EKAA KERTAA PYÖRÄILLEN

22/10/2019

Ei ollut aluksi tarkoitus jakaa näitä kännykkällä nopeasti oman pyörän selästä räpsäistyjä kuvia blogissa, mutta pakkohan sitä oli kertoa, että me mentiin ekaa kertaa yhdessä pyöräillen Myyn kanssa! Olemme odottaneet tätä hetkeä kauan!

Pitkään pähkäiltiin, että minkälainen istuin / laatikkopyörä / peräkärry sitä hankittaisiin. Miettimisen aihetta lisäsi myös se, ettei pienen lapsen niska kestä vielä hirveästi töyssyjä, jonka lisäksi kypärästä voi olla enemmän haittaa kun hyötyä. Tutkittiin ja metsästettiin sen vuoksi myös markkinoiden parasta ja kevyintä kypärää yksivuotiaalle.

Yhdestä kirpparilta ja toisen roskalavalta hankitusta perus Hamaxixta huolimatta, meillä molemmilla pyöri mielessä ajatus oman pyörän etutankoon kiinntettävästä istuimesta. Ajattelimme, että niin itsellä kun lapsellakin on kiva olla edessä, paremmassa vuorovaikutuksessa ja nähdä eteensä, kun istua takana pahimmillaan reppu naamassa kiinni.

Eteenkin kiinnitettäviä istuimia oli useampaa eri mallia ja nissä sitten riitti mietittävää niin hinnan kun kiinnityksenkin puolesta. Haluttiin sellainen istuin, jota pääsee testaamaan, useita näitä kun myytiin vain netin kautta.

Mieheni otti lopulta vastuun istuimen hankkimisesta (itse suunnittelen sitä uuden laatikkopyörän hankkimista vielä ensi keväälle) ja löysikin käytettynä tällaisen mallin, joka ei ollut meille kummallekaan entuudestaan tuttu. Ulkonäkönsä puolesta se ei voita muita malleja, mutta lapsen kannalta istuin tuntuu oikein pätevältä – ja se onkin pääasia. Myös ajo-asento aikuisella on tämän kanssa ihan suht hyvä, ainakin tällaisille kevyille sunnuntaiajeluille.

Myy nautti täysillä syksyisestä, elämänsä ensimmäisestä pyöräilyreissusta, autoja, koiria bongaillen sekä toki ihan vain vauhdin hurmasta ja maisemista nauttien.

En itse ole mikään sellainen teknisissä varusteissa kiitävä pitkänmatkanpyärilijä, mutta pyöräilen itse miellelläni paikasta toiseen juuri tällaista iisiä kaupunkiajoa. Se on ollut alusta saakka myös meitä pariskuntana yhdistävä tekijä ja itsehän pyöräilin myös ihan koko Myyn raskausajan – viimeinen kerta pyörän selässä taisi olla kaksi päivää ennen synnytystä. Olisin pyöräillyt sairaalaan lapsivesien mentyäkin, mutta ajattelin silloin kävelyn tehostavan paremmin synnytystä.

Oli siis ihana päästä kaikki kolme yhdessä pyörän selkään ja syksyistä kaupunkia ihastelemaan. Toivottavasti nättejä syyspäiviä tulisi vielä edes muutama lisää, jotta päästäisiin uudestaan – ja mielellään vaikka koko jengi.

Tuosta Myyn istuimesta tuli instaan paljon jo kyselyitä, se on WheeRide Kangaroo . En ole ihan varma onko tuo edssä oleva pehmustettu ”pöytä” turvallisuutta vai nukkumista varten – ehkä molempia? Haaveissa on kuitenkin edelleen hankkia Thulen modernimpi malli, johon saa lisäosia, kuten suojaavan pleksituulilasin.


MELKEIN VIRALLISET 1V KUVAT

11/10/2019

Kuten taisin jo aiemmin ohimennen mainita, painiskelin loppukesästä Myyn yksivuotiskuvaukseen liittyvien ajatusten kanssa. Mietin, että olisi ihana otattaa ”viralliset” kuvat ammattikuvaajan toimesta. Sitten taas toisaalta, en oikein keksinyt kuka tämä kuvaaja olisi ollut, sillä en kuitenkaanollut valmis laittamaan hirveästi laittaa rahaa siihen. Toisaalta, olen kuitenkin aika tarkka kuvien kanssa, eikä halvalla harvoin saa hyvää.

Tuli fiilis, että kuvaukseen liittyi liikaa vaikeita kysymyksiä, nimittäin kuvaajan valinnan lisäksi piti tietysti suunnittella asu / asut, kuvauslokaatio, kuvauspäivä ja mitäs sitten jos silloin vaikka sataakin.

Päähäni oli myös tiukkaan iskostautunut ajatus, että tottakai kuvat pitäisi ottaa jos ei ihan just oikeana synttäripäivänä, niin korkeintaan muutaman päivän heitolla. Syntymäpäivä läheni vauhdilla ja itse juhlien järkkääminenkin vaati yllättävän paljon, etenkin kun olin juuri palannut kokopäiväisesti töihinkin.

En varsinaisesti luopunut ajatuksesta otattaa kuvia, mutta koska en pikaisella etsimällä löytänyt kriteereihin sopivaa kuvaajaa (enkä keksinyt vastauksia myöskään muihin kysymyksiin), jätin asian menemään omalla painollaan. Kuitenkin jos ei muuta, voisin itsekin edes jonkinlaiset kuvat ottaa.

Ja niin se universumi sitten kuuli pähkäilyni, sillä Myytä pyydettiin pikaisella aikataululla ihanan Kaikon malliksi. Kuvaukset sattuivat synttäriviikolle, vain muutamaa päivää ennen virallista päivää. Kuvaajana toimi upea Ashely Schulman, jonka kuvia, tunnelmaa ja tyyliä olen jo aiemminkin ihaillut.

Ei tarvinnut edes miettiä kuvausvaatteita, lokaatiota tai kuka tulee apuun assaroimaan (juuri kävelemään oppineen vauvan kuvaaminen on aika haaste, etenkin ulkona). Kaikki oltiin mietitty puolestamme ja kuvista tuli aivan ihania, vai mitä?

Myy sai jo oman palkkionsa mallina olosta (joka meni muuten ihanan helposti ja nopeasti – alle puolessa tunnissa kaksi asua!) ja Naisten Pankki upean lahjoituksen, mutta sain myös teille arvottavaksi yhden vapaavalintaisen tuotteen Kaikon uudesta mallistosta. Suoritan arvonnan Instagramin puolella ja osallistumisaikaa on enää tämä ilta – joten kannattaa klikata sinne (@minttustorgards) jos syksyinen uutuusvaate lapselle kiinnostaa!

Lopulta otin Myystä ihan täällä kotona myös ”viralliset” kuvat synttäripäivän iltana. Omassa makkarissa otettuja kuvia on myös ihana katsella vuosien päästä, sillä niistä huokuu juurikin sellainen turvallisen ja tavallisen kotoisa olo.


ÄIDILTÄ TYTTÄRELLE

22/09/2019

Jatketaan vielä vähän synttäri -ja etenkin syntymäpäivälahjateemaa. Tällä kertaa elokuussa yksi täyttäneen tyttären.

Yksivuotiashan ei juurikaan lahjoja vielä tarvitse tai edes osaa kaivata, mutta minusta oli itse äitinä kiva ele sellainen antaa. Lahja ei tosin ollut mikä vaan kaupasta ostettu tavara, vaan vanhat hopearannerenkaani. Tämä oli juuri oika hetki ikäänkuin siirtää perintö eteenpäin, vaikka renkailla tuskin juurikaan rahallista arvoa on. Tunnearvoa sitäkin enemmän.

Olen saanut rannerenkaat aikoinaan omalta äidin äidiltäni. Ne ovat Balilta, jossa isoäiti matkusteli vuosikausia niin paljon, että sitä voi varmaankin sanoa lähes asumiseksi. Suomessa hän möi hienoja Balilaisia puisia koriste-esineitä, joita meiltäkin löytyi lapsuuden kodistamme paljon. Lopulta hän menikin naimisiin Balilaisen miehen kanssa ja he muuttivat yhdessä Australiaan kauppaa pitämään – reissaten Balille edelleen paljon.

Näiden rannerenkaiden, jollaisia siis perinteisesti jo usein vauvoille Balilla puetaan, lisäksi yksi hienompia tuliaisia noilta reissulta on Balilainen, hyvin koristeellinen kansallis/juhlapuku. Sitä minulla ei harmiksi ole enää tallessa, mutta onneksi nämä rannerenkaat ovat säilyneet muutoista (ja lapsuuden leikeistä) huolimatta mukana.

Lasten kokoiset rannerenkaat ovat jo elämää nähneet, mutta omasta mielestäni se tekee koruista vieläkin hienommat. Toki niitä voisi varmasti puhdistaa lisää, niistä näkee että niitä on pidetty paljon – ja myös leikitty. Ja paljon pitäminen on merkki siitä, että ne ovat olleet mieluisat ja rakkaat.

Myy onkin ollut aivan haltioissaan myös renkaista ja voi istua vaikka kuinka kauan paikallaan, vaan harjoitellen renkaiden pujoittamista ranteisiin ja nilkkoihinsa. Välillä ne ovat unohtuneet leikkeihin ja löytyneet myöhemmin jostain sohvantyynyn alta.

Vuoden parin päästä ne varmaankin pysyvät jo paremmin päällä, kun Myy muutenkin ymmärtää paremmin niiden tarkoituksen. Sama hänelle ristiäislahjaksi antamani vanhan medaljonkini kanssa.

Myyn paita ja oma mekkoni saatu Kaikolta