TIETSU JA LUCAS

9/05/2015

Tässä vain muutama kuva eiliseltä reissulta heppatalleille. Siskopuolellani on hevonen tässä melko lähellä, ja olenkin kirjoitellut talleista myös viime vuonna. Se on vaan tosi ihana paikka. Toki hevosten ja muiden eläinten, mutta myös mielettömien maisemien ansiosta. Vuorilta kun näkee viikunapuiden yli merelle saakka. Aika jännää on käydä myös maastossa ratsastamassa, ikinä ei tiedä tuleeko kapealla vuoristotiellä vastaan satapäinen vuohilauma vai härkiä.

Eilen päästiin poikien kanssa katsomaan kun uudet ystävykset, Tietsu ja Lucas, leikkivät. Tietsu on siis siskopuoleni 8-vuotias ruuna ja Luca taas parivuotias, vielä vauvakarvainen, poni-poikanen. En oikeasti ole tiennyt että hevosetkin leikkivät keskenään niin rajusti. Jos siis noin kauheasti tykkäävät toisistaan kun nuo kaksi. Kierivät maassa, painivat – ihan kun koirat. Mutta vaan kymmenen kertaa isommin. Lievästi sanottuna hiekka vähän pöllysi. Leikkvät itsensä ihan hikisiksi. Vähän jännitti seurata vierestä. Ihana oli taas huomata ettei (tässäkään tapauksessa) ystävyys katso ikää tai kokoa tai muutakaan. Ja miksi pitäisikään jos vaan tulee hyvin juttuun. Ihant nuo kaksi villiä.

Ja oli siellä talleilla vaikka mitä muutakin ihanaa, mutta se kuvatulva sitten vähän myöhemmin 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

JÄTSKIT RINNUKSILLA EI PALJOA HAITTAA

7/05/2015

kesäpojat 1kesäpojat 2 -kesäpojat 5 -kesäpojat 3 -kesäpojat 4 -kesäpojat 6kesäpojat 8kesäpojat 7kesäpojat 12OLYMPUS DIGITAL CAMERAkesäpojat 11

Eilisen rantsupäivän jälkeen oli pakko ottaa pojista myös päivän asu-kuvat. Nauratti niin itseäni, kuten selkeästi monia vastaantulijoitakin, lasten lomalookki. Ei pienintäkään epäilystä millä asiolla täällä ollaan. Turistit liikenteessä, moro vaan.

Löydettiin matkalla myös aivan ihana jäätelöbaari, Pitucca. Nelisenkymmentä itsetehtyä jäätelöä huusivat meitä astelemaan sisään. Ja onneksi mentiin. Maistettiin snikersjäätelöä, minttu-suklaata, kookosta ja aivan ihanaa hubbabubbaa vaahtokarkeilla. Kuten poikien paidoista ehkä näkee. Nam. Olen yrittänyt olla herkuttelematta täällä ihan joka päivä, mutta…

Noi poikien Vimman shortsit on uudet ja itseasiassa ainuat vaatteet jotka tätä reissua varten hankin. Niitä on meillä useammat eri koossa. Noita pienempiä kokoja (Elviksellä 80cm ja Kaapolla 100cm) olen käyttänyt pojilla uikkareina rannalla. Puuvillashortseista lähtee hiekkakin paremmin kun uimapukumateriaalista, joihin se jää inhottavasti sinne kankaan sisälle. Ja kuivuvatkin tosi nopeasti.

Reissun ekoina päivinä oli vähän pilvisempää, mutta sitten alkoi kunnon helteet. Eipä tarvitse paljoa vaatetta ulos pukea. Sen verran, että ihmisten ilmoilla kehtaa kulkea. Yksi ostoskeskuksen vartija kävikin jo eräs päivä ojentamassa. Pojat kävivät sellaisella ulkona olevan ostarin suihkulähteessä vähän viilentymässä. Eikä siinä suihkussa mitään, mutta märkää paitaa ei olisi saanut riisua. Turistit liikenteessä osa 2…

KAAPO: lippis HUF^, aurinkolasit markkinoilta, paita Primark, shortsit VIMMA^, kengät Havainnas
ELVIS: lippis HUF^, aurinkolasit markkinoilta, paita Bobo Choses, shortsit VIMMA^, kengät Bogi ^saatu

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VÄHÄN KUJALLA

26/04/2015

kujalla minttu mami go go 9kujalla minttu mami go go 5kujalla minttu mami go go 1kujalla minttu mami go go 7kujalla minttu mami go go 2kujalla minttu mami go go 8kujalla minttu mami go go 10kujalla minttu mami go go 6kujalla minttu mami go go 3

Sain hetki sitten kuulla saaneeni ihan hurjan määrän ääniä Indiedays Blog Awards äänestyksessä. Lumoavimpien kuvien kategoriasta napsahti toinen sija. Olen hurjan iloinen ja ennenkaikkea kiitollinen. Vau. Kiitos.

Samaan tapaan vähän hoomoilasina ollaan nyt pyöritty Funegirolan katuja täällä muutaman päivän. En ole tehnyt ainuttakaan tarkkaa suunnitelmaa päiviemme varuille. Fiiliksen mukaan joko uima-allasta, rantaa, leikkipuistoa tai shoppailua. Tästä pääsee tosi kätevästi ja nopeasti Malagan keskustaan, pari museota kiinnostaa, samoin kun päiväretki Marokkoon. Saas nähdä mitä keksitään!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

BIOPARC

13/08/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAbiopark madagaskarOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loma loppui, arki alkoi – mutta reissukuvia riitää! On tosi kiva saada omaksi muistoksi tallennettua näitä, toivottavasti teitäkin kiinnostaa. Ja ehkäpä tästäkin joku Malagassa päin matkustava saa innostuksen käydä tuolla eläintahassa.

Bioparc sijaitsee siis aivan Fuengirolan keskustan tuntumassa ja on siellä yksi lemppari kohteitani. Eläintarha on todella symppis, siisti ja helppokulkuinen. Eläimet vaikuttavat tyytyväisiltä, rauhallisilta mutta virkeiltä. Ollaan käyty tuolla kolme kertaa, ja muutamaa käärmettä lukuunottamatta ollaan taidettu bongata joka kerta kaikki eläimet.

Tiedän että osa kritisoi eläintarhoja, ja toki minäkin olen sitä mieltä että eläimet kuuluvat mielummin vapaina luontoon. Kuitenkin näiden eläntarhojen eläimet ovat useinmiten pelastettuja, luonnossa pärjäämättömiä, orpoja tai sitten eläintarhassa syntyneitä. On myös tärkeää tuoda eläimet ihmisen ulottuville jotta niitä osattaisiin arvostaa enemmän. Eläintarhoista saa hyvää tietoa eläimistä, niiden luonnollisista elinpaikoista ja suojelusta. Myös osa tuotoista usein ohjataan eläintensuojelutyöhön.

Biopark on ihanan luonnollinen ja rauhallinen ympäristö, eläimillä on todella isot alueet ja niistä selkeästi pidetään huolta. Osassa tarhaa pienet hassut apinat kulkevat vapaina ja toisessa paikassa taas linnut ja lepakot lentelevät ihmisten keskellä. Kaksi kertaa päivässä on pieni eläinshow. Sekin on symppis. Eläimiä ei ole koulutettu tekemään tyhmiä temppuja, kuten ajelemaan sähköautoilla tai olemaan mukamas humalassa (tällaistakin olen nähnyt), vaan he ihan omina itsenän käyvät vähän syömässä herkkuja ja samalla heidän lajistaan ja luonnollisista elinolosuhteista kerrotaan yleisölle. Toki puistosta löytyy myös muutama ravintola, myymälä ja kiva leikkipaikka.

Me ollaan ihan eläinhulluja ja tykätään kovasti käydä eläimiä katsomassa. Mites te, mitä ajattelette eläintarhoista, minkälaisia tarhoja olette vaikkapa ulkomailla matkustaessa nähneet?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.