HPV ROKOTE – KYLLÄ VAI EI?

27/08/2020

Muutama päivä sitten Wilmaan kilahti kouluterveydenhoitajalta viesti, 5-9 luokkalaisten poikien HPV-rokotukset aloitetaan heti, rokotteen tullessa tänä syksynä myös poikien rokotusohjelmaan. Huokaisin syvään. Taas yksi asia jota pitää alkaa tutkimaan ja punnitsemaan – juuri kun olin saanut päätettyä mitä kumisaappaat hankin lapsille, oli taas aika ryhtyä googlaamaan.

HPV-rokotus on siis kehitetty ennaltaehkäisemään papillomaviruksen tarttumista, sillä virus itsessään lisää riskiä pääosin kohdunkaulunsyöpään, mutta myös muihin syöpiin. 10-12 vuotiaille tytöille tämä rokotus on kuulunut Suomessa rokotusohjelmaan jo vuodesta 2013 alkaen ja siitä saakka myös sen hyödyistä ja haitoista ollaan keskusteltu näkyvästi.

Olen aiemminkin pikaisesti ohittanut rokoteaihetta blogissani. Silloin kerroin olevani rokotusmyönteinen, ja että lapsilleni on aina tähän mennessä annettu kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet, sekä matkustamisen vuoksi hepatiittirokotukset, että ensi kesäksi olisi vihdoin tarkoitus ehtiä (ja muistaa) myös punkkirokotukset. Kuitenkaan infuenssa-rokotuksia en ole ikinä halunnut ottaa itselleni tai lapsilleni.

Mutta tyttöjen HPV-rokotuksesta olen aiemmin lukenut myös hyvin hurjia ja negatiivisia juttuja ja kokemuksia. Luulin vielä, että minulla on kuitenkin vielä hyvin aikaa tutkailla aihetta, kunnes nyt tulikin tieto, että sen antaminen aloitetaan heti myös pojille, eli myös tähän ikäryhmään kuuluvalle esikoiselleni.

Kaikissa virallisissa lähteissä HPV-rokotusta tietysti suositellaan. Normaalisti varmaankin uskoisin lukemani ja antaisin ilomielin lapseni piikitettäväksi, mutta kaiken kuulemani perusteella en oikein tiedä mitä uskoa ja ajatella. Siksi haluaisinkin herättää keskustelua tämän aiheen ympärillä, etenkin niiden kanssa, jotka ovat myös tutkineet ja lukeneet asiasta tai ehtineet sitä jo mielessään muuten sulatella.

Nimittäin hyvin vakavia sivuvaikutuksia on ilmeisesti myös havaittu ympäri maailman ja lisäksi sen tarpeellisuutta on myös kritisoitu paljon. Googlaamalla esim HTP rokotus haitat, löytyy paljon tietoa ja jotain tutkimustuloksia myös suomeksi, kuten myös suomalaisten vanhempien pitämä facebook-ryhmä. Vaatii vain tuhottomasti aikaa ja ennenkaikkea energiaa alkaa käymään läpi lähteitä – mikä sitten on totta, mikä tarua tai ylipäätään oleellista.

Tietysti yritän suhtautua asiaan rationaalisesti, ymmärrän että rokotetta on tutkittu hyvin ja että se on syystä lisätty ohjelmaan, mutta juuri tämän rokotteen kohdalla minulla on myös epäilykseni. Tunnistan tämän johtuvan suurimmaksi osaksi juurikin näistä hyvin paljon mediahuomiota saaneista kirjoituksista rokotteen haitta-puolista ympäri maailman. Jos alkaisin samalla tavalla yhtäkkiä penkomaan tietoa ja kokemuksia vaikkapa jäykkäkouristus-rokotuksesta, voisin olla ihan yhtä lailla pian samoissa epätietoisissa ja hämmentyneissä fiiliksissä.

Sitä tietysti haluaa vain parasta lapsilleen, eikä ikimaailmassa saattaa heitä vaaraan ja kun se epäily vaarasta (vaikkakin hyvin mahdollisesti väärä) on syttynyt, on sitä hyvin vaikea sammuttaa.

Sikainfluenssa-rokotuksista seuranneet narkolepsia -tapaukset ovat varmasti osaltaan saanut osan vanhemmista suhtautumaan uusin rokotuksiin epäilevästi. Kun HPV-rokotus vuonna 2013 lisättiin rokotusohjelmaan, jouduttiin sen antamisesta kysymään vielä erikseen vanhemmilta lupa, sillä se ei sisältynyt yleiseen rokotuslupaan, jonka vanhemmat ovat antaneet aiemmin lapsensa aloittaessa koulunkäyntinsä. Tämä varmasti aiheutti monissa vanhemmissa myös epäilyksen tunnetta, mikä edesauttoi negatiivisten kokemusten nostamista mediassa. 

Järjellä tiedostan siis, että huoleni on mitä todennäköisemmin turha (vaiko sittenkään), mutta jokin sisälläni sanoo, että haluan vielä rauhassa pohtia ja keskustella aiheesta, etenkin niiden kanssa joille se on myös ajankohtainen. Täysin oikeaa tai puolueetonta vastausta emme tule tuskin koskaan saamaan. Olisi siis hienoa kuulla teidän ajatuksianne tai kokemuksianne HPV-rokotteesta.

Sen haluan vielä sanoa, että tämän postauksen tarkoituksena ei ole lietsoa  rokotevastaisuutta tai kriittisyyttä tämän tai minkään muun rokotteen osalta. Siksi en myöskään halua jakaa tässä linkkejä tai vaikkapa puhua lukemistani mahdollisista haitta-vaikutuksista sen tarkemmin (ja koska en osaa sanoa niiden todenperäisyydestä tai kytköksistä vaikkapa poliittisiin agendoihin). Mutta itse ajattelen, että asiaan kun asiaan on kuitenkin syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Itse en siis vielä tiedä kumpaan suuntaan kallistua, mutta toivon että asiasta voidaan keskustella asiallisesti ja fiksusti, suhtautui asiaan sitten neutraalisti tai olisi vahvasti jotain mieltä.

Myös blogin Facebook-sivulla käydään samasta aiheesta keskustelua!