LAIHDUTUSKULTTUURI NÄKYVÄKSI

7/05/2021

Sisältövaroitus: Teksti sisältää huomioita laihdutuskulttuurista.

Instassa on muutaman päivän kiertänyt Ihastu kehoosi -tilin ja Syömishäiriöliiton aluille laittama Laihdutuskultuuri näkyväksi -bingo, jonka tarkoituksena on eiliseen Älä laihduta -päivään liittyen edistää kehorauhaa ja -positiivisuutta. Bingo herätteli varmasti monia miettimään, miten miten vääristyneitä ajatuksia meillä on kehoistamme. Miten meistä jokainen on joskus miettinyt laihduttamista, laihuutta, laihduttanut tai heille on moista suositeltu tai heidän kehoaan muuten arvosteltu. Itse sain ainakin ruksin bingon yhtä ruutua vaille joka kohtaan ja niin sai moni muukin somessa seuraamani henkilö. 

Olen ollut vuosikausia hyvin surullinen siitä, miten itse jo lapsena jouduin mukaan tähän laihdutuskulttuuriin.  Miten pienenä ala-asteelaisena pikkutyttönä sain päähäni sen ajatuksen, että minun pitää laihduttaa. Miten tätä ajatusta ruokkivat muun muassa vanhemmat tanssiryhmäni tytöt joka ajattelivat itsestään samoin, miten lehdet, vaatekuvastot ja tv-sarjat olivat pullollaan vain langanlaihoja tyttöjä ja naisia. Ihailimme Ally McBealin näyttelijää hänen huhuttunsa anoreksian vuoksi.

Lapsesta saakka siis rääkkäsin itseäni ja puhuin itselleni rumasti. Näin peilistä jotain aivan muuta mitä oikeasti olin. Yritin laihduttaa näännyttämälltä itseni, en syönyt päiväkausiin lähes mitään, kunnes ”ratkesin” ja vedin keralla litran banaani-sukaajäätelöä. Joskus oksensin ne jäätelöt, joskus en. Ja sitten puhuin itselleni vielä rumemmin. Pihistin aerobic-tunnilta nilkkapainot ja lenkkeilin ne jalassa kunnes oksensin sappinestettä, olin vihainen etten jaksanut paremmin yhden omenan voimalla. Öisin heräsin tekemään salaa vatsalihaksia. Olin edelleen vasta ala-asteelainen.

Mitä vanhemmaksi vartuin, sitä paremmin tuo vahingonteho alkoi näkymään kehossani. Aineenvaihduntani oli aivan sekaisin. En laihtunut vaan aloin pikkuhiljaa lihomaan. Kävin kirjastossa lukemassa naistenlehtiä ja kopioin niistä ohjeita lentoemäntä, greippi- ja kananmunadiettiin, laihduttavan kaalikeiton reseptin ja ”näin laihdut viikossa 5kg” -ohjelman. jostain sain käsiini Painonvartioiden lehtisen. No en pystynyt elämään kun neljä päivää pelkällä greipillä tai varsinkaan laihtunut viikossa viittä kiloa, mutta sain minäkuvani kokoajan vain sekaisemmaksi.

Onneksi tilanne kasvaessani vähän rauhoittui, mutta jatkuva laihduksen ajattelminen oli ihan kokoajan läsnä. Sätin edelleen itseäni herkuista mutta myös ihan tavallisesta ruoasta tai liikkumattomuudesta. Suhde syömiseen oli tosi vaikea. Välillä ahmin ja välillä olin kokonaan syömättä. Ajattelin aina, että elämä olisi ihanaa, helppoa ja onnellista vain jos olisin laiha. Mutta kun minä olin laiha tuolloin! Toivoin usein, että olisimpa vaan pystynyt elämään viimeiset lapsuuteni vuodet sekä kasvamisen naiseksi ilman tuota ympärivuokokautista taakkaa jatkuvasta laihdutuksesta ja sen ajattelusta.

Eikä se ajatus rehellisesti puhuen ole täysin kadonnut, mutta onneksi suhde omaan kehoon ja itseeni on parantunut huimasti. Se alkoi muuttumaan oikeastaan kunnolla silloin kun tulin raskaaksi ja kehoni muuttui yhtäkkiä radikaalisti. Sain valtavat raskausarvet, koko vatsani muoto muuttui sektioarven vuoksi ja painoa kertyi nopeassa ajassa paljon lisää. Jotain tapahtui silloin päässäni ja pystyin irroittautumaan sitä ajatuksesta, että minun pitäisi olla jonkin toisenlainen ollakseni hyvä. Hyväksyin vihdoin itseni juuri sellaisena.

Tämä ajatusmaailma on viimeisten vuosien aikana ja raskauksien jälkeen kehittynyt entisestään. En rankaise itseäni tai kehoani, vaan teen sille vain hyvää, koska sen se vain ansaitsee. En skippaa aterioita ja urheile laihtuakseni. Matka pään sisällä tähän hetkeen on ollut pitkä ja ajoittain toki edelleen kivinen. Ei vieläkään ole varmista, mutta 1000 kertaa paremmin kun joskus.

On ollut liikuttavaa huomata näitä omia ajatuksia. Kuten eilen, tein kotona Pilatesta ja ohjelma oli minulle uusi ja aika rankka. Huomasin tsemppaavani itseäni ajatuksella, että tämä tekee sinulle hyvää, tämän jälkeen sulla on tosi hyvä olo. En edes halua kirjoittaa mitä joskus 20 vuotta sitten samassa tilanteessa itselleni mielessäni sanoin. Ja niinhän sen olisi aina pitänyt mennä, liikkua hyvinvointia tavoitellaakseen, eikä laihtuaakseen.

Mutta kun tausta on tämä mikä on, ei sitä aina pysty ajattelemaan näin. Pilateksen teon jälkeen lähdimme taapeon kanssa vielä iltakävelylle. Vastaan tuli tuttu rouva joka kaikella rakkaudella ihasteli, että onko meille tulossa vauva ja osoitti vatsaani. Teki mieli alkaa itkemään, tuntui jostain syystä niin pahalta. Mietin heti, että nyt pitää oikeasti alkaa laihduttaa.

Mutta en minä oikeasti halua. En halua enää ikinä koskaan laihduttaa. Haluan voida hyvin ja tehdä itselleni hyvää. Vuosikausia kestänyt syömishäiriö (kai sen voi nyt näin 35 vuotiaana vihdoin julkisesti myöntää, että sellainen se on) on jättänyt jälkensä mielen lisäksi kehoon, aineenvaihdunta ei toimi normaalisti. Joskus harmittaa, että viimeisimmän raskauden aikana tulleet noin 15 kiloa eivät ole lähteneet lempeällä liikkumisella ja pääosin terveellisellä ruoalla pois.

Viimeisen vuoden ajan olen opetellut syömään säännöllisesti. Liian pitkät ateriavälit ja niistä johtuva huono olo tai huonosti syöminen herättävät helposti vanhan syömishäriön mukana tulevat ikävät ajatukset laihduttamisesta. Säännöllisesti syöminen tekee minulle hyvää, terveellisesti ja monipuolisesti syöminen tekee minulle hyvää – ja siksi teen niin, en laihtuakseni. Tämä on ollut iso ja merkittävä oivallus. Sama juttu liikunnan kanssa, minua motivoi terveenä pysyminen, energisyys ja hyvä olo. Ei peilikuva tai vaa’ an lukema (en sellaista edes omista).

Katsellessani eilen muiden bingoja tunsin suurta myötämielisyyttä. Nuoruudessani luulin aina, että olin kaveriporukkassamme yksin näiden epävarmuukseni ja laihdutus-ajatusteni kanssa. Aikuisena olen ymmärtänyt, että niitä on meillä kaikilla, ulkonäöstä tai koosta riippumatta. Siksi myös halusin kirjoittaa julkisesti tämän ja näiden kuvien kera, vaikka toki olen kehopositiivisuudesta ennenkin paljon puhunut.

Mitään en toivo niin paljoa, kun että maailma olisi nykyään vähän erilainen, niin ettei meidän lasten tarvisisi kohdata laihdutuskulttuuria ja läskifobiaa osana yhteiskuntamme normeja, vaan että kaikenlaiset kehot olisivat yhtä hyviä ja tärkeitä. 


HYVÄN MIELEN ALUSVAATTEET

1/09/2020

Kaupallinen yhteistyö Lovanna Lingerie kanssa

Uusi kotimainen ja vastuullisesti alusvaatteita valmistava Lovanna Lingerie on avannut tänään nettikauppansa.  Ennen kun kerron siitä lisää, haluan kertoa, miksi tämä yhteistyö heidän kanssaan tuntuu niin erityisen tärkeältä henkilökohtaisesti.

On nimittäin aika hurjaa, että muistan aloittaneeni ensimmäisen laihdutuskuurini ollessani neljännellä luokalla, eli siis kymmenvuotiaana lapsena. Harrastin tuolloin tanssia monta kertaa viikossa, tanssiporukassani oli itseäni myös vanhempia tyttöjä, katselin paljon musavideoita ja luulen siitä kaikesta kehittäneeni paineen olla kokoajan parempi ja laihempi.

Tuohon aikaan mediassa oli esillä pääosin langanlaihoja ja virheettömiä tyttöjä ja naisia. Nuoresta työstä asti sain mallin, että minun pitäisi olla samanlainen. Mutten ollut, ihoni ei ollut photoshopattu sileäksi, minulle alkoi kasvamaan karvoja, minä kasvoin ja naisellistuin kokoajan ja joka suuntaan. Vaikka olinkin lentoemäntä -tai kaalikeittodietillä ja tein 500 vatsalihasliikettä salaa huoneessani joka ilta.

Kehitin itselleni nuorena tyttönä hirveän vääristyneen suhteen ruokaan, liikuntaan ja etenkin omaan minäkuvaani. Ja lopulta myös kehoni alkoi kärsiä siitä, mutta ei laihtumalla vaan päinvastoin. Vuosikaudet tunsin itseni epäonnistuneeksi, pidin itseäni lihavana, vaikken sitä silloin ollut. Mutta minä uskoin niin ja jatkuvasti rankaisin kehoani mitä hulluimmilla laihdutuskuureilla, jota jopa nuortenlehdistäkin löytyi – niiden näin saat pyykkilautavatsan -jumppaohjeiden kanssa.

Kun on vuosikausia pitänyt kehoaan vääränlaisena, on siitä ajatusmallista vaikea päästä yli. Hullua kyllä, itse tulin sinuiksi itseni kanssa vasta kun kehoni oli kokenut mitä suurimman muutoksen ja muuttunut entisestään vielä kauemmas siitä niin sanotusti täydellisestä vartalosta. Raskaus kirjaimellisesti runteli kehoni, mutta samalla juuri se opetti minut hyväksymään sen juuri sellaisena kun se oli ja mikä tärkeintä, arvostamaan ja pitämään siitä.

Ei tämä tietenkään käynyt yhdessä yössä, vaan pikkuhiljaa, kahden lapsen saamisen jälkeen. Vei aikaa totutella ihan uuden malliseen vatsaan ja joka puolelta kehoa löytyviin raskausarpiin. Mutta siinä totutellessa tuo pehmeäksi muovautunut keho alkoi tuntua omalta ja tärkeältä. En halunnut enää rääkätä tai rankaista sitä, vaan pitää sitä hyvänä, pitää siitä huolta. Ja voi miten se teki minulle hyvää.

Välillä silti joskus turhautti. Kuten vaikka vaatekaupassa, jossa harvoja kivoja vaatteita löytyi koossani. Etenkin alusvaatteiden ostaminen oli aina tuskallista, sillä mitään omaan tyyliäni miellyttäviä kevyitä ja simppeleitä liivejä ei valmistettu koossani. Välillä se aiheutti ajatuksia, että ehkä minä en sitten kuitenkaan tällaisena olekaan muiden mielestä aivan sopiva.

Mutta pikkuhiljaa myös maailma on alkanut muuttumaan. Tärkein minulle tapahtunut asia oli oivallus omassa päässä, mutta myös viime vuosina etenevissä määrin mediassa näkyneet erilaiset naiskuvat ovat vahvistaneet omaa minäkuvaa. Lehdissä ei jaeta enää samalla tavalla vahingollisia laihdutuskuureja, vaan puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Malleina näkyy eri kokoisia, näköisiä ja värisiä ihmisiä, joskus jopa ilman photosoppia, selluliitteineen, arpineen ja karvoineen. Luonnollisina, sellaisina kuten minäkin.

Sopivia alusvaatteitakin on alkanut löytyä paremmin ja mikä parasta, tästä päivästä lähtien myös kotimaisia ja vastuullisesti tuotettuja sellaisia. Lovannan idea syntyi vaikeudesta löytää istuvia ja kauniita alusvaatteita sopivassa koossa – en siis todellakaan ole ollut ainut tämän asian kanssa painiskeleva! Monella naisella ongelma on ollut se, että kuppikoot loppuivat kesken tai että kapeaa ympärysmittaa oli harvoin saatavilla. Tai jos sopiva koko löytyy, ei se muuten miellytä.

Lovannassa yhdistyy laaja kokovalikoima, kaunis itsevarmuutta luova ulkonäkö ja vastuullisuus. Nykypäivänä tuo vastuullisuus onkin ihan välttämättömyys ja se on otettu huomioon alusvaatteiden materiaaleissa, jotka on valittu painottaen valmistustavan ekologisuutta ja materiaalien myrkyttömyyttä, sekä tuotteiden kestävyydessä. Näissä ensimmäisen malliston alusvaatteissa materiaaleina on käytetty sertifioituja kierrätyskuituja sisältäviä kankaita: meshiä, polyamidineulosta ja pitsiä.

Itse ihastuin eritysesti kuvissa minulla päälläni oleviin pehmoisiin ja kevyisiin kierrätyspolyamidista valmistettuihin liiveihin sekä korkeavyötäröllisiin alushousuihin. Korkeavyötäröiset mielletään joskus vähän mummomaiseksi, mutta minä rakastan korkeaa mallia aina vaan. Lovannan pöksyjä ei muutenkaan voi millään kutsua mummomaiseksi, leikkaus näissä on korkea, etenkin takaa, joka saa pepun näyttämään tosi hyvältä. Värienkin puolesta nämä ovat oikeat hyvän mielen alusvaatteet ja kohottavat ehdottomasi itsetuntoa, sillä ne päällä on hyvä olla.

Viime viikolla vilautinkin jo mystisesti vähän näitä alusvaatteita instagramissa ja sen perusteella todella moni teistäkin on odottanut kotimaisia ja vastuullisesti tuotettuja alusvaatteita. Lovannan mallistoon kuuluu erilaisia malleja monessa eri koossa, kuppikoot B-G.

Koodilla MINTTU saatte 15% alennuksen tilauksistanne Lovannan verkkokaupassa. Sivuilta löytyy myös kattavat ohjeet oikean koon valintaan. Lovannan verkkokaupan pakkaukset on valmistettu valkaisemattomasta kartongista ja kotimaan lähetyksissä käytetään hiilineutraalia kuljetusta.