Sunnuntait ovat lempipäiviäni. Silloin saa tehdä ihan mitä haluaa. Sunnuntaihin liittyy samalla myös tietynlainen haikeus. Sunnuntait ovat suloisia, kauniita ja vähän surullisia. Lempipuuhiani on sunnuntaisin nukkua myöhään, loikoilla sängyssä ja katsella ulos ikkunasta, syödä sängyssä ja jatkaa unia, polttaa kynttilöitä ennen kun tulee pimeää ja katsoa netflixiä jonkun kainalossa.

Minulta pyydetään usein soittolistoja ja etenkin tuolla snäpcahtin puolella biisivalintoja kysellään ahkerasti. Yksi suurimmista kehuista onkin mielestäni se, kun joku kehuu musiikkimakuani.

Teinkin nyt vihdoin jo pitkään lupailemani soittolistan. Näitä tulee varmasti lisää, mutta ihan enaimmäiseksi halusin tehdä juurikin sunnuntaipäiviin sopivan listan. Tältä listalta löytyy niin uusia kun vahojakin suosikkejani. Biisit sopivat täydellisesti erilaisiin sunnuntaitunnelmiin.

Tämä soittolista toimii niin hitaan aamukahvin taustalla, sydänsuruisella kävelyllä, krapulassa peiton alla kun sunnuntai-siivousta tehdessäkin. Soittolista päivittyy myös kokoajan, joten kannattaa ottaa se seurantantaan.

http://https://open.spotify.com/user/minttumikaela/playlist/096BWztxDyBHMAq5BWuqi6

Tässä vielä suora linkki: SUNNUNTAI by Minttu Mäntysalo

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olemme koko perhe todella eläinrakkaita. Rakastamme rapsutella ja ihmetellä erilaisia eläimiä, nisäkkäitä, kaloja, matelijoita ja lintuja. Olemme hulluina kaikkiin elukoihin. Isoihin, pieniin, hassuihin ja pörröisiin. Ystävien lemmikit vievät sydämen mennessään ja ikävöimme usein yhdessä vaikkapa vuosia sitten eläintarhassa näkemäämme söpöä apinaa. On kiehtovaa nähdä eksottisia lajeja tai päästä ihan lähelle aiemmin vain leffoissa ihastelemiamme kajoja. Tuntuu jotenkin tosi ihanalta kun eläin ottaa kontaktia. Kuinka mahtavaa onkaan ollut, kun on saanut syöttää tai koskea jotain erikoista eläintä, mutta samalta se saa hyvin haikean olon.

Mitä enemmän olemme eläintarhoissa käyneet, sitä surullisemmalta on joka kerta tuntunut. Oli aika pysäyttävää, kun nelivuotias Elvis, tokaisi viime kesänä Tallinnan eläintarhassa ollessamme ”Toivon että kaikki eläimet saisivat elää vapana luonnossa”. Pieni lapsikin sen ymmärtää. Eläimiä on hienoa nähdä, mutta niiden paikka ei ole kaltereiden takana.

Tiedän että osa eläintahoista nimenomaan suojelee uhanalaisia lajeja tai huolehtii ja pelastaa eläimiä, jotka eivät muuten luonnossa selviäisi. Samalla he levittävät luonto- ja ympäristötietoutta kävijöille. Välillä eläintarhoissa kasvatettuja uhanalaisia eläimiä on myös pystytty palauttamaan takaisin luontoon. Tämä on toki hienoa. Useasti nämä eläimet kuitenkin valitettavasti stressaantuvat lisää, kun ihmisjoukot käyvät tarhoissa niitä ihmettelemässä.

En kuitenkaan millään muotoa halua enää tukea toimintaa, jossa eläimiä metsästetään tai laitetaan lisääntymään vaan jotta saataisiin uusia vetonauloja eläintarhaan. Puistattaa vieläkin tuolla samaisessa Tallinnan eläintarhassa käyntimme. Opas kertoi ylpeästi selvästi stressaantuneiden norsujen aitauksella, miten ne on pyydystetty luonnonpuistosta Afrikasta ja käyttäytymiskoulutuksen jälkeen kuljetettu Tallinnaan.

Meidän kolmen hengen eläintarha/liskotalo/akvaario/yms boikottimme tuskin hehkauttaa näiden toimintaa mitenkään. En kuitenkaan usko, että me olemme ainoita jotka ajattelemme näin. Emme ole ainoita, joille eläintarhoissa käynti aiheuttaa pahan mielen. Häpeän. Iloinen olen kuitenkin siitä, että meidän lapsemme näkevät ja ymmärtävät tulevaisuudessa paremmin miten eläimiä tulee kohdella. Toivottavasti suunta muuttuu kokoajan parempaan päin.

Mitä te ajattelette?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

 

Minulla ei ole ehkä mikään ihan tavallisin ammatti ja monet aina ihmettevätkin, että mistä ne bloggaajan tulot sitten tulevat. Yhteistyössä UKKO.fi kanssa ajattelinkin nyt vähän avata tätä sekä muutenkin kertoa vähän omasta tavastani työskennellä.

Nelisen vuotta sitten tilasin ensimmäisen freelancer-verokorttini ja aikalailla tasan kolme vuotta sitten ryhdyin täysipäiväiseksi freelanceriksi ja kevytyrittäjäksi. Oman toiminimen perustaminen kävi silloin mielessä, mutta tutkittuani asiaa päädyin turvallisempaan ratkaisuun. En kokenut vielä silloin olevani valmis ottamaan niin paljoa vastuuta, mitä yrittäjänä toimiminen vaatii. Enkä rehellisesti sanottuna ole siihen valmis vieläkään. Paperihommat eivät vain ole minun juttuni.

Kevytyrittäjänä voin taas joko laskuttaa yrityksestä riippuen palkkioni freelancer-verokortilla tai laskutuspalvelun kautta. Minä siis toimin varsin itsenäisesti, päätän mitä töitä, keiden kanssa ja milloin teen. Eli toimin kuten yrittäjä. Mutta ilman yrittäjän byrokratiaa ja paperitöitä. Laskutuspalvelu hoitaa laskujen lähettämisen, rahaliikenteen, tarvittaessa rahojen perinnän sekä tilittää palkkaan liittyvät kulut ja maksut vakuutusyhtiöille ja verottajalle. Aika kätevää sanoisin. 

Itseäni yrittäjänä pelottaa eniten se, että mokaan jotain. Unohdan vaikka ilmoittaa jotain tärkeää tai en tiedä jostain ja joudun maksamaan kauheita korvauksia ja korkoja. Aikoinaan kokopäiväiseksi bloggaajaksi ryhtyminen oli myös melkoinen hyppy tuntemattomaan. En voinut varmaksi sanoa riittäisivätkö työt ja pystyisinkö elättämään itseni ja perheeni. Yrittäjänä myös erilaisten tukien, kuten työttömyyskorvauksen, saaminen ei olisi välttämättä onnistunut jos sellaisiin olisikin pitänyt turvautua. Kevytyrittäjyys on itselleni siis helppouden lisäksi myös turvallinen vaihtoehto.

Niin, mistä ne tuloni sitten tulevat? Itseasiassa kuukausipalkkioni koostuu välillä hyvinkin monesta eri osasesta. Pääosin kuitenkin kiinteästä kuukausikorvauksesta joka lasketaan blogin kävijöiden mukaan sekä näistä erilaisista sisältöyhteistöistä. Lisäksi laskutettavaa saattaa tulla yhteistyössä toteutetuista instagramkuvista tai esimerkiksi  tuotekuvista, joita välillä myyn yrityksille. Silloin tällöin saatan olla vaikka mallina kuvauksissa, asiantuntijana konsultoimassa, messuilla promoamassa tai valokuvaamassa häitä. Lisäksi nyt tomittajaopiskeluiden ohessa myyn silloin tällöin juttujani eri lehtiin.

Eli sen lisäksi, että harvoin yksikään työpäiväni on samanlainen, myöskään palkkakuittini näyttävät harvoin samalta. Tulot vaihtelevat ja koostuvat monesta palasesta sekä tulevat välillä useammastakin paikasta. Kuitenkaan joka kuukausi minun ei tarvitse laskuttaa, joten yrityksen perustaminen ei vieläkään tunnu ajankohtaiselta.

UKKO.fi on laskutuspalvelu jota itse olen käyttänyt. Se toimii hyvin simppelisti. Ensimmäisen kerran sivulle rekisteröidytään sekä lisätään verokortti. Laskuja alkaa lähettelemään heti. Niitä voi lähettää palvelun kautta sähköisesti tai paperin muodossa. Niihin saa valittua kaikki alveista eräpäivään. Kun yritys on maksanut laskun, siityy raha omalle tilille välittömästi. Jos yritys ei jostain syystä maksa laskua, hoitaa UKKO.fi myös mahdollisen perinnän.

Kannattaa käydä tutustumassa palveluun jos yhtään tämän kaltainen kevytyrittäjyys voisi olla oma juttu, vaikka päätyön, vanhempainvapaan tai opiskeluiden ohella. Ja saa myös kysellä aiheesta, vastailen mielelläni mieltä askarruttaviin kysymyksiin liittyen bloggaamiseen ja freelancerina toimimiseen!

Indiedays & Blogirinki yhteistyössä UKKO.fi

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Menin tuossa yksi päivä katselemaan Aarrekidin uutta mallistoa heidän nettikauppaansa. Meni yllättävän kauan, kun, jotenkin tutun oloisia, kuvia katsellessani tajusin niissä olevan omat lapseni! Hahaha, hups.

Näiden kuvaukset olivat muistaakseni viime keväänä, joten onhan niistä jo aikaa. Nämä ovat aina kivoja muistoja itselle, mutta varmaan myös pojille. On myös mielenkiintoista itse seurata vierestä, miten he suhtautuvat tuntemattomaan kuvaajaan ja ympärillä hääräävään stailaajaan. Kuvat on muuten ottanut ihana Sergei Pavlov ja stailannut Anna Pirkola.

Aarrekidin syksyn kuosit on suunnitellut myös aina niin ihana Pia Keto. Tuo Garden-kuosi onkin ehkä monelle tuttu muutaman vuoden takaa. Paljon pidettyä printtiä kuulemma toivottiin lisää ja nyt siitä tuli tuo uusi väri. Snakes on taas ihan uusi, kivan leikkisä raitakuosi. Ja oma henkilökohtainen suosikkini. Olettekin ehkä jo bongailleet sitä aiemmista kuvistani?

Pojat ovat olleet perjantaista saakka isällään ja tässä olisi vielä muutama päivä ennen kun minun viikkoni taas alkaa. Pitkästä aikaa on ollut heitä ihan järkyttävä ikävä. Siis sellainen ettei oikein pysty keskittymään mihinkään ja mahasta ottaa. Tämä syksy on ollut niin kamalan kiireinen, että sellaista yhteistä laatu-aikaa on ollut ihan liian vähän. Nyt sitten kotona ollessa katselen vähän väliä vain heidän kuviaan ja hakailen heitä takaisin. Täytyy toivoa ettei koulusta tule hirveästi tehtäviä taas viikonlopuksi, olisimme nimittäin kaikki sellaisen täysin kiireettömän yhdessäolon tarpeessa.

Ja hei, koska uskon että moni teistä on ihastunut noihin Aarrekidin uutuuksiin yhtä paljon kun minä, sain teille alennuskoodin! Koodilla MINTTU20 saatte -20% koko valikoimasta su 13.11. saakka! 🙂 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen tuijottanut tätä tyhjää sivua aamusta saakka, mutta en tiedä mitä kirjoittaisin. Olen edelleen yhtä sanaton kun olin lauantai-iltana. Seisoin jähmettyneenä lavalla, ihmisten taputtaessa ja salamavalojen räiskyessä. ”Miltä nyt tuntuu?” juontaja kysyi. Jännitti niin paljon etten muista yhtään mitä vastasin.

Kun aamun pikkutunteina palasimme juhlista, olin varma että heräisin aamulla ja olisin vain kuvitellut kaiken. Otin palkintotaulun varmuudeksi viereeni sänkyyn. Miksi sitä onkaan niin vaikea ottaa kunniaa ja kehuja vastaan?

Minut valittiin nimittäin Inspiration Blog Awardseissa vuoden inspiroivimmaksi Lifie vaikuttajaksi. Siis minut. Minttu Mäntysalon. Minut, joka vaan kerran alkoi kirjoittelemaan blogia ilman mitään tietämystä niistä, kiinnostui vähän myös valokuvaamisesta, alkoi latailemaan instaan kuvia ja höpöttelemään snäppiin.

On hienoa että ihan olemalla oma itseni ihmiset ovat kiinnostuneita ajatuksistani. On hullua että tekemisilläni ja sanomisillani voin myös vaikuttaa muihin ihmisiin. Ja sitä minä kuulemma nykyään olen, en enää vain bloggaaja, vaan vaikuttaja.

Tämä on ihan mieletön kunnia. Ammattimainen raati valitsi juuri minut satojen joukosta. Siis edelleen, MINUT? On niin hienoa että sydämellä tekemistä arvostetaan. Arvostetaan tietynlaista erilaisuutta, aitoutta, epätäydellisyyttä.

Tunnustus ei olisi voinut myöskään sattua yhtään parempaan ajankohtaan. Tämä auttaa taas jaksamaan paremmin uuden, ajoittain melko raskaan, arjen kynnyksellä. Opiskelut, lasten kasvaminen ja sen myötä muuttunut vanhemmuus sekä henkilökohtaiset ihmissuhdekiemurat ovat vieneet aikaa blogilta. Olen tuntenut siitä kovia omantunnontuskia.

Onneksi minulla kuitenkin on tämä blogi ja onneksi voin jakaa tänne myös niitä raskaampia hetkiä. Vertaistuki on parasta, joten inspiroidaan jatkossakin toisiamme, eikö vaan?

Olen todella todella otettu tästä palkinnosta. Vaikka omaan mielestäni melko hyvän itsetunnon, saa tällainen huomio olon todella nöyräksi. Olen ylpeä itsestäni, mutta samalla mietin, että onkohan tässä nyt kuitenkin käynyt joku virhe 😀

Joten, miltä minusta nyt tuntuu? Ihanalta, kamalalta, hienolta, hämmentyneeltä, kiitolliselta, vaivaantuneelta, onnelliselta, häkeltyneeltä, hassulta, kivalta, mahtavalta, parhaalta, upealta, mainiolta, fantastiselta, erinomaiselta, verrattomalta, loistavalta, sikasiistiltä. Ihan siltä samalta Mintulta kun aina.

KIITOS ♡

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.