SAISPA OLLA ITSEKSEEN

21/03/2020

Loppuvuodesta blogin luonnoksiin on jäänyt keskeneräinen postaus siitä, miten kaipaan muita alueemme lapsiperheitä enemmän puistoon. Poikien ollessa pieniä, meille syntyi todella tiivis ja hyvä porukka naapuruston vanhemmista. Se teki kotiäitinä vietyistä vuosista paljon mielekkäämpää. Oli kiva mennä puistoon säällä kun säällä, kun tiesi varmasti siellä jonkun muunkin olevan – tai jos ei ollut niin koputettiin ikkunaan tai soitettiin, että tulkaa!

Tai no, pahimmilla säillä kyllä kokoonnuttiin usein sitten myös jonkun kotiin tai mentiin yhdessä asukaspuiston kerhoon ryystämään kahvia. Niin lapset kun minä itsekin saimme kavereita jotka kulkevat edelleen matkassa mukana.

Täällä meidän uudella asuinauseella en ole kokenut samaa. Toki pikkuhiljaa alkaa tulla jotain kasvoja tutuksi, mutta enimmäkseen koko talven ihmettelin, että missä kaikki ovat! Joinain päivinä olimme puistossa jopa muutaman tunnin, eikä koko aikana sinne tullut ketään muuta lasta leikkimään. Monesti kaipasin sitä samanlaista äitiyhteisöä, joiden kanssa päivällä syötiin muskarin jälkeen pullaa ja kerran kuussa lipitettiin viiniä ilman lapsia. Sitäkin usemman toivoin, että saisi edes jotain seuraa välillä sinne hiekkalaatikon reunalle, lasta ennenkaikkea ajatellen.

Noh, viimeisen viikon aikana on moneen kertaan käynyt mielessä, että palaisin nyt enemmän kun miellelläni niihin työtyhjiin pustoihin ja omaan tilaan. Kevät ja koronavirus on saanut alueemme kaikki päiväkoti -ja alakouluikäiset lapset vanhempineen kaivautumaan koloistaan ja suuntaamaan puistoon. Normaaleissa olosuhteissa olisin tästä tottakai hyvin iloinen, nyt vain tuskastuttaa. Tuntuu, ettei ole mitään minne mennä, jos haluaa olla vain meidän porukalla, niinkuin nyt kuuluisi.

Olemme olleet perheen kesken jo yli viikon (vapaaehtoisessa) karanteenissa. Tällä viikolla, kahtena päivänä, ovat pojat saivat luvan leikkiä ulkona ”välitunnilla” samassa rapussa asuvien (ja myös kotikaranteenissa olevien) kahden kaverin kanssa, mutta eilen päädyimme siihen, ettei sekään enää sovi. Vaikka kuinka peräänkuulutimme lapsille turvavälejä ja usein siinä oli joku aikuinenkin vahtimassa, unohtuu se lapsilta leikin tiimellyksestä. Eikä sitä tuon ikäisiltä voi mielestäni vaatiakaan. (Lisää tästä aiheesta muuten Valeäidin blogissa!)

Turvavälit tuntuvat kuitenkin olevan hukassa myös monelta muulta, sillä meidän kaikissa lähileikkipuistoissamme käy parhaillaan niin kova kuhina, ettei sellaista ole välillä edes mahdollista itse ottaa. Tuntuu tosi ikävältä olla päästämättä omaa taaperoaan toisten lähelle, välillä se pitää tehdä itkun kautta tai poistua ihan kokonaan paikalta hämmentynyt ja huutava lapsi kainalossa. Kuitenkin niin meillä, kun kaikilla muillakin on tottakai oikeus vielä ulkoilla, myös siinä omassa lähipuistossa.

Eilen sitten yritettiin mennä pois puistosta ja metsään kävelemään – mutta sekin oli tukossa ja useamman kerran jostain ihan meidän kainaloon tupsahti joku toinen lapsiperhe. Käytiin myös iltakävelyllä, mutta liikenne oli todella vilkasta ja ihmisiä tuli edestä ja takaa, niin paljon että lenkin sijaan paineltiinkin takaisin tietä takaisin kotiin.

Minulla ei siis ole tilanteeseen ratkaisua eikä tarkoitukseni ole ketään syytellä tai edes valittaa, ihan yhtälailla me olemme tuolla ruuhkauttamassa puistoja ja metsäpolkuja. Kaikki me tarvitsemme raitista ilmaa, liikuntaa ja lapset aktivointia jottei seinät kotona kaatuisi liikaa päälle ja kaverin naama alkaisi ärsyttämään. On vain niin jännä kontrasti muutaman kuukauden takaiseen tilanteeseen (niin monessa mielessä) ja miten ironista, että itseltäni löytyi vasta hiljattain aloitettu postaus aivan päinvastaisesta toiveesta.

Ja tähän loppuun positiivisia ajatuksia ja lohdullisia sanoja. Tilanteesta huolimatta hyvää mieltä, kärsivällisyyttä ja jaxuhaleja kaikille! Koitetaan pitää tsemppimieli yllä ja tukea toinen toisiamme, myös silloin vaikka omat tilanteet poikkeisivatkin toisen tilanteesta (ja pysyä kotona jos mahdollista)!


4 Responses to “SAISPA OLLA ITSEKSEEN”

  1. Avatar Riina sanoo:

    Tällaisessä tilanteessa korostuu, asutaanko tiiviisti vai väljästi. Hgin ja Espoon seuduilta olen kuullut tungoksista just puistoissa ja lähimetsissä, mutta täällä Keski-Uudellamaalla on saanut olla tosi rauhassa oikeastaan ihan missä vain – välillä jopa liian! Vaikkei ketään kaipaa ihan lähelle, tuntuu mukavalta nähdä vilaus lajitoverista. Se on vähän niin kuin todiste, että elämää on 💜

  2. Avatar BT sanoo:

    Eri kaupunginosissa on aika erilaista tuon yhteisöllisyyden suhteen. Eiehkä ihan niin kukoista tietyillä suunnilla. Eli todennäköisesti saat tyhjän puiston takaisin omaan käyttöön.

  3. Avatar S sanoo:

    Meilläkin etsitään päivisin omaa ulkoilutilaa kolmelle lapselle. Useimmiten päädymme vain tekemään kävelylenkin, koska kaikki puistot ovat täynnä. Jännä kyllä huomata, miten eri tavoin eri perheet tähän suhtautuvat. Meidän korttelin sisäpiha on iso ja suunniteltu erityisesti lasten käyttöön. Nyt siellä ulkoilu ei ole mahdollista, sillä monet korttelimme lapsiperheet ovat jatkaneet siellä ulkoilua tavalliseen tapaansa välittämättä suosituksista. Pihalla pyörii helposti 6-7 eri perhettä, joiden lapset leikkivät keskenään ja vanhemmat ovat kerääntyneet yhteen juttelemaan. Pihallemme tulee myös perheitä muista kortteleista, joten tungosta on. Me välttelemme tautia parhaamme mukaan ja siksi tuollaiset kokoontumiset eivät houkuttele, joten lähdemme suosiolla etsimään muualta.

  4. Avatar mirvaannamarian sanoo:

    Nää säät saa kyllä puistot ihan täyteen. Eilen päivällä Kaivarin ranta aivan täynnä – siis jengi jonotti sinne autoilla.. Heti kun aurinko alkoi laskea, hiljeni. Ei ketään missään. Mentiin ulos :D

Kommentoi