POLKKA

1/04/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Ai vitsit. Tiedättekö sen ihanan tunteen kampaajan jälkeen? Kun hiuksista on napsaistu useampi sentti, ne on värjätty ja tehty hoitoja, päänahkaa rapsuteltu ja hierottu ja lopulta jokainen suortuva muotoiltu herkullisen tuoksuvilla aineilla. Sormet hakeutuvat kokoajan haromaan ja tunnustelemaan pehmeää tukkaa ja päätä tekisi mieli vain heilutella puolelta toiselle.

Kävin eilen äitini luona, Katjamariateamissa, pätkäisemässä itselleni lyhyen polkan. Tai itseasiassa olin jo edellisenä viikonloppuna vähän itse pätkinyt sitä, mutta tiedätte varmasti myös millaisia tuloksia kotiparturoinnilla yleensä saa aikaan… Hiukset tasoitettiin ja niitä lyhennettiin pikkuisen lisää. Juurikasvu värjättiin piiloon ja latvoihin laitettiin vähän kuparia kiiltoa antamaan. Se näkyy kivasti auringossa.

Sanon aina kaikille, että on kyllä niin ihanaa kun oma äiti on kampaaja. Olen koko elämäni aikana käynyt pakon edessä ehkä kolme tai neljä kertaa jossain muualla laittamassa hiukseni. Eivät nekään mitään ihan totaalisen epäonnistuneita kertoja ole olleet, mutta kyllä sillä on vain todella suuri merkitys kun kampaaja tietää tyylisi ja vastavuoroisesti luotat täysin hänen ammattitaitoonsa. On ihana istua kampaamon tuoliin osaamatta oikein tarkkaan sanoa mitä haluaa ja parin tunnin päästä ihailla täydellistä lopputulosta.

Jos muistatte, tuskailin alkuvuodesta hiusteni kanssa. Halusin jotain muutosta, mutten oikein tiennyt mitä. Suunnittelin kaikkea liian monimutkaista, kunnes lopulta oivalsin että se mitä juuri nyt kaipasin, olikin jotain ihan päinvastaista. Ei pitkiä kiharoita tai monimutkaisia ja megatrendikkkäitä värjäyksiä. Lyhyt polkka on just hyvä. Ainakin nyt toistaiseksi.

Kuvat Tommi Mäntysalo

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LÄHETTILÄÄNÄ TÄSSÄ

9/02/2016

rajala minttu 2rajala minttu 1rajala minttu 3rajala minttu 4

On jännä, miten sitä vaan vuodesta toiseen löytää itsensä aina välillä ihan kummallisista tilanteista. Sellaisista joihin ihan itse on itsensä saanut ja joka kertaa sitä ihmettelee, että mihin mä taaaas olen oikein ryhtynyt. Joka kerta sitä lupaa itselleen, ettei enää saata itseään sellaisiin tilanteisiin. Siis missä kädet tärisevät, sydän hakkaa ja tekisi vain mieli ottaa jalat alle. Paitsi että sitten tulee taas se uusi kerta. Kuten esimerkiksi muutama viikko sitten. Parastahan näissä kuitenkin on se, että kun pahimman jännityksen yli kun pääsee, sitä tajuaakin että hei tämähän oli aika mahtava juttu.

Rajala haki alkutalvesta erilaisia osallistuja uuteen valokuvakisaansa. Hakijoilta odotettiin sosiaalisuutta sekä persoonallista otetta omaan tekemiseen. Ja se oma tekeminen sai sitten olla jotakin sisällöntuottamiseen, valokuvaukseen tai vaikkapa videoiden tekemiseen liittyvää. Hakijoista koottaisiin kuuden hengen tiimi, jotka saisivat personoidun kuvauskaluston ja vuoden mittaan erilaisia tehtäviä. Yhdestä näistä vaittaisiin sitten ihka ensimmäinen Rajala Ambassador. Kilpailun tavoitteena on nostaa luovien sisältöjen arvoa ja kiriä niitä uudelle tasolle. Yksi Ambassadorin tärkeimmistä tavoitteista on innostaa suurta yleisöä valokuvaamaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Kisa kuulosti niin hauskalta ja mielenkiintoiselta, että päätinpä sitten hakea mukaan. Puoli tuntia ennen haun päättymistä kuvasin läppärillä hyvin yksinkertaisen videon itsestäni ja liitin hakemuksen mukaan. Olin jo ehtinyt unohtamaan koko kisan, kunnes eräs aurinkoinen päivä vähän ennen joulua puhelimeni soi. Jouduin vielä tiukkaan haastatteluun puhelimitse (joka oli pikkasen noloa, sillä koko ratikka kuuli myös tämän puhelun), mutta muutaman päivän jälkeen sain sitten kuulla että pääsin mukaan! Siitä saakka onkin pitänyt sitten vain odotella, kunnes muutama viikko sitten osallistujat julkistettiin.

Ja se oli se apua, mihin mä taas olen ryhtynyt-hetki, josta alussa puhuin. Sydän kurkussa pamppaillen kävelin Rajalan Pro Shopiin tapamaan muita kisaajia sekä porukkaa Rajalalalta, kisaa markkinoivaa tahoa, lehdistöä, kouluttajia, yhteistyökumppaneiden edustajia ja ties ketä muita. Onneksi syke pian tasoittui ja kaikkien muodollisuuksien jälkeen pääsimme nopeasti itse asiaan.

Kaikki me kisaajat saimme testiin uudet Panasonicin LUMIX G kamerat sekä pikaisen opastusen niiden käyttöön. Tämän jälkeen meistä otettiin studiokuvat nettisivulle, jonka jälkeen pääsimmekin ensimmäiseen haasteeseemme. Eli kuvaamaan! Kaikki kisakuvat tulevat muuten aina tuonne Lähettiläät-sivulle, josta yleisökin pääsee niitä sitten äänestämään. Jokainen meistä kisaajista on tosi erilainen, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä että mitä kaikkea tästä oikein tulee. Enkä malta odottaa uusia tehtäviäkään! Uutta kameraa en ole ihan hirveästi ehtinyt vielä testailemaan, mutta on blogin viime kuvat ainakin otettu sillä. Eli toimii se ainakin! Meitä on pidetty vielä vähän jännityksessä, mutta sen verran olen saanut urkittua että ainakin yksiin levyjulkkareihin keikalle mennään kuvaamaan, lisäksi tulossa on myös villieläinsafaria pohjoisessa sekä joku pikkasen pidempikin reissu kulttuuriin pariin. Niin kivaa! Ja jännää! Onneksi mä taas kerran sain itseni ryhtymään tällaiseen seikkailuun!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VUOSI TÄÄLLÄ

28/08/2015

mami-go-go-eevil-stöömani-go-go-minttu-ja-pojatmani-go-go-pinkki-minttuminttu-mani-go-go-kaapo-elvis

Facebook muistutteli aamulla että näiden kuvien ottamisesta on tänään tasan vuosi. Kuvat on ottanut exäni, vanhalla pihallamme ja ne on otettu ensimmäistä Indiedays-postaustani varten. Olen siis kirjoittanut täällä jo vuoden! Siirtyminen blogini kanssa Indiedaysille kuuluu ehdottomasti merkittävimpiin asioihin, mitä urallani on tapahtunut. Muistan edelleen sen hetken ja fiiliksen, kun minuun täältä ensimmäisen kerran otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut alkamaan kirjoittamaan täällä.

Olin isäni luona Espanjassa, kun kesken päivän vain satuin vilkaisemaan sähköpostejani. Seuraavaksi kävinkin jo puhelinnneuvoteluja ja kävin läpi sopimuksia. Oli tosi vaikea olla hiiskumatta asiasta kenellekkään, olin samalla hurjan innostunut ja samalla jännitti ajatus siirtymisestä ihan megasuosittujen ja suurten blogien joukkoon. Olin tietysti myös hurjan otettu. Suomen suosituin blogiportaali haluaisi juuri minut.

Reilu vuosi sitten kesällä tiedossa oli jo, että siirtyisin tulevana syksynä blogini kanssa muualle kirjoittamaan. Kävin neuvotteluja muutaman lehtitalon kanssa ja itseasiassa kaiken piti jo olla selvää. Kunnes sain sen mailin. Tiesin heti että Indiedays on juttuni. Kaikkien muiden tahojen kanssa minulla oli epäilykseni, sopisinko sinne, onko tämä oikeasti minun juttuni, leimaituisinko liikkaa vain yhteen genreen? Mutta Indiedaysin kanssa ei. Sillä hetkellä tiesin että epäilykseni muiden tahojen kanssa eivät olleet turhia, pitäisi aina luottaa omaan intuitioon.

Viime vuoden keväällä punnitsin myös mahdollisuutta ryhtyä itsenäiseksi bloggaajaksi. Se tuntui yleistyvän paljon silloin, ja moni tuttu tekikin niin. Itse tunsin kuitenkin etten pystyisi yksin siihen kaikkeen. Domainien hankkimiseen, sivujen tekemiseen, mainosten myyntiin ja tietysti sitten vielä siihen itse blogin päivittämiseen… Vuorokauden tunnit eivät millään olisi edes riittänyt kaikkeen. Ainakaan jos olisin halunnut säilyttää saman tulotasoni. Tämä blogi kun tosiaan on päätoiminen työni. Bloggaaminen on myös melko yksinäistä homaa. Sitä useinmiten istuu yksin kotona koneen äärellä ja ihmiskontaktit tapahtuvat pääsosin virtuaalisesti. Joten on kiva tietää että taustalla on joukko ihmisiä, joihin tarvittaessa turvata. Ja useinmalle ihmiselle on tärkeä kuulua johonkin joukkoon, niin minunkin. Meillä kaikilla Indiedays-bloggajilla on tosi hyvä yhteishenki, vaikka kaikkien kanssa emme olekkaan ikinä livenä tavattukkaan.

Yhteisöllisyyden lisäksi portaalibloggaaminen tosiaan turvaa elannon. Kuukausipalkan lisäksi tienestejä kertyy yhteistöistä. Näiden sopiminen voi joskus kestää kauan, sähköposteja lähetellään kymmenittäin ennen kun saadaan kaikki asiat sovittua, lisäksi niihin saattaa liittyä vaikkapa bannereiden tekoa. Arvostan todella sitä että suurimmaksi osaksi joku tekee tämän kaiken puolestani. Silloin minä voin keskittyä vain tähän tärkeimpään ja rakkaimpaan, eli bloggaamiseen. Indiedays tarjoaa mukavasti hyvin erilaisia yhteistöistä erilaisten kumppanien kanssa, niistä voi sitten valita itselleen luontevimmat ja kiinnostavat jutut – jos haluaa.

Vaikka minulla olikin ongelmani edellisen portaalin kanssa, näen silti portaalissa bloggaamisen ehdottomasti hyväksi jutuksi. Etenkin kun tätä saa tehdä näin hyvien tyyppien kanssa, taustalla on hyvin ammattitaitoinen porukkaa. Portaalia on pyäritetty ennen kun minä edes tiesin mitä blogit ovat. Vaikka tämä on portaalille bisnestä, ei kukaan ikinä missään vaiheessa unohda että me bloggaajat kuitenkin teemme tätä hommaa sydämmellä ja että tämä on tapamme ilmaista ja toteuttaa itseämme omilla tavoillamme. Meillä on kaikilla täysi vapaus tehdä sitä ihan omaa juttuamme, vaikka portaalin alla bloggaammekin. Ja se on varmasti yksi Indiedaysin suuren suosion salaisuuksista.

Vuosi täällä on mennyt tosi nopeasti. En olisi koko asiaa edes tajunnut ilman fecebookin muistutusta. Vuoden aikana olen varmasti kehittynyt jonkin verran kirjoittajana – vaikka kirjoitusvirheitä vilisee edelleen, sori niistä! Itse blogi on varmasti myös kehittynyt siinä samassa kun minäkin. Mitä enemmän kirjoitan, sitä tärkeämmäksi tämä kokoajan muuttuu. Viimeisten vuosien aikana olen antanut itsestäni tänne enemmän kun ikinä. Kirjoittaminen on avannut omiakin silmiä siitä kuka ja millainen olen. Tämä ei tosiaan ole enää vain sitä alkuaikojen perhe-hömppää lastenvaatteista ja puuron syönnistä, vaan paikka jossa todella avaan sisintäni ja pohdin välillä tosi henkilökohtaisiakin asioita teidän kanssa.

On myös paljon asioita mitä en edelleenkään osaa. Ja ehken ikinä opikkaan. Kirjoitan mitä mieleen tulee, en osaa ajatella että mitkä aiheet toisivat lisää kävijöitä tai että jossain jutussa olisi nyt aihetta suureksi skandaaliksi. En yli neljän ja puolen vuoden bloggaamisen jälkeen tajua edelleenkään mitään mistään hakukoneoptimoinnista tai siitä miten voisin kasvattaa lukijamäärääriäni. Viikoittain hämmmäsyn siitä, että jotkut ihan tajunnan virtana kirjoittamani jutut päätyvätkin tosi suosituiksi ja taas postaukset joita olen suunnitellut ja tehnyt pitkään eivät aiheuttakaan teissä juuri minkäänlaisia reaktioita. Välillä tulee myös kausia kun en keksi tai ei huvita kirjoittaa mitään. Tämän vuoden aikana olen myös kokenut paineita. Paineita siitä olenko tarpeeksi hyvä tai suosittu näiden kaikkien muiden blogien keskelle. Aiemmassa portaalissa kun olin yksi isoimpia, täällä nyt lähes päinvastoin. Näitä paineita onneksi helpottaa esimerkiksi toimistusjohtajalta sunnuntai-iltana tuleva viesti: Huikean hieno toi sun viimeisin postaus! Blogikirjoittamista parhaimmillaan, onnittelut 🙂 !

Bloggaamisen lisäksi tämä vuosi on muidenkin töiden osalta ollut merkittävä. Blogin ansioista olen saanut hyvin mielenkiintoisia työtarjouksia. Olen ollut usempaan kertaan mallina, olen ollut emännöimässä tapahtumia, lapsetkin ovat saaneet malli -ja mainoskeikkoja, olen päässyt suunnitelemaan vaatteita kahdelle eri taholle ja mikä tärkeintä – tutustunut taas roppakaupalla uusiin mahtaviin ja lahjakkaisiin ihmisiin. Kirjaakin aloin kirjoittamaan – se tosin edistyy hyvin hitaasti, mutta varmasti. En kovin usein uskalla tätä edes itsekseni miettiä, (sillä tidättehän, se kellä onni sen kätkeköön) mutta vaikka vuoteen on hyvien asioiden lisäksi mahtunut myös paljon vastoinkäymisiä ja raskaita asioita, elän juuri nyt unelmaani. Saan tehdä sitä mitä rakastan. Kiitos kun olette mukana <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.


FESTARIMEKKO

24/07/2015

1asossqubadress51asossqubadress41asossqubadress21asossqubadress31asossqubadress6

Auto starttaa ihan kohta ja matkaa Turkuun H2Ö festareille. Olenkin tässä koko aamun tuskaillut, että mitä ihmettä sitä pakkaisi mukaan. Luvattu on niin sadetta kun aurinkoa ja lämpöäkin, eikä yhtään helpota että joku kiva festariasu pitäisi kehitellä siis kahdeksi päiväksi. Olen tosi fiilikseen mukaan pukeutuja, ja siksi on tosi vaikea aina lähteä jonnekkin reissuun, koska haluaisin ihan varmuuden vuoksi pakata mukaan puolet omaisuudestani. Nyt täytyy vielä mietti’ vaatteet sen mukaan että pieni sade ei haittaa, aurinkoisella säällä ei läkähdy ja eikä illan viiletessä sitten jäädy.

Onneksi sentään mennä autolla, joten kassiin viitsii heittää pari ylimääräistä varmuuden vuoksi-b-vaatetta. Yksi näistä vaatteista on yhdet festarit nähnyt Asoksen Squba mekko*. Hurahdin viime vuonna täysin noihin nostalgisiin squba-kankaisiin vaatteisiin. Juuri viimeksi tänään ostin alesta samaista kangasta olevan hupparin. Tulee vaan niin ylä-aste mieleen!

Tykkään tuosta Asoksen mekosta, sillä se on melko simppeli ja malliltaan aika klassinen. Materiaali tuo siihen kuitenkin särmää, ja etenkin tennareihin ja lippikseen yhdistettynä tulee mieleen kaikkea muuta kun ihan kiva sunnuntailounaalle sopiva mekko. Vai mitä tykkäätte? Mekko näytti olevan alessa normikoissa täällä* ja pikkukoissa se löytyy täältä*.

Mitäs muuta sinne festareille kannattaakaan pakata mukaan? Vessapaperia laukun pohjalle ainakin ja hmmm, no kai sillä jo aika pitkälle pärjää! 😀

*Sisältää mainoslinkin!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VÄHÄN KUJALLA

26/04/2015

kujalla minttu mami go go 9kujalla minttu mami go go 5kujalla minttu mami go go 1kujalla minttu mami go go 7kujalla minttu mami go go 2kujalla minttu mami go go 8kujalla minttu mami go go 10kujalla minttu mami go go 6kujalla minttu mami go go 3

Sain hetki sitten kuulla saaneeni ihan hurjan määrän ääniä Indiedays Blog Awards äänestyksessä. Lumoavimpien kuvien kategoriasta napsahti toinen sija. Olen hurjan iloinen ja ennenkaikkea kiitollinen. Vau. Kiitos.

Samaan tapaan vähän hoomoilasina ollaan nyt pyöritty Funegirolan katuja täällä muutaman päivän. En ole tehnyt ainuttakaan tarkkaa suunnitelmaa päiviemme varuille. Fiiliksen mukaan joko uima-allasta, rantaa, leikkipuistoa tai shoppailua. Tästä pääsee tosi kätevästi ja nopeasti Malagan keskustaan, pari museota kiinnostaa, samoin kun päiväretki Marokkoon. Saas nähdä mitä keksitään!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.