MELKEIN VIRALLISET 1V KUVAT

11/10/2019

Kuten taisin jo aiemmin ohimennen mainita, painiskelin loppukesästä Myyn yksivuotiskuvaukseen liittyvien ajatusten kanssa. Mietin, että olisi ihana otattaa ”viralliset” kuvat ammattikuvaajan toimesta. Sitten taas toisaalta, en oikein keksinyt kuka tämä kuvaaja olisi ollut, sillä en kuitenkaanollut valmis laittamaan hirveästi laittaa rahaa siihen. Toisaalta, olen kuitenkin aika tarkka kuvien kanssa, eikä halvalla harvoin saa hyvää.

Tuli fiilis, että kuvaukseen liittyi liikaa vaikeita kysymyksiä, nimittäin kuvaajan valinnan lisäksi piti tietysti suunnittella asu / asut, kuvauslokaatio, kuvauspäivä ja mitäs sitten jos silloin vaikka sataakin.

Päähäni oli myös tiukkaan iskostautunut ajatus, että tottakai kuvat pitäisi ottaa jos ei ihan just oikeana synttäripäivänä, niin korkeintaan muutaman päivän heitolla. Syntymäpäivä läheni vauhdilla ja itse juhlien järkkääminenkin vaati yllättävän paljon, etenkin kun olin juuri palannut kokopäiväisesti töihinkin.

En varsinaisesti luopunut ajatuksesta otattaa kuvia, mutta koska en pikaisella etsimällä löytänyt kriteereihin sopivaa kuvaajaa (enkä keksinyt vastauksia myöskään muihin kysymyksiin), jätin asian menemään omalla painollaan. Kuitenkin jos ei muuta, voisin itsekin edes jonkinlaiset kuvat ottaa.

Ja niin se universumi sitten kuuli pähkäilyni, sillä Myytä pyydettiin pikaisella aikataululla ihanan Kaikon malliksi. Kuvaukset sattuivat synttäriviikolle, vain muutamaa päivää ennen virallista päivää. Kuvaajana toimi upea Ashely Schulman, jonka kuvia, tunnelmaa ja tyyliä olen jo aiemminkin ihaillut.

Ei tarvinnut edes miettiä kuvausvaatteita, lokaatiota tai kuka tulee apuun assaroimaan (juuri kävelemään oppineen vauvan kuvaaminen on aika haaste, etenkin ulkona). Kaikki oltiin mietitty puolestamme ja kuvista tuli aivan ihania, vai mitä?

Myy sai jo oman palkkionsa mallina olosta (joka meni muuten ihanan helposti ja nopeasti – alle puolessa tunnissa kaksi asua!) ja Naisten Pankki upean lahjoituksen, mutta sain myös teille arvottavaksi yhden vapaavalintaisen tuotteen Kaikon uudesta mallistosta. Suoritan arvonnan Instagramin puolella ja osallistumisaikaa on enää tämä ilta – joten kannattaa klikata sinne (@minttustorgards) jos syksyinen uutuusvaate lapselle kiinnostaa!

Lopulta otin Myystä ihan täällä kotona myös ”viralliset” kuvat synttäripäivän iltana. Omassa makkarissa otettuja kuvia on myös ihana katsella vuosien päästä, sillä niistä huokuu juurikin sellainen turvallisen ja tavallisen kotoisa olo.


One Response to “MELKEIN VIRALLISET 1V KUVAT”

  1. Avatar Hmm sanoo:

    Suloisia kuvia!

    Onko lapsillasi oikeus sanoa, missä vaiheessa eivät enää taho/suostu kuvattavaksi ja kuviaan julkaistavaksi nettiin? Ja ennen kuin loukkaannut, niin tarkoitin vain, että ilmaisevatko lapsesi näistä asioista mielipidettä. Itse julkaisen lapsista vain läheisille ystäville kuvia ja kysyn lapsilta saanko jonkun kuvan laittaa tai lapset pyytävät, että laitetaanko se muillekin, esim joku uimaan oppiminen, koulun loppuminen jne

Kommentoi