KOULULOUNAALLA KOTONA

29/04/2020

Tästä viikosta eteenpäin ovat Helsnkiläiset oppilaat voineet hakea ruoan koululta mukaan kotiin. Kun koulut yli kuukausi sitten suljettiin, moni murehti niiden lapsien vuoksi, jota eivät perheen sosiaalisen tai taloudellisen tilanteen vuoksi välttämättä kotona saa sitä lämmintä ateriaa, mitä he olivat koulussa saaneet. Eikä huoli ole ollut turha.

Eri kunnissa ollaan toimittu kouluruan kanssa tietääkseni vähän eri tavoin, jossain kaupungeissa ollaan kotiin jaettu ruokakasseja, joissain ei ole saanut mitään. Jos oikein olen ymmärtänyt Helsingissäkin on saanut osallistua aiemmin koululla tapahtuvaan kouluruokailuun, vaikka lapsi olisikin muuten etäopetuksessa. Itse en halunnut että lapset käyvät koulussa syömässä, sillä vältämme kaikkia kontakteja – ja koska meillä on siihen mahdollisuus.

Jotkut päivät ovat tuntuneet siltä, ettemme muuta teekään kun kokoajan ruokaa tai mietimme sen valmistusta. Siksi me ainakin otimme uuden systeemin ilomielin vastaan. Kaksi kertaa viikossa koululta haetaan koko viikon valmiiksi rasioihin paktut lounaat, jotka sitten itse lämmitetään kotona. Valittavana on joko seka -tai kasvisruoka.

Ei tämä poista sitä, etteikö meidän tarvitsisi silti tehdä päivittäin ruokaa, mutta itselleen sitä keksii lounaaksi jääkaapin peruilta aina jotain – toisin kun koko perheen tarpeisiin (tai makumieltymyksiin). Mikä parasta, pojat ovat aivan fiiliksistä kouluruoasta. Molempien mielestä koulussa on pääosin aina tosi hyvä ruoka ja samaa mieltä he ovat olleet tämänkin viikon ruoista.

Oli ihana nähdä miten iloisia pojat olivat annoksistaan ja siitä, kun he saivat koulusta tuttua ruokaa. Tuntui, että se ikäänkuin vei elämää taas hitusen verran siihen normaaliin, mitä se aiemmin oli. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa näillä pienilläkin jutuilla on suuri merkitys. Koulun take away-annokset ovat saaneet siis täällä ihan loistavan vastaanoton, korvasta korvaan ulottuvan hymyn.


ETÄOPISKELU – MITEN MEILLÄ MENEE

6/04/2020

Kun kolme viikkoa sitten koulut suljettiin ja suurin osa lapsista siirtyi kotiin etäopiskelemaan, oli se valtava muutos monelle perheelle. Ne vanhemmat joilla oli mahdollisuus etätyöskentelyyn, olivat jälleen uuden haasteen edessä, miten ihmeessä hoitaa nyt lisäksi lasten kotiopetus ja ne omat työt? Kun itse vielä nipistelin käsivarttani tarkastaakseeni, ettei tämä ollut unta, osa vähän nopealiikkeisimmistä vanhemmista olivat jo askeleen (tai pari) edellä.

Some täyttyi nopeasti hiveästä määrästä erilaisia vinkkejä ja virikkeitä mitä tarjota kotiopetuksessa oleville lapsille. Erilaisia päiväohjelmia, arkarteluohjeita, tiedekokeiluja, koko perheen yhteisiä haasteita, matemaattisia arvoituksia ja kekseliäitä tapoja opettaa lapsille viittä eri kieltä samaan aikaan. Siinä vaihessa kun itse vasta tasasin pulssiani ja yritin saada ajatuksiani kasaan, osa perheistä oli jo laatinut monen viikon lukkarit ruokalistoineen ja siinä samassa rakentaneet tyhjistä vessapaperirullista glitterlaavaa syöksevän tulivuoren.

Sain tuolloin myös instagamiini viestiboksiin useamman viestin seuraajiltani, että olisi todella kiinnostava kuulla meidän perheen vinkit, että miten yhdistää taaperoarki, omat työt sekä lasten kotikoulu. Voisinko jakaa perheemme viikko-ohjelman ja kekseläimmät, mutta pedagogisesti parhaat tavat yhdistää taide -ja tiedeaineiden yhteisopetus. ööö.

Meillä ei todellakaan ollut tuolloin mitään lukkareita valmiina, enkä ylipäätään yhtään tiennyt miten kaikki saadaan järjestymään. Ensimmäisenä sanoinkin mielessäni heipat niille jo valmiiksi liian vähissä olleille työtunneilleni – ei näitä kaikkia vaan mitenkään voi yhdistää. Kaikki tuntui kaaokselta ja koin huonommuutta siitä, ettei minusta heti kuoritunut askarteluintoista ja kaikki langat käsissä olevaa kotiopettajatarta.

Päätinkin aika nopeasti olla lukematta kaikkia näitä vinkkejä ja linkkejä joita puski aluksi ihan joka puolelta. Meillä ei leikattu ja liimattu yhteistuumin väärikoodattua perhelukkaria, eikä katsottu youtubesta lasten tiedekokeiluja. Ajattelin, että aloitetaan hissukseen ja katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Istuttiin aamulla lasten kanssa ruokapöydän ääreen ja he ottivat matikankirjat eteen, siitä kohdasta mihin viimeksi olivat koulussa jääneet.

Oli minulla vähän huono-omatunto siitä, etten tarjoaisi lapsille desimaalilukujen allekkainlaskun opetusta millään päräyttävällä tavalla, mutta samalla tiesin, että jos nyt tämän kaiken päälle rupeaisin pinnistelemään jo muutenkin jaksamiseni äärirajoilla, ei siitä seuraisi pitkässä juokussa kenellekkään mitään hyvää.

Muutamassa päivässä oma tahti ja tyyli alkoi löytymään. Vanhan lukkarin takapuolelle hahmoteltiin suurpiirteinen kotikukkari, joka eläisi sitten opettajan ilmoittamien tehtävien mukaan. Paljon ulkoilua, säännöllinen ateriarytmi, ei mitään ylimääräistä. Paitsi no ruutuaikaa, entisen joka toinen päivä 1h peliajan sijaan ruudulla saa olla nyt tunnin joka päivä.

Sitten jo loppuviikosta koulullakin alkoi uuteen tilanteeseen löytyä systeemi ja homma lähti rullaamaan molemmissa päissä taas vähän paremmin. Etenkin vanhemman pojan koululta tuli useaan otteeseen painotus, että kysessä on oppilaan etäopiskelu, ei missään nimessä mikään kotikoulu jossa vanhempi on vastuussa opetuksesta. Tämä oli hyvä ja poisti vähän paineita ja sitä huonoa-omaatuntoa niistä askartelemattomista pääsiäiskoristeista.

Jopa opetusministeri kehoitti laskemaan rimaa, ja sellaista kannustusta juuri itse kaipasin. Olemme kaikki erilaisia ja itse kaipaan aikaa sopeutuakseeni uuteen tilanteeseen ja kaikki muu ylimääräinen aktiviteetti samassa tuntuu uuvuttavalta. Vielä kun lapset kävät eri kouluja ja opettajilla on hyvin erilaiset tavat tässä etäopetuksessa, niin jo näiden hahmottaminen tuntui välillä aika kaaokselta päässä.

Missään nimessä emme ole vielä päässeet tilanteeseen, jossa lapset itse psytyisivät hoitamaan kouluhommat itsenäisesti. Ensinnäkin, päivän tehtävät tulevat Wilmaan, josta minun täytyy ne ensitöikseni välittää lapsille. Lapsilla on useamman kerran viikossa livetunteja netissä tiettyyn aikaan ja sinne päästääkseen tuntuu olevan aina joku tekninen haaste, vähintään salasanojen muistaminen, jossa apuani kaivataan. Itseäni häiritsee myös aika paljon se, että ylipäätään puhelimella tai koneella pitää olla aika paljon. Mutta kai se on vain tätä nykypäivää.

Nyt olen kuitenkin oppinut jo sen, ettei opettajalle soitto ja avunpyyntö tehtävissä ole heille ylimääräistä vaivaa, vaan kuuluu tähän hommaan ja niin voi ja kuuluu tehdä, jos jokin asia askarruttaa tai ei ymmärrä. Muutamana päivänä minulle on jälleen jopa vapautunut muutama tunti työaikaa kun taaperon ulkoilu miehen kanssa on sattunut samaan aikaan kun lasten itsenäinen tehtävien teko. Että kyllä tämä tästä!

Lapset saavat tehtyä annetut tehtävät ja tähän saakka se on onnistunut hyvin ja aikataulussaan, mutta olen myös päättänyt, että jos jonain koulupäivinä kaikkia ei ehdi, niin sitten ei ehdi. Jotain vähän kuviksen ja musiikin tehtäviä ollaan jo myös sovellettu, koska no, olemme vähän rebel.

Tässä vielä tämä meidän suuriinpiirteinen koulu -ja loppupäivän aikataulu (taapero herättää aikaisin, jos ihmettelette):

7-8 aamutoimet, pesut, pukeminen & aamupala
8:00 happihyppely
8:15-8:30 (tai viimeistään kun taapero on lähtenyt ulkoilemaan) lukuaineita, yleensä matikkaa tai äikkää
9:30 pieni 5 min välkkä tai happihyppely, jonka jälkeen lukuaineet jatkuu
10:30 ulkoilu & liikka 1-1,5 h
12:00 lounas
12:30 rauhallinen hetki, lukemista tai piirtämistä
13:00 (taapero päikkäreille) loput koulupäivän tehtävät, yleensä enkku, kuvis tai musa
14:00 raportointi koulupäivästä opelle, peliaikaa, lukemista tai piirtämistä
15:00 välipala, koulupäivä päättyy
16:00 ulkoulu noin 1h
17-18 päivällinen
19:30 iltapala
20-20:30 iltatoimet ja nukkumaan

Päivällisen jälkeen saatetaan ulkoilla vielä kolmannen kerran (itse en ole aina välttämättä mukana joka kerta tosin), jos peliaikaa on jäljellä saa vielä pelata (ennen klo 18.30). Piirretään, leikitään yms sellaista tavallista mitä muutenkin arkena. Iltapalalle ja nukkumaan myös mennään aina samoihin aikoihin kasin aikaan ja noudatetaan muutenkin samoja ruutineja mitä tavallisenakin koulu-iltana. Viikonloppuisin ei ole mitään koulujuttuja mutta ulkoillaan ja syödään aika samoilla aikatauluilla ja silloin saa valvoa pidempään esim leffaa katsoen. Myös isällä olleessaan pojilla on samanlaiainen aikataulu.

Minun tärkein vinkkini ei ole siis mikään sen kummempi, kun olla armollinen itseään kohtaan. Ei kannata haalia yhtään sen enempää tekemistä mitä nyt jo on, jos ei tunnu siltä. Tosiaan mielummin vähän laskee sitä rimaa. Varsinkin näiden ala-koululaisten kanssa koulujutut onneksi sujuu vielä aika helposti ja niissä osaa vielä yleensä itsekin auttaa. Kuitenkin, jos tuntuu että joku siinä opiskelussa tökkii tai tehtäviä on liikaa, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä opettajaan päin.

Nyt ei ole se aika, kun pitää niin sanotusti hikaroida, vaan selvitä ihan vain tästä ihan uudenlaisesta arjesta – päivä kerrallaan. Toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolen ovat asiat pikkuhiljaa alkaneet asettua uomiinsa ja se oma tyyli ja rytmi alkanut hahmottumaan. Kertokaa ihmeessä kommentteihin, että miten teillä menee <3


ARKI 12

24/03/2020

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 12.

Uusi ja tuntematon – Meillä aika monella muuttui viime viikolla arki aivan uudenlaiseksi. Me päätimme ottaa pojat koulusta jo muutama päivä ennen kun päätös koulujen sulkemisesta tuli. Jo edellisviikolla opettajat olivat kehoittaneet lapsia ottamaan kotiin varmuudeeksi mukaan kaikki koulukirjat sekä vihkot. Meidän molemmat pojat vakuuttelivat, että kyllä, kaikki tuli mukaan. Mutta kuinkas ollakkaan, saimme tehdä molempien kouluille vielä unohtuneiden tavaroiden hakureissun. Vaikka koulut olivat tuolloin vielä normaalisti auki, oli tunnelma ihan toisenlainen kun yleensä ja oppilaita vain kourallinen. Koulun seinältä löytyivät nämä ajankohtaiset taiteilut.

Piti tehdä jotain – Ei sillä että minulla olisi yhtään luppoaikaa taaperon, kinastelevien kotikoululaisten ja omien hommieni kanssa, mutta viikolla huomasin monesti, että pääni yritti kai saada sisälläni vellovaa huolta ja ahdistusta patistamalla minua tekemään jotain vain. Joten hetken mielijohteesta huomasin vaihtaneeni uuden järjestyken makuuhuoneeseen. Olisin ruvennut jo maalaamaan seinää ja kutsunut remppaukonkin poraamaan reikiä, mutta osa maalausvälineistä puuttuu eikä tänne kotikaranteenin haluta ketään kutsuakaan, joten homma jäi vähän kesken. Nyt tällä hetkellä minulla on täällä tämän sisustusoperaation lisäksi keskeneräisenä (eli levällään) vaatekaapin järjestely, kirppiskamojen lajittelu, uuden yrityksen liiketoimintasuunnitelman kirjoittaminen ja villavaatteiden keväthuolto. Parempi se kai on kun jatkuva uutisten päivittäminen.

Lauantai – kaiken kummallisuuden keskellä syötiin perinteinen viikonloppuaamun aamupala, eli vastapaistettuja croissantteja, munakokkelia, jogurttia ja laimennettua appelsiinimehua. Turvaruokaa.

Reissussa rähjääntyy – ja mikä reissu tämä onkaan ollut! Huh. Uskon että tämä uusi arki kuitenkin vain helpottuu tästä (jos ulkoilua erillään muista saa vielä jatkaa) kun uudet rutiinit alkavat muodostumaan ja tuntumaan tutuimmilta. Hyvin me ollaan kaikki vedetty, jatketaan samalla tavalla!

Vanhemmat postaukset:
ARKI 1 & 2
ARKI 3
ARKI 4
ARKI 5
ARKI 6
ARKI 7
ARKI 8
ARKI 9
ARKI 10
ARKI 11


KOTIKOULU ALKAA

16/03/2020

Koko loppuviikko sitä pähkäiltiin ja lopulta tehtiin päätös, lapset eivät toistaiseksi mene kouluun. Kun perjantai-iltapäivänä tuli ilmoitus, ettei kouluja ja päiväkoteja Helsingissä suljeta, moni vanhempi pettyi. Niin myös minä, sillä minulle olisi ollut siinä kohtaa paras ratkaisu, että joku muu neuvoo minulle miten tässä tilanteessa pitäisi nyt toimia.

Pettymyksen tunne oli kuitenkin hetkellinen aalto, sillä ymmärrän myös hyvin miksi tällaisiin järjeisiin toimiin ei ainakaan vielä ryhdytty. Yhteiskunnan on edelleen pyörittävä ja etenkin tässä tilanteessa avainasemassa olevien vanhempien päästävä töihin. Silti jäin miettimään, pitäisikö meidän kuitenkin yksilöinä vielä tarkastella juuri sitä omaa tilannetta ja toimia sen sallimissa rajoissa jotenkin toisin?

Nimittäin, koska minä muutenkin olen päivät kotona, sillä toimistoni on täällä, voisinko priorisoida töitäni ja opettaa lapsia kotona? Myös mieheni on hoitovapaalla kotona taaperon kanssa ja me olemme jo useamman päivän vältelleet turhia kontakteja, tuntuisi hullulta lähettää lapset päiviksi sitten monen sadan oppilaan kouluihihinsa. Etenkin kun toiseen on kuljettava sinne ruuhka-aikaan vielä julksillakin, jota on kehoitettu välttämään.

Me itse emme kuulu riskiryhmään, mutta kun hypätään seuraaviin lähisukulaisiimme, niin siellä heitä onkin jo useampi. Lapset voivat myös tietämättään levittää virusta ja koulusta löytyy myös muita oppilaita, henkilökuntaa ja heidän perheenjäseniään, joille tauti voi olla kohtalokas. Eli kun mietin, otanko lapset pois koulusta, ajattelen sen yksilötasolla tehdyksi hyväksi yhteisölle.

Samaan aikaan ymmärrän sen, ettei kaikilla ole mahdollisuutta etätyöskentelyyn ja se voi tuntua epäreilulta ja jopa ahdistavalta. Ajattelen kuitenkin niin, että jos me vanhemmat jotka voimme, pidämme lapset kotona, auttaa se myös vähentämään sairastumisen riskiä niiden kohdalla, jotka eivät voi näin toimia.

Pohdiskelin tätä aihetta viikonlopunna omissa instagram-storyissä ja sain teiltä valtavasti viestejä aiheeseen liittyen. Minua lähestyi moni peruskoulun ja päiväkodin opettaja, joista jokainen kehoitti pitämään lapset kotona jos mahdollista. Näin hekin koulussa voivat kiinnittää entistä paremmin käsihygieniaan, kun luokkakoot ovat pienempiä. Ja mikä tärkeintä, jokainen kontakti vähemmän pienentää tartuntariskiä ja hidastaa epidemiaa (tautia kun ei ehkä voi loputtomiin välttää, mutta on täkeää hidastaa sen ”piikkiä”).

Kotikoulussa silti myös monet asiat mietityttävät, ennenkaikkea meidän jaksaminen. Kauan sitä kestää ja missä vaiheessa seinät alkavat kaatua päälle? Toisaalta, nyt voimme kaikki vähän hidastaa, ruukavuodet ja oravanpyörässä olo on tuntunut jo pitkään vähän liian raskaalta. Kun vähän suunnitellaan etukäteet tätä hommaa, voimme toivottavasti viettää myös kivoja hetkiä rauhassa yhdessä perheenä.

Vielä eilen iltapäivästä silti asia vaivasi mieltäni, mikä nyt olisi kaikkien puolesta oikein. Itkeskelin myös pienet itkut niiden vanhempien puolesta jotka tahtoisivat pitää lapset kotona, mutta eivät voi. Ja sitten taas sitä, että entäs jos ne koulut suljetaan, miten pärjäävät ne lapset joille koulu on turvasatama. Jossa saa päivän ainoan lämpimän ruuan ja selvin päin olevat tai välittävät  aikuiset. Sitten toinen lapsi alkoi oksentamaan. Kohtalo päätti puolestani, kiitos siitä.

Lapset jäivät siis vielä täksi päiväksi sairastamaan vielä isälleen, mutta mahdollisesti illalla jo tehdään yhdessä kotikoulun lukkari, joka kattaa ihan koko päivän aamusta iltaan, ja mietitään samalla myös viikon ruoat valmiiksi. Valeäidin blogista löytyykin tästä muuten tosi hyvä malli-idea! Pojat suhtautuivat uutiseen hyvin, tosi coolisti itseasiassa. Koulussa oltiin jo viime viikolla puhuttu tällaisetakin mahdolliuudesta ja kaikki kirjat oltiin kehoitettu ottamaan varmuudeksi kotiin.

Tänään iltapäivällä saamme lisää tietoa siitä, miten Helsngissä koulut ja päiväkodit jatkavat toimintaansa. Opettajilta tuli ainakin jo kiitosviestit kotikouluun päätymisestä, se helpottaa myös heidän ja muiden oppilaiden oloa koulussa. Voi tosin olla, että jo huomenna heillä tilanne on siellä jo ihan toinen. Se selviää myöhemmin.

Kokosin nuo viikonlopun instastory pohdinnat profiilini kohokohtiin, ne löytyvät sieltä kohdasta Koulu & Korona. Kokosin storyihin myös ison osan teidän lähetämiänne viestejä, kannattaa ihmeessä käydä katsomassa jos et sitä jo viikonloppuna tehnyt!

Tässäkin haluan vielä muistuttaa, että kotikoulu on meille ja meidän perheelemme nyt parhaimmalta tuntuva ratkaisu. En sano että se olisi sitä kaikille. Tehdään kaikki omat ratkaisumme sen mukaan mikä meille sopii – tai on ylipäätään mahdollista vaikakpa oman työtilanteen tai ammatin mukaan. Olemme kaikki tässä tilanteessa yhdessä, tuetaan ja tsempataan toinen toistamme. Kyllä me tästä selvitään!

Saa muuten nyt laittaa taas postausideoita, kun tätä korona-asiaa varmaan tulee ihan tarpeeksi joka tuutista. Onko joku aihe sellainen, mistä nyt mielellän lukisit täältä blogista?