– Kolmen lapsen äiti
– Toistaiseksi uuspeerheemme kolmanneksi pisin
– Naimisissa kolmatta vuotta
– Yrittäjä
– Korkeakouluopinnot kesken (kyllä ne joskus vielä jatkuu)
– Laiska meikkaaja
– Haaveilija ja jahkailija
– Selkeys ja harmonia ympärilläni rahoittavat mieleni
– Pidän puhelimeni lähes poikkeuksetta aina äänettömällä, usein myös älä häiritse -tilassa
– Nyt kun olen ensin kaksi vuotta kasvattanut omaa hiusväriä ja vuoden elellyt sen kanssa, mietin, olisiko pian hyvä aika vetää taas ihan blondiksi
– Etsin uutta luottoripsiväriä
– En muista kenenkään muun paitsi oman puhelinnumeroni

– Vaatekaappini alkaa vuosien mustan nimeen vannomisen jälkeen näyttämään taas värikkäältä
– Pidän siivoamisesta vain kun saan tehdä sen omalla tavallani, räjäyttämällä ensin kaiken, rauhassa kun inspiraatio iskee
– Haaveilen ekaa kertaa elämässäni ihan ihan tosissani pois ihan kaupungista muuttamisesta ja kunnon isosta pihasta (viikonloppuna alkoi kyllä tehdä mieli myös muuttaa Punavuoreen)
– Minulla on 0,5 cm pidempi jalka kun 11 vuotta täyttävällä esikoisellani
– Sanoisin olevani niin kahvin kuin teenkin juoja (joskus aamuisin juon kumpaakin samaan aikaan), vaikka kahvia juon enemmän
– Yhtenä suurimmista saavutuksistani pidän sitä, että olen uskaltanut tehdä omannäköisen elämäni, tehdä asoita jotka tuntuvat minusta hyvältä, vaikka jonkin mielestä ne kuuluisi ehkä tehdä toisin

Mekko Vimma (saatu), kengät Dr Martens, korvikset Pull&Bear

– En ole omistanut sitten ala-asteen ulko/toppa/kuorihousuja, enkä tuskin tule tänäkään vuonna sellaisia omistamaa. Toisaalta tulevana talvena kiinnostaisi opetella uudestaan laskettelemaan ja silloin housut olisivat aika hyvät olla
– Juttuni kuulostavat vaarallisen usein keski-ikäisiltä
– Olen alkanut välttämään liikaa suolaa
– Paheeni on fetajuuston napsiminen suoraan paketista
– En tanssi enää aamuisin peilin edessä läheskään yhtä usein kun ennen, mutta otan sen ehdottomasti ensi vuoden tavoitteekseni

Mitä opin viime vuonna:

– Veteen pissaaminen on ällöttävyytensä lisäksi myös ihan oikeasti haitallista ympäristölle
– Ratikkapysäkillä ei luekkaan kautta vie (esim 3 kautta vie Kallio), vaan suomeksi kautta ja ruotsiksi via
– Miten pasta carbonara oikeaoppisesti tehdään (siihen pitää käyttää pastan keitinvettä!)
– Joku yksi vielä oli, mutten enää muista mikä se oli

Vanhat synttärilistat ja postaukset:

33 VUOTIAANA,
32 VUOTAANA,
31 VUOTAANA,
30,
MELKEIN KOLMEKYMPPISENÄ,
29 VUOTIAANA,
KAKSKYTKAHEKSAN (28),
SYNTTÄRITYTTÖ,
IKÄKRIISITÖN

Viimeisimpään vauvavuoteen toivat omat lisähaasteensa vauvan allergia, epäonnistunut imetys, koko perheen univaikeudet, raha-asioiden murhetiminen sekä omassa päässä tyttären saamisen laukaisemat kurjat ajatukset ja pelot. Välillä tuntui, että unen puute ja huonosti nukutut yöt tekivät minusta ihan eri ihmisen. Ja kun on väsynyt, kaikki maailman murheet ja vastoinkäymiset tuntuvat aina paljon suuremmilta. Pitkään koko elämämme pyöri nukkumisessa ja syömisessä sekä niiden haasteissa, kaikki muu sai jäädä.

Toki meillä oli myös ihanaa, vaikka elo olikin ajoittain rankkaa ja vaati meiltä paljon. Ja luulisin sen olevan monessa määrin myös aivan normaalia ja tuttua monelle muullekin. Oman kokemukseni mukaan elon rankkuuteen vaikutti myös oma ikä. Olin lähes kymmenen vuotta vanhempi kun aikoinaan esikoisen saadessani. Ei sitä turhaan sanota, että nuorena jaksaa paremmin.

Nyt elämä oli ehtinyt käymään kahden itsenäisen koululaisen kanssa erittäin helpoksi ja joka toinen viikko oltiin kahdestaan vain meidän aikuisten kesken. Minulle oli kehittynyt omat tavat olla ja elää, vietin juuri oman näköistä elämääni kaikkine mukavuuksineen. Nuorempana elo oli enemmän sellaista kaiken uuden jatkuvaa kokemista ja muutosta, joten vauvan saaminen sopi siihen uuden oppimisen yhtälöön myös hyvin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin yksi suuri huoleni oli oman, itselleni jo tutuksi käyneen itseni kadottaminen.

Mutta ei vauvaa voi saada katoamatta hetkeksi itse sinne kuplaan. Nyt kuitenkin tiedän, että pitää antaa vaan mennä, kyllä sieltä sitten taas noustaan pintaan kun sen aika on. Sitä katoamista vastaan rimpuilu uuvutti ajoittain ainakin itseäni henkisesti vielä lisää.

Sanotaan, että ensimmäinen vauvavuosi on rankin, mutta ei se niin sanottu rankkuus siihen ensimmäiseen syntymäpäivään lopu. Ehei. Pieneen, kaikkialle ennättävävään ja asioita opettelevaan taaperoon on vähintään yhtä kiinni kun vastasyntyneeseenkin. Sen lisäksi, että useimmilla on vielä tässä iässä useita yöherätyksiä ja syömisiä, ei myöskään hereilläoloajasta puutuu actionia pätkääkään. Tässä kohtaa alkaa se todellinen koettelemus pitää lapsi ehjänä. Ja sitten yhtäkkiä, vähän huomaamatta kaikki muuttuu helpommaksi.

Elämä on nyt aivan erilaista kun vuosi sitten. Taaperolle on alkanut muodostumaan itsesuojeluvaisto, hän on fyysisesti ketterä, syö ja jopa pukee itse, ei ole jatkuvasti tukehtumassa johonkin, allergiat ovat helpottuneet, hän ymmärtää ja tuottaa selkeää puhetta niin että hänen kanssaan voi jutella ja jopa neuvotella asioista.

Yhteiselo on nykyään sellaista, että oikeasti vietämme aikaa yhdessä asioita tehden, sen sijaan että lasta pitäisi jatkuvasti ”hoitaa”, vahtia ja olla herkkänänä hänen tarpeilleen ja haluilleen. Lapsi osaa kertoa mitä tahtoo tai miltä tuntuu, sen sijaan että ilmaisi itseään vain itkulla.

Toivottavasti tämä ei saa vauvaeloa kuulostamaan ihan hirveältä, koska ei se sellaistakaan mielestäni ole, vaan pääosin kuitenkin ihanaa. Rakastan vauvoja ja jos talouteni ja mielenterveyteni kestäisi (voisiko palkata yö-nannyn?), tekisin  niitä varmaan vieläkin lisää.  Mutta rankkaa ja hurjan instensiivistä se silti on, ainakin verrattuna meidän normaaliin arkeen. Mutta yhtäkkiä se chilli(mpi) elo on taas täällä.

Juuri nyt tuntuu olevan kausi (ei ne erilaiset kaudet muuten mihinkään toki lopu vaikka lapsi kasvaakin) jolloin saa ikäänkuin nauttia uurastuksensa hedelmästä. Toki aina tulee uusia haasteita (hei mites toi uhma), huolia ja murheita, mutta jos miettii, että milloin se elämä alkaa pienen kanssa helpottua, milloin on taas aikaa omille ajatuksille ja kuumalle kahville niin jossain näillä main.

Kaupallinen yhteistyö Lovanna Lingerie kanssa

Uusi kotimainen ja vastuullisesti alusvaatteita valmistava Lovanna Lingerie on avannut tänään nettikauppansa.  Ennen kun kerron siitä lisää, haluan kertoa, miksi tämä yhteistyö heidän kanssaan tuntuu niin erityisen tärkeältä henkilökohtaisesti.

On nimittäin aika hurjaa, että muistan aloittaneeni ensimmäisen laihdutuskuurini ollessani neljännellä luokalla, eli siis kymmenvuotiaana lapsena. Harrastin tuolloin tanssia monta kertaa viikossa, tanssiporukassani oli itseäni myös vanhempia tyttöjä, katselin paljon musavideoita ja luulen siitä kaikesta kehittäneeni paineen olla kokoajan parempi ja laihempi.

Tuohon aikaan mediassa oli esillä pääosin langanlaihoja ja virheettömiä tyttöjä ja naisia. Nuoresta työstä asti sain mallin, että minun pitäisi olla samanlainen. Mutten ollut, ihoni ei ollut photoshopattu sileäksi, minulle alkoi kasvamaan karvoja, minä kasvoin ja naisellistuin kokoajan ja joka suuntaan. Vaikka olinkin lentoemäntä -tai kaalikeittodietillä ja tein 500 vatsalihasliikettä salaa huoneessani joka ilta.

Kehitin itselleni nuorena tyttönä hirveän vääristyneen suhteen ruokaan, liikuntaan ja etenkin omaan minäkuvaani. Ja lopulta myös kehoni alkoi kärsiä siitä, mutta ei laihtumalla vaan päinvastoin. Vuosikaudet tunsin itseni epäonnistuneeksi, pidin itseäni lihavana, vaikken sitä silloin ollut. Mutta minä uskoin niin ja jatkuvasti rankaisin kehoani mitä hulluimmilla laihdutuskuureilla, jota jopa nuortenlehdistäkin löytyi – niiden näin saat pyykkilautavatsan -jumppaohjeiden kanssa.

Kun on vuosikausia pitänyt kehoaan vääränlaisena, on siitä ajatusmallista vaikea päästä yli. Hullua kyllä, itse tulin sinuiksi itseni kanssa vasta kun kehoni oli kokenut mitä suurimman muutoksen ja muuttunut entisestään vielä kauemmas siitä niin sanotusti täydellisestä vartalosta. Raskaus kirjaimellisesti runteli kehoni, mutta samalla juuri se opetti minut hyväksymään sen juuri sellaisena kun se oli ja mikä tärkeintä, arvostamaan ja pitämään siitä.

Ei tämä tietenkään käynyt yhdessä yössä, vaan pikkuhiljaa, kahden lapsen saamisen jälkeen. Vei aikaa totutella ihan uuden malliseen vatsaan ja joka puolelta kehoa löytyviin raskausarpiin. Mutta siinä totutellessa tuo pehmeäksi muovautunut keho alkoi tuntua omalta ja tärkeältä. En halunnut enää rääkätä tai rankaista sitä, vaan pitää sitä hyvänä, pitää siitä huolta. Ja voi miten se teki minulle hyvää.

Välillä silti joskus turhautti. Kuten vaikka vaatekaupassa, jossa harvoja kivoja vaatteita löytyi koossani. Etenkin alusvaatteiden ostaminen oli aina tuskallista, sillä mitään omaan tyyliäni miellyttäviä kevyitä ja simppeleitä liivejä ei valmistettu koossani. Välillä se aiheutti ajatuksia, että ehkä minä en sitten kuitenkaan tällaisena olekaan muiden mielestä aivan sopiva.

Mutta pikkuhiljaa myös maailma on alkanut muuttumaan. Tärkein minulle tapahtunut asia oli oivallus omassa päässä, mutta myös viime vuosina etenevissä määrin mediassa näkyneet erilaiset naiskuvat ovat vahvistaneet omaa minäkuvaa. Lehdissä ei jaeta enää samalla tavalla vahingollisia laihdutuskuureja, vaan puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Malleina näkyy eri kokoisia, näköisiä ja värisiä ihmisiä, joskus jopa ilman photosoppia, selluliitteineen, arpineen ja karvoineen. Luonnollisina, sellaisina kuten minäkin.

Sopivia alusvaatteitakin on alkanut löytyä paremmin ja mikä parasta, tästä päivästä lähtien myös kotimaisia ja vastuullisesti tuotettuja sellaisia. Lovannan idea syntyi vaikeudesta löytää istuvia ja kauniita alusvaatteita sopivassa koossa – en siis todellakaan ole ollut ainut tämän asian kanssa painiskeleva! Monella naisella ongelma on ollut se, että kuppikoot loppuivat kesken tai että kapeaa ympärysmittaa oli harvoin saatavilla. Tai jos sopiva koko löytyy, ei se muuten miellytä.

Lovannassa yhdistyy laaja kokovalikoima, kaunis itsevarmuutta luova ulkonäkö ja vastuullisuus. Nykypäivänä tuo vastuullisuus onkin ihan välttämättömyys ja se on otettu huomioon alusvaatteiden materiaaleissa, jotka on valittu painottaen valmistustavan ekologisuutta ja materiaalien myrkyttömyyttä, sekä tuotteiden kestävyydessä. Näissä ensimmäisen malliston alusvaatteissa materiaaleina on käytetty sertifioituja kierrätyskuituja sisältäviä kankaita: meshiä, polyamidineulosta ja pitsiä.

Itse ihastuin eritysesti kuvissa minulla päälläni oleviin pehmoisiin ja kevyisiin kierrätyspolyamidista valmistettuihin liiveihin sekä korkeavyötäröllisiin alushousuihin. Korkeavyötäröiset mielletään joskus vähän mummomaiseksi, mutta minä rakastan korkeaa mallia aina vaan. Lovannan pöksyjä ei muutenkaan voi millään kutsua mummomaiseksi, leikkaus näissä on korkea, etenkin takaa, joka saa pepun näyttämään tosi hyvältä. Värienkin puolesta nämä ovat oikeat hyvän mielen alusvaatteet ja kohottavat ehdottomasi itsetuntoa, sillä ne päällä on hyvä olla.

Viime viikolla vilautinkin jo mystisesti vähän näitä alusvaatteita instagramissa ja sen perusteella todella moni teistäkin on odottanut kotimaisia ja vastuullisesti tuotettuja alusvaatteita. Lovannan mallistoon kuuluu erilaisia malleja monessa eri koossa, kuppikoot B-G.

Koodilla MINTTU saatte 15% alennuksen tilauksistanne Lovannan verkkokaupassa. Sivuilta löytyy myös kattavat ohjeet oikean koon valintaan. Lovannan verkkokaupan pakkaukset on valmistettu valkaisemattomasta kartongista ja kotimaan lähetyksissä käytetään hiilineutraalia kuljetusta.

Muutama päivä sitten Wilmaan kilahti kouluterveydenhoitajalta viesti, 5-9 luokkalaisten poikien HPV-rokotukset aloitetaan heti, rokotteen tullessa tänä syksynä myös poikien rokotusohjelmaan. Huokaisin syvään. Taas yksi asia jota pitää alkaa tutkimaan ja punnitsemaan – juuri kun olin saanut päätettyä mitä kumisaappaat hankin lapsille, oli taas aika ryhtyä googlaamaan.

HPV-rokotus on siis kehitetty ennaltaehkäisemään papillomaviruksen tarttumista, sillä virus itsessään lisää riskiä pääosin kohdunkaulunsyöpään, mutta myös muihin syöpiin. 10-12 vuotiaille tytöille tämä rokotus on kuulunut Suomessa rokotusohjelmaan jo vuodesta 2013 alkaen ja siitä saakka myös sen hyödyistä ja haitoista ollaan keskusteltu näkyvästi.

Olen aiemminkin pikaisesti ohittanut rokoteaihetta blogissani. Silloin kerroin olevani rokotusmyönteinen, ja että lapsilleni on aina tähän mennessä annettu kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet, sekä matkustamisen vuoksi hepatiittirokotukset, että ensi kesäksi olisi vihdoin tarkoitus ehtiä (ja muistaa) myös punkkirokotukset. Kuitenkaan infuenssa-rokotuksia en ole ikinä halunnut ottaa itselleni tai lapsilleni.

Mutta tyttöjen HPV-rokotuksesta olen aiemmin lukenut myös hyvin hurjia ja negatiivisia juttuja ja kokemuksia. Luulin vielä, että minulla on kuitenkin vielä hyvin aikaa tutkailla aihetta, kunnes nyt tulikin tieto, että sen antaminen aloitetaan heti myös pojille, eli myös tähän ikäryhmään kuuluvalle esikoiselleni.

Kaikissa virallisissa lähteissä HPV-rokotusta tietysti suositellaan. Normaalisti varmaankin uskoisin lukemani ja antaisin ilomielin lapseni piikitettäväksi, mutta kaiken kuulemani perusteella en oikein tiedä mitä uskoa ja ajatella. Siksi haluaisinkin herättää keskustelua tämän aiheen ympärillä, etenkin niiden kanssa, jotka ovat myös tutkineet ja lukeneet asiasta tai ehtineet sitä jo mielessään muuten sulatella.

Nimittäin hyvin vakavia sivuvaikutuksia on ilmeisesti myös havaittu ympäri maailman ja lisäksi sen tarpeellisuutta on myös kritisoitu paljon. Googlaamalla esim HTP rokotus haitat, löytyy paljon tietoa ja jotain tutkimustuloksia myös suomeksi, kuten myös suomalaisten vanhempien pitämä facebook-ryhmä. Vaatii vain tuhottomasti aikaa ja ennenkaikkea energiaa alkaa käymään läpi lähteitä – mikä sitten on totta, mikä tarua tai ylipäätään oleellista.

Tietysti yritän suhtautua asiaan rationaalisesti, ymmärrän että rokotetta on tutkittu hyvin ja että se on syystä lisätty ohjelmaan, mutta juuri tämän rokotteen kohdalla minulla on myös epäilykseni. Tunnistan tämän johtuvan suurimmaksi osaksi juurikin näistä hyvin paljon mediahuomiota saaneista kirjoituksista rokotteen haitta-puolista ympäri maailman. Jos alkaisin samalla tavalla yhtäkkiä penkomaan tietoa ja kokemuksia vaikkapa jäykkäkouristus-rokotuksesta, voisin olla ihan yhtä lailla pian samoissa epätietoisissa ja hämmentyneissä fiiliksissä.

Sitä tietysti haluaa vain parasta lapsilleen, eikä ikimaailmassa saattaa heitä vaaraan ja kun se epäily vaarasta (vaikkakin hyvin mahdollisesti väärä) on syttynyt, on sitä hyvin vaikea sammuttaa.

Sikainfluenssa-rokotuksista seuranneet narkolepsia -tapaukset ovat varmasti osaltaan saanut osan vanhemmista suhtautumaan uusin rokotuksiin epäilevästi. Kun HPV-rokotus vuonna 2013 lisättiin rokotusohjelmaan, jouduttiin sen antamisesta kysymään vielä erikseen vanhemmilta lupa, sillä se ei sisältynyt yleiseen rokotuslupaan, jonka vanhemmat ovat antaneet aiemmin lapsensa aloittaessa koulunkäyntinsä. Tämä varmasti aiheutti monissa vanhemmissa myös epäilyksen tunnetta, mikä edesauttoi negatiivisten kokemusten nostamista mediassa. 

Järjellä tiedostan siis, että huoleni on mitä todennäköisemmin turha (vaiko sittenkään), mutta jokin sisälläni sanoo, että haluan vielä rauhassa pohtia ja keskustella aiheesta, etenkin niiden kanssa joille se on myös ajankohtainen. Täysin oikeaa tai puolueetonta vastausta emme tule tuskin koskaan saamaan. Olisi siis hienoa kuulla teidän ajatuksianne tai kokemuksianne HPV-rokotteesta.

Sen haluan vielä sanoa, että tämän postauksen tarkoituksena ei ole lietsoa  rokotevastaisuutta tai kriittisyyttä tämän tai minkään muun rokotteen osalta. Siksi en myöskään halua jakaa tässä linkkejä tai vaikkapa puhua lukemistani mahdollisista haitta-vaikutuksista sen tarkemmin (ja koska en osaa sanoa niiden todenperäisyydestä tai kytköksistä vaikkapa poliittisiin agendoihin). Mutta itse ajattelen, että asiaan kun asiaan on kuitenkin syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Itse en siis vielä tiedä kumpaan suuntaan kallistua, mutta toivon että asiasta voidaan keskustella asiallisesti ja fiksusti, suhtautui asiaan sitten neutraalisti tai olisi vahvasti jotain mieltä.

Myös blogin Facebook-sivulla käydään samasta aiheesta keskustelua!

Nyt kun koululaisten kesäloma muutaman päivän päästä loppuu ja lämpimät kesäpäivät muuttuvat sitä myötä hieman arkisimmiksi, sitä alkaa väistämättä katsella taaksepäin elettyä kesää. Meillä on ollut jo päiväkotivuosista saakka mahdollista tarjota pojille 9 viikon mittainen kesäloma, mikä puolestaan on varmasti vaikuttanut siihen, ettei lomasta ole tullut otettua turhaa stressiä.

Tai voisin kuvitella, jos perheellä on yhteistä lomaa yhdeksän viikon sijasta muutama, tulee niille lomaviikoille ehkä asetettua paljon tavoitteita ja odotuksia. Ymmärrän sen hyvin, me vain olemme tässä taas ihan toinen ääripää (enkä sano, että se olisi yhtään sen parempi).

Pitkä loma vapauttaa ainakin minut niistä paineista keksiä kaikkea mahdollista kivaa lomatekemistä, turhan tarkoista suunnitelmista ja aikatauluista. Joskus se sitten kuitenkin kostautuu ja sitä löytää itsensä murehtimasta, että saakohan lapsen nyt sittenkään tarpeeksi aktiviteetteja ja uusia kokemuksia lomallaan.

Tänä vuonna, koronan myötä, tuo suunnitelmattomuus korostui entisestään. Se pääpiirteittäin mietitty roadtrip naapurimaahan, kavereiden ja sukulaisten luona mökkeilyt ja kaikki festarit peruuntuivat. Kesäloma alkoi sillä ajatuksella, että emme välttämättä tee juuri mitään. Paitsi noh, käymme uimassa, pyöräilemme eri rannoille, syömme jäätelöä, vietämme aikaa yhdessä ja katsomme mihin seikkailuihin päädymme. Ja mehän päädyimme vaikka ja minne.

Kesä vietettiin pääosin oman perheemme kesken, joko Helsingissä tai Hangossa. Kesään on kuulunut paljon spontaaneita pieniä juttuja, iltapulahduksia myrskyisässä meressä, metsäretki tuntemattomaan, hellepäiviä vedessä vilvoitellen, aamu-uinti tyhjässä poukamassa, uusien rantojen ja paikkojen löytämistä – nyt kun mietin, suurinosa jutuista on liittynyt mereen ja metsään. Mitkä olisivatkaan sitä paremmat puitteet viettää lomaa?

En usko, että kenellekään meistä jäi tästä lomasta fiilistä, että jotain oleellista jäi tekemättä. Toki olisimme voineet tehdä paljon paljon enemmän, mutta tämä oli oikein hyvä myös näin. Toivottavasti teillä muillakin on olleet hyvät lomat, osalla vielä jopa vasta edessä.

(Kuvat siltä yhdeltä myrskyiseltä ilta-uinnilta Eiran rannassa)