Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 12.

Uusi ja tuntematon – Meillä aika monella muuttui viime viikolla arki aivan uudenlaiseksi. Me päätimme ottaa pojat koulusta jo muutama päivä ennen kun päätös koulujen sulkemisesta tuli. Jo edellisviikolla opettajat olivat kehoittaneet lapsia ottamaan kotiin varmuudeeksi mukaan kaikki koulukirjat sekä vihkot. Meidän molemmat pojat vakuuttelivat, että kyllä, kaikki tuli mukaan. Mutta kuinkas ollakkaan, saimme tehdä molempien kouluille vielä unohtuneiden tavaroiden hakureissun. Vaikka koulut olivat tuolloin vielä normaalisti auki, oli tunnelma ihan toisenlainen kun yleensä ja oppilaita vain kourallinen. Koulun seinältä löytyivät nämä ajankohtaiset taiteilut.

Piti tehdä jotain – Ei sillä että minulla olisi yhtään luppoaikaa taaperon, kinastelevien kotikoululaisten ja omien hommieni kanssa, mutta viikolla huomasin monesti, että pääni yritti kai saada sisälläni vellovaa huolta ja ahdistusta patistamalla minua tekemään jotain vain. Joten hetken mielijohteesta huomasin vaihtaneeni uuden järjestyken makuuhuoneeseen. Olisin ruvennut jo maalaamaan seinää ja kutsunut remppaukonkin poraamaan reikiä, mutta osa maalausvälineistä puuttuu eikä tänne kotikaranteenin haluta ketään kutsuakaan, joten homma jäi vähän kesken. Nyt tällä hetkellä minulla on täällä tämän sisustusoperaation lisäksi keskeneräisenä (eli levällään) vaatekaapin järjestely, kirppiskamojen lajittelu, uuden yrityksen liiketoimintasuunnitelman kirjoittaminen ja villavaatteiden keväthuolto. Parempi se kai on kun jatkuva uutisten päivittäminen.

Lauantai – kaiken kummallisuuden keskellä syötiin perinteinen viikonloppuaamun aamupala, eli vastapaistettuja croissantteja, munakokkelia, jogurttia ja laimennettua appelsiinimehua. Turvaruokaa.

Reissussa rähjääntyy – ja mikä reissu tämä onkaan ollut! Huh. Uskon että tämä uusi arki kuitenkin vain helpottuu tästä (jos ulkoilua erillään muista saa vielä jatkaa) kun uudet rutiinit alkavat muodostumaan ja tuntumaan tutuimmilta. Hyvin me ollaan kaikki vedetty, jatketaan samalla tavalla!

Vanhemmat postaukset:
ARKI 1 & 2
ARKI 3
ARKI 4
ARKI 5
ARKI 6
ARKI 7
ARKI 8
ARKI 9
ARKI 10
ARKI 11

Loppuvuodesta blogin luonnoksiin on jäänyt keskeneräinen postaus siitä, miten kaipaan muita alueemme lapsiperheitä enemmän puistoon. Poikien ollessa pieniä, meille syntyi todella tiivis ja hyvä porukka naapuruston vanhemmista. Se teki kotiäitinä vietyistä vuosista paljon mielekkäämpää. Oli kiva mennä puistoon säällä kun säällä, kun tiesi varmasti siellä jonkun muunkin olevan – tai jos ei ollut niin koputettiin ikkunaan tai soitettiin, että tulkaa!

Tai no, pahimmilla säillä kyllä kokoonnuttiin usein sitten myös jonkun kotiin tai mentiin yhdessä asukaspuiston kerhoon ryystämään kahvia. Niin lapset kun minä itsekin saimme kavereita jotka kulkevat edelleen matkassa mukana.

Täällä meidän uudella asuinauseella en ole kokenut samaa. Toki pikkuhiljaa alkaa tulla jotain kasvoja tutuksi, mutta enimmäkseen koko talven ihmettelin, että missä kaikki ovat! Joinain päivinä olimme puistossa jopa muutaman tunnin, eikä koko aikana sinne tullut ketään muuta lasta leikkimään. Monesti kaipasin sitä samanlaista äitiyhteisöä, joiden kanssa päivällä syötiin muskarin jälkeen pullaa ja kerran kuussa lipitettiin viiniä ilman lapsia. Sitäkin usemman toivoin, että saisi edes jotain seuraa välillä sinne hiekkalaatikon reunalle, lasta ennenkaikkea ajatellen.

Noh, viimeisen viikon aikana on moneen kertaan käynyt mielessä, että palaisin nyt enemmän kun miellelläni niihin työtyhjiin pustoihin ja omaan tilaan. Kevät ja koronavirus on saanut alueemme kaikki päiväkoti -ja alakouluikäiset lapset vanhempineen kaivautumaan koloistaan ja suuntaamaan puistoon. Normaaleissa olosuhteissa olisin tästä tottakai hyvin iloinen, nyt vain tuskastuttaa. Tuntuu, ettei ole mitään minne mennä, jos haluaa olla vain meidän porukalla, niinkuin nyt kuuluisi.

Olemme olleet perheen kesken jo yli viikon (vapaaehtoisessa) karanteenissa. Tällä viikolla, kahtena päivänä, ovat pojat saivat luvan leikkiä ulkona ”välitunnilla” samassa rapussa asuvien (ja myös kotikaranteenissa olevien) kahden kaverin kanssa, mutta eilen päädyimme siihen, ettei sekään enää sovi. Vaikka kuinka peräänkuulutimme lapsille turvavälejä ja usein siinä oli joku aikuinenkin vahtimassa, unohtuu se lapsilta leikin tiimellyksestä. Eikä sitä tuon ikäisiltä voi mielestäni vaatiakaan. (Lisää tästä aiheesta muuten Valeäidin blogissa!)

Turvavälit tuntuvat kuitenkin olevan hukassa myös monelta muulta, sillä meidän kaikissa lähileikkipuistoissamme käy parhaillaan niin kova kuhina, ettei sellaista ole välillä edes mahdollista itse ottaa. Tuntuu tosi ikävältä olla päästämättä omaa taaperoaan toisten lähelle, välillä se pitää tehdä itkun kautta tai poistua ihan kokonaan paikalta hämmentynyt ja huutava lapsi kainalossa. Kuitenkin niin meillä, kun kaikilla muillakin on tottakai oikeus vielä ulkoilla, myös siinä omassa lähipuistossa.

Eilen sitten yritettiin mennä pois puistosta ja metsään kävelemään – mutta sekin oli tukossa ja useamman kerran jostain ihan meidän kainaloon tupsahti joku toinen lapsiperhe. Käytiin myös iltakävelyllä, mutta liikenne oli todella vilkasta ja ihmisiä tuli edestä ja takaa, niin paljon että lenkin sijaan paineltiinkin takaisin tietä takaisin kotiin.

Minulla ei siis ole tilanteeseen ratkaisua eikä tarkoitukseni ole ketään syytellä tai edes valittaa, ihan yhtälailla me olemme tuolla ruuhkauttamassa puistoja ja metsäpolkuja. Kaikki me tarvitsemme raitista ilmaa, liikuntaa ja lapset aktivointia jottei seinät kotona kaatuisi liikaa päälle ja kaverin naama alkaisi ärsyttämään. On vain niin jännä kontrasti muutaman kuukauden takaiseen tilanteeseen (niin monessa mielessä) ja miten ironista, että itseltäni löytyi vasta hiljattain aloitettu postaus aivan päinvastaisesta toiveesta.

Ja tähän loppuun positiivisia ajatuksia ja lohdullisia sanoja. Tilanteesta huolimatta hyvää mieltä, kärsivällisyyttä ja jaxuhaleja kaikille! Koitetaan pitää tsemppimieli yllä ja tukea toinen toisiamme, myös silloin vaikka omat tilanteet poikkeisivatkin toisen tilanteesta (ja pysyä kotona jos mahdollista)!

Nämä kuvat ovat keväiseltä mökkiviikonlopultamme, mutta yhtenä aamuna meillä olikin siellä talvi. Siinä on puolensa, kun taapero herättää heti kuuden jälkeen, silloin ehtii nimittäin elää hetken muuten skippaantunutta vuodenaikaa. Mökkiä ympäriöville pelloille oli yön aikana syntynyt kaunis kuura ja koska aurinko nousi hiljalleen pienen pilviverhon takaa, ehdimme mekin aamukävelyllämme vielä sitä ihastelemaan. Sitten pilvet kaikkosivat, aurinko tuli esiin ja hetken päästä olimmekin taas keskellä vihreää kevättä.

Koko loppuviikko sitä pähkäiltiin ja lopulta tehtiin päätös, lapset eivät toistaiseksi mene kouluun. Kun perjantai-iltapäivänä tuli ilmoitus, ettei kouluja ja päiväkoteja Helsingissä suljeta, moni vanhempi pettyi. Niin myös minä, sillä minulle olisi ollut siinä kohtaa paras ratkaisu, että joku muu neuvoo minulle miten tässä tilanteessa pitäisi nyt toimia.

Pettymyksen tunne oli kuitenkin hetkellinen aalto, sillä ymmärrän myös hyvin miksi tällaisiin järjeisiin toimiin ei ainakaan vielä ryhdytty. Yhteiskunnan on edelleen pyörittävä ja etenkin tässä tilanteessa avainasemassa olevien vanhempien päästävä töihin. Silti jäin miettimään, pitäisikö meidän kuitenkin yksilöinä vielä tarkastella juuri sitä omaa tilannetta ja toimia sen sallimissa rajoissa jotenkin toisin?

Nimittäin, koska minä muutenkin olen päivät kotona, sillä toimistoni on täällä, voisinko priorisoida töitäni ja opettaa lapsia kotona? Myös mieheni on hoitovapaalla kotona taaperon kanssa ja me olemme jo useamman päivän vältelleet turhia kontakteja, tuntuisi hullulta lähettää lapset päiviksi sitten monen sadan oppilaan kouluihihinsa. Etenkin kun toiseen on kuljettava sinne ruuhka-aikaan vielä julksillakin, jota on kehoitettu välttämään.

Me itse emme kuulu riskiryhmään, mutta kun hypätään seuraaviin lähisukulaisiimme, niin siellä heitä onkin jo useampi. Lapset voivat myös tietämättään levittää virusta ja koulusta löytyy myös muita oppilaita, henkilökuntaa ja heidän perheenjäseniään, joille tauti voi olla kohtalokas. Eli kun mietin, otanko lapset pois koulusta, ajattelen sen yksilötasolla tehdyksi hyväksi yhteisölle.

Samaan aikaan ymmärrän sen, ettei kaikilla ole mahdollisuutta etätyöskentelyyn ja se voi tuntua epäreilulta ja jopa ahdistavalta. Ajattelen kuitenkin niin, että jos me vanhemmat jotka voimme, pidämme lapset kotona, auttaa se myös vähentämään sairastumisen riskiä niiden kohdalla, jotka eivät voi näin toimia.

Pohdiskelin tätä aihetta viikonlopunna omissa instagram-storyissä ja sain teiltä valtavasti viestejä aiheeseen liittyen. Minua lähestyi moni peruskoulun ja päiväkodin opettaja, joista jokainen kehoitti pitämään lapset kotona jos mahdollista. Näin hekin koulussa voivat kiinnittää entistä paremmin käsihygieniaan, kun luokkakoot ovat pienempiä. Ja mikä tärkeintä, jokainen kontakti vähemmän pienentää tartuntariskiä ja hidastaa epidemiaa (tautia kun ei ehkä voi loputtomiin välttää, mutta on täkeää hidastaa sen ”piikkiä”).

Kotikoulussa silti myös monet asiat mietityttävät, ennenkaikkea meidän jaksaminen. Kauan sitä kestää ja missä vaiheessa seinät alkavat kaatua päälle? Toisaalta, nyt voimme kaikki vähän hidastaa, ruukavuodet ja oravanpyörässä olo on tuntunut jo pitkään vähän liian raskaalta. Kun vähän suunnitellaan etukäteet tätä hommaa, voimme toivottavasti viettää myös kivoja hetkiä rauhassa yhdessä perheenä.

Vielä eilen iltapäivästä silti asia vaivasi mieltäni, mikä nyt olisi kaikkien puolesta oikein. Itkeskelin myös pienet itkut niiden vanhempien puolesta jotka tahtoisivat pitää lapset kotona, mutta eivät voi. Ja sitten taas sitä, että entäs jos ne koulut suljetaan, miten pärjäävät ne lapset joille koulu on turvasatama. Jossa saa päivän ainoan lämpimän ruuan ja selvin päin olevat tai välittävät  aikuiset. Sitten toinen lapsi alkoi oksentamaan. Kohtalo päätti puolestani, kiitos siitä.

Lapset jäivät siis vielä täksi päiväksi sairastamaan vielä isälleen, mutta mahdollisesti illalla jo tehdään yhdessä kotikoulun lukkari, joka kattaa ihan koko päivän aamusta iltaan, ja mietitään samalla myös viikon ruoat valmiiksi. Valeäidin blogista löytyykin tästä muuten tosi hyvä malli-idea! Pojat suhtautuivat uutiseen hyvin, tosi coolisti itseasiassa. Koulussa oltiin jo viime viikolla puhuttu tällaisetakin mahdolliuudesta ja kaikki kirjat oltiin kehoitettu ottamaan varmuudeksi kotiin.

Tänään iltapäivällä saamme lisää tietoa siitä, miten Helsngissä koulut ja päiväkodit jatkavat toimintaansa. Opettajilta tuli ainakin jo kiitosviestit kotikouluun päätymisestä, se helpottaa myös heidän ja muiden oppilaiden oloa koulussa. Voi tosin olla, että jo huomenna heillä tilanne on siellä jo ihan toinen. Se selviää myöhemmin.

Kokosin nuo viikonlopun instastory pohdinnat profiilini kohokohtiin, ne löytyvät sieltä kohdasta Koulu & Korona. Kokosin storyihin myös ison osan teidän lähetämiänne viestejä, kannattaa ihmeessä käydä katsomassa jos et sitä jo viikonloppuna tehnyt!

Tässäkin haluan vielä muistuttaa, että kotikoulu on meille ja meidän perheelemme nyt parhaimmalta tuntuva ratkaisu. En sano että se olisi sitä kaikille. Tehdään kaikki omat ratkaisumme sen mukaan mikä meille sopii – tai on ylipäätään mahdollista vaikakpa oman työtilanteen tai ammatin mukaan. Olemme kaikki tässä tilanteessa yhdessä, tuetaan ja tsempataan toinen toistamme. Kyllä me tästä selvitään!

Saa muuten nyt laittaa taas postausideoita, kun tätä korona-asiaa varmaan tulee ihan tarpeeksi joka tuutista. Onko joku aihe sellainen, mistä nyt mielellän lukisit täältä blogista?

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lomarenkaan ja Indieplace kanssa

Loppuvuodesta suunnittelimme vuokraavamme mökin talvista getawaytä varten tunnin-max parin ajomatkan päästä, ja vaikka vielä tulloin ei vielä lunta ollut, niin tottakai ajattelimme sitä tulevan sitten viimeistään alkuvuodesta senkin edestä. Haaveena meillä oli iso mökki, johon mahtuisi myös kaveriperhe lapsineen. Luvassa olisi laskettelua, hiihtämistä, lumisia metsälenkkejä ja kuumaa kaakaota takkatulen äärellä. Viime viikolla meidän odotettu mökkilomamme vihdoin toteutui – ihanassa kevätsäässä!

Monen muunkin muuttujan myötä viikonloppu vietettiin lopulta ihan vain oman perheen kesken – ainakin oli lääniä missä temmeltää! Kirpeän keväinen aurinkosää kruunasi rentouttavan viikonloppumme, joka oli ihana pieni irtiotto arjesta ja täynnä rentoa yhdessäolemista.

Vuokrasimme mökin yhteistyössä Lomarenkaan kautta, jonka sivulta voi erilaislla kohdennetuilla hauilla etsiä jos jonkinmoista mökkiä. Meillä oli muutama kriteeri mökkiä etsiessä, ensinnäkin sen piti olla mahdollisimman lyhyen ajomatkan päässä (ihan max kaksi tuntia), sillä perheen pienimmäisen kanssa sitä pidempi matka alkaa käymään liian tukalaksi. Toiseksi mökin piti olla tarpeeksi suuri, jotta huononkin sään sattuessa tila ei sisällä kävisi liian ahtaaksi. Kolmanneksi, halusin mökiltä myös luonnetta, mutta sen piti olla kuitenkin helppo esimerkiksi vaipanvaihdon kannalta. Lomarenkaan kautta löyykin hurjasti eri tyylisiä ja tasoisia mökkejä ihan laidasta laitaan. On erittäin modernia luxusta ja perinteisempää hirsimökkiä puuceellä.

Aluksi etsimme mökkiä hiihtokeskusten läheltä, mutta kun pikkuhiljaa alkoi käymään selväksi, ettei lunta ehkä sitten tulisikaan pystyimme laajentamaan hakua myös muualle. Samalla iski ihan hullu valinnanvaikeus, sillä tosi upeita ja persoonallisia mökkejä löytyi kymmenittäin. Siispä rajasimme entisestään vaatimuksiamme. Mökin pihapiirin piti olla helppo ja turvallinen lasten kanssa, samoin tietysti mökin sisätilat. Taaperon kanssa olisi parasta, ettei jyrkkiä portaita olisi mieluiten ollenkaan.

Ja voi että, juuri sellainen mökki meille löytyikin, nimittäin Louhela, (tunnin ajomatkan päästä meiltä) Salon Kiskosta. Joen varrella sijaiseva entinen maatila on kunnostettu asumiskäyttöön ja vastasi juuri tarpeitamme. Pihapiiristä löytyi itseasiassa kaksi mökkiä, yhteensä neljä makuuhuonetta ja nukkumapaikat jopa yli kymmenelle hengelle. Perheessämme pyörineet pikkuflunssat rajoittivat kuitenkin vieraiden tuloa ja lopulta mökillä olimme vain me. Ajattelimme kyllä pienempää mökkiä poikien käyttöön, mutta lopulta se jäi kokonaan asuttamatta kun viihdyimme yhdessä niin hyvin.

Entisen navetan yhteydestä löytyi vanhaan maitotonkkienpesuhuoneeseen tehty sauna jonka lisäksi otimme extrana vielä viikonlopuksi paljun. Etenkin pojat olivat paljusta hyvin mielissään ja olisivat polskineet siellä loputtomiin, jopa silloin kun tuli paljun pesässä pääsi sammumaan ja vesi pakkasessa vähän jäähtymään. Onneksi löylyyn pääsi lämmittelemään!

Eritysen ihanaa oli kylpeä paljussa ensimmäisenä iltana, melkein koko sakki kerralla. Ulkona oli jo ihan pimeää, mitä nyt kuu vähän valaisi, tähdet tuikkivat taivaalla ja jostain kuului pöllön huhuilua. Vedestä kohoava lämmin höyry, iloiset lapset ja kiireetön yhdessäolo – mökkiviikonlopun parasta antia.

Mökillä olevat vanhat huonekalut, pitsiverhot, sininen lattia ja toimiva iso leivinuuni toivat ihanasti tunnelmaa. Mökki oli vielä paljon suurempi mitä ilmotuksessa olevista kuvista sai ymmärtää ja siksi ehkä siellä olikin niin helppo viihtyä – tarvittessa sitä pääsi vetäytymään myös omaan rauhaan vaikkapa lukemaan. Pojat olivatkin aivan innoissaan, kun suuren tupakeittiön hyllyltä löytyi isot pinot Aku Ankkoja – niin ja putkitelkkari josta katsottiin aamuisin lastenohjelmia.

Entisen maatilan tontti on todella suuri ja aidatun pihan lisäksi siihen kuuluu peltoa sekä rantakaistale joen varrelta. Niin kaunista ja rauhallista oli käppäillä siellä, hyppiä yli ojien ja tutkailla niihin muodostunutta jäätä. Vaikka ajomatka kaupungista tänne oli lyhyt, tuntui että olisi oikeasti päässyt vielä kauemaksi, keskelle rauhaa sieltä omasta arjesta ja kaupungin kiireestä. Mielenrauhaa toi kuitenkin myös se, että oma koti oli tarvittessa tarpeeksi lähellä, etenkin kun toinen pojista oli tosiaan ollut aiemmin viikolla kipeänä.

Mökkeily kesällä on yksi suokkiasioistani, mutta olipa jotenkin jopa ihanan maagista toteuttaa tällainen pieni reissu myös muuhun vuodenaikaan. On meillä kaupungissakin luonto onneksi lähellä, mutta ihan eri tavalla sitä pääsee pysähtymään ja rentoutumaan kun irrotautuu niistä tutuista ympyröistä edes muutamaksi päiväksi. Eikä ympärillä kumpuleivat kuuraiset pellot sekä ohi lentävät joutsenpariskunnat ainakaan haitanneet irtiottoa.