Arvatkaahan,
Millaista on olla Minttu, isosisko, tytär, äiti, sinkku, haaveilija, herkkä, kriittinen, optimisti, visualisti, pikkutarkka, itsekäs, kiltti, päiväuniriippuvainen, iltavirkku, oman tiensä kulkija, lojaali, itsekuriton, sarkastinen, onnellinen, tulinen, idealisti, kova-ääninen, nörtti ja kovis, hajamielinen, spontaani
Millaista on rakastaa musiikkia, tanssimista, kesäöisin pyöräilyä, läheisyyttä, pisamia, matkustelua, hurttia huumoria, lenkkareita, merta, vesimelonia, vastapestyjä pellavalakanoita, ratikalla matkustamista
Millaista on inhota suolakurkkuja, epäoikeudenmukaisuutta, aamuherätyksiä, rikottuja lupauksia ja epärehellisyyttä, pyykkäämistä, makeaa viiniä, epäaitoutta, ylimielisyyttä, ekoja treffejä
Millaista on nähdä pintaa syvemmälle, aistia jos jokin asia on vinossa, päättää mitä unia haluaa nähdä, ihastua helposti, rakastaa niin että sattuu, elää hallitussa kaaoksessa, kun on monta parasta ystävää, luottaa siihen että kaikki asiat järjestyvät aina, työllistää itsensä harrastuksellaan, tirauttaa usein kyynel suruun mutta etenkin iloon, nauttia yksinolosta, innostua helposti uusista asioista

No se on tosi kivaa. Välillä aika tunteikasta, mutta tietääpähän elävänsä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vaikka minulla asuukin lähes puolet suvusta Espanjasta, emme ole alunperin sieltä kotoisin. Jostain olen kuitenkin perinyt sinne hienosti sopivan mañana-asenteen. Välillä oma rentous jopa ärsyttää. Etenkin silloin kun pyykkikori pullistelee ja edelliset pyykit ovat kuivumassa telineessä toista viikkoa. Kun kaikki haarukat ovat likaisena koneessa ja aamupala-astiat edelleen illalla pöydässä. Kun postiluukusta tipahtaa muistutus sähkölaskusta ja hammaslääkärin tarjous umpeutua, ennen kun ehdin varata ajan. Lenkillekkin piti lähteä… Toisaalta rentous on myös hyvä juttu. Kiireisen arjen rullatessa eteenpäin on helpottavaa, että jotain asioita voi vaan siirtää huomiselle. Tai ylihuomiselle. Tuntematta liikkaa huonoa-omaatuntoa näistä. Joitain asioita ei kuitenkaan kannata siirtää.

Olen mukana Indedaysin ja Fennian Henkivakuutuksen kampanjassa ja henkivakuutus on ehdottomasti sellainen asia, jonka ottamista ei kannata lykätä. Ikinä ei tiedä mitä elämä tuo eteen.

Vanhempana sitä on lastensa tärkein ihminen, olivat lapset sitten isoja tai vaikkapa jo aikuisia. Äitiys on välillä myös aikamoista murehtimista ja usein itselleni tulee ainakin ajatus, että mitäs lapsille käy jos minulle sattuisi jotain? Mitäs jos sairastun, vammaudun tai kuolen? Mikään rahasumma ei tietysti poista surua, mutta henkivakuutuksesta saatu korvaus auttaa lapsia jatkamaan ja turvaamaan heidän tulevaisuuttaan. Pysyvän työkyvyttömyyden turva on erityisen tarpeellinen pienten lasten vanhemmille sekä työssäkäyville henkilöille, joille työkyvyttömäksi joutuminen tarkoittaisi rajua tulotason laskua. 

Siivoushommat voi siis siirtää myöhemmällekkin, henkivakuutus kannattaa ottaa heti. Fennian laskurilla voi vakuutuksen hinnan käydä laskemassa helposti. Vakuutuksen tilaaminen on myös todella vaivatonta, sillä siihen ei tarvita yhtäkään paperia tai konttorikäyntiä.

Kertokaapas, Onko teillä Henkivakuutus jo hankittuna? Jos ei, niin miksi? Kaikkien vastaajien kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Stockmannille.

Nyt otan jätskikipponi ja linnotaudun sunnuntain kunniaksi sohvannurkkaan. Pyykkihommat saa jäädä huomiselle.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vaikka lasten vuoroasumista ja yhteishuoltajuutta on takana jo yli kolme vuotta ja viikko-viikko systeemiäkin ainakin vuosi, tuntuu aina vaan vähän hassulta. Ei sillä etteikö järjestely olisi mielestämme ihan paras, mutta silti joka kerta kun se viikko ilman lapsia alkaa olo on kummallinen. Tuntuu että edessä olisi pidempikin pätkä aikaa ihan vain minulle. Vähän sellainen hölmistynyt fiilis, että mitäs nyt sitten. Suunnitelmat ovat yleensä suuret. To do lista noin kilometrin mittainen. Viikon lähestyessä loppuaan sitä aina havahtuu siihen, kuinka nopeasti aika menikin ja tehtävälistalta on suoritettu yleensä vain se kohta jossa lukee päikkärit.

Viikon erossa olon jälkeen ekat päivät lasten kanssa ovat ihan honey moonia. En yhtään häpeile kertoa että viikon ekoina päivinä olen täydellinen lehmänhermoinen äiti joka jaksaa olla kokoajan läsnä, leikkiä ja hymyillä. Loppuviikosta en aina ole enää yhtä kärsivällinen. Uskon että se on ihan normaalia. Vaikka molemmat pojat ovatkin arkena 6h päivähoidossa, on koko systeemin pyörittäminen viikon yksin putkeen loppua kohden välillä vähän väsyttävää.

Viikon aikanakin ollaan silti yhteydessä toiseen vanhempaan ja lapsiin. On se sitten viestiettyä, videotervehdyksiä tai pikaista näkemistä. Välillä saatetaan tehdä koko porukallakin jotain. Viikon aikana tulee myös ikävöityä lapsia, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Tänään alkoi taas mun viikko. Viikko lasten kanssa. Edellisen viikon menojen takia poikkeuksellisesti perjantaina maanantain sijaan. Isä viikon aikana sain Vappuna videotervehdyksen ja kuvat vappupalloista, keskiviikkona kävin molempien lasten hoitopaikoissa äitienpäiväaamiaisella. Tänään, kun viikkoni alkoi, minun piti lähteä kaverin 30-v risteilylle. En raaskinutkaan. Oli jo niin ikävä lapsia. Joten tänään hain pojat aikaisin hoidosta kotiin. Rakennettiin junarataa, syötiin pestopastaa, harjoiteltiin pihalla pyörällä ajoa ja puhallettiin saippuakuplia sekä pidettiin leffailta.

_{Kuvan Brio-junarata saatu}

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Oho tuli pidettyä vahingossa pikkuinen Vappu-loma. Vietin vappua ekaa kertaa ihan vain kavereiden kesken sitten ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Sitäkään ennen en ole ollut mikään kovin kova vappu-juhlija, vaan viihtynyt silloin paremmin töissä. Vaikka en ollut suunnitellut viikonlopulle mitään ihmeellistä, olinkin sitten oikeastaan kokoajan menossa. Mitä nyt vain kävin kotona välissä nukkumassa. Enkä voi valittaa, ihan loistava viikonloppu.

Perjantaina tuttavaperheen pihalla livenä Basso-radion lähetystä seuranneena mietin jo ujosti,että voisikohan tätä kustua kesän ekaksi viikonlopuksi. Aurinko paistoi, perhoset lentelivät ympärillä, oli itse tehtyä simaa, grilli kuumana, ystäviä, yksi tikattavaksi lähtenyt sormi ja pihalla oleva skeittiramppi kovassa käytössä. Lauantai-aamu taas alkoi pyöräretkellä hetkeksi keskustan hulinoihin. Sitä oli hyvä jatkaa parhaiden ystävien kesken vappuiselle brunssille. Maailman parhaan perunasalaatin lisäksi meillä oli soijanakkeja, munkkeja, mansikoita, kuohuviiniä ja drinkkejä. Sekä tietysti nostalgisten ysäribiisien kuuntelemista, laittautumista sekä ikkunasta ohikulkijoille hyvän vapun toivotusten huutelemista. Kävimme myös perinteisissä kotibileissä, tanssimassa kaverin uudessa Soup-ravintolassa ja kun ulkona kajasti valo vielä kymmenen aikaan illalla, alkoi oikeasti tuntua enemmän kesältä kun keväältä. Käytiin vielä grime-keikalla Ääniwallissa, josta kävelin keskellä yötä kotiin – ihan kuin aina kesällä. Sunnuntain Vappupäivän piknikillä oli jo niin kuuma, että t-paidassakin tuli hiki. Kavereita kerääntyi pikkuhiljaa puistoon ja vaan oltiin ja nautiskeltiin. Alkuillasta otettiin vielä pyörät alle ja lähdettiin katsastamaan Teurastamon meininki. Kymmeneltä illalla kotona ajattelin vain hetkeksi ummistaa silmät ja heräsinkin niiltä sijoita tänä aamuna. Ehdottomasti kesän eka viikonloppu takana.

Ihana toukokuu, tästä se nyt vihdoin alkaa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Nyt se alkaa. Aurinko paistaa, ulkona on ihanaa. Niin ihanaa ettei tee mieli mennä kotiin lainkaan. Viis siitä jos ruoka-aika vähän siirtyy, näistä keleistä on vaan nautittava. Itseäni alkaa omatunto soimaamaan, jos en pääse ulos nauttimaan jok’ikisestä auringonsäteestä.

Tänään kurvattiin päiväkodin ja eskarin jälkeen metsäretkelle ja hevosia ihmettelemään. Kun itse kasvoin lähiössä ja leikin metsässä päivittäin, en aina muista ettei se ole omille kaupunkilaislapsilleni samanlainen selviö. Toki luonto on lähellä kokoajan ja saamme kaupungissakin nauttia vehreistä maisemista ja metsän eläimistä. Mutta pitäisi silti muistaa enemmän käydä samoilemassa tuolla ihan oikeassa kunnon metsässä, jossa ei ole valmiiksi tallottuja polkuja ja kaupungin ääniä.

”Äiti, tiedätkö että tämä on terapiaa?” kysyi lapsi kulkiessamme hiljaa pitkin metsää.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.