1100 PÄIVÄÄ SINKKUNA

25/01/2016

Processed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with hb1 presetProcessed with VSCOcam with 5 preset

Sain vihdoin päätökseen kauan mielenpäällä olleen kariutuneen ihmissuhteen, kävin pitkästä aikaa Tinder-treffeillä, harmittelin kun yhdestä mukavasta pojasta ei ole kuulunut ja päätin laittaa viestiä yhdelle toiselle kivalle pojalle. Kaikki tämä yhden päivän aikana.

Olen ollut yli kolme vuotta sinkku. Yhtä rakastumista, paria ihastumista tai kiinnostumisista ja kymmenistä treffeistä huolimatta, en voi sanoa edes tapailleeni kunnolla ketään tänä aikana. Näinä aikoina ei ole vaikeaa tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Se mikä on vaikeaa, on tavata sellainen ihminen jonka kanssa kiinnostumiset ja odotukset käyvät yksiin. Usein se menee niin, että se kenestä et ole kiinnostunut on kiinnostunut sinusta ja harmiksi myös toisinpäin.

Ei ole helppoa olla sinkkuna, joka tahtoisi löytää elämäänsä toisen ihmisen. Se ei nimittäin kuulemma löydy etsimällä, mutta toisaalta ei se tule kotoakaan hakemaan. Näin olen kuullut, etenkin monen niin kovin tietävän jo parisuhteessa olevan ihmisen suusta. Joten mitä sitten tehdä? Odotella? Entäs kun on odottanut kolme vuotta? Kannattaako odottaa vielä seuraavat kolme? Vai vaan lukittautua konvehtirasian ja viinipullon kanssa vaahtokylpyyn ja hyväksyä tuo karmea kohtalo yhteiskunnan hyljeksimänä ikisinkkuna?

Lisähaastetta omaan tilanteeseeni tuo kaksi lasta, koiranpentu sekä se etten ole laiha parikymppinen blondi. Okei, olen myös aika huono viestittelijä enkä tykkää pakeista, joten harvoin ehdotan edes mitään näkemistä kenellekkään. Miesmakuni on myös melko suppea, joten näistähän on sitten hyvä lähteä liikkeelle sinkkumarkkoille!

Siitä miten järkyttävää on, että niin monet miehet pelkäävät lapsia eivätkä anna eden mahdollisuutta näyttää millainen ihminen olen, sen jälkeen kun kuulevat että minulla on lapsia, en edes nyt jaksaa jauhaa. Siitä saisi yhden jos toisenkin (kiukkuisen) postauksen aikaiseksi.

Tylsä oletus on myös se, että sinkut ovat jotenkin epätoivoisia. Usein sinkkuus nähdään negatiivisena asiana. Miksi se että haluat parisuhteen ”sen oikean” ihmisen kanssa on epätoivoista? Mielestäni on enemminkin parempi ettei tyydy mihin tahansa. Ja jos saan nyt paljastaa, ei se sinkkuna olo ole kotona pieruverkkareissa jäätelönsyöntiä ja romanttisille komedioille itkemistä yksin sohvannurkassa. Se ei myöskään ole joka viikonloppu muiden sinkkukavereiden kanssa klubilla käymistä ja säätämistä yhden illan juttujen kanssa.

Vaikka yksinäisiä hetkiä on, ovat viimeiset kolme vuotta olleet yksiä elämäni parhaimpia. Minulla on ollut todella paljon aikaa itselleni. Tiedättekö, sille tyypille joka vain ja ainoastaan voi saada sinut onnelliseksi. Ollaan sen kanssa hengailtu tosi paljon ja tutustuttu entistä paremmin toisiimme. Ollaan tehty tosi paljon sellaisia juttuja mistä tykätään. Ollaan koettu, nähty ja ylitetty itseämme tavalla jota tuskin olisi tapahtunut jos siinä olisi ollut vielä joku toinen hääräämässä. Joka jolle pitäisi selitellä extemporejuttujaan, joku jonka tunteet ja halut pitäisi ottaa huomioon, jonka kanssa sovitella aikatauluja ja kinata että mistä tilataan sunnuntaipizzat.

Silti olisi pikkuhiljaa kiva että olisi joku jonka kanssa vaikka pyöriä leffavuokraamossa, joku joka valitsisi ihan outoja irtiskarkkeja yhteiseen pussiin ja joku jonka paidalle kuolaamiseen havahtuisi leffan lopputekstien aikana. Jotain muuta kun pelkkää netflixiä ja chillaamista, pliis.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.





KUN KAIKKI SÄÄDÖT ON SÄÄDETTY

28/05/2015

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Haluaisin nyt kirjoittaa vähän miehistä, seukkaamisesta ja sinkkuna olosta. En tiedä miten teksti tulee käymään järkeen, tuskin siitä on mitään logiikkaa, mutta nyt on taas kauheasti mielen päällä tästä aihe-alueesta. Seistiin tänään päivällä kaverini Kaisun kanssa Radisson Sas Blun hotellin sviitin kattoterassilla. Huone oli lähes ällöttävän täydellinen. Molemmat meistä varmaan salaa mietti millaista sieltä olisi herätä aamulla jonkun ihanan miehen kanssa, mennä kylpytakit päällä terassille ja juoda aamupalaksi lasit skumppaa. No, nyt kuitenkin oltiin siellä me, eikä miehiä mailla halmeilla. Yhtäkkiä Kaisu tokaisee sen, mitä itse olen taas viimeaikoina miettinyt kummallisen vähän, ”olispa mulla mies”. Siinä hetken toisiamme hiljaa tuojoteltuamme kysyn Kaisulta:

-mietippä nyt oikeesti
-mieti sitä kaikkea säätöä
-mieti niitä riitoja
-kaikkia niitä väärinkäsityksiä
-sitä kun sä haluut olla sen kanssa ja se yksin ja sitten joskus taas toisinpäin
-sitä että se kyselee koska sä tuut kotiin
-ja sitä kun sä tekstailet sille että kiva kun teit ruokaa, mutta mä söin jo täällä ja en tiiä milloin tuun ja sun kavereita ärsyttää kun oot kokoajan puhelin kädessä ja plääääääääh

Ihan totta hän sanoi ja jatkettiin kaupungin yli tuijottamista.

Se asia on kuitenkin niin mielen kun kielenkin päällä kokoajan, miehet. Suhteet. Tulevaisuus. 95% keskusteleuista kavereiden kanssa koskee miehiä, oltiin sitten sinkkuja tai parisuhteessa. Asiat pyörii nöiden asioiden ympärillä tai lopulta vie siihen. Ja tästä nyt päästään taas viimeisimpiin ajatuksiini. Nimittäin siihen että toden totta, viihdyn sinkkuna. Rehellisesti. Tai ainakin tällä hetkellä. Pitkään toivoin että löytäisin jonkun, alettaisiin seukkamaan ja sitten elämä olisi ihanaa. Mutta mitä hittoa, sehän on ihan hullun ihanaa just nyt! Just tämmösenä! Tai lähinnä olen ehkä oivaltanut ja paremmin oppinut hetkessä elämisen ja tämän hetken arvostamisen. En sanoi etteikö joku vakavampi kiinnostaisi jos sellainen hetki joskus elämässä koittaisi. Mutta just tällä hetkellä oikeasti tykkään tästä säätämisestä.

Tuon kattoterassiepisodin jälkeen päädyttiin ihan tavalliselle terassille maan tasalle. Reino Nordinilla oli siellä keikka ja moni teistäkin on varmaan kuullut kyseisen poolokauluksisen herrasmiehen uuden sinkun Ylös. Laulu on kamalan ihanan romattinen ja siinä lauletaan Kaikki säädöt on säädetty, eikä puutu mitään. Ja se mitä on, on niin hyvää. Ihanasti sanottu, mutta taas sanoin Kaisulle että, ei, en mä haluu!

Tämä on hullua, sillä varmasti jokainen ystäväni muistaa kuinka olen useasti (usean vuoden ajan) tuskissani valittanut ETTEN JAKSA ENÄÄ SÄÄTÄÄÄÄÄÄ! Yhtäkkiä koko homma on kääntynyt päälaelleen. Tiedän että moni pitkään seurustellut kaverini kaipaa samanlaista säpinää mitä sinkkuna, muistan itsekkin joskus kaipaavani sitä ihastumisen tunnetta. Joten kun kerran nyt olen siinä tilanteessa nyt miksen vaan nauttisi siitä? Ehtii sitä seukata sitten vaikka seuraavat 50 vuotta jos niin on ollakseen sitten.

Joskus sitä naurattaa, välillä ihan suututtaa ja toisinaan sitten on jopa ihan otettu niistä epämääräisistä tekstareista jotka oleellisena osana liittyvät tähän säätö-asiaan. Tuskin sellaisia viestejä seurustellessa tulisi. Ainakaan niin paljona. Ja jos tulisi niistä tuntisi itse huonoa-omaatuntoa. Eikä niihin todellakaan voisi vastata. Nyt se vastailu on välillä parhainta hupia. Eikä sitä seurustella tutustuisi niin paljoa uusiin ihmisiin. Tai flirttailisi. Tai päätyisi joka viikko ihan absurdeihin tilanteisiin. Eikä ihastuisi ja särkisi sydäntään – mutta ei puhuta siitä nyt.

Tai rehellisesti ajateltuna, en usko että olisin valmis seurustelemaan. Kirjoitin tästä aiemminkin. Mutta silloin en ollut vielä ihan näin fiiliksissä tästä sinkkuna olosta. En ole valmis muuttamaan omia tapojani ja olemaan vähemmän itsekkäämpi. En ole valmis olemaan Mintun sijasta Minttu ja joku toinen tyyppi. Ja jos ja kun sen seukkaamisen aika tulee, luulen että alku tulee olemaan aika hankalaa. Myös tämän kaiken ja monen muun säätöjä nähneenä on jotenkin aika vaikea myöskään luottaa ihmisiin. uselle kun niiden säätöjen ja sinkkuelämän taakse jättäminen ei tunnu käyvän kovin helposti.

Mutta oli niin tai näin, tämän postauksen ihan oikeana pointtinahan oli se hetkessä täsysillä eläminen ja elämästä nauttiminen. Sinkkuna tai seukkavaana tai minä vaan siitä välistä. Muistuttaa ettei joku asia, varsinkaan kukaan toinen ihminen, muuta sinun omaa elämää, pim, paremmaksi. Mutta muistan myös sen että tämä säätäminen on useasti ollut ihan perseestä, se on itkettänyt niin monet kerrat, mutta just nyt mä tykkään siitä. Eli haluan kyllä silti vielä joskus poikaystävän. Mutten vain tiedä että milloin. Sitten kun ne kaikki säädöt on säädetty? Tai ehkä vaan sitten kun sen aika on. Mutten jää kyllä himaan odottelemaan.

Oikeasti piti tänään postata yksi lohiresepti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

OLEN TAAS VÄHÄN MIETTINYT

28/04/2015

imageimageimageimageimageimageimageimage

En siis kauheasti, mutta vähän. Poikia, miehiä, kundeja, jätkiä. Miksi niitä ajatteleekin just silloin, kun on päättänyt olla ajattelematta? Miksi sitä haluaa poikaystävän, vaikkei halua tehdä mitään sen saamiseksi? Miksi sitä lataa Tinderin, jos ei kuitenkaan vastaa kenellekkään? Miksi miehet on tyhmiä? Miksi ne ei voi odottaa viittä minuttia, hyvästellä kunnolla, ja sitten vasta viestitellä toisille muijilleen? Miksi ne sanoo että haluaa nähdä, mutta sitten niistä ei kuulukkaan mitään? Tai miksi kun ikuisuuksiin ei kuulu mitään, niin sitten yhtäkkiä kuuluukin? Just kun on ehtinyt jo unohtaa senkin tyypin. Ja miksi puutarhurista tulee aina tietynlainen mielikuva? Ja entäs kun se mielikuva oikeasti vastaakin todellisuutta? No, silloin juostaan äkkiä laittamaan ripsiväriä ja mennään pihalle muka puuhailemaan jotain tosi tärkeetä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MITEN MÄ ENÄÄ OSAAN?

19/03/2015

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Sitä kun rapsuttaa vanhan Lundian liukuoviin kiinni lakattua paperia irti ties kuinka monetta tuntia, ehtii miettiä kaikenlaista. Kuten että jaksaisiko sitä aamulla mennä lenkille, mitäs jos eksyn keskuspuistoon enkä jaksa enää kotiin, näkeekö jostain tarkkaan paljonko kaloreita tietyissä viineissä on, tai miltä vuotavan hanan korjaamaan tuleva putkimies näyttää kun puhelimessa kuulosti kivalta tai että runkkaakohan joku oikeasti ajatellen mua kuten eräs kaverini kerran erään epäonnistuneen miesjutun jälkeen yritti lohduttaa tai sitä että olen ollut sinkkuna yli kaksi vuotta ja kolme kuukautta.

Ja siitä päästään sitten ajatukseen, joka yllättäen tuotti minussa pienoisen paniikintunteen, mitäs jos oikeasti löydän jonkun, miten osaan olla sen kanssa!? Sitä kun parissa vuodessa ehtii tottua aika hyvin siihen että saa tehdä ihan mitä haluaa. Ei tarvitse miettiä sitä toista sitten yhtään. Voi syödä mitä haluaa, milloin haluaa, missä haluaa, miten haluaa ja kuinka paljon haluaa… Nukkua miten haluaa, miten haluaa, mennä miten haluaa, missä haluaa, kenen kanssa haluaa, tulla miten haluaa… Tajusitte pointin. Apua, entäs sitten kun niskassa hönkii joku, joka kyllästyneenä tiedustelee vaikka että aijonko rapsuttaa tuota paperia tuosta ovesta vielä pitkäänkin. Tai moralisoi aleshoppailuja, tai puuttuu sisustukseen tai haluaa ylipäätään jotain mitä minä en. Hullua miten itsenäiseksi sitä muuttuu ja kangistuu omiin tapoihinsa nopeasti.

Näin kevään tullen miehetkin taas tuntuvat kaivautuvan ulos koloistaan osoittamaan kiinnostustaan. Ja nyt asiat ovatkin kääntyneet päälaelleen. Treffikutsuun tekee mieli vastata että sori, lupasin jo viettää hauskaa ja romanttista koti-iltaa yhden toisen kanssa. (Sen nimi on Netflix.) Aina ennen olen sanonut että olispa mulla poikaystävä. Nyt mietin että, apua jos saan poikaystävän! En mä saa sitä pysymään mun luona paria viikkoa kauempaa. Ellei se sitten ole tosi rakastunut. Ja kiltti. Ja sopeutuvainen. Ja kuuro. Ja hullu. Ja hölmö. Ja avaruusolio. Vai haluanko edes että se pysyy.

Tällaisia torstai-illan mietteitä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.