Se on varmaan joku nuorimman lapsen syndrooma, että sitä kuopusta pitää aina ihan vauvana. Elvis täyttää tänä vuonna seitsemän ja menee syksyllä kouluun ja silti hän on perheemme vauva. Se että hän on hurjan taitava ja itsenäinen, heittää ihan hulvatonta läppää ja haluaa jäädä kauppareissun ajaksi yksin kotiin, ei vaan vie sitä tunnetta itseltäni pois. Yllätyn joka kerta kun nostan hänet syliini siitä, miten iso hän jo onkin. Silti sisimpäni ei jotenkin sisäistä sitä, ettei hän ole enää se pienen pieni pötkylä joka makoili olkkarin lattialla taljalla ja opetteli kääntymään.

Luulen että tämä kaikki muuttuu kun uusi vauva syntyy. Että molemmat lapset venähtävät yhdessä yössä ja alkavat näyttämään silmissäni oikeasti sen ikäisiltä kun ovat. Ehkä uskon vihdoin sen, etten noin vain jaksa nostaa heitä syliini, ja että tottatosissaan heillä on myös ihan oma elämänsä, omat juttunsa eivätkä he enää elä täysin symbioosissa kanssani. Kaapon kohdalla tämän jo osittain ymmärränkin, mutta edelleen minun on vaikea käsittää että Erkki-vauva viettää nyt viimeisiä kuukausiaan esikoulussa.

Tuleva koulun aloitus tuntuu minusta ihan hirveän haikealta. Tuntuu vaikealta niinsanotusti päästää lapsi pesästä. Kun ei tiedä mitä hän tarkalleen päivisin puuhaa ja miten hänelle siellä koulussa ja välitunneilla menee. Eskarista koulumaailmaan hyppääminen on oikeasti tosi iso harppaus, kaikki muuttuu.

Molemmat pojat ovat olleet samassa eskarissa, jota ei siis järjestetty samassa päiväkodissa missä he olivat olleet aikaisemmin, vaan he vaihtoivat esikoulun alkaessa paikkaa. En tiennyt että joku niin ihana paikka voi edes olla olemassa. Se postitiivisuuden, aidon kiinnostuksen ja työstään tykkäämisen määrä aluksi ihan ällistytti. Edelleen joka päivä minusta tuntuu että HALUAN viedä lapseni siihen ympäristöön, että se tekee hänelle aidosti hyvää niin monella eri tavalla.

Missään muualla en ole kokenut samaa, ja ehkä sekin tuo tähän oman haikeutensa. Kun koulu alkaa tämäkin loppuu. Koulu ei tunnu minusta samalla tavalla turvalliselta ympäristöltä. Lapsia ei voida valvoa ja huomioida siellä samalla tavalla. Koulu toki opettaa omalla tavallaan, ja ehkä se olen vain minä josta tämä tuntuu näin vaikelta. Eiväthän lapset voi ikuisesti elää pumpulissa, vaikka tahtoisinkin. On kuitenkin suuri onni, että lapsemme ovat saaneet viettää yhden tärkeimmistä vuosistaan noin ihanassa ympäristössä mitä eskari on heille antanut.

Tai siis mitä sen henkilökunta on antanut. Heistähän tämä kaikki on kiinni. Olen jopa aika vihaisena lukenut viime päivien uutisia lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien palkkauksesta. Tuosta työstä mitä he tekevät pitäisi maksaa vähintään tuplamäärä. Tässä sitä todellaan punnitaan todellinen kutsumus ja kiinnostus lapsia ja heidän laadukasta varhaiskasvatustaan kohtaan.

Tänä aamuna Erkki-eskarilainen lähti esikouluun yhtä iloisena kun joka ikinen aamu. Siellä häntä odotti ovella tuttu hymyileväinen aikuinen, hyvän huomenen toivotus sekä halaus. Osa kavereista oli jo paikalla, osa vielä aamupalapöydässä ja osa tuli eteiseen moikkaamaan. Tavaroiden naulakkoon ripustamisen jälkeen hän juoksi, kuten joka muukin aamu, pesemään kätensä jolloin minun tehtävänäni on odottaa vielä ulko-ovella ja vasta käsienpesun jälkeen sanotaan heipat. tai siis moikka, noin kymmenen kertaa.

Kun iltapäivällä menen hakemaan hänet, saan yleensä käsiini nipun sinä päivänä tehtyjä piirroksia ja sarjakuvia, yksityiskohtaisen selvityksen jostain hauskasta leikistä ja siitä, miten hyvää kastiketta ja salaattia tänään oli lounaalla. Yleensä hän on hyvällä tuulella, mutta toisinaan harmittaa jos olen tullut hakemaan liian aikaisin. Sitten taas halitaan ja toivotetaan heipat ja huomiset. Vitsit meille tulee ikävä tuota paikkaa.

Kun sain lapsia huomasin että minulla on heikkous – lastenkirjoihin! Monet niistä ovat kiinnostavia jopa aikuselle ja kuvitukset vielä sitäkin hienompia. Tykkään lukea lapsilleni paljon, mutta silloin kirjan on oltava oikeasti hyvin kirjoitettu. Kirjat ovat mielestäni myös kiva sistustuselementti lastenhuoneessa, niinpä niitä on tässä vuosien varrella kerääntynyt meille varsinkin kirppiksiltä aikamoiset pinot.

Kirjainnostukseni on myös tarttunut lapsiin, jo ennen kun he osasivat itse lukea. Nyt Elviksin oppi hiljattain lukemaan ja kirjojen lisäksi he ovat kovin innostuneita myös sarjakuvista. Lisäksi kirjastoon pitäisi päästä myös usein, koska eihän meillä satu justiinsa olemaan sitä suomen historista kertovaa kirjaa, joka sillä hetkellä kiinnostaisi ihan hirveästi. Koulun ja eskarin kanssa pojat pääsvätkin lähes joka viikko lainailemaan myös siltä kirjoja.

Tästä syystä kirjoja on siis paljon! Vanhassa kodissamme meillä oli ihan hauskan näköinen, mutta ei niin käytännöllinen ratkaisu kirjojen säilytykseen. Ne olivat nimittäin kahdessa pinossa piippuhormien syvennyksessä. Tällöin niitä ihan alimmaisia kirjoja oli tosi hankala ottaa ja siksi niistä moni jäikin lukematta.

Nyt muuton yhteydessä karsin yli puolet kirjoista pois jolloin jokosta paljastui paljon sellaisia kirjoija, noidenka olemassaolon olon olin jo melkein unohtanut. Yksi niistä kirjoista on tämä Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama Pikkurillin Käsikirja.

Tämä hauska lasten tietokirja kertoo kaiken oleellisen lapsista. Miten ne syntyvät, kasvavat ja kehuttyvät. Millaista lasten elämä on ollut aikoja sitten ja miten maailman lapset eroavat toisistaan vaikkapa aamupalamieltymysten mukaan.

Kirja tukee hienosti sitä, mitä minäkin olen kasvatuksessa omien lasten kanssa pyrkinyt tekemään – eli kertomaan asiat niinkuin ne ovat. Lapsen ikätasoon suhteutettuna toki. Meillä on, joskus ehkä vähän kiusallisiin, ”mistä vauvat tulevat?”-tyyppisiin kysymyksiin vastattu aina rehellisesti. Emme ole satuilleet haikaroista tai muista, vaan perhmeän laskun kautta selvitetty asiaa aina vähän tarkemmin lasten kasvaessa. Myös tässä kirjassa asiat kerrotaan ihanan rehellisesti, selkeästi ja yksinkertaisesti. Mutta niin, ettei se ole järkytys lapselle.

Etenkin juuri tuo vauvan kehitys soluista alkioksi ja sikiöksi, vauvan aika vatsassa ja syntymä sekä sen jälkeinen pikkuvauva-aika on meidän perheessämme hyvin ajankohtaisia asioita. Pojista on ollut tosi mielenkiintoista katsoa kuvien kautta mitä on jo tapahtunut ja mitä on vielä tulossa. Ja samaan aikaan ”muistella” omaa aikaansa vastassa ja vauvana.

Yhteisten lukuhetkien lisäksi tämä kirja antaakin myös paljon aiheita yhteiseen pohdiskeluun ja menneiden muisteluun. Iloisten kuvitusten avulla lasten on lisäksi helpompi käsittä ehkä vähän oudolta tai jopa pelottavilta tuntuvia asioita turvallisesti ja hauskalla tavalla. Ainoastan kutituksessa minua jäi vähän kaivelemaan, että miksi tässä ei ole ruskeita lapsia, vaan tummat hahmot on piirretty sinisiksi. Se on hölmö juttu muuten ihanasti kuvitetuun ja värikkääseen kirjassa. Mutta muuten, kaikinpuolin ihan tosi ihana kirja, suosittelen kaikille!

Nyt seuraa tärkeä tiedote. Nimittäin selvisimme tänään hengissä, täysjärkisinä ja jopa erittäin hyväntuulisina, vaikka lapsi sai tällä kertaa valita itse teeman syntymäpäiväjuhliinsa. Maailmanloppua ei tullut vaikka lautasissa, serveteissä, paperipilleissä, tarjoiluastioissa, pompomeissa ja kakussa ei toistunutkaan likuvärimäisesti toisiinsa sointuvat pastelliset sävyt. Ei ollut väriteemaa, kultareunuksia, hapsuja, tupsuja tai mitään muutakaan blogiuskottavaa krääsää. Ei edes niitä paperipillejä ja servetitkin unohtuivat. Sensijaan meillä oli nauravia nakkeja, lohkoperunoita ja lapsen mielestä maailman hienoimpia (ihan järkyttävän hirveitä) oransseja kurpitsalautasia.

Meillä on nyt tokaa vuotta putkeen tehty niin, että Kaapo pitää kaverisynttärinsä isänsä luona ja minä sitten puolestani järkkään Elviksen synttärit. Lasten oikeina synttäripäivinä käydään perinteisesti lelukaupassa, josta lapsi saa valita mieleisensä lahjan, ja sen jälkeen käydään kakulla kahvilassa tai ostetaan pieni kakku kotiin. Muille sukulaisille ei olla myöskään sen kummemmin järjestetty erikseen mitään, vaan ollaan jotenkin pienesti juhlistettu synttäreitä sitten kun ollaan nähty.

Mielestäni tapa on tosi hyvä meille. Kaikki ovat tyytyväisiä, lapset tykkäävät tästä perinteestä eikä oma stressimittari ei pääse kohoamaan liian korkealle. Kun sukulaisia on paljon ja he asuvat ympäriinsä, jonka lisäksi on uusia sukuja ja perheitä ja puolisoita ja puolison sukuja, niin tällainen kasuaali järjestelty toimii parhaiten.

Jatkossa aion jatkaa samaa linjaa, jossa vapautan lapset krääsäkauppaan ja annan heidän valita juuri ne hirveimmät teema-asiat, jotka tuntuvat merkitsevän heille hyvin paljon enemmän kun itselleni täydellisesti kakkukynttilöihin sointuvat muffinssivuoat.

ps. Instagramista löytyy videomateriaalia juhlavalmisteluista ja vähän muustakin

Kaupallinen yhteistyö – Reima

Me olemme siinä mielessä aktiivinen perhe että liikumme lähes kaikkialle kävellen tai pyörällä. Kaapon jalkapalloa lukuunottamatta meillä ei kuitenkaan ole säännöllisiä liikunnallisia harrastuksia, mutta hyötyliikuntaa sitäkin enemmän.

Uusien suositusten mukaan lasten tulisi liikkua päivässä reippaasti vähintään kaksi tuntia, ja sen lisäksi päivässä tulisi olla vielä muuta aktiivista toimintaa. Pojat saivat Reimalta alkuvuodesta käyttöönsä aktiivisuussensorit, joilla voimme mitata lasten päivittäistä liikuntaa. Sensoreiden mukaan aktiivisuutta onkin ollut kuudesta kahdeksaan tuntiin päivässä, eli mielestäni oikein hyvin.

Lapsista huomaa kyllä jos vaikkapa sadepäivänä ollaan oltu liikaa kotona tai jos iltapäiväkerhossa on ollut pelipäivä. Lapset ovat silloin paljon levottomampia ja toisaalta samaan aikaan vaikuttavat väsyneiltä ja kiukkuisilta. Niinä päivinä kun itse ei huvittaisi lähteä poikien kanssa ulos, muistutan itselleni miten paljon paremmin loppupäivä kuitenkin menee kun lapset saavat purkaa ylimmäristä energiaansa ja itse taas saa lisää puhtia iltaan saakka. Siitä syystä jokapäiväinen ulkoilu onkin ihan ehdotonta. Pahimpiin rankkasadepäiviin ollaan kehitelty kotiin sitten erilaisia temppuratoja tai lähdetty vaikka sisäliikuntaleikkipuistoon.

Lapset saavat arkena ihan hyvin liikuntaa jo ihan vain eskari -ja koulupäivien aikana. Olen tosi iloinen että niihin ollaan kiinnitetty oikeasti huomiota. Koulussa harvoin pönötetään pulpetin ääressä, kuten meillä ennenvanhaan, vaan jopa tuolien tilalle on hankittu erilaisia keinuvia tai pomppivia istuimia ja palloja. Välitunteihin on keksitty paljon erilaista tekemistä, vanhemmat oppilaat leikittävät pienempiä ja isosta varastosta voi käydä lainaamassa erilaisia ulkovälineitä peleihin. Samoin eskarissa liikutaan paljon niin sisällä kun ulkonakin, sekä retkeillään paljon läheisessä metsässä.

Matkat kouluun ja kauppaan kuljemme kävellen ja matkalla saa ehdottomasti kiipeillä ja leikkiä. Onneksemme myös meidän piha soveltuu ihanasti erilaisiin leikkeihin, lapset on huomioitu siellä hyvin ja muutenkin tilaa riittää jos jonkinmoiseen leikkimiseen ja seikkailuun. Meidän läpitalon asuntoa taas pääsee juoksemaan ympäri ja lapsethan rakastavat sitä. Näistä syistä en siis pode syyllisyyttä säännöllisten liikuntaharrastusten puutteesta, sillä tiedän lasten olevan tarpeeksi aktiivisia ja saavan myös sitä vähän hikisempää liikuntaa päivittäin.

Aktiiviset lapset tarvitsevat tietysti myös sääoloihin sopivat vaatteet, jotka päällä on helppo kiipeillä, juosta ja remuta. Vanhempana sitä tahtoo vaatteilta myös laatua, sillä lapset tosiaan nuohoavat joka paikan. Kaupallisessa yhteistyössä saimme valita Reimalta talveen sopivat vaatteet.

Reiman ulkovaatteet ovat tunnetusti hyviä ja valikoima onkin niissä todella kattava. Päädyin tilaamaan pojille Reimatec+ untuvatakit. Parka-mallinen takki sopii ulkonäkönsä ansiosta kivasti myös kaupungille, mutta hyvien teknisten ominaisuuksiensa vuoksi se on ihan loistava kovempaankin talvikäyttöön. Hupuissa on irroitettava karvareunus, joka on tosi hyvä lumituiskussa. Tuulenpitävästä ja hengittävästä materiaalista valmistettu takki on myös täysin vedenpitävä. Elvikselle valitsin tuon kauniin murretun oranssin sävyn ja Kaapon takin taas tyylikkäässä mustassa värissä.

Pakkaskelejä odottelee myös tekniset toppahousut henkseleillä, mutta toistaiseksi ulkohousujen virkaa täyttävät nuo ihan mahtavat lämmittävät Trick-farkut. Meillä oli keväällä samalla Thermolite-tekniikalla valmistetut farkut päinvastaisella, viilentävällä ominaisuudella. Näissä lämmitävvissä farkuissa kankaan sisäpuoli tuntuu käteen samettisen pehmoiselta ja sen tekniikka siirtää kosteuden pois iholta pitäen sen lämpimänä. Farkkujen malli miellyttää kovasti vaativaa silmääni jonka lisäksi ne ovat joustavuutensa ansiosta mukavat jalassa.

Myös teknisiä kenkiä löytyy Reiman valikoimista erilaisia. Kaapon kengät ovat lämpimät ja vedenpitävät Wheater-tennarit, joiden päällinen on pääosin tyylikästä nahkaa. Kenkien vedenpitävä välikalvo ja tekstiiliturkisvuori pitävät jalat lämpiminä ja kuivina. Elviksen kengät taas ovat Reiman klassikot, Patter Washit, jotka nekin sekä veden -että pesukoneenkestävät. Tarrat helpottavat kenkien pukemista. Kuten kaikissa Reiman vaatteissa, myös kengissä on todella hyvät ja turvalliset heijastimet.

Lasten monipuolinen liikunta ja aktiivisuus on siis tärkeää kasvun ja kehityksen kannalta, mutta olisiko teillä antaa vinkkejä arkiliikunnan lisäämiseksi? Kertokaahan alle kommentteihin, miten teillä liikutaan ja osallistutte samalla 200 euron Reiman lahjakortin arvontaan. Palkinto arvotaan kaikkien kommentoijien kesken ja arvonta päättyy 24.10.

Reimalla on käynnissä myös ihan mahtava aktiivisuuteen kannustava Kidventure-liikuntahaaste. Haasteen tarkoituksena on kannustaa liikumiseen ilmoittamalla päivän liikuntatunnit ohjelmaan ja osallistumalla samalla viikkopalkintojen arvontaan. Pääpalkintona kaikkien osallistujien kesken arvotaan koko perheen seikkailuloma Rukalle.

Isona minusta tulee futiksen harrastaja.
Lempiharrastukseni on futis, näytelmäkerho ja sarjakuvien piirtäminen.
Lempibändini on BMXT.
Suosikkiaine koulussa on äidinkieli.
Näitä kieliä osaan puhua: suomi, vähän ranskaa ja pikkasen englantia sekä espanjaa ja italiaa.
Kivointa maailmassa on Äiti.
Kaikkien inhottavinta maailmassa on  jos äidille, pikkuveljelle tai isille kävisi jotain.
On kivaa olla lapsi koska ei tarvitse mennä töihin.
Aikuiset ovat kivoja koska niiden seurassa on turvassa ja niiden kanssa voi tehdä kaikkea kivaa.
Pikkuveli on maailman paras pikkuveli ja se keksii aina hauskoja leikkejä.
Kahdeksanvuotiaana on ihan normaalia, ei mitenkään outoa, tuntuu isommalta.
Isoveljenä olen kiva koska suojelen ja olen reilu.
Lempiohjelmani on Fangbone.
Säästän rahaa että voin ostaa pleikan.
Kerään Dimension-hahmoja, Gormiteja, futiskortteja ja erikoisia pullonkorkkeja. 
Lempiruokani on pyttipannu.
Ihmisiä on olemassa koska ne on suojelemassa tätä maata. 
Talvella haluan leikkiä lumisotaa. 
Kesällä haluan ottaa rennosti.
Haluaisin nyt päästä iskälle pelaamaan Lego Dimensonia. 
Toivon Joulupukilta jotain hyviä Legoja.
Matkustaisin mieluiten Japaniin.
Siellä söisin tosi paljon sushia.
Haluaisin että kaikki köyhät saisi ainakin vähän rahaa että saisivat ruokaa ja omat kodit.
Unelmien syntymäpäiväni olisi sellaiset jossa kaikki ystävät olisivat paikalla.
Terveisiet blogin lukijoille: Muistakaa kierrätää ja viedä roskat varsinkin ettei ala haisemaan samalta kun meidän kotona.