KORONA KUVAPÄIVÄKIRJA

10/01/2022

Kun puoli Helsinkiä sairastaa nyt samaan aikaan, ei liene mikään shokkiuutinen, että korona iski lähes kahden vuoden väistelyn jälkeen myös minuun. Vaikka sairastaminen oli odotettavissa ja oireiden alkaessa arvasin heti mistä on kyse, oli olo vähän absurdi, kun kotitestiin piirtyi heti selvästi kaksi viivaa.

Vetäydyin eristyksiin lastenhuoneeseen, jonka alakerrossängyssä on ollut hauskan leirikoulumaista nukkua. Muuten tauti ei ole ollut kovin hauska, vaikka sairastinkin sen melko lievänä ja ensimmäisen päivän lämpöä lukuunottamatta kuumeettomana. Olo on sahannut lähes normaalista tosi kurjaan ja uusia oireita ja tuntemuksia tuli viikon verran joka päivä lisää.

Pahimpia koronan oireita olivat itselläni alkupäivien vilunväristykset ja lihassärky, sitten nenän kuivuus ja kurkun kutina, sen jälkeen alkoi poltto keuhkoissa, yskä jostain hyvin syvältä, hengästyminen, kauhea paine päässä, korvakipu, pahoinvointi ja huimaus… ja paljon paljon muuta. Nyt eristysajan jo loppuessa jäljellä on vieläkin kummallinen heikko olo ja huimaus. Toivotaan että voimat alkavat pian palautua, mihinkään perus flunssaan tätä ei voi kyllä millään verrata.

Sairastamisesta huolimatta, olen onneksi päässyt kokemaan upeista talvipäivistä myös muutenkin kun pelkän  ikkunaruudun takaa. Muutamat happihyppelyt (turvallisuusohjeita noudattaen & pitkän välimatkan päästä muista ihmisistä) ovat olleet pään jaksamisen kannalta tosi tärkeää, vaikka samalla on huomannut miten pienestä sitä voikaan hengästyä ja väsyä. Silti kropalle on varmasti tehnyt hyvää yrittää pysyä edes vähän liikkeessä ja mielelle edes välillä päästä karkuun kodin kaaosta.

Nyt pikkuhiljaa takaisin normaalielämään – niin normaaliin kun tässä lock downissa taas voi eloansa viettää. Onneksi lasten koulun & päiväkodin alkaminen tuo taas vähän kaivattuja rutiineja ja tuntua normielämästä. Pysykää terveinä ja voikaa hyvin!


VESSAPAPERINHAMSTRAUKSEN VUOSIPÄIVÄ

12/03/2021

Tänään tulee tulee täyteen tasan vuosi siitä, kun ruokakaupoista alettiin hamstraamaan vessapaperia ja säilykkeitä. Moni meistä tuskin olisi vuosi sitten koronauutisten pahentuessa ajatellut, että olisimme edelleen samassa tilanteessa vielä vuotta myöhemminkin. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Kuten kaikki vuodet nykyään, myös viime vuosi tuntuu näin jälkikäteen tarkasteltuna menneen nopeasti. Siis siitäkin huolimatta, että pitkään päivät tuntuivat matelevan ja vain toistavan samaa kaavaa. On edelleen helppo palata muistoissa niihin alkukevään päiviin ja tunnelmiin. Muistaa pienimpiäkin yksityiskohtia vuoden takaa. Muistan hyvin ne maaliskuiset päivät kun pelko ja epävarmuus alkoi hiipimään ihan kunnolla ja miten pakonomaisesti päivitin puhelimesta uutisia.

Aluksi välttelimme tarkkaan ihmisiä, emme menneet edes leikkipuistoon jos siellä oli muita. Siirsin sängyn ikkuanan alle, niin että silloin 1,5 vuotas taaperoi pystyi ikkunalaudalta katselemaan ulos ja ohikulkevia ihmisiä. Aloimme näyttämään hänelle tuolloin myös ensimmäistä kertaa kunnolla lastenohjelmia. Mietin, millaiseen maailmaan hän oppii, kun kaikkiin pitää pitää etäisyyttä.

Muutaman kuukauden omaehtoisen osittaisen karanteenin (kävimme välillä ruokakaupassa jne) aikana pelkoakin vahvemmaksi tunteeksi tuli totaalinen kyllästyminen. Kuten varmasti niin monella muullakin. Samalla tilanne meillä täällä koronan suhteen alkoi rauhoittumaan, kesä oli tulossa ja olo luottavainen. Nähtiin jo kavereita puistoskumpan tai kävelyiden merkeissä. Etenkin loppukesästä, elämä oli ajoittain jo lähes normaalia.

Silti me kaikki varmaan tiesimme, että ei tämä tähän lopu. Vaikka se kokoajan takaraivossa jyskytti, mutta ei sitä halunnut ja jaksanut enää ajatella. Eipä sitä silti kuvitellut että vuosi tätä, uusi sulku ja ulkonaliikkumiskiellon valmistelua – tuntuu ihan utopistiselta. Toisaalta, vielä viime syksynä puhuttiin, että rokotteissa menisi vielä vuosi ja nyt Suomessakin on jo puoli miljoonaa rokotettua. Toivoa siis on.

Koronaväsymys, termi ja fiilis on varmasti monelle tuttu. Tuskin vuodessa kukaan meistä on välttynyt siltä. Tilanteen vaan jatkuessa, paikkojen sukeutuessa ja tapahtumien peruessa olo on ollut hetkittäin toivoton. Olen silti kiitollinen, että saatiin kesällä ja alkusyksystä viettää hetki lähes normaalia elämää. Ja vaikka vuosi sitten halusin lapset äkkiä pois koulusta, on mieli myös muuttunut etäkoulun suhteen. Meille on ollut helpottavaa, että ala-asteelaiset ovat pystyneet käymään koulussa ja taapero kerhossa, vaikka tiestysti sairastumisen mahdollisuus on stressannut.

Huonomminkin voisi siis olla, mutta ei se ajatus toki hirveästi helpota. Itse en tällä hetkellä osaa oikein muuta kun yrittää olla murehtimatta liikaa, viedä ajatukset muualle ja vain odottaa. Tehdä mitä voi ja yrittää nauttia siitä.

Vuosi on opettanut paljon uutta. Kuten että jos päivällä ei käy ollenkaan ulkona tulee ällö ja tunkkainen olo, ahdistuskohtaus kyllä helpottaa vaikka sitä ei sillä hetkellä uskoisi, ruokakaupan verkkotilausta tehdessä pitää ihan ensiksi varata toimitusaika, lapsi ei ehkä mene pilalle jos sen antaa joskus katsoa vähän liikaa lastenohjelmia, samoja legginssejä voi käyttää vuoden ympäri joka päivä, pussinuudelit on ihan hyvä lounas, puhelimeen kannattaa asettaa itselleen päivittäinen ruutu-aika, rattaiden sadesuojaa voi käyttää  taaperon koronasuojana ja ettei meistä kaikista vaan ole hapanjuurileipäleivontaan.

Mitä sinä olet oppinut koronavuotena?


MARRASKUUSSA

30/11/2020

– taaperon varvas murtui
– mieheltä repesi nivelsiteet nilkasta
– kävin koronatestissä
– kävin lääkärissä ihottuman vuoksi
– esikoinen oli 10 päivää karanteenissa & etäkoulussa
– kuuntelin muutaman äänikirjan
– katsoin älskar mig -sarjan loppuun
– pidettiin aikuisten miniloma Hangossa
– keräsin metsästä mustikoita
– makasin melkein hirvenkakan päälle
– ostin uuden pyykkitelineen (sellaisen tavallisen ruman, koska hieno puinen on epäkäytönnöllinen)
– oli isänpäivä
– käytiin kylässä Espoossa
– aurinko paistoi usein ja pimeys alkoi painaa vasta loppukuusta
– taskulamppu kulki mukana takintaskussa ja kävin varta vasten keskustassa ostamassa lisää heijastimia
– käytiin katsomassa jouluikkunaa
– kävin veljen ja äidin kanssa klo 14.30 aamupalalla
– afterworkit venähtivät aamuun saakka
– aloin tykkäämään Julia-suklaamarmeladeista (vaikka silti ne jää edelleen aina konvehtirasian viimeisiksi)
– piti monta kertaa tehdä mitä söin viikon ajan -postaus, mutta unohdin aina kuvata ruokani
– mietin koko kuukauden olkkarin ja poikien huoneen uutta seinän väriä, enkä vieläkään ole täysin päättänyt
– saatiin puusepältä upea uusi senkki, joka odottelee sitä seinien maalausta ja pääsyä omalle paikalleen
– satoi lunta
– kävin hakemassa talvikengät ja takin kellarista
– kävin myös kellarissa kaivelemassa joulukoristeita, ja tuntui että vastahan vein ne sinne säilöön
– maalattiin paljon vesiväriellä ja leikittiin muovailuvahalla
– mietin joka kerta, että miten se kuuluu oikeaoppisesti sanoa, tehtiin / muovailtiin muovailuvahalla?
– taapero karkasi uimahallista ulos asti
– söin borshkeittoa sitten ehkä ylä-asteen (ja se oli ihanaa)
– käytiin kirjastossa palauttamassa maaliskuussa erääntynyt kirja (akkaripokkari)
– teki mieli kokoajan ostella uusia vaatteita, mutta en onneksi kauheasti ostanut
– minulla oli yhden päivän ajan kivat, siistit ja pitkät kynnet
– taapero sai päiväkotipaikan puolen tunnin bussimatkan päästä (ja vielä ihan väärään suuntaan)
– ostin glögiä