ARKIKUVA 49/52

9/12/2019

Viime viikolla helsinkiläiset nelosluokkalaiset juhlistivat Itsenäisyyspäivää Pormestarin tanssiaissa Finlandia-talossa. Tanssiaskelia tanssiaisia varten oltiin hiottu kuukausi kaupalla ja myös me vanhemmat saimme nähdä lasten tanssivan myöhemmin vielä koulun liikuntasalissa.

Oli ihana ensin nähdä, miten tunnollisesti harjoiteltiin ja juhlia jännitettiin. Etsittiin asua ja aprikoitiin, että kukakohan tanssipari sieltä arvasta sitten tulisi.

Juhlissa oli kuulemma todella kivaa ja siltä se näyttikin myös täältä kotikatsomosta käsin. Vielä seuraavana päivänä tosiaan Kaapon luokka vetivät juhlatamineet päälle ja esittivät kaikki tanssit vielä ensin muille koulun oppilaille ja sitten vielä meille vanhemmille.

Itse pistin merkille sen, miten ihanan tunteella kaikki vetivät. Kukaan ei häpeillyt tai näyttänyt pelkäävään tanssipariin koskemista. Sitä oli ilo katsoa. Oli hauska myös huomata, miten näköjään nelosluokka on se, jossa tyttöjen ja poikien kehitys alkaa vähän eri aikaan. Suurin osa tytöistä kun oli venähtänyt jo päätä kaikkia poikia pidemmiksi. Niin liikuttavia ja ihania nämä isot pienet.


OPETTAJAN JOULUKALENTERITARINA

4/12/2019

Joulukuussa julkaisen blogissa lukijoiden vieraskynäpostauksia, eli teidän tarinoitanne.
Teksti ja kuva Ansku K

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja opettajan lapsella on läksyt tekemättä ja monisteet hukassa. Olipa kerran äiti, jolla oli kolme lasta ja monen vuoden työkokemus luokanopettajana. Kun ensimmäinen lapsi aloitti koulunsa, oli äiti ihan hukassa. Esikoisen ekaluokan aikana äiti mietti monta kertaa, että miten kukaan muuta työtä tekevä voi mitenkään pysyä mukana lapsen koulujutuissa, kun ei päivittäin koulussa ja koulun käytänteissä mukana oleva äitikään pysynyt. Ja oikeastaan äiti ihmetteli samaa vielä toisen ja kolmannenkin lapsen mennessä kouluun.

Jos joskus mietit, että mitäköhän se opettaja ajattelee, kun taas jäi Aapinen kotiin, retkieväät unohtui ja Wilma-viestiin muistit vastata yöllä, älä huoli. Lapsesi opettaja saattaa olla myös jonkun äiti, isä, äitipuoli tai isäpuoli. Voi olla, että opettajan ruuhkavuosista on jo vuosia, mutta kyllä hänkin varmaan muistaa etsineensä allekirjoitettavaa lupapaperia lapsen repusta keskellä yötä, kun paperin palautuspäivä oli jo toissa päivänä. Ainakin lapsesi opettaja on itse ollut lapsi, joka on joskus unohtanut jotain. Ja varmuudella hän on nähnyt uransa aikana monta lasta ja niistä jokaisella vähintään yhden vanhemman.

Opettaja myös tietää, että pienet koululaiset saattavat keksiä juttuja ja puhua mitä sattuu. Kun lapsi kertoo koulussa, että isä soittaa kotona ilmakitaraa kalsarit jalassa ja laulaa niin että naapuri tuli huomauttamaan, tai että äidin lempijuoma on punaviini, opettaja todennäköisesti ajattelee, että lapsen jutut eivät aina välttämättä pidä paikkaansa. Tai vaihtoehtoisesti opettaja miettii, että kuulostaapa hauskalta ja huh, tuo perhe ei varmaan paheksuisi minunkaan yksityiselämääni. Toivottavasti kaikki vanhemmat muistaa myös, että kaikki lapsen kertomat jutut koulusta eivät aina välttämättä myöskään ole ihan juuri niin kuin lapsi kertoo.

Tarinan opettaja kertoi monta vuotta hymyssä suin uusien ekaluokkalaisten vanhemmille vanhempainillassa, että on ihan normaalia, että pientä koululaista syksyn alussa väsyttää ja kiukuttaa iltaisin kotona. Se kuuluu asiaan ja menee ohi. Kun työpäivän jälkeen opettaja-äiti tuli kotiin kuuntelemaan illasta toiseen oman ekaluokkalaisensa “kiukkua” (eli järkyttäviä, tunnin kestäviä raivokohtauksia), hän mietti, että hitto ne vanhemmat on purreet huulta hienosti siellä vanhempainilloissa, kun silloin vasta tietämätön taaperon äiti kertoi ekaluokkalaisten vanhemmille “pienestä väsymyskiukusta”.

Onnellista loppua, jossa äiti tietää tarkalleen milloin on vanhempainilta, milloin sanakoe ja mikä lappu pitikään palauttaa kouluun ja missä se on, ei vielä tähän tarinaan saatu. Onneksi on aikaa opetella.

Kiitos Ansku! <3


PIENI JÄRJESTELIJÄ
(HELPOMPAA VAATTEIDEN NIMIKOINTIA)

27/11/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tarramonsteri kanssa
Sisältää alennuskoodin!

Kuten kuvista huomaa, myös perheemme pienin on hurahtanut tarroihin. Hän näki minut nimikoimassa lasten uusia talvipipoja ja tottakai itsekin osallistua. Nyt tuskin kenellekään ei jää epäselväksi, että kenen pupu ja nukke ovat. Miten näppärät voivatkin olla jo pienet sormet!

Itse kuulin aikoinaan Tarramonsterin nimikointitarroista nähdessäni niistä mainoksen päiväkodin eteisessä. Sitä ennen olin ollut aina se äiti, joka poikkeustapauksissa saattokin muistaa kirjoittaa lapsensa nimen pesulappuun tai jopa laittaa sellaisen maalarinteipillä, mutta pääosin jätin myös aika monet vaatteet ja kengät nimikoimatta.

Muistin omasta lapsuudestani kankaiset nimilaput, joita äidit ompelivat käsin vaatteisiin. Myöhemmin tuli silitettäviä. Monta vuotta kyllä mietin, että joskus otan homman asiakseni ja vietän koko viikonlopun kaikki lasten vaatteet nimikoiden – mutta aina tuli jotain vähän parempaa tekemistä.

Tuon päiväkodin mainoksen innoittamana ensin tottakai googlasin muiden vanhempien käyttökokemuksia liimattavista nimitarroista. Oman kokemukseni mukaan kun ainakaan ne omat maalarinteippiviritelmäni eivät pesussa hyvin pysyneet. Monet kuitenkin kehuivat kotimaisen Tarramonsterin tarroja kestäviksi, joten tilasin niitä pinkat poikien nimillä.

Ja siitä alkoihin ihan uudenlainen arki – tai no ainakin vähän käytännöllisempi. Päiväkotiin kadonneet tai ulos kadulle pudonneet lasten vaatteet ja yksinäiset rukkaset jopa palautuivat takaisin meille selkeän nimikoinnin ansiosta. Myös lapset pystyivät päiväkodissa ja kotona tunnistamaan paremmin omat vaatteensa ja se helpotti myös itsenäistä pukemista.

Koska säilytin nimiarkkeja vähän siellä sun täällä – yhtä poikien vaatehuoneessa, toista eteisen laatikossa, kolmatta päiväkodin lokerossa, kävi uusien vaatteiden nimikointi aina tosi helposti. Aina kun huomasin, että vaatteesta puuttuu nimi, tarra vaan läts – ja menoksi.

Ja totta tosiaan, pääosin tarrat kestävät myös hyvin pesukonetta ja kuivausrumpua – jopa vuosia. Olen huomannut sen niin poikien vaatteissa kun kirppareiltakin ostetuista vaatteista, jossa on ollut edellisen käyttäjä nimitarra kiinni. Tarranhan saa kyllä halutessaan ihan siististi irti, mutta joskus käytettynä ostetuissa vaatteissa se on ollut vähän piilossa pesulapussa, josta olen sen huomannut vasta pitkän käytön jälkeen. Monet käytettyjä vaatteita ostavat arvostavat myös sitä, jos vaatetta ei ole nimikoitu tussilla ja kyllä se monesti nostaa vaatteen jälleenmyyntihintaa muutamalla eurolla.

Omasta tyytyväisyydestäni Tarramonsterin nimikointitarroja kohtaan kertoo varmasti myös se, että vuosien mittaan olen aina niiden loppuessa tilannut lisää. Viime keväänä hokasin, että tottakai minäkin tarvitsen omat nimikointitarrat! Ei se hanskojen hävittäminen ainakaan omalla kohdallani ole loppunut aikuisikään. Pipojen ja hanskojen lisäksi nimitarra löytyy ainakin kalenteristani sekä vesipullon pohjasta.

Vaatteiden ja kenkien lisäksi nimikointitarroilla voi käyttää vaikka mihin. Pojilla on nimitarrat myös kännyköissään, penaalissa, repussa, pyöräilykypärässä… Taidettiin me muistaakseni päiväkotiaikoina nimikoida niiden avulla myös lelupäivän lelut. Tarroja tuskin on tarkoitus käyttää uudelleen ja uudelleen, mutta kovalta pinnalta toiselle siirrettärssä ne kestävät mielestäni hyvin.

Tarramonsterin valikoimista löytyy paljon erilaisia valmiita tarrapaketteja sekä teemapakkauksia. Tarroja voi suunnittella alusta saakka täysin itse, jolloin niihin voi muodon ja fontin lisäksi valita värin sekä kuvan – tai kuvattomuuden. Meillä sekä itse suunniteltuja että valmiita teemapakkauksia. Nimikointitarrojen lisäksi valikoimissa on valmiita järjestelytarroja, joilla saa pidettyä vaatekaapin vähän paremmassa järjesteyksessä. Sekä myös silitettäviä nimikointilappuja.

Tarroja tilatessa ilmoitetaan niihin haluttava nimi, pohja pyytää etu -ja sukunimeä, mutta kumman vaan voi jättää halutessaan myös tyhjäksi ja tilata vaikkapa koko perheelle yhteisiä tarroja pelkällä sukunimellä. Nimen tilalle voi toki laittaa vaikka myös puhelinnumeron.

Itse tykkään kiinnittää nimikointitarrat vaatteissa niskaan tai niskassa olevaan merkkilappuun. Tarramonsteri kuitenkin suosittelee tarrojen kiinnittämisen pesulappuun, jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyvin kiinni. Itse taas tykkään että nimen näkee helposti. Kun tarran vaan painaa kunnolla ja antaa olla paikallaan vähintään vuorokauden ilman pesua tai kulutusta, pysyy ne mielestäni hyvin paikoillaan niskassakin. Joidenkin tarrapakkausten mukana tulee myös läpinäkyviä suojatarroja, mikä laitetaan vielä tarran päälle, jos se pitää saada paljon kulutusta vaativaan paikkaan – kuten kengän varteen.

Ovatko nimikointitarrat teille tuttuja? Jos jollakulla sattuu olemaan tarvetta tarroille koodilla MGG19 saa Tarramonsterin nimikointitarroista 15 % alennuksen sekä ylimääräisen arkin / tarrapakkaus . Alekoodi on voimassa maanantaihin 2.12.19 asti.