Olen aika innoissani, sillä pääsin ihan ensimäisten joukossa testaamaan Indiedaysin kampanjan myötä OPn täysin uudenlaista Syke-vakuutusta. Vakuutusmalli on vasta pilottivaiheessa, mutta toivon että tämänkaltaiset vakuutukset alkaisivat yleistymään. OPn Syke nimittäin kannustaa terveellisempään ja aktiivisempaan elämään. Mitä paremmin elät, sitä pienempi vakuutusmaksu on. Tässä yhdistyvät suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen sekä OPn tahtotila huolehtia asiakkaidensa hyvinvoinnista.

Op Syke toimii niin, että ensin valitaan neljästä hyvinvointihaasteesta se mieluisin, joka eniten motivoi. Haasteet ovat aktiivisutta mittaava sovellus Fjuul, treenin intensiteettiä rannesykemittarilla mittaava PulseOn, ruokapäiväkirja MealLogger sekä jaksamista ja hyvinvointia mittaava Energiatesti. Sitten vain otetaan valitsema haaste käyttöön. Jokaisessa haasteessa on oma tavoitteensa, jonka täyttyessä vakuutusmaksu laskee huomattavasti. OP Sykkeeseen kuuluu Omasairaalaturva, joka kattaa vakuutuksen aikana äkillisesti syntyvien vammojen hoidon Omasairaalassa Helsingissä. Sillä voi hoidattaa ja kuntouttaa kattavasti myös venähdys- ja revähdysvammat, toisin kuin tavanomaisilla tapaturmavakuutuksilla. Omasairaalaturvassa ei ole omavastuuta, eikä korvattavilla hoitokustannuksilla ole ylärajaa. Minkäänlaisia selvityksiä terveydentilasta ei myöskään tarvita, vaan vakuutuksen voi ottaa kuka vaan. Jos loukkaat itsesi ja sinun tulee päästä lääkäriin, soitetaan vain Pohjola Terveys –palveluun. Sen aikana varmistetaan, että vamman hoito kuuluu vakuutusturvan piiriin, ja varataan aika Omasairaalaan tutkimuksiin. On kätevää, ettei ensimmäistäkään korvaushakemusta tarvitse täyttää, vaan Omasairaala laskuttaa kaikki kustannukset suoraan vakuutusyhtiöltä.

Halusin lähteä tähän pilottiin mukaan monestakin syystä. Ensinnäkin tällainen motivoiva, hyvinvointiin kannustava ja palkitseva vakuutus on mielestäni loistava idea ja on hienoa päästä testaamaan ensimmäisten joukossa sitä ja antamaan mahdollisia kehitysehdotuksia. On myös hienoa, että aiemman terveyshistorian vuoksi kenenkään ei ole estettä ottaa tätä vakuutusta. Tietysti minua myös kiinnostaa nähdä kuinka paljon saan itsessäni aikaan, lisääntyykö hyvinvointi ja saanko tavoitteet täytettyä. Tajusin myös, että vaikka minulla on laajaa koti -ja matkavakuutus sekä lapset ja koira on vakuutettu, niin minä en. Luulen että tilanne on tuttu monessa muussakin perheessä?

Omaksi hyvinvointihaasteekseni valitsin tuon aktiivisuutta mittaavan Fjuulin. Päivän aktiivisuuden mukaan se sitten antaa minulle pisteitä ja kun saan kuukaudessa tavoitepistemäärän kasaan laskee vakuutuksen hinta. Vakuutuksen hintaa enemmän minua tässä kuitenkin motivoi itseni haastaminen. Olenkin jo kertaalleen nostanut itse omaa tavoitettani. Kuten haastetta valitessa odotinkin, tämä motivoi vaikkapa koiran kanssa lenkillä ollessa kiertämään vielä sen yhden vähän kauempana olevan metsäpolun (ja keräämään lisää pisteitä). Fjuulissa näkee pisteiden lisäksi liikkumiseen käytetyn ajan, matkan sekä kulutetut kalorit. Kiva lisä on, että samaa haastetta käyttävän kaverin kanssa voi vertailla tuloksia. Mutta kerron tästä enemmän vielä, kunhan olen kunnolla testaillut tämän kuun loppuun!

OPn Syke -pilotti kestää vuoden 2016 toukokuun loppuun asti ja OP haluaa tarjota myös teille lukijoille mahdollisuuden ottaa osaa pilottiin edulliseen 15€ kuukausihintaan (ja jos hyvinvointitavoite täyttyy on alennettu vakuutushinta 9,95e). Vakuutusturva kattaa pilotin aikana äkillisesti syntyvien vammojen hoidon Omasairaalassa, Helsingissä. Huomattavasti tavanomaista tapaturmavakuutusta laajemman OP Sykkeen vakuutusehdot mahtuvat älypuhelimen ruudulle, kun ne perinteisesti ovat vaatineet useamman paperiarkin. Käy ihmeessä tutustumaan OP Sykkeeseen paremmin jos kiinnostuit nykyaikaisesta vakuutuksesta, joka saa sinut voimaan hyvin!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Näin aamulla sellaista unta, että olin laihtunut viikossa seitsemän kiloa. Olin ihan innoissani tulossa kertomaan sitä tänne blogiin, sillä tarkoituksena oli juuri tänään muutenkin kirjoittaa samasta aiheesta. Mutta sitten heräsin ja muistin (karun) totuuden.

En ole usempaan vuoteen omistanut vaakaa ihan tarkoituksella. Sillä oikeasti oma olo ja vaikkapa se miten vaatteet istuu päälle, kertoo paljon enemmän kun vaa´an lukema. Oikeastaan puntarilla ramppaaminen aiheuttaa itsessäni ainakin vain enemmänkin ihan turhaa ahdistusta, sitä punnitsee itseään ihan liian usein ja miettii niitä lukemia jatkuvasti. Ja niinhän siinä taas kävi, kun lähes vuoden tauon jälkeen käväisin kaverillani vaa´alla. Tiesin kyllä että kesäkiloja oli varmasti kertynyt, mutta että kahdeksan kiloa viime käynnistä! Voi apua. Elelinkin tämän jälkeen viikon hieman kurinalaisempaa elämää (ja mietin KOKOAJAN ruokaa) jonka jälkeen kävin viime viikonloppuna taas samaisella vaa´alla. Ja mitä vielä, kiloja oli tullut vielä yksi lisää! Tyhmä vaaka.

Viime viikon tapaan aijon nyt vähän ryhdistäytyä näissä syömishommissa. Sitä nimittäin ollaan taas sokerikoukussa. Joka päivä on pakko saada jotain makeaa ja illat etenkin menee napostelun puolelle. En kuitenkaan koe tätä suurimmaksi ongelmaksi, sillä muuten syön kyllä mielestäni pääosin terveellisesti ja puhdasta ruokaa. Ongelmana on se, että ruoka on vaan niiiiin hyvää ja siitä johtuvat liian suuret annoskoot. Eikä nuo viikonlopun viininlipityksetkään tuota vyätäröä ainakaan kavenna. Toki myös muutto lähemmäs päiväkotia ja se, että päivässä tulee käveltyä 3 km vähemmän kun ennen vaikuttaa.

Päätin nyt jatkaa viime viikon tapaan keventämistä. Yritän jättää kokokonaan sokerin, lisätä kasviksia, vähentää hiilareita ja ulkonakin olen käynyt nyt jo pari kertaa ihan (melkein) vesilinjalla. Viime viikolla tunsin olevani jatkuvasti nälässä, mutta nopeasti pienempiin annoksiin tottuu. Sekä siihen, että muistaa juoda ja syödä pieniä määriä säännöllisesti.

Myönnän toki että osittain keventämisen motiivina on laskea vaa´an lukemaa, mutta edelleenkään en sellaista aijo hankkia. Sillä suurin syy on kuitenkin se oman hyvän olon parantaminen ja se, ettei nuo aiemmin sopivat vaatteet kinnaisi niin paljoa. Mihinkään dietille en aijo ryhtyä, tai kieltää kaikkea hyvää ja kivaa. Mutta uskon että ihan pieneillä teoilla on jo paljon merkitystä. Ja nyt kun poikien lomakin päättyi, pääsen taas käymään paremmin lenkillä yms. Missään nimessä en silti ole luopumassa itsensä hyväksymisen paasaajan roolia! Edelleen tykkään itsestäni, näinkin, mutta haluan silti voida kevyemmin.

Pakko muuten jakaa vielä herkullisen kaalipedin ohje teille. Eilen kaipailin tofupihvieni kanssa jotain muuta kun viime aikoina paljon syömääni kukka -ja parsakaalia. Paistoin pienessä määrässä oliiviöljyä sitten kevätkaalia, lehtikaalia, kevästsipulia sekä retiisiä – joukkoon vähän suolaa ja pippuria. Hyvää! (ps. söin silti vain puolet)

Mites te muut, tuijoteletteko paljon vaa´an lukemia vai onko juuri se oma hyvä olo teillä mittarina?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Muistaako joku viime tammikuussa alulle laittaamaani kuvahaastetta, sporttikuva viikossa? Ainakaan kukaan ei ole kuvien perään kysellyt (mikä sinänsä oli helpotus), vaikka sporttikuva-postaussarja loppuikin ekoina kuukausina kuin seinään.

Alkuvuonna lähdin mukaan nelosella pyörineen hyvinvointiohjelman juoksukouluun. Se antoi sysäyksen kauan kadoksissa olleelle liikunnan ilolle ja päätinkin ottaa siitä kaiken irti. Lupailin että kerran viikossa postaisin blogiin kuvan kera jonkin urheilusuositukseni. Mieluiten joka kerta jopa ihan uuden lajin. Mutta se olikin vähän hankalampi homma. Ensinnäkin, minulla ei urheillessani yleensä ollut mukana ketään joka kuvan olisi voinut ottaa. Ja toiseksi järkkärin raahaaminen, vaikka lenkillä mukana, ei nyt vaan oikein käynyt. Sitten nyrjähti vielä nilkka. Oikeastaan aloin kokea koko hommasta lähinnä pientä ahdistusta, ja lopulta vähin äänin lopetin sen. Ajattelin palaavani haasteeseen kun nilkka olisi taas kunnossa ja siltä tuntuu. Mutta kohta on vuosi mennyt ja on kai aika todeta, että ei tuo kuvahaaste ollut sitten ihan mun juttu.

Liikkuminen on silti jatkunut. Olenkin kertonut aiemmin, että tajusin pitkästä aikaa liikunnan merkityksen. Sen ei kuulu olla kamalaa pakkopullaa vain laihtumisen takia, vaan lenkille tai tanssitunnelle on vaan päästävä, koska siitä tulee niin hyvä fiilis. Kun nilkka oli rikki, kävin kuntosalilla ja tein siellä mitä jalan kanssa pystyi. Mielestäni jo se kertoi siitä, että vihdoin olen päässyt asian ytimeen, enkä vastoinkäymiseten koittaessa heti luovuttaisi.

Välillä on toki ollut pidempiä aikoja kun en ole juurikaan tehnyt mitään, ja välillä taas mieli hinkuu lenkille joka päivä. Omalla kohdallani pääasia on kuitenkin ollut se, että olen tehnyt juuri niin kun itsestäni on parhaalta tuntunut.

Nilkka minulla tosiaan nyrjästi pahasti helmikuussa ja oikeastaan se vieläkin välillä oikuttelee. Sanoisin että noin 9 kuukautta meni nyrjähdyksestä toipuessa. Ehkä se olisi parantunut nopeammin jos en esimerkiksi olisi väkisin yrittänyt siteen kanssa käydä lenkillä ja salilla. Mutta tulipahan tehtyä.

Ja vaikka haaste meni mönkään, en koe siitä syyllisyyttä eikä se oikeastaan harmita. Toki olisi ollut kiva jakaa blogissa teidän kanssa vähän enemmän sitäkin puolta elämästäni. Mutta mielummin näin, kun jatkuva säätäminen kuvien kanssa ja takaraivossa kuumottavat deadlainit.

Sen sijaan keksin uuden kuvahaasteen, ja aion aloittaa sen jo heti sunnuntai-iltana. Katsotaan miten sen kanssa käy!

Sporttikuva viikossa 1/52 – 2/52 – 3/52 – 4/52 – 5/52 & 6/52 – 9/52

ps. Seppälä-arvonnan voitti Jutta, LEGO kalenterit Anne ja Marika. Kaikille on ilmoitettu sähköpostistse, onnea ja kiitos kaikille osallistujille! <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Lähdin mukaan Indiedaysin sekä Lidlin Sportyfeel kampanjaan testaamaan uutta tuotesarjaa. Liikkujille suunnattuun tuoteperheeseen kuuluu muunmuassa erilaisia proteiinipatukoita, palautus -ja rasvanpolttojuomia sekä vanukkaita erikokoisissa pakkauksissa. Ei kuitenkaan tarvitse olla mikään himoliikkuja tai fitnesbeibi jotta näitä uutuksia voi nautiskella, vaan nämä sopivat ihan myös niille jotka välillä tarvitsevat nopean välipan, haluavat täydentää ruokavaliotaan tai tai korvata joitakin epäterveellisiä valintojaan paremmalla vaihtoehdolla.

Koska lisäravinteet eivät ole minulle entuudestaan tuttuja, en nytkään lähtenyt testailemaan niitä laajalla skaalalla, vaan kohdensin testailuni pelkkiin proteiinipatukoihin. Patukat kulkevat kätevästi matkassa, ja laukunpohjalta niitä onkin helppo kaivella kun kiirettä pukkaa ja nälkä painaa päälle. Siinä missä vaikka banaani litistyisi laukkuun tai pahimmassa tapauksessa unohtuisi vielä päiväkausiksi sinne, saa patukoista myös kaikki tarvittavat proteiinit, hiilarit ja muut hivenaineet.

Ennen testin alkua ajattelinkin että nämä patukat tulevatkin sopimaan juurikin kiireisen arjen helpottajiksi. Että juoksisin tukka putkella kuten ennenkin, mutta patukka suussa, niin etten haavelisikaan nälkäisenä illalla mäkkäriateriasta. Ja ovathan nämä siis testailunkin jälkeen käteviä ja nopeita välipaloja, ei siinä, mutta lopulta löysinkin itseni herkuttelemassa näillä sohvannurkasta. Nämä ovat nimittäin paremman makuisia kun ikinä edes pystyin kuvittelemaan.

Patukoita löytyy  yli kymmenen erilaista makua ja niiden hinnat ovat alle eurosta puoleentoista euroon. Eli todella edullisia, kuten kaikki muutkin Sportyfeel tuotteet. Osa patukoista on lisäksi vielä täsin laktoosittomia, gluteiinittomia eikä niihin ole lisätty sokeria. Sain Lidliltä ison kasan patukoita ja ennakko-odotuksista poiketen lempimauksi nousivat creamy caramel, mansikka-valkosuklaa sekä ykkössuosikkini (jota ennen maistamista luulin inhoavani eniten) suklaa-lakritsi.

Koska olen vähentänyt reippaasti sokerinsyöntiä, ei minulle edes enää maistu ällömakeat herkut. Ja itseasiassa nämä patukatkin ovat niin maistuvia (ja täyttäviä), että harvoin pystyn syömään yhtä kokonaan. Parasta onkin illalla linnoittautua sinne sohvan perukoille, pilkkoa lautaselle muutamasta eri makuisesta patukasta pieniä palasia, sekoittaa joukkoon marjoja ja pähkinöitä ja pistää joku hyvä sarja pyörmiään. Tästä herkusta ei tarvitse kantaa huonoa-omaatuntoa. Ja itse kun en ollenkaan ole innostunut (tykkää) raakasulkaista ja kakuista, on kiva että että nyt mullekkin löytyi parempi herkku.

Oli kiva olla tässä kampanjassa mukana, vastaavat tuotteet kun eivät tosiaan entudestaan ole tuttuja. Ehkäpä noita annospusseihin pakettajjua juomiakin voisi jokus vielä kokeilla, kun niitä kerta saa helposti, ja halvalla, kauppareissun yhteydessä. Mites te muut, käytättökä jotakin proteiini tai muita ravintovalmisteita? Tuolta Indiedaysin omalta Sportyfeel-sivustolta voi käydä lukemassa lisää muiden bloggaajien testauksia sekä osallistua myös tuotepaketin arvontaan.

Milläs terveelisillä herkuilla te herkuttelette tai mikä on paras kiireisen arjen helppo välipala?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tästä aiheesta ei mielestäni voi puhua liikaa; itsensä hyväksyminen ja itsestään huolen pitäminen. Minä en todellakaan ole siinä aina mikään malliesimerkki, mutta tämän asian oivaltaminen muutama vuosi sitten paransi elämänlaatuani huomattavasti. Vuosikausia ajattelin, että jos vain olisin laiha ratkaisisi se kaikki ongelmani. Alotin laihduttamaan ensimmäisen kerran kun olin vasta neljännellä luokalla, eikä minulla todellakaan ollut silloin yhtään mitään ylimääräistä mistä laihduttaa. Lehdistä ja musavideoista tulevat kauneusihanteet ja sitäkautta tulevat paineet olivat valtavat. Anorektinen laihuus oli suurinta muotia, mutta minä olin naisellisella ruumiinrakenteellani aivan toisenlaisen. Muistan selvästi että joskus oikeasti jopa toivoin sairastuvani anoreksiaan, siis ala-aste ikäisenä!

Koko nuoruuteni kuvittelin oleva lihava, vaikka en sitä ollutkaan. En vain ollut laisinkaan tyytyväinen itseeni ja minäkuvani oli aivan vääristynyt. Harrastin tanssia, joka harrastuksena oli todella ihana, mutta toi entistä enemmän ulkonäköpaineita. Ainakaan silloin tanssipiireissä ei mietitty terveellisyyttä tai hyvinvointia, vaan kiloja karistettiin hinnalla millä hyvällä. Siihen aikaan jopa nuorten lehdissä oli laihdutusvinkkejä niin kaalikeittokuurista lentoemäntädiettiin. Ruoka ja laihtuminen pyöri mielessä jatkuvasti. Pikkuhiljaa niitä kilojakin alkoi sitten ihan oikeasti tulla, kun epäterveellisesti laihdutettut kilot palasivatkin aina korkojen kera.

Raskaudet toivat kiloja entisestään, ja muutenkin muuttivat kehoani hyvin radikaalisti. Pienten lasten kanssa oli vain helppo linoittutua sohvannurkkaan ja hakea lohtua suklaalevystä. Kuvittelin että jos menisin vaikka kuntosalille, kaikki olisivat vaan naureskelleet että mitä tuo läskikin tuossa nyt yrittää. Vielä tässäkin vaiheessa kuvittelin että jos vain olisin laiha olisin parempi ihminen, parempi äiti ja onnellisempi parisuhteessani. Kuvittelin sen olevan ainut ratkaisu, mutten kuitenkaan saanut tehtyä mitään sen eteen. En pitänyt peilikuvastani ja sain lohtua oikeastaan vain syömisestä. Lukemattomat maanantait aloitin aina sen laihdutuskuurin, mutta kun viimeistän viikon päästä repsahdin johonkin kiellettyyn oli se sitten siinä. Otin repasahdukset raskaasti itseeni ja joka kerta tunsin olevani aina vähän huonompi ihminen.

Sitten, kohta kaksi vuotta sitten, erosin lasteni isästä. Se oli puhtaasti itsekäs teko, mutta sen seuraksena aloin näkemään maailmaa ja omaa elämääni hieman toisinlaisin silmin. Tajusin että vain minä itse olen vastuussa omasta onnellisuudestani, ja tähän saakka olin lähinnä vain ollut sen tiellä. Ero oli rankka prosessi, se vei paljon voimia mutta jännästi samaan aikaan se oli myös voimaanuttavaa. Tavallaan tutustuin vasta silloin itseeni kunnolla.

Sitten kesällä 2013 tein jotain jonka seurauksia en osannut ikinä kuvitellakkaan. Julkaisin itsestäni kuvan alusvaattesilla, raskausarpien ja liikakilojen kera. Se yksi napin painallus kevensi harteillani olevaa taakkaa noin miljoona kiloa. Se yksi painallus ja vuosien itseinho oli kadonnut. Katsoin kuvaani läppärin näytöllä ja tunsin itseni hyväksi. Näin jotain kaunista vaikka se ei ollut lähelläkään yleisiä kauneusihanteita. Tajusin että minulla on vain tämä yksi elämä elettävänä, miksi tuhlaisin sen murehtimalla kilojani tai raskausarpiani. Mielummin nauttisin siitä ja teksisin asioita joita tahtoisin.

Jo aiemmin, eron jälkeen, oli muutama kilo lähtenyt itsestään, mutta tämän oivalluksen jälkeen niitä alkoi oikeasti karisemaan. Ei sillä että olisin taas ryhtynyt jollekkin älyttömälle dietille, vaan siksi että tunsin itseni hyväksi ja tahdoin myös tehdä itselleni hyvää. Aloin syömään terveellisimmin ja innostuin liikkumaan enemmän, en siksi että laihtuisin, vaan siksi se sai oloni vieläkin paremmaksi. Se että itsensä hyväksyy sellaisena kun on ei sulje pois sitä, että eläisi terveellisesti.

Haluan edelleen laihtua, mutta tehdä sen itselleni lempeästi, eli terveellisten elämäntapojen kautta. En tuijota vaa´an lukemia tai laske kaloreita. Haluan elää onnellisesti ja myös hemmotella itseäni. Toki syön välillä epäteveellsiesti, herkuttelen tai juhlin yömyöhään. Mutta sen sijaan että ruoskin sen jälkeen itseäni siitä miten huono ja läski olen, teen mielummin puhdistavan smoothien tai nukun univelat pois ja jatkan elämää positiivisin mielin.

Haluan vaan sanoa kaikille että olkaa itsellenne armollisia, rakastakaa itseänne ja olkaa välillä vähän itsekkäitä. Ja syökää välillä kakkua, olette varmasti sen ansainneet.

ps. Kaupoista löytyy juuri nyt Me Naisten KILOT VEKS-lehti jossa kerron viiden sivun verran tarinaani tästä aiheesta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.