VAUVANVAATTEIDEN KÄYTÄNNÖLLISIMMÄT OMINAISUUDET

21/05/2020

Tein instagramin puolella yhteistyötä Lindexin kanssa, jossa kerroin heidän lastenvaatteistaan löytyvistä käytännöllisistä ratkaisuista. Koska aihe on minulla lähellä sydäntä, halusin jatkaa siitä juttua vielä täällä blogin puolella. Kuvissa näkyvät vaatteet on saatu.

Kun puhutaan vauvanvaatteista, ensimmäisten asioiden joukossa esiin nousee vaatteiden käytännöllisyys. Saan säännöllisesti esikoistaan odottavilta kyselyitä siitä, millaiset vaatteet vastasyntyneelle ovat parhaimpia ja vastaan niihin näin: Vetoketjulliset yöpuvut jotka aukeavat myös lahkeesta ylöspäin, kietaisubodyt ja vaatteet jotka kasvavat lapsen mukana, esim käännttävien resoreiden tai kaksirivisten neppareiden ansiosta.

Itse vannon molemmin puolin avautuvien, vetoketjullisten yöpukujen nimeen. Kokonaan alas lahkeeseen saakka avautuva yöpuku on helppo pukea niin ihan vastasyntyneelle kun isommallekin lapselle. Etenkin pienten vauvojen kanssa parhaat vaatteet ovat sellaisia, joita ei tarvitse vetää pään yli. Vetoketju on myös paljon kätevämpi kun pitkä rivi neppareita, sen ansiosta myös taapero osaa jo pukea ja riisua yökkärin (ainakin melkein) itse.

Alhaaltapäin aukeava vetoketju on eritysen kätevä vaipanvaihdossa, sillä etenkin pienten vauvojen vaippaa pitää yleensä vaihtaa usemmankin kerran yössä. Tämän mainion ominaisuuden ansiosta vaipanvaihto käy nopeasti ja näppärästi, kun jalat saa helposti alakautta puvusta ulos (ja useinmiten niin, ettei lapsi edes herää).

Vauvanvaatteista löytyy paljon muitakin kekseliäitä ja fiksuja ominaisuuksia, jotka helpottavat vauva-arkea. Tästä yksi on kietaisubody, sillä se on vain niin paljon helpompi pienen vauvan kanssa, sillä pienet puetaan heidän ollessaan makuulla kun pää ei vielä jaksa pystyssä kannatella ja etenkin alussa vastasyntyneen käsittely voi muutenkin tuntua jännittävältä – kietaisubody on vanhemmalle helpompi ja myös vauvalle mukavampi, kun pään yli vedettävä body. Puhumattakaan siitä, miten suloisia pikkuiset kietaisubodyt ovat! Pään yli vedettäviä vaatteita ostessa kannattaa vielä tarkistaa, että olalla on muutama neppari pääaukon suurentamiseksi tai että se on muuten tarpeeksi tilava ja joustava.

Lisäksi joistain bodyistä löytyy on kaksiriviset nepparit haaroissa, jolloin yksi body on oikeastaan kaksi eri kokoista bodyä yhdessä. Kaikki tiedämme miten hurjan nopeasti lapset kasvavat, mutta lasta ei voi kuitenkaan pukea liian isoihin vaatteisiin, sillä ne voivat painua ryttyyn ja olla epämukavat sekä olla tiellä leikeissä. Vauvan vaatteita ostaessa kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, onko vaattessa auki käännettävät hihan -tai lahkeensuut, jolloin se kasvaa lapsen mukana – eikä uusia vaatteita tarvitse olla jatkuvasti ostamassa.

lindex baby

Vaatteiden käyttöikää pidentää myös se, että vaatetta voi kierrättää eteenpäin seuraavalle lapselle sukupuolesta riippumatta. Monelta merkilä löytyykin nykyään lähinnä vain unisexejä vaatteita, mikä on kiva. Tämä on kätevää myös silloin, jos ostaa vaatteita vielä syntymättömälle lapselle.

Kauniit lastenvaatteet voivat siis myös olla hyvinkin fiksuja ja käytännöllisiä! Mitkä ominaisuudet mielestänne ovat lastenvaatteissa kaikista tärkeimpiä? Omasta mielestäni käytännöllisyyden ja laadun lisäksi vaatteen pitää tottakai tuntua hyvältä lapsen päällä ja siinä pitää voida olla helppo liikkua ja leikkiä.


MITÄ PUKEA VAUVALLE ULOS

24/01/2019

Sain eilen postaustoiveen vauvan talvipukemisesta ja päätinkin tarttua siihen heti. Toiveissa oli nimenomaan kuulla, että mitä puen vauvalle vaunuihin silloin kun mittari ulkona näyttää miinus kymppiä että nollakelillä. Sattuikin sopivasti, sillä tänään täällä meillä pakkasta oli 11 astetta ja Myy viihtyi kolmisen tuntia vaunuissa ylläolevissa vermeissä.

Olenkin monesti aiemmin kertonut vannovani, etenkin talvella, merinovillan nimeen. Pehmeä ja ohut merinovilla tuntuu miellyttävältä ihoa vasten, ei kutita ja pitää hyvin lämpimänä. Villaa kannattaa pukea siis ehdottomasti suoraan iholle, sillä se poistaa kousteutta ja pitää siksi ihon lämpöisenä paremmin kun vaikka puuvilla. Tänään Myyllä oli päällään PO.Pin mernovillabody sekä merinosukkahousut.

Myös toisena kerroksena oli villaa, myöskin merinoa, mutta aavistuksen alusvaatteita paksumpi haalari. Käsissä ja jaloissa isomummon kutomat tumput ja sukat.

Ostin viime viikolla alesta Myylle tuon ihanan, myöskin merinovillaisen, FUBin kudotun kypärämyssyn joka kämmitää myös kaulaa ja niskaa. Myssy melko paksu ja tarkoitettukin käytettäväski ihan sellaisenaan, eikä toisen hatun alla. Tänään kuitenkin pistin siihen päälle vielä kotimaisen Rouhea Knitsin villamyssyn. Ihan lämmön takia, mutta myös siksi, että ainakin meidän vauvalla myssy saattaa pyöriä päässä paljonkin, jolloin korva saattaa olla vahingossa ihan paljaana ja tällä tyylillä saan estettyä sen.

Toppapuku ostettiin itseasiassa vasta tällä viikolla, sitä aiemmin olemme pukeneet vauvan vain kerroksiin ja haalarina olemme vaihdellen käyttäneet windfleeceä tai teddykarvapukua. Eipä sille toppahaalarille ole aiemmin edes ollut tarvetta, kun vauva kuitenkin ulkoillessa on aina vaunuissa ja lämpöpussissa.

Villatumppujen – ja sukkien lisäksi laitoin vauvalle toppatumput sekä tossut, joiden sisällä on vielä lämmin fleecevuori. Etenkin pienten vauvojen ääreisverenkierto on huono, jolloin sormet ja varpaat saattavat tuntua kylmiltä vaikka vauvalla olisi kuinka lämpimästi päällä, mutta tällä konstilla pikkuiset sormetkin pysyvät lämpiminä.

Kuvasta poiketen Joutsenen untuvapussin sijasta rattaissa tänään käytössä oli suunnilleen äitiyspakkauksen kevyesti topattua makuupussia vastaava pussukka. Tämä siksi, että tällä varustuksella tuo untuvapussi olisi ollut liian paksu. Meillä on nimittäin köytössä vielä erillinen pehmeä kantokoppa, joka sekin itsessään antaa lisää lämpöä. Vauva on siis makuupussissa vielä pehmeän kannellisen kantokassin sisällä, joka on sitten vaunujen kopassa, jossa on vielä erillinen ohut kangassuoja.

Myy nukkui tänään päiväunia siis aika tarkkaan kolme tuntia tässä varustuksessa (josta minä itse vietin kaksi ikkunan toisella puolen sisällä kahvilassa) ja oli ihan täydellisen lämpöinen sen jäljiltä. Lämmin, muttei yhtään hikinen. Aika usein jos olen vanhingossa pukenut hänelle liikaa vaatetta, hän kyllä herää aika nopeasti ja päikkärit jäävät siihen. Myös siksi suosin kerroksia ja lisäilen mielummin sitten vaikka peittoa päälle tarvittaessa.

Huomenna pakkanen lauhtuu, ainakin täällä meillä päin, ja on taas lähempänä nollaa. Niillä keleillä tästä setistä vähentäisin joko villasukat ja tumput tai toppatöppöset ja tumput, villahaalarin sekä päällimäisen pipon. Tai sitten pukisin muuten saman setin, mutta jättäisin toppahaalarin kokonaan pois ja pakkaisin vauvan untuvapussiin ja pehmeään kantokoppaan.

En käytä muuten rattaissa mitään erillistä vaunuverhoa, sillä kuomun saa laskettua niin alas. Vauva on muutenkin niin syvällä ja alhaalla kopassaan, että hengitysilma pysyy mututuntumani mukaan plussan puolella. Tämänhän voi helposti testata laittamalla koppaan lämpömittari.  Vauvan lämpöä voi parhaiten seurata kokeilemalla tämän niskaa, jos se on hikinen, vaatteita on liikaa päällä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaunuissa makaava vauva pysyy lähes paikallaan ja siksi tarvitsee lämpimän varustuksen.

Alle 1-vuotiaan kanssa ulkona nukuttamisen pakkasrajaa pidetään yleisimmin kymmenen asteen tietämillä. Tätä kylmemmässä säässä vauvan kasvot paleltuvat herkästi, etenkin pitkiä aikoja ulkona ollessa. Minä itse ajattelen, ettei vaikkapa 15 asteen pakkasessa tehty pikainen kauppareissu tai happihyppely kuitenkaan ole pahaksi. Kunhan vauvalla on tarpeeksi päällä ja pakattuna syvälle koppaan, jottei hengitysilma ole liian kylmää.

Miten te puette vaunuissa olevat vauvat näillä säillä?


VAUVAN JOULULAHJATOIVELISTA

12/12/2018

Kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa

Kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa

Ensimmäisen joulunsa kunnaksi Myy sai toivoa Joulupukin lisäksi muutaman lahjan ennakkoon Polarn O. Pyretiltä. Pehmeät paketit, kuten uusi pyjama ja villasukat, kuuluvat mielestäni ehdottomasti jouluun ja oli ihana, että myös Myy valitsi näitä pukinkonttiin. Tosin, saatoin ehkä vähän auttaa ja vaikuttaa valinnoissa.

MYYN JOULULAHJATOIVELISTA 2018

– terällinen yöpuku (koska sukat katoavat jaloista aina öisin)
– tonttulakki
– tonttulakkiin matchäävä body
– kylpytakki
– lämpimät sukat
– sukkahousut joulujuhliin
– unikaveri
– aineeton lahja / lahjoitus hyväntekeväisyyteen

Polarn O. Pyretin klassinen raita sopii niin puna-valkoisena, että harmaana myös loistavasti jouluun. Punaisen ja harmaan yhdistelmä on mielestäni ihanan perinteinen. Tykästyin, tai siis Myy tykästyi, tosi paljon tuohon yöpuvun väritykseen, jossa raitojen värit ovat toisinpäin niin että pohja onkin valkoinen. Raitapaitainen pupu kainalossa on kiva käydä unille.

Jos PO.P:ilta löytyy parhaat ulkovaatteet ja vauvojen sukat, niin viimeisen parin kuukauden kokemuksella myös vauvojen yöpuvut pääsevät tämän samaan kategoriaan. Tämäkin yöpuku on uskomattoman ihanan pehmeää ja hitusen joustavaa luomupuuvillaa, eikä missään muussa meillä olevissa yöpuvuissa ole myöskään yhtä hyvää suojaa tuossa leuan alle tulevassa vetoketjussa. Yökkäreissä (kuten lähes kaikissa PO.P:in vauvojen vaatteissa) on erityisen pehmeät ja hankaamattomat tasosaumat. Joten vauva saa nukkua ilman, että mikään painaisi tai raapisi ihoa.

Koska Myyn yksi lempijutuista on kylpeminen, toivoi hän luonnollisesti lahjaksi kylpytakkia. Nämä pehmoiset ja vetoketjulliset kylpytakit toimivat vanhemmilla lapsilla myös aamutakkeina. Meidän perheessä yksi lemppariperinteistäni onkin se, että joulupäivänä viihdytään pitkään iltapäivään pyjamissa ja aamutakeissa herkkuja syöden ja uusia lahjoja ihmetellen. Myös lämpimät uudet sukat (ja ne jalassa kirjan lukeminen suklaa suussa) kuuluvat vahvasti joulunaikaan.

Röyhelösukkahousuilla saa asusta taas vähän juhlavamman isoveljien joulujuhliin ja aaton juhlaillallista varten. Myykin on kanssani samaa mieltä siitä, että noissa röyhelöissä on vaan jotain todella hurmaavan söpöä. Ihan tavalliseen bodyynkin yhdistettynä ne menevät hauskasti myös juhlasesongin ulkopuolella.

Myös raidallinen tonttulakki on klassikko ja tämä on sellainen tuote, joka toivottavasti säilyy tallessa vuosikausia ja menee käyttäjältä, ja jopa sukupolvelta toiselle. Hauskaa tuossa tonttulakissa on myös sen päässä oleva lenkki, johon voi halutessaan kiinnittää kulkusen tai miksei vaikka jonkun koristeen.

Polarn O. Pyret myymälöistä saa myös muitakin, kun pehmeitä paketteja – nimittäin aineettomia lahjoja! Pelastakaa Lapset- Leikkipaketti on ihana lahjaidea. Sellaisen ostamalla neljä pakolaisleirillä asuvaa lasta saa mahdollisuuden leikkiä kuukauden ajan opettavaisilla ja lapsiystävällisillä Pelastakaa Lapset- tiloissa, turvallisten aikuisten seurassa.

Ylihuomenna, pe 14. päivän joulukalenteriluukussa on muuten vastasyntyneiden mallisto alennuksessa. Ihan vaan vinkkinä, jos teidänkin vauvoillanne on lahjatoivelistassa jotain pehmoista. Kannattaa muuten myös käydä katsomassa instagramissa kun Myy avaa lahjojaan.