Viime kuukausina olen monen kertaan kuullut puhuttavan ns. huijarisyndroomasta. Facebookissa useampi kaverini on kertonut kärsivänsä moisesta. Huijarisyndroomaksi siis kutsutaan psykologista ilmiötä, jonka vaikutuksesta ihminen ei kykene sisäistämään omia saavutuksiaan todisteista huolimatta. Huijarisyndroomasta kärsivä on vakuuttunut olevansa huijari ja että hänen saavutuksensa ovat ainoastaan hyvän onnen tai ajoituksen tulosta, tai että hän on vain harhauttanut muut luulemaan itseään todellista kyvykkäämmäksi.

Tunnistan ainakin osittain samoja ajatuksia välillä liikkuvan myös omassa päässäni.

Esimerkiksi kun pääsin keväällä pääsykokeisiin olin yllättynyt, mutta ajattelin että ehkä sinne pääsivät kaikki esseen lähettäneet. Kun sitten sain tietää päässeeni kouluun, ajattelin että joku vielä huomaa jonkun virheen kokeessani ja ottaa paikan minulta pois. Kun minut pyydettiin syksyllä neuvottelemaan uudesta blogisopimuskesta luulin saavani potkut. Päinvastoin siinä sitten silti kävi. Kun blogini valittiin vuoden inspiroivimmaksi, olin taas ihan varma että siinä oli nyt käynyt jokin virhe. Lisaa voisi jatkaa loputtomiin.

En koe tuota huijaussyndroomaa omakseni, mutta siihen on helppo samaistua. Olen usein suht varma siitä teen, enkä koe itseäni mitenkään huonoksi. Itseasiassa minulla on aika hyvä itsetunto, enkä toisaalta myöskään hirveästi välitä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Silti, etenkin nyt noiden koulujuttujen kanssa, olen ollut jotenkin alentuva.

Koulussa olemme kirjoitelleet paljon erilaisia juttuja. Aina kun olen saanut hyvää palautetta en ole jotenkin uskonut siihen. Kirjoitinko muka oikeasti niin hyvän jutun että opettaja kehoittaa myymään sen lehteen? Jotain tässä nyt on vialla, olen ajatellut.

En tiedä, johtuuko tunne siitä että voimme juttujen teossa käyttää hyväksi erilaisia oppimismateriaaleja. Eli jos kirjoitan rakenteeltaan hyvän uutisjutun, tunnen huijaaneni, sillä olen opiskellut millä tavalla hyvä juttu pitäisi koota ja kirjoittaa. Saatteko nyt kiinni tästä ajatuksesta?

Koko syksyn tuotoksiamme on myös arvioitu lähinnä kriittisesti. Se on osa opetustapaa ja sen on varmaankin tarkoitus valmentaa meitä tulevaan työelämään. Ilmapiiri on toki positiivinen, mutta onhan se tehokasta kun suoraan sanotaan jos joku juttu ei toimi. Olikin todella yllättävää saada lukukauden päätteeksi pelkkää hyvää palautetta. Kun olin matkalla palautteeseen, minulle ei tullut mieleenkään, että voisin saada siellä kehuja! Miten hullua!

Tämä taas todistaa ainakin itselleni sen, että voin luottaa itseeni ja tehdä juttuja tavallani. Yritän oppia ottamaan enemmän kunniaa tekemästäni työstä ja olemalla vielä enemmän ylpeä itsestäni. Annan jatkossakin hyvää palautetta muille, sillä tiedän miten hyvältä sitä tuntuu saada.

Kannustetaan ja tsempataan toisiamme, ja itseämme! Annetaan kehuja. Hyvä minä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Marraskuussa:

– Voitin Vuoden inspiroivimman Lifestyle-blogin palkinnon
– Peitin 16-vuotaana ottamani tatuoinnin toisella
– Latasin Tinderin
– Tunti lataamisen jälkeen olin jo treffeillä
– Ostin täydelliset housut
– Olin uskomattoman väsynyt
– Olin uskomattoman stressaantunut
– Hajotin silmälasini
– Järjestin ystävälleni babyshowerit
– Join kahvia aamulla suihkussa – paras keksintöni ikinä
– Kaikkia periaatteitani vastaan, aloin juomaan energiajuomia
– Heräsin sängystä joka oli täynnä glitteriä
– Lähetin pitkästä aikaa känniviestejä
– Katsoin aivan liikaa Gilmoren Tyttöjä
– Tilasin Woltista VAIN 11 kertaa ruokaa
– Ostin yöllä itselleni kahdet ranskalaiset, koska halusin vaikuttaa siltä, että minulla on joku jonka kanssa syödä (enkä edes jaksanut syödä niitä toisia)
– Jouduin erään tissipyllymiehen piinattavaksi
– Minua TÖNÄISTIIN tahalleen!!!
– Meillä kävi ekaa kertaa kotisiivooja
– Dyykkasin hienoja kuparilautasia
– Söin 12 hillomunkkia kolmen päivän aikana
– Olin myymässä kirppiksellä
– Meillä oli koira hoidossa
– Sain tarkastusmaksun ratikassa koska tilasin tekstarilipun liian myöhään
– Saatoin myös aiheuttaa pienimuotoisen shown kyseisessä ratikassa
– Meillä oli kavereiden chatissa paras kekskustelu aikoihin, kun puhuttiin kaikki viisi samaan aikaan seksistä ja iduista
– Pidin koulussa esitelmän bloggaamisesta – jännitti ihan sikana
– En nähnyt superkuuta
– Vietin illan Lahdessa Bimbojen reunionin merkeissä
– Sekoiltiin lasten kanssa ravintolassa (Kaapolla mm. kaatui lasillinen limua Elviksen päälle joka oli pöydän alla)
– Mulla oli maailman hauskin ilta (aamu), kun tanssittiin pikkuveljien kanssa aamureiveissä kahdeksaan asti
– Fiilistelin aurinkoisia pakkaspäiviä
– Join järjettömän paljon Nesteen pahaa kahvia, koska en jaksanut keittää itse

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

 

Minulla ei ole ehkä mikään ihan tavallisin ammatti ja monet aina ihmettevätkin, että mistä ne bloggaajan tulot sitten tulevat. Yhteistyössä UKKO.fi kanssa ajattelinkin nyt vähän avata tätä sekä muutenkin kertoa vähän omasta tavastani työskennellä.

Nelisen vuotta sitten tilasin ensimmäisen freelancer-verokorttini ja aikalailla tasan kolme vuotta sitten ryhdyin täysipäiväiseksi freelanceriksi ja kevytyrittäjäksi. Oman toiminimen perustaminen kävi silloin mielessä, mutta tutkittuani asiaa päädyin turvallisempaan ratkaisuun. En kokenut vielä silloin olevani valmis ottamaan niin paljoa vastuuta, mitä yrittäjänä toimiminen vaatii. Enkä rehellisesti sanottuna ole siihen valmis vieläkään. Paperihommat eivät vain ole minun juttuni.

Kevytyrittäjänä voin taas joko laskuttaa yrityksestä riippuen palkkioni freelancer-verokortilla tai laskutuspalvelun kautta. Minä siis toimin varsin itsenäisesti, päätän mitä töitä, keiden kanssa ja milloin teen. Eli toimin kuten yrittäjä. Mutta ilman yrittäjän byrokratiaa ja paperitöitä. Laskutuspalvelu hoitaa laskujen lähettämisen, rahaliikenteen, tarvittaessa rahojen perinnän sekä tilittää palkkaan liittyvät kulut ja maksut vakuutusyhtiöille ja verottajalle. Aika kätevää sanoisin. 

Itseäni yrittäjänä pelottaa eniten se, että mokaan jotain. Unohdan vaikka ilmoittaa jotain tärkeää tai en tiedä jostain ja joudun maksamaan kauheita korvauksia ja korkoja. Aikoinaan kokopäiväiseksi bloggaajaksi ryhtyminen oli myös melkoinen hyppy tuntemattomaan. En voinut varmaksi sanoa riittäisivätkö työt ja pystyisinkö elättämään itseni ja perheeni. Yrittäjänä myös erilaisten tukien, kuten työttömyyskorvauksen, saaminen ei olisi välttämättä onnistunut jos sellaisiin olisikin pitänyt turvautua. Kevytyrittäjyys on itselleni siis helppouden lisäksi myös turvallinen vaihtoehto.

Niin, mistä ne tuloni sitten tulevat? Itseasiassa kuukausipalkkioni koostuu välillä hyvinkin monesta eri osasesta. Pääosin kuitenkin kiinteästä kuukausikorvauksesta joka lasketaan blogin kävijöiden mukaan sekä näistä erilaisista sisältöyhteistöistä. Lisäksi laskutettavaa saattaa tulla yhteistyössä toteutetuista instagramkuvista tai esimerkiksi  tuotekuvista, joita välillä myyn yrityksille. Silloin tällöin saatan olla vaikka mallina kuvauksissa, asiantuntijana konsultoimassa, messuilla promoamassa tai valokuvaamassa häitä. Lisäksi nyt tomittajaopiskeluiden ohessa myyn silloin tällöin juttujani eri lehtiin.

Eli sen lisäksi, että harvoin yksikään työpäiväni on samanlainen, myöskään palkkakuittini näyttävät harvoin samalta. Tulot vaihtelevat ja koostuvat monesta palasesta sekä tulevat välillä useammastakin paikasta. Kuitenkaan joka kuukausi minun ei tarvitse laskuttaa, joten yrityksen perustaminen ei vieläkään tunnu ajankohtaiselta.

UKKO.fi on laskutuspalvelu jota itse olen käyttänyt. Se toimii hyvin simppelisti. Ensimmäisen kerran sivulle rekisteröidytään sekä lisätään verokortti. Laskuja alkaa lähettelemään heti. Niitä voi lähettää palvelun kautta sähköisesti tai paperin muodossa. Niihin saa valittua kaikki alveista eräpäivään. Kun yritys on maksanut laskun, siityy raha omalle tilille välittömästi. Jos yritys ei jostain syystä maksa laskua, hoitaa UKKO.fi myös mahdollisen perinnän.

Kannattaa käydä tutustumassa palveluun jos yhtään tämän kaltainen kevytyrittäjyys voisi olla oma juttu, vaikka päätyön, vanhempainvapaan tai opiskeluiden ohella. Ja saa myös kysellä aiheesta, vastailen mielelläni mieltä askarruttaviin kysymyksiin liittyen bloggaamiseen ja freelancerina toimimiseen!

Indiedays & Blogirinki yhteistyössä UKKO.fi

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen tuijottanut tätä tyhjää sivua aamusta saakka, mutta en tiedä mitä kirjoittaisin. Olen edelleen yhtä sanaton kun olin lauantai-iltana. Seisoin jähmettyneenä lavalla, ihmisten taputtaessa ja salamavalojen räiskyessä. ”Miltä nyt tuntuu?” juontaja kysyi. Jännitti niin paljon etten muista yhtään mitä vastasin.

Kun aamun pikkutunteina palasimme juhlista, olin varma että heräisin aamulla ja olisin vain kuvitellut kaiken. Otin palkintotaulun varmuudeksi viereeni sänkyyn. Miksi sitä onkaan niin vaikea ottaa kunniaa ja kehuja vastaan?

Minut valittiin nimittäin Inspiration Blog Awardseissa vuoden inspiroivimmaksi Lifie vaikuttajaksi. Siis minut. Minttu Mäntysalon. Minut, joka vaan kerran alkoi kirjoittelemaan blogia ilman mitään tietämystä niistä, kiinnostui vähän myös valokuvaamisesta, alkoi latailemaan instaan kuvia ja höpöttelemään snäppiin.

On hienoa että ihan olemalla oma itseni ihmiset ovat kiinnostuneita ajatuksistani. On hullua että tekemisilläni ja sanomisillani voin myös vaikuttaa muihin ihmisiin. Ja sitä minä kuulemma nykyään olen, en enää vain bloggaaja, vaan vaikuttaja.

Tämä on ihan mieletön kunnia. Ammattimainen raati valitsi juuri minut satojen joukosta. Siis edelleen, MINUT? On niin hienoa että sydämellä tekemistä arvostetaan. Arvostetaan tietynlaista erilaisuutta, aitoutta, epätäydellisyyttä.

Tunnustus ei olisi voinut myöskään sattua yhtään parempaan ajankohtaan. Tämä auttaa taas jaksamaan paremmin uuden, ajoittain melko raskaan, arjen kynnyksellä. Opiskelut, lasten kasvaminen ja sen myötä muuttunut vanhemmuus sekä henkilökohtaiset ihmissuhdekiemurat ovat vieneet aikaa blogilta. Olen tuntenut siitä kovia omantunnontuskia.

Onneksi minulla kuitenkin on tämä blogi ja onneksi voin jakaa tänne myös niitä raskaampia hetkiä. Vertaistuki on parasta, joten inspiroidaan jatkossakin toisiamme, eikö vaan?

Olen todella todella otettu tästä palkinnosta. Vaikka omaan mielestäni melko hyvän itsetunnon, saa tällainen huomio olon todella nöyräksi. Olen ylpeä itsestäni, mutta samalla mietin, että onkohan tässä nyt kuitenkin käynyt joku virhe 😀

Joten, miltä minusta nyt tuntuu? Ihanalta, kamalalta, hienolta, hämmentyneeltä, kiitolliselta, vaivaantuneelta, onnelliselta, häkeltyneeltä, hassulta, kivalta, mahtavalta, parhaalta, upealta, mainiolta, fantastiselta, erinomaiselta, verrattomalta, loistavalta, sikasiistiltä. Ihan siltä samalta Mintulta kun aina.

KIITOS ♡

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen mukana Alkon #nofilter-kampanjassa, jonka tarkoituksena on haastaa meidät kaikki paljastamaan todellisuus täydellisten kuvien takana. Kampanjan kautta Alko haluaa avoimesti tuoda esille omaa vastuullisuustyötään, joka näkyy vahvana yhteiskuntavastuuna mutta myös esimerkisi vähemmän puhuttuna ympäristövastuuna.

#nofilter-ajatuksen pohjalta minäkin päädyin jälleen kerran pohtimaan vastuullisuuttani sekä omia vaikutusmahdollisuuksiani lähiympäristööni. Meistä jokainen kun voi vaikuttaa sekä sosiaaliseen että käsin kosketeltavaan lähiympäristöömme positiivisella tavalla. Bloggaajana, kymmenten tuhansien silmäparien alla, tunnen kuitenkin olevani jotenkin vielä enemmän vastuussa. Nimenomaan olemalla avoin ja kaunistelematta liikaa elämääni.

Jokainen meistä varmaan tähän mennessä ymmärtää sen, ettei kavereiden tai julkkisten laittamat kuvat someen ole koko totuus. Kenenkään meidän elämä ei ole täydellistä tai mene aina kuten haluaisimme. Niiden kuvien takana on hyvin usein myös muutakin. Mutta vaikka tiedämme sen, näemme silti herkästi kaverin kuvassa vain vaikkapa ne kauniisti puetut lapset siistissä kodissa.

Bloggaajana, ja somevaikuttajana ylipätään, olen halunnut tuoda esille mielestäni tärkeitä asioita. Rakastavaa ja hyvää kasvatusta, kasvissyöntiä, kierrätystä, hyväntekeväisyyttä ja itsensä rakastamista. Ja vaikka haluankin olla rehellinen, avoin ja näyttää että mekin elämme ihan tavallista arkea, ei sitä arkirealismia jaksa ihan kokoajan näyttää.

Harvemmin sitä sitten kuitenkaan tulee kerrottua kuinka sain ihan hirveän raivarin aamukiireessä tai kuinka olin yksi ilta niin väsynyt että annoin lasten pelata pädillä tuntikausia putkeen. Tai kuinka söin synttäreillä palan salamipizzaa enkä silloin kerran jaksanutkaan huuhdella sitä jogurttipurkkia, vaan heitin sen vaan sekajätteisiin. Tai kuinka useasti sanon feissareille ettei minulla ole aikaa, vaikka olisikin, tai kuinka joskus jaksan kaikkea muuta kun hymyillä itselleni hyväksyvästi peilin edessä.

Mutta minä luotan siihen, että te ymmärrätte että minunkin elämässä on tällainen puoli. Vaikka mielummin kannustan ja luon positiivista ilmapiiriä, tiedätte etten ole mikään yli-ihminen. En pahemmin kaunistele tai filtteröi totuutta, mutta mielummin sitä toki näyttää niitä kivoja juttuja.

Koska lukijakuntani koostuu pääosin aikuisista, täysi-ikäisistä ihmisistä, en ole kokenut että minun täytyisi jättää myöskään mitään aiheita blogista pois. Lapset ja alkoholi eivät tosiaan sovi mielestäni mitenkään yhteen, mutta koska tämä onkin lifestyle-blogi, en näe miksi se pitäisi rajata aiheiden ulkopuolelle. Kokisin sen tekopyhänä ja jopa muita syyllistävänä.

Ajatukseni alkoholista ja sen käytöstä ei ole muuttunut mitenkään lastensaannin jälkeen. Olen aina ollut sitä mieltä, että lasten ei kuulu nähdä aikuisia humalassa tai edes krapulassa. Kännejä ei ole ok juoda edes silloin kun lapset ovat nukkumassa. Vaikka itse olen huomannut olevani lähestulkoon aina nollalinjalla lasten seurassa, on kohtuukäyttö sensijaan minusta ihan fine. Kohtuukäytöksi lasten seurassa lasken lasin viiniä tai saunakaljan kerran-pari viikossa.  Samalla ehkä lapsetkin oppivat että mikä on normaalia alkoholinkäyttöä sitten joskus aikuisena.

Tavallaan sitten kuitenkin myös ymmärrän sen puolen, jos joku hyvin perhekeskeistä blogia kirjoittava tai elämää elävä ei tahdo esitellä edes sitä vähäistäkään alkoholin käyttöä. Vanhempia nimittäin helposti myös syyllistetään – olen kokenut sen omakohtaisesti.

Itse liitän alkoholin seurustelujuomaksi. En kiellä etteikö minusta olisi kiva nauttia viiniä kavereiden kanssa iltaa istuessa tai ottaa drinkki klubilla keikkaa kuunnellessa. Tähän yhtälöön kun ei sitten lapset kuitenkaan liity millään tavalla. Paitsi sillä että olen äiti. Pelkästään se saattaa aiheuttaa suurtakin närää. Ei ole väliä sillä asuvatko lapset sinä viikonloppuna juuri isänsä luona. Kun joidenkin mielestä hyvä äiti ei saisi käyttää alkoholia edes lapsi-vapaana iltana. Mutta onko asia oikeasti niin? No ei missään nimessä. Alkoholi on vain yksi pieni osa elämää, siinä missä kuntosalilla käynti tai pyykinpesu (teen molempia t o d e l l a harvoin).

Tämä on yksi syy miksi en edelleenkään filtteröi myöskään sitä osaa elämästäni pois.  Sillä niin kauan kun filtteröimme todellisuutta, vaikuttaa se myös yhteiskuntaan ja ohjaa sitä kautta asenteita ja käyttäytymistämme. Avoimuus ja rehellisyys toimii yleensä kaikessa, niin mielestäni myös tässäkin asiassa.

Haluatteko muuten kuulla totuuden ylläolevien kuvien takana? Minun piti tehdä ihan toista ruokaa tämän postauksen kuvia varten. Alkoi kuitenkin tulla jo hämärää, joten päädyin äkkiä sulattamaan pakkasesta eineskasvissosekeittoa. Keitto jäi kiireessä kuitenkin vähän haaleaksi ja lopulta sen jäi itseltäni syömättä kokonaan. Lapset lahjoin syömään karkilla. Tiskit jäivät yöksi pöydälle.

Olisi myös tosi hienoa kuulla teidän #nofilter hetkiä! Onko teidän arjessa aiheita joita tarkoituksella tai vähän vahingossa filtteröitte? Voitte jakaa hetkiä kommenttiboxin lisäksi myös muualla somessa nofilter-hashtagilla.

Indiedays + Blogirinki yhteistyö Alkon kanssa

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.