksoi siitä kaksi euroa ja pisti lapsen sängylle odottamaan.

Lapsi saapui kotiin ja näki rakkaan pehmolelunsa, Suklaan aka. Chocolatin. Hän oli onnellinen. Tällä hänen äitinsä sai myös vähän lisää aikaa ”nallesairaalassa” olevalle pehmokoiralle. Joka on siis mukamas viety sinne korjaukseen jo viikkoja sitten, mutta on oikeasti käärittynä äidin villapaidan sisälle vaatekkaappiin. Jos vaikka huomenna hän sitten muistaisi sen viedä sinne oikeasti!

Kaupallinen yhteistyö Hasbro Marvel Titan Heron kanssa

Supersankarit syövät kuulemma proteiinipatukoita ja pinaattia, jotta jaksavat taistella. Hurjin supersankari on Hulk kun se suuttuu. Ja jos minä olisin supersankari, olisin vaate-nainen jolla  olisi muodikkaat vaatteet ja  aseena heitettävät henkarit. Näin ainakin lasten mielestä eikä minulla ole oikeastaan noihin mitään poikkipuista sanottavaa.

Saamistamme uusista Hasbro Marvelin Titan Hero toimintafigureista inspiroituneena valmistimme iltapalaksi hurjaa Hulk-smoothieta. Kaapon ja Elviksen lisäksi keittiössä apunamme olivat Kapteeni-Amerikka, Thor, Rautamies, Spiderman sekä tietysti itse Hulk. Kyseiset Marvelin hahmot ovat olleet poikien leikeissä mukana niin kauan kun muistan, välillä he tykkäävät pukeutua itse supersankareiksi ja välillä sitten taas taistellaan leluilla.

Nuo figurit ovat ehdottomasti ne lempparilelut jotka pojat ottavat kerta toisensa jälkeen mukaan eskariin ja kouluun. Usein kun muillakin kavereilla on saman tyylisiä leluja mukana, joten leikit ovat varmasti kivat. Lisäksi nuo ovat kivan kokoisia, mahtuvat reppuun, mutta ovat sen verran kookkaita etteivät häviä tai unohdu kovin helposti.

Meillä koko perhe tykkää suurimmasta osasta kasviksista, lapsille maistuu muunmuassa hyvin erilaiset salaattit ja onnekseni he ovat myös melko ennakkoluulottomia ainakin maistamaan kaikkea uutta. Toki on myös kasviksia joista he eivät niin välitä, mutta kun ”supersankaritkin syövät näitä jotta lihakset kasvaa”-kortin ottaa esiin, niin saa ainakin muutaman haarukallisen alas.

Me kasvatimme kasvimaallamme lehtikaalia ja sipsien lisäksi päätimme tehdä siitä smoothieta. Hulk-smoothien pitää toki olla virheää, joten valitsimme sinne kaupan hevi-osastolta kaikkea mitä ajattelimme muutenkin supersankareille maistuvan. Tässä teillekin ohje herkulliseen välipalaan:

HULK-SMOOTHIE

3 isoa lehtikaalin lehteä
2 vihreää omenaa
2 päärynää
1 avocado
1 limen mehu
1 kiivi
ripaus inkivääriä
loraus appelsiinimehua
hunajaa

Leikkaa lehtikaaleista ranka pois ja silppua pieneksi, kuori ja pilko muut hedelmät ja pistä kaikki pyörimään blenderiin, lisää joukkoon halutessasi jäitä. Valmis!

Me ollaan asuttu täällä kohta kaksi vuotta ja joka huoneen sisustus on edelleen ihan kesken. Tai niin luulin. Kunnes tajusin, että ehkä tämä on vain sisustustyylini. Eli vähän keskeneräinen.

Rakastan ihastella erilaisia koteja, tyylejä ja sisustuksia. Mutta omassa kodissa vähemmän on enemmän. Mitä enemmän kotonani on tavaraa tai värejä tuntuu kaikki sekavalta. Oloni on paljon seesteisempi esimerkiksi ilman turhia huonekaluja tai vain näön vuoksi hankittuja esineitä. Silloin on myös paljon helpompi siivota.

Poikien huoneeseen tuntuu silti tulevan kokoajan lisää tavaraa. Edelleen kuitenkin lukuvalot odottavat seinälle pääsyä ja kai tuon lastenpöydän tilallekin pitäisi pian hommata joku koululaisten pöytä. Aina löytyy jotain uudistettavaa. Uusien, ruudullisten pussilakanoidenkin, ompeluprojekti on parhaillaan kesken.

Tavarapaljoudesta huolimatta tykkään, että poikien huone on silti edelleen mukavan simppeli. Se on sopivan leikkisä, vähän outo ja hassu. Eli juuri meidän tyylinen.

Kivat käyttöesineet, kuten lelut, saavat olla esillä. Lastenhuoneessa on myös paljon muistoja omasta lapsuudestani. Seinällä oleva keraaminen susitaulu ja sammakkonaamari, hyllyllä olevat puulelut sekä My first Sony sekä osa kirjoista olivat meidän huoneessa silloin kun itse olin lapsi.

Yksi suosikkini on tuo kirpparilta lelukaapiksi ostettu 50-lukulainen liinavaatekaappi. Sisällä olevat laatikot sekä erikorkuiset hyllyt sopivat täydellisesti lelujen säilömiseen. Pitäisi muuten pitkästä aikaa järjestää ne… Hauska ja erikoinen yksityiskohta on myös tuo kaapin vieressä oleva nurkka. Senässä kulkevat ilmeisesti talon tukirakenteet tai hormit, ja olemmekin naamioineet sen lukunurkkaukseksi.

Yhdestä pitkäaikaisesta haaveesta, eli voimistelurenkaista, saimme luopua, kun saimme kuulla ettei kattoomme voi sellaisia asentaa. Vähän harmi, mutta mielummin ilman kun puolet välikatosta niskassa.

Jossain vaiheessa pitäisi alkaa suunnittelemaan myös uusia sänkyjä. Aikoinaan hankittu pieni kerrossänky toimii hyvin myös yksittäisinä sänkyinä, mutta 150 sentin pituus tulee vastaan varmaan nopeammin kun osaan edes arvata.

Uusista jutuista ilmapallojuliste, pääkallo, norsulamppu, pahvilinna, säästölipas-robotti sekä vihreä tyyny saatu Babyshopista. 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kun viime viikolla esittelin hieman omaa huonettani, jonka laittamista olen saanut vihdoin vähän eteenpäin, tajusin, ettei poikien huonekkaan ole kuvissa kauheasti vilkkunut. Sen sijaan, että minun huoneeni jäi kesken vain aikataulullisista syistä, poikien huone on jo pidempään ollut hyvin hyvin askeettinen ihan tarkoituksella. Taulut eivät odota seinälle pääsyä sen takia, etten olisi ehtinyt. Vaan siksi, että valkeat puhtaat seinät ovat jotenkin kauniita.

Huoneeseen paistaa alku-illasta aurinko, joka tekee kauniita kuvioita seinille. Mitä pidemmälle syksyyn mennään, sitä näyttävämpiä ne tuntuvat olevan. Olen myös aiemmin sanonut, kuinka en pidä liian värikkäästä tai räikeästä sisustuksesta. En edes lasten huoneessa. Voin keroa, että kun tuo täyteen ahdattu lelukaappi ja kaikki laatikot on revitty auki ja levälleen, ei huoneesta väriä puutu.

Uskon silti, että joku päivä vielä rohkaistun ja repäisen. Eli ripustan muutaman jo pitkään odottaneen jutun seiniä koristamaan. Mutta sitä ennen ihailen vielä tätä rakastamaani raikasta valkoista. Joku ehkä muistaakin, että yksi seinä piti keväällä maalata siniseksi. Se homma odottaa vieläkin. Ja saa todennäköisesti odottaa vielä kauan. Ei vaan pysty liikaa värejä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kotiäitivuosina tuli monta kertaa viikossa kyläiltyä kaveriperheen luona tai toisinpäin. Aikuiset tekivät ruokaa lapsille, sitten yritettin jotenkin syödä yhdessä, sen jälkeen vanhemmilla oli haaveissa rauhallinen kahvi -ja rupatteluhetki samalla kun lapset leikkivät keskenään. Mutta usein se rauhallisuus ainakin jäi haaveeksi vaan. Vaikka oli tosi kiva nähdä muita aikuisia ja tutustuttaa lapsia toisiinsa, niin päällimäisenä muistona niistä kyläilyistä on jäänyt sellainen aikamoinen kaaos. Jokainen lelu ja kirja piti repiä kaapista alas, kaikki halusivat sen saman lelun ja jatkuvasti joku kaatui, sormi jäi oven väliin tai piti päästä potalle. Kyläilyn jälkeen tiskiä oli normaalin viikkomäärn verran ja lastenhuoneen siivoamiseen meni tunteja.

Työelämäään palaamisen ja päivähoidon alkamisen jälkeen myös kyläilyt ovat jääneet vähemmälle. Lähinnä ainut kosketus niihin on ollut sitten lasten kaverisynttärit. Kun 10-15 Ville-Petteriä vetää sokeriöverit ja leikkii samaan aikaan piilosta, taistelukleikkiä ja rakentaa pikkulegoilla, niin tunnelman lisäksi huipussaan ovat desibelit. Ehkä näistä alatajuisista mielikuvista johtuen en ole hirveästi järkännyt mitään kaverikyläilyjä. Omien kavereiden kanssa ollaan nähty ilman lapsia ja lapset ovat sitten leikkineet kavereidensa kanssa päiväkodissa tai ulkona pihalla ja leikkipuistoissa.

Eilen kuitenkin kutsuttiin naapurin pojat kylään. Molemmat saman ikäisiä kun meidän lapset. Henkisesti varauduin taas kauheaan sekoiluun. Hälinään, huutoon, kiljuntaan ja totaalisen kaaokseen. Mutta mitä vielä! En muista milloin viimeksi itselläni olisi ollut noin ”helppo” ilta. Mihinkään nahisteluihin ei tarvinnut puuttua, kukaan ei valittanut ettei ole mitään tekemistä tai toinen ei suostu leikkimään toisen kanssa. Pojat leikkivät reilun pari tuntia tosi ihanasti ja rauhallisesti, välillä yhdessä, välillä erikseen. Kun tuli kotiinlähdön aika, vieraat pukivat saappaat ja takit jalkaan ja kipaisivat itse kotiin naapuritaloon. Kuinka kätevää!

Tästä eteenpäin alan kyllä järkkäilemään leikkitreffejä joka viikolle, jos ne sujuvat näin harmonisesti! Alakerran naapurit tykkäävät varmasti myös, kun viikossa on edes yksi ilta kun meiltä ei kuulu kauheaa huutoa ja kolistelua.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.