Kuten osa lukijoista tietää, aloitimme Elsan kanssa vuoden alusta juoksukoulun. Ja osa tietää että koko homma kuvattiin myös televisioon, Jaksa Paremmin ohjelmaan. Ohjelmassa siis seurataan sitä miten kaksi rapakuntoista amatööriä aloitaa juoksuharrastuksen ja mitä kaikkea tulee alussa ottaa huomioon. Kansamme jaksoissa häärii juoksuvalmentajamme Hantta joka antaa vinkkejä niin varusteista, oikeasta juoksutekniikasta aina ruokavalioon ja palautumiseen.

Me molemmat lähdimme juoksukouluun mukaan oikeastaan sen takia että tahdoimme saada lisää energiaa ja hyvinvointia elämäämme, jaksaa paremmin. Itselläni siinsi mielessä myös mahdollinen painonpudotus ja jopa juoksutapahtumaan osallistuminen, mutta ykkösjuttu alusta saakka on kuitenkin ollut saada vain se hyvä tunne joka urheilusta tulee.

En ole oikeastaan ikinä pitänyt juoksusta, en sitten yhtään, olen emmän tykännyt harrastaa sellaisia kivoja lajeja jossa liikunta tulee siinä vähän niinkun sivussa, kuten vaikka tanssia, lentistä ja uintia. Minua kiehtoi kuitenkin ajatus siitä että ehkä minäkin saisin kokea sen euforian ja pakko päästä lenkille-tunteen joista on vaan juoksua harrastaneilta kuullut.

Toisessa Jaksa Paremmin juoksukoulun jaksossa juoksemme coopperin. Se oli jotain niin hirveää että en ole pystynyt edes koko jaksoa katsomaan. Juokseminen tuntui todella raskaalta, ihan hirveältä oikeastaan, joka paikkaan pisti ja sattui ja suussa maistui veri. Kahdentoista minutin ja reilun puolentoista kilometrin jälkeen teki mieli oksentaa. Kun myöhemmin näin pikaisesti nauhalta juoksuani teki mieli perua koko homma. Näytin suolla tarpovalta mummolta. Siinä meni ne pienetkin motivaation rippeet ja halusin vain luovuttaa.

Juoksuvalmentajamme antoi ohjeeksi aloittaa juokseminen pienissä pätkissä. Minuutti juoksua, minuutti-pari kävelyä. Kolme kertaa viikossa. Ja jotenkin sain kun sainkin itseni lenkille, jos en ihan niin ainakin melkein ohjeiden mukaan. Aluksi lenkit olivat aika tuskaa, mutta pikkuhiljaa alkoi niitäkin kertoja tulla kun juokseminen tuntui ainakin hetkellisesti ihan kivalta. Suurin motivaattori oli aluksi hyvä musiikki, sen jälkeen tuli auringonpaiste ja kivat juoksukamat. Nykyään kaikista eniten itseäni kuitenkin motivoi se miten kerta toisensa jälkeen huomaa kunnon parantuvan.

Juoksu on siinä mielessä kiitollinen laji että kehitys siinä käy nopeasti. Hapenottokyky paranee hurjaa vauhtia ja kunto oikeasti kasvaa silmissä. Minulla ei ole ollut käytössä mitään sykemittareita tai ohjelmia jotka mittaisivat matkaa tai vauhtia, mutta kyllä sitä ihan mututuntumaltakin huomaa että nykyään jaksaa juosta helposti matkan joka aiemmin meni suurimmaksi osaksi kävellen – tai että sen yhden biisin ekan säkeistön sijaan jaksaakin heposti juosta kolme biisiä putkeen.

Helmikuussa hyvin alkanut juoksuharrastus otti kuitenkin takapakkia kun loukkasin nilkkani. Juoksun lisäksi tauolle jäi tanssiharrastus ja olin viikkokausia tekemättä mitään. Jotain viikkoja sitten aloin käymään varovasti salilla, poljin kuntopyörää ja tein lihaskuntoa. Noin kolmisen viikkoa sitten uskalsin testata nilkan kanssa taas juoksua. Aluksi se ei kestänyt yhtään, mutta pikkuhiljaa kipu lakkasi ja matkat taas pitenivät. Nilkka ei vieläkään ole ihan kunnossa, mutta lenkille on päästävä. Aika uskomatonta että näin lyhyessä ajassa juokseminen on koukuttanut näin paljon. Vaikka jonain päivinä lenkki ei tunnu oikein sujuvan niin toisina päivinä tekisi taas sen loputtuakin jatkaa vaan rapun ohi matkaa.

Jonkin verran juokseminen on vaikuttanut myös ulkoisesti. Ekaa jaksoa juoksukoulua katsoessa todellakin huomaa että noin kymmenen kiloa painoa on alkuvuodesta pudonnut.  Osa vaatteista on käynyt liian isoiksi. Tykkään eniten käydä lenkillä heti aamusta, ennen aamupalaa, joka juoksuvalmentajamme mukaan aktivoi kaikista parhaiten rasva-aineenvaihduntaa. Joten tämä voi hyvin olla syynä kilojen lähtöön, mielestäni nimittäin myös selluliitti on palanut selvästi. Suurin muutos kuitenkin näkyy tisseissä, jotka ovat varmaan pienentyneet puolella. Instagramissa onkin tästä kuvaa.

Juoksukoulu on ollut itselleni tosi hyvä juttu. Vaikka juoksutavoitteet eivät ole ihan täyttyneet ja välissä oli monen viikon tekemättömyys loukkaantumisen takia, olen saanut ohjelmasta juuri sen mitä toivoinkin. Kipinän urheiluun, tekemiseen ja aktiivisempaan elämään. Olen voinut ja jaksanut paremmin, unirytmi on parantunut ja olo on tuntunut energiseltä ja kevyemmältä. Olen saanut kokea sen tunteen että pakko päästä urheilemaan ja saanut siitä sen hyvän tunteen joka on auttanut jaksamaan rankempienkin päivien yli.

Jaksa Paremmin tulee neloselta sunnuntai-aamuisin ja uusinnat pyörivät Livillä sekä Jimillä, jaksot löytyvät myös ruutu.fistä. Itse en tosiaan ole uskaltanut katsomaan kun vasta ekan jakson, mutta ehkä vielä joku päivä 😀

Viime toukukuussa Espanjasta palatessamme tunsin itseni todella rakaaksi ja turvonneeksi. Eikä ihme, takana oli kuukausi päivittäistä valkoisen leivän mussuttamista, jäätelöä, limua ja ranskalaisia. Eikä toki ennen reissuakaan pastan, take away ruokien ja jokailtaisten herkkujen syöminen ollut mikään erikoisuus. Vaan erikoista oli jos en päivän aikana ollut vetänyt jotain herkkuja tai ähkyä. Päätiin että nyt oikeasti tähän on tultava muutos. Toki herkkulakkoja ja kaikenmaailman diettejä oli tullut harrastettua jo ennenkin, mutta ajattelin että tällä kertaa teen asian toisin. En kuuriluontoisesti tai luovuttaisi heti ensimmäisen retkahduksen jälkeen, vaan tekisin terveellisisistä ruokatottumuksista sen kuuluisan elämäntavan.

Aluksi päätin vähentää hiilareita ja lopettaa kokonaan herkkujen syönnin. Jotkut viikot ovat sujuneet paremmin kun toiset, retkahduksia ja ylilyöntejä on ollut, mutta enään ei tulisi mieleenkään vetää joka ilta sipsipussia ja suklaalevyä. Kerta viikossa mäkkärissä on vaihtunut kertaan kahdessa kuukaudessa ja niin edelleen. Muutoksen huomasi pikkuhiljaa, pahimmista sokerihimoista pääsi nopeasti yli, eikä edes jonkun ajan päästä satunnaiset herkuttelut ole tuoneet sokerinitkuja enää takaisin. Olen siis ottanut melko rennosti ja antanut itselleni paljon anteeksi. Ehkä juuri siksi olen onnistunut tässä niin hyvin, kun rajat eivät ole liian tiukat eikä siksi ruoka myöskään pyöri kokoajan mielessä.

Herkkujen ja tyhjien hiilareiden vähentämisen jälkeen olo on selkeästi ollut parempi, virkeämpi eikä niin turvonnut. Jossain vaiheessa myös huomasin että aiemmin pienet vaatteet menivät paremmin päälle ja rintsikoiden ympärys kävi liian väljäksi. Blogiinkin alkoi tulemaan kommentteja joissa sanottiin että näytän jotenkin säteilevämmältä tai jopa laihtuneelta. Joten päätin sitten käydä pitkästä aikaa uimahallissa vaa-aalla. Aiemmin kiloja oli pudonnut neljä ja nyt taas toiset reilu neljä. Eli alle vuodessa melkein yhdeksän kiloa pelkällä turhan pullamössön karsimisella.

Mutta nyt haluan lisää! Haluan pois vielä toiset yhdeksän kiloa. Alkuvuodesta innostuin urheilusta ja sen myötä myös oikeasti terveellisestä ja puhtaasta ruokavaliosta. Viimeviikolla eräs ravintoneuvoja kehoitti jättämään pois kaikki maito -ja viljatuotteet sekä hedelmät jos oikeasti tavoitteena on painonpudotus. Tässä olen nyt viikonajan tutustunut vähän syvemmin Paeloruokavalioon ja superfoodeihin. Niin ja ollut syömättä hedelmiä sekä viljaa! Maitotuottesiin on tullu sorruttua muutaman kerran, mutta jogurttiaddiktina löysin kyllä jo hyvän(makuisen) soijavaihtoehdon. Paitsi ainiin soijaakaan ei saisi syödä.. Hankalia nämä jutut!

Olisi todella kiinnostavaa kuulla jos joku teistä noudattaa Paeloruokavalioita, tai antaa vinkkejä että mitä syödä. Ihan vaikka valmiita reseptejä. Ajattelin testata sitä ainakin kome viikkoa ja katsoa sitten miten se vaikuttaa fiilikseen ja kroppaan. Tämä ko. ravintoukkeli lupasi että neljä kiloa turvotusta lähtee siinä ajassa jo pelkästään prosessoitujen (eli kaikkien) maitotuotteiden pois jättämisellä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.