33-VUOTIAANA

11/09/2019

– Siitä on nyt tasan 15 vuotta kun täytin 18 ja kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini
– Olen kolmen lapsen äiti ja uusperheellinen
– Vietin hiljattain 2. hääpäivääni
– Minulla on oma hiusväri ja harvoin enää meikkaan
– Hiukseni ovat alkaneet harmaantumaan enkä osaa enää piirtää rajauksia eyelinerillä
– Kengänkokoni on nykyisin 40
– Minulla on juuri nyt käytössä kolme paria kenkiä
– Papereita kysytään yhä harvemmin alkoholiostoksilla (joita niitäkin on nykyään aniharvoin)
– Minulla on 19 tatuointia joista 8 on omatekemiäni ja 5 äitini tekemää
– Haaveilen eheistä yöunista, uudesta kodista (ehkä jopa ihan omasta talosta, en osaa päättää) ja uusista työkuvioista vanhojen rinnalle
– No okei myös purjeveneestä, kesämökistä saaressa, purentavikani korjaamisesta, kiireettömyydestä, murheettomuudesta, kaksinkeskisestä ajasta mieheni kanssa, viini-illasta ystävien kanssa, lomasta paratiisisaarella, opintojeni loppuunsaamisesta, kirjaprojektini aloittamisesta, ihmisten ja eläinten auttamisesta, maailman näkemisestä ja näyttämisestä omille lapsille
– En oikein koskaa osaa pukeutua säänmukaisesti
– Puhumme mieheni kanssa nykyään terveydestämme ja vaivoistamme vanhuus ei tule yksin-tyyliin
– Käytän pääosin mustia vaatteita, mutta viime aikoina kaappiini on eksynyt vaaleampiakin sävyjä
– Rakastan pellavalakanoita, sisälle kotiin varjon takaa piirtyviä auringonsäteitä, silitystä ja kosketusta, vaaleanpunaista, sitä miten sohalle leviteyt pyykit ja pöydälle jääneet likaiset astiat muodostavat parhaillaan täydellisen ja kauniin harmonisen kokonaisuuden, sitä kun iho menee kananlihalle jostain vaikuttavasta asiasta, pyöräilyä heräilevän kaupungin halki, listojen tekemistä
– Näen usein asiat, äänet ja tunteet mielessäni väreinä, kuvina ja erilaisina tekstuureina
– Minulla on säännöllinen lääkitys refluksiin, enkä pysty olemaan ilman sitä
– Unohdan melkein aina käyttää silmälaseja työskennellessäni tai lukiessani, vaikka minulla sellaiset onkin (kaksin kappalein)
– Jos nyt voisin sanoa jotain 15-vuotaalle itselleni, se olisi varmaan että: just go do it ja tee asiat juuri samaan tapaan omannäköisesti!
– Lempiherkkuni on hyvä ruoka, kuten risotto ja viini
– Himoitsen myös usein suolakurkkua (entinen inhokkini)
– En harrasta mitään, mutta tahtoisin aloittaa pianotunnit sekä aamu-uinnit. Joku keramiikkakurssikin olisi kiva. Ja pilates
– Jos ei tarvitisi miettiä rahaa tai asumisneliöitä (liittyvät vahvasti toisiinsa), voisin vielä haluta lisää lapsia
– Sain syntymäpäivälahjaksi mm paketin kortsuja
– Tahtoisin tavata enemmän isovanhempiani, mutta tuntuu etten ikinä ehdi. Muka edes soittaa
– En pidä kaupassa käymisestä, ruokien miettimisestä tai ruoanlaitosta. En oikeastaan mistään pakollisista kotitöistä
– Pidän syömisestä, pitkistä suihkuista, kiireettömyydestä, sunnuntai-pizzasta ja sarjamaratoneista, metsässä kävelyistä, mökkeilystä, arjen luxuksesta kuten pehmeästä villamatosta paljaan jalan alla
– Olen haahuilija ja haaveilija
– Pohdin edelleen vakavasti autokouluun menoa
– Vihaan puhelimessa puhumista, enkä melkein ikinä vastaa jos joku soittaa (saatika että kuule, sillä pidän puhelimen aina äänettömällä)
– Pureskelen kynsiäni
– Välillä vähän kriiseilen vähän kaikesta, mutta oikeasti kaikki asiat on tosi ihanasti – jopa noi ihme uudet ylähuulirypyt!

Vanhat synttärilistat ja postaukset: 32 VUOTAANA, 31 VUOTAANA, 30MELKEIN KOLMEKYMPPISENÄ, 29 VUOTIAANA, KAKSKYTKAHEKSAN (28)SYNTTÄRITYTTÖ, IKÄKRIISITÖN


32 VUOTIAANA

11/09/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa 32 VUOTIAANA

32 vuotiaana

– Olen naimisissa
– Minulla 3 lasta, ekaluokkalainen, kolmaslukkalainen & vauva + 1 bonus teini
– 3,5 viikkoa sitten tapahtunut synnytys on kun kaukaunen muisto vain
– Minun pitäisi virallisesti olla jo toista kuukautta äitiyslomalla, mutten ole koska Kela ja Työeläketurvakeskus
– Aikuistavaroista omistan kuivaavan pyykinpesukoneen, kahdet kalliit aurinkolasit sekä talouspaperirullatelineen
– Minulla on kaksi pahvilaatikollista kosmetiikkaa jotka eivät mahdu kylppäriin / mihinkään
– Kaappiin mahtuvat kosmetiikkapurnukat olen järjestänyt värien mukaan
– En ole muistanut ladata sähköhammasharjaani kuukausiin ja käytän siksi kahta matkaharjaani
– Olen huono pesemään meikit iltaisn pois
– Olen iloinen hyvästä ihostani
– Haaveilen jo ensi kesästä
– Olen kasvattanut omaa hiusväriäni takaisin jo yli vuoden, pian saan leikattua loputkin värjätyt hiukset pois
– Haaveilen hiusteni blondaamisesta ihan vaaleiksi
– Ostoslistallani on uudet lakanat, mustat farkut, ripsiväri sekä keittiön matto ja pöytä
– Sain synttärilahjaksi haavelemani kaulaan laitettavan airbag-pyäräilykyypärän
– Olen huomannut pitäväni osaa musiikista teiniälämölönä
– Tykkään kokoajan vähemmän räpistä, etenkin uudesta
– Lykkään epämiellyttävien asioiden tekemistä, kuten tiskikoneen täyttöä tai laskujen maksua, alkamalla tekemään aina jotain ihan muuta
– Saan harvoin luettua kirjoja loppuun
– Roikun todella paljon kännykällä
– Voisin elää pelkällä kauralatella
– Lempivärini on vaaleanpunainen, mutta pukeudun pääosin aina vain mustaan
– Minulla on paljon kavereita, mutta pidän yhteyttä / nään lähinnä vain muutamaa todella läheistä
– Tuntuu että elän unelmaani, minulla on kaikki mitä tarvitsen ja osaan iloita ja arvostaa pienempiäkin juttuja ja se tekee minut onnelliseksi

Tänä vuonna en julkaise perinteistä syntymäpäivänä olettua kuvaa itsestäni, sillä kello on neljä, imetän vauvaa maidosta märässä yöpaidassa, eilisissä ripsareissa ja tunnin päästä kaverit ovat tulossa kakulle ja skumpalle eikä minulla ole vielä edes kakkua, enkä ole siivonnut.


EROT 20V JA 30V RASKAUKSISSA

18/03/2018

Aloin odottamaan esikoistani ollessani 22-vuotias, eli yhdeksän vuotta sitten. Aika hassua muuten, jos tuleva vauva noudattaa samaa kaavaa kun edelliset ja syntyy suht lähellä laskettua-aikaa, tulee kaikilla lapsillani olemaan synttärit aikalailla tasan kuukauden välein. Elokuussa, syyskuussa ja lokakuussa.

Yhdeksän vuotta sitten olin täysin valmis äidiksi. Vauvakuume ja kaipuu omasta lapsesta tuntui välillä fyysisenä kipuna rinnassa. Olin aina ajatellut että haluan perustaa perheen nuorena ja minusta vähän reilu kaksikymppinen olisi täysin hyvä ikä.

Kaikkiin raskauksiin liittyy erilaisia ajatuksia ja tunteita. Vaikka lapsi olisi kuinka haluttu, myös negatiivisia tai epävarmat tunteet ovat täysin normaaleita. Mitä nyt muistan siitä yhdeksän vuoden takaisesta, niin myös ajatukset ovat osittain nyt aika erilaisiakin. Toki myös homma muuttuu vähän tutummaksi, mitä enemmän tätä tekee, eikä samoista asioista tule enää murhehdittua, mutta joka kerta sitä on jotain mielenpäällä.

Silloin kaksikymppisenä raskaanaollessa sitä tuli mietittyä sellaisia asioita kuten, miten sitä vauvaa käsitellään, miten me osataan, miten meillä riittää rahat ja tuleeko meistä tarpeeksi hyviä vanhempia. Sain myös todella paljon paheksuvia katseita, minut tuomittiin pelkän naaman perusteella teiniäidiksi, joka on tullut vahingossa raskaaksi eikä tuskin osaisi huolehtia lapsestaan nuoren ikänsä vuoksi.

Ensimmäisessä raskaudessa tuli myös pelättyä paljon, sillä kaikki olivat ihan uutta. Kävin useasti vatsakipujen, verenvuodon ja vähän likkuuvan vauvan vuoksi lääkärissä, kun nyt taas tiedän että kokemani kipu on normaalia kohdun kasvukipua, niukka tiputteluvuoto alussa ihan vaaratonta ja että vauvaankin saa actionia lasillisella mehua. Tiedän paremmin asioita, olen itsevarmempi ja osaan kuunnella kehoani paremmin. Kaikkea ei tarvitse enää kysyä neuvolasta tai mennä täysin niiden ohjeiden mukaan.

Nyt kolmekymppisenä olo on kaikinpuolin ja kaiken suhteen varmempi. Enää en huolehdi siitä miten vauvaa hoidetaan, osaanko minä tai miten meillä riittävät rahat. Sen sijaan pelkään oman ajan katoamista ja oikeastaan koko sen elämäntyylin, johon olen tottunut, loppumista. Minua jännittää se, jos jotekin kadototan tai unohdan itseni ja uppoudun liiaksi vauvakuplaan ja muutun joksikin muuksi kun en saa tarpeeksi aikaa itselleni.

Kaksikymppisenä en pelännyt mitään tällaista, sillä ”tiesin” ettei lapsen saaminen tulisi muuttamaan minua. Hengailin kavereiden kanssa ihan niinkuin ennenkin, olin mukana illanistujaisissa, jopa useamman kerran mukana baarissa. Nyt minua ei saisi pakottamallakaan minnekään iltarientoihin. Pelkkä ratikassa matkustaminen perjantai-alkuillasta on minulle ihan liikaa. Haluan vain äkkiä kotiin jotta saan vedettyä villasukat jalkaan ja mennä ajoissa nukkumaan.

Myös vauvan kanssa oli silloin kova tarve todistella itselleen, että elämä jatkuu ihan ennallaan ja olla lähes kokoajan jossain menossa tai tuntea syyllisyytä siitä, jos ei ollut. Nyt taas ymmärrän että tottakai se vauvan tulo muuttaa normaalia ja on ihan ok jäädä välillä kotiin haahuilemaan koko päiväksi yökkärissä. On toki kiva jatkaa sosiaalista elämää ja käydä silloin tällöin kaverin kanssa vaikka kahvilla tai kävelyllä, mutta joka päivä ei tarvitse olla menossa.

Nuorempana en osannut edes kuvitella minkälaista se ensimmäisten vuosien univaje ja väsymys voisikaan olla. Nyt kolmekymppisenä nukun jo valmiiksi huonosti ja odotan kauhulla sitä miten väsyneitä me molemmat tulemme olemaan. Nuorena sitä jaksoi paljon paremmin. Muutenkin tuntuu että jo nyt selkä prakaa eikä virtsarakko kestä mitään, joten fyysisestikin silloin aiemmin oli helpompaa.

Nyt vähän kokeneempana tiedän sen ettei moneenkaan asiaan voi vaikuttaa etukäteen ja kaikki menevät sitten omalla painollaan. Kuten vaikkapa synnytys, imetyksen onnistuminen tai vauvan luonne ovat sellaisia asioita. En usko että siihen varmuuteen liittyy kuitenkaan ikä. Jos nyt saisin ensimmäisen lapseni olisin varmaan ihan hysteerinen, vielä enemmän kun sillon parikymmpisenä. Lasten saaminen on opettanut minut olemaan stressaamatta turhaan asioista.

On itseasiassa tosi ihanaa saada lapsi kaikella tällä kokemuksella. Koska ikäero vanhempiin lapsiin on niin suuri, ja he ovat paljon myös koulussa, kavereillaan sekä tietysti joka toinen viikko isällään, on tämä melkein kun saisi esikoisensa. Mutta ilman sitä tuoreen vanhemman epävarmuutta.

Kaiken kaikkiaan olen tosi iloinen että itse päädyin saamaan esikoiseni jo niin nuorena ja toisenkin siitä heti parin vuoden perään. En ollut silloin vielä niin tottunut mihinkään tietynlaiseen elämään tai elintasoon, eikä minusta myöskään tuntunut että olisin menettänyt mitään – päinvastoin.

En nyt toki vieläkään ole mikään kovin vanha, vaan ihan normaalin ensisynnyttäjän ikäinen. Kaveripiirissäni ei edelleenkään ole kuin muutama muu melko tuore vanhempi, vaikka saman ikäisiä ovatkin. En itse tekisi missään nimessä mitään toisin ja niinhän se onkin, että jokainen ikä on varmasti hyvä tulla vanhemmaksi. Jokaiseen ikään liittyy silti varmasti kysymyksiä ja muuta pohdintaa tai pelkoja.

On kuitenkin hauska huomata miten erilaista on olla raskaana lähes kymmenen vuoden erolla. Onko siellä muita samassa tilanteessa olevia, että äitiyttä on kestänyt jo pidempään ja tällaisia eroavaisuuksia on huomattavissa eri raskauksien välillä?

pssst. Jos et vielä huomannut, blogini on ehdolla Inspiration Blog Awardseissa Arjen Sankari-kategoriassa, saa käydä äänestämässä! :-)