MITÄ PAKATA SAIRAALAKASSIIN

9/04/2023

Aloin eilen kasaamaan kokoon tavaroita, joita ajattelin tarvita ja haluta mukaan synnytykseen ja sen jälkeiseen sairaalassaoloaikaan. Raskaudiabtekseni uoksi tiedän, että olemme vauvan syntymän jälkeen ainakin kaksi yötä sairaalassa. Sen avulla on jo vähän helpompi hahmottaa, että mitä kaikkea ja kuinka paljon pakata mukaan.

Aijon ehdottomasti hyödyntää sairaalasta saatavia vaatteita, ei tarvitse sitten tuoda turhaa likapyykkiä kotiin. Sairaalasta saa napillisen mekko/yökkärin, alushousut, aamutakin, sukat & sandaalit, pyyhkeen sekä siteet jälkivuotoa varten. Itse pakkaan mukaan muutamat imetysrinsikat, topin, pyjamahousut sekä omat aamutossut. Varmaan myös suihkusandaalit. Sekä mukavat vaatteet, jotka päällä lähteä kotiin.

Vauvalle en pakkaa myöskään paljoa mukaan, hän saa viettää suurimman osan ajan paidan alla ihokontaktissa. Hänelle on muutama eri pikkuinen, lämmin ja pehmoinen vaatekerta (body, housut, sukat), myssy, tumput sekä ulkovaatteet. Otan myös oman harsoliinan kapalointia varten. Vaippoja ja muita hoitotarvikkeita saa sairaalasta.

Muita tärkeitä tavaroita on ainakin etenkin synnytystä ajatellen vesipullo ja energiaa antavaa evästä sekä elektrolyyttijuomaa – toki pientä syömistä saa synnytyksen aikana sairaalankin puolesta. Tämän lisäksi minulla on vähän lakuja ja karkkeja, sairaalassa ruoka-ajat ovat niin usein, etten koe tarvitsevani sinne mukaan syötävää. Ja jos tarvitsee sairaalan kahviosta tai viereisestä kaupasta saa, tai vaikka woltilla.

Sitten tietty omat hygieniatarvikkeet, kuten shampoo, hoitoaine, rasvat, öljy, hammasharja, tahna yms. Omat tutut omalle iholle ja hiuksille sopivat tuotteet tekevän olon mukavaksi. Nesesseeripussukasta löytyy myös harja ja hiuspompulat.

Muita tärkeitä ovat kuulokkeet, korvatulpat, puhelimen laturi, kamera, neuvolakortti. Lisäksi otan muutamia omaa imetystä mahdollisesti avittavaa tarviketta, kuten nänninkohottajan sekä alipainemaidonkerääjän. Jos maitoa tarvitsee pumpata, siihenkin löytyy välineet sairaalasta. Niin ja synnytyksen jälkeisen tukivyön pakkaan varuilta myös mukaan. Lisäksi minulla on printattuna kätilölle annettava synnytystoivelista.

En vielä tiedä tullaanko saairalasta kotiin kävellen vai autolla, katsotaan sitä sitten, mutta emme siksi siis ota varmuudeksi synnyttämään lähtiessä vauvan turvakaukaloa mukaan.

Mitä tärkeää sun sairaalakassista löytyi?


SAIRAALAKASSIN SISÄLTÖ

19/06/2018

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – POLARN O. PYRET

Lähestyvä synnytys käy mielessä päivä päivältä useammin ja päässä pyörii jatkuvasti myös ne asiat, joita ennen vauvan saapumista olisi kiva saada valmiiksi. Rattaat meillä odottaa kellarissa kasaamista ja pikkuisia vaatteita on tullut hamstrattua, mutta siinä se sitten onkin. Onneksi minulla on selkeä visio siitä, mitä tarvikkeita tulee vielä hommata, joten eiköhän se käy sitten nopeasti. Ja onneksi pieni vauva ei vielä paljoa tarvitse.

Ennen lähestyvää synnytystä on hyvä alkaa miettimään myös sairaalakassin pakkaamista. Sitten on ainakin yksi murhe vähemmän, kun tietää että valmiin kassiin voi napata mukaan kun lähtö synnyttämään koittaa. POPin sivuilta löytyy tosi hyvä vinkkilista siitä, mitä sairalaakassiin kannattaa pakata mukaan. Etenkin kaikki vauvan tarvikkeet, eli lähinnä vaatteet, voikin pakata sinne jo hyvissä ajoin.

Viime synnytyksen jälkeen voimme vauvan kanssa niin hyvin, että saimme pyynnöstäni luvan lähteä kotiin jo heti seuraavana päivänä. Silloin en siis paljoa mitään tarvikkeita tarvinnutkaan tai ehtinyt kaivata. Pidin vauvaa paljon ihokontaktissa, sekä käytin niin itselleni kun vauvallekin sairaalan vaatteita, jottei minun tarvitsisi tuoda mukanani kotiin pyykkiä. Ymmärän kuitenkin niitä, jotka tahtovat vauvalle päälle heti ihan omat vaatteet.

Itse pakkaan sairaalakassiin tälläkin kertaa vauvalle vain kotiutumisvaatteet, mutta varmuudeksi kaksin kappalein. Sillä ikinä ei voi tietää… Oma lista näyttää tältä:

– 2x kietaisubody (koska ne ovat vastasyntyneen kanssa parhaat)
– 2x housut
– 2x sukat (käytän toisia tumppuina)
– ensimmäinen unilelu
– myssy
– peitto

Kaikki vaatteet ovat kokoa 50, tiedän että ne käyvät nopeasti pieneksi, mutta en halua vauvan hukkuvan ensimmäisiin vaatteisiinsa. Ja ne pikkuisimmat ovat vaan niin suloisia! Vastasyntyneen kanssa kanssa kannattaa ehdottomasti suosia kietaisumallisia vaatteita, etenkin jos kyseessä on esikoinen ja vauvan käsittely jännittää aluksi. Kietaisumalliset vaatteet on helppo pukea ja riisua. Vaatteita ostaessa kannattaa myös kiinnittää huomiota saumoihin ja mahdollisiin selkäpuoella oleviin nappeihin. POPin monissa vauvanvaatteissa on erityisen pehmeät tasosaumat, jotka eivät paina pientä vauvaa. Muutenkin vaatteissa on suosittu erityisen pehmeitä luonnonmateriaaleja ja useimmilla vaatteilla on myös ECO-merkintä, joka tarkoittaa tiukkaa kemikaaliseulaa sekä luomupuuvillan käyttöä ja valmistusta kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Vauvan turvakaukalossa meillä on valmiina lämpöpussi, joten emme välttämättä tarvitse erikseen mitään haalaria kotimatkalle. Ostin kyllä kirppikseltä juuri POPin ohuen merinovillaisen haalarin, joten voi kuitenkin olla että napataan se varmuudeksi vielä kassiin mukaan, riippuen sen hetkisestä säästä.

Täytyy vielä kehua, näin kohta yhdeksän vuoden äityden kokemuksella, että POPin sukat ovat ihan parhaita! Pienet vastasyntyneen sukat kun putoavat helposti jalasta, mutta näissä on sen verran hyvä varsi (kuitenkaan painamatta liikaa), niin että ne pysyvät pikkuisenkin vispaavissa jalassa. Sen lisäksi pikkuisia ja pehmoisia sukkia voi mielestäni käyttää myös tumppuina, ettei vauva saa vahingossa raavittua itseään. POPin valikoimista löytyy tällä hetkellä todella paljon kauniita murrettuja ja pastellisia sävyjä vaatteiden lisäksi myös sukista. Ja POPin jarrusukathan ovat ihan klassikot!

Jos tulevan vauvan sukupuolta ei tiedä ennakkoon, tai tahtoo muuten pukea vauvan neutraalisti, löytyy POPilta tähän paljon hyviä vaihtoehtoja. Perinteiseen raitamallistoon on tullut sinisen ja punaisen rinnalle tuo kaunis harmaa, josta löytyy vaatteita aina koosta 44 alkaen. Harmaaraitaan on helppo yhdistää myös muita värejä. Nuo vaaleanvihreät housut ovat muuten pehmoisinta trikoota mitä olen ikinä kokeillut!

POPin vaatteet ovat myös ihanan ajattomia ja laadukkaita. Moni usein säästääkin vauvan kotiustumisvaatteet, vaikka muut menisivätkin kirppikselle myöhemmin kiertoon. Meillä nämä menevät säästöön ja kenties joskus saan sitten sylitellä lastenlastani näissä samoissa pikkuisissa vaatteissa.

Jos teillä on myös sairaalakassin kasaaminen ajankohtainen, kannattaa käydä kurkkaamassa parhaimmat vinkit sen kasaamiseen täältä. Olisi myös kiva kuulla, mitä tavaroita tai vaatteita te koitte tarpeellisiksi ja ei niin tarpeellisiksi sairaalakassissa. Itselläni jäi ainakin kaikki kirjat lukematta, kun halusin vain tuijottaa vauvaa. Hyvänä vinkkinä on myöskin kirjoittaa lista tarvikkeista, vaikka ei kassia vielä pakkaisikaan. Näin ollen joku muu voi pakata sen puolestasi jos vaikka lähtö sairaalaan tuleekin etuajassa tai nopeasti.