AKTIIVISUUSKUULUMISIA

26/01/2016

imageProcessed with VSCOcam with f2 presetimageProcessed with VSCOcam with f2 preset

Kerroin vähän ennen joulua uudesta vakuutuksestani. Pääsin Indiedaysin ja Opn yhteistyön tiimoilta mukaan testailemaan aivan uudenlaista Op Syke vakuutuskonseptin pilottia. OPn Syke kannustaa terveellisempään ja aktiivisempaan elämään. Mitä paremmin elät, sitä pienempi vakuutusmaksu on. Tässä yhdistyvät suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen sekä OPn tahtotila huolehtia asiakkaidensa hyvinvoinnista. Viimeksi blogin lukijoilla oli mahdollisuus ottaa vakuutus alennettuun hintaan, tällä kertaa postauksen lopussa on myös aivan mahtava arvonta.

Op Syke toimii niin, että ensin valitaan neljästä hyvinvointihaasteesta se mieluisin, joka eniten motivoi. Haasteet ovat aktiivisutta mittaava sovellus Fjuul, treenin intensiteettiä rannesykemittarilla mittaava PulseOn, ruokapäiväkirja MealLogger sekä jaksamista ja hyvinvointia mittaava Energiatesti. Sitten vain otetaan valitsema haaste käyttöön. Jokaisessa haasteessa on oma tavoitteensa, jonka täyttyessä vakuutusmaksu laskee huomattavasti. OP Sykkeeseen kuuluu Omasairaalaturva, joka kattaa vakuutuksen aikana äkillisesti syntyvien vammojen hoidon Omasairaalassa Helsingissä. Sillä voi hoidattaa ja kuntouttaa kattavasti myös venähdys- ja revähdysvammat, toisin kuin tavanomaisilla tapaturmavakuutuksilla. Omasairaalaturvassa ei ole omavastuuta, eikä korvattavilla hoitokustannuksilla ole ylärajaa. Minkäänlaisia selvityksiä terveydentilasta ei myöskään tarvita, vaan vakuutuksen voi ottaa kuka vaan. Jos loukkaat itsesi ja sinun tulee päästä lääkäriin, soitetaan vain Pohjola Terveys –palveluun. Sen aikana varmistetaan, että vamman hoito kuuluu vakuutusturvan piiriin, ja varataan aika Omasairaalaan tutkimuksiin. On kätevää, ettei ensimmäistäkään korvaushakemusta tarvitse täyttää, vaan Omasairaala laskuttaa kaikki kustannukset suoraan vakuutusyhtiöltä.

Omaksi hyvinvointihaasteekseni valitsin tuon aktiivisuutta mittaavan Fjuulin. Päivän aktiivisuuden mukaan se sitten antaa minulle pisteitä ja kun saan kuukaudessa tavoitepistemäärän kasaan laskee vakuutuksen hinta. Vakuutuksen hintaa enemmän minua tässä kuitenkin motivoi itseni haastaminen. Olenkin jo kertaalleen nostanut itse omaa tavoitettani. Kuten haastetta valitessa odotinkin, tämä motivoi vaikkapa koiran kanssa lenkillä ollessa kiertämään vielä sen yhden vähän kauempana olevan metsäpolun (ja keräämään lisää pisteitä). Fjuulissa näkee pisteiden lisäksi liikkumiseen käytetyn ajan, matkan sekä kulutetut kalorit. Kiva lisä on, että samaa haastetta käyttävän kaverin kanssa voi vertailla tuloksia. Fjuul mittaa aktiivisuutta kolmella eri tasolla, jotka ovat juoksu, kävely ja muu-aktiivisuus. Tämä on kiva, sillä esimerkiksi shoppaillessa tai pulkkamäessäkin voi saada aika hyvät aktiivisuuspisteet.

Olen käyttänyt Fjuulia jo kohta kaksi kuukautta. Ensimmäisenä kuukautena sain lähes tuplamäärän pisteitä tavoitetasoon verrattuna ja sama näyttää tapahtuvan tässäkin kuussa. Motivaatiota saan edelleen, kun vertailen niitä todella aktiivisia päiviä näihin ei niin kauhean aktiivisiin. Reissussa ollessa vähän harmitti, kun netin puuttumisen takia ei ohjelma tietenkään rekisteröinyt kaikkia liikkeitäni, mutta muuten ei ole mitään huonoa sanottavaa – päinvastoin! Mitään haavereita ei ole (onneksi, kop kop) sattunut. Mutta muutaman kerran polvesta vihlaisessa on tullut levollinen mieli, että jos jotain tulee saisin hyvää hoitoa Omasairaalassa. Tässä on tosi hyvä myös se, että mitään sairalaalaskuja ei tarvitse ensin maksaa omasta pussista, eikä omavastuita ole.

Uudenlaiset vakuutusmallit ovat siis vielä piloottivaiheessa, mutta itse näkisin juuri tämänkaltaiset vakuutukset tulevaisuutena. Miltä tällainen vakuutus, joka yhdistyy omaan hyvinvointiin, teistä kuulostaa? Pilottivaihe päättyy toukokuun lopussa ja blogin lukijoilla on edelleen mahdollisuus testata sitä alennettuun 14,95 e kuukausihintaan. Ja omalla tominnallaan, riippuen minkä hyvinvointihaasteen valitsee, saa vakuutuksesta vielä vitosen alennusta joka kuukausi jos tavoitteet täyttyvät.

Minkälaisia ajatuksia sinussa herättää OPn Sykkeen kaltainen vakuutusmalli, joka yhdistää vakuutuksen ja hyvinvoinnin? Kaikkien kampanjaan kuuluvien bloggaajien postauksia kommentoneiden kesken arvotaan 250 euron arvoinen lahjakortti, jolla pääsee viettämään hyvinvointiviikonloppua Vierumäellä. Osallistumisaikaa on 5.2. saakka ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.



20 Responses to “AKTIIVISUUSKUULUMISIA”

  1. Avatar Anni sanoo:

    Oho, onpas innovatiivista ja kuulostaa kyllä hyvältä systeemiltä! Olisin ehdottomasti kiinnostunut. Mua motivoi myös itsensä haastaminen tuollaisessa, ja jos palkintona on paremminvoiva minä niin huippua!

  2. Avatar Primrose sanoo:

    Uskon, että juuri tämänlainen vakuutusmalli on tulevaisuutta ja kuulostaa juuri sellaiselta, josta voisin olla itsekin kiinnostunut. Suurin osa ihmisten vakavimmista elintasosairauksista kun johtuu juuri siitä, että ei olla pidetty itsestä ja omasta hyvinvoinnistaan tarpeeksi hyvää huolta.

  3. Avatar Arro sanoo:

    Periaatteessa innostuin ajatuksesta mutta olen kyllä myös epäileväinen. Heti tulee ajatus että entä jos joku onnistuu huijaamaan? Etenkin toi ruokapäiväkirja epäilyttää.
    Itselle valitsisin aktiivisuutta mittaavan sovelluksen ja uskon sen ajavan asiansa. Normaalit aktiivisuusmittarit ovat jo lyöneet itsensä läpi ja jos siihen nyt saa yhdistettyä vakuutuksen hinnan alenemisen niin kyllä, tästä tulee vielä hitti!

  4. Avatar Pia sanoo:

    Miksei tää vois ollakkin jotain ihan uutta. Ehdottomasti aion edes kokeilla..tästä voisin vaikka muillekkin kertoa ja void kokeilla porukslla eri juttujs että miten toimii, eks haluun tuon ruokajutun!

  5. Avatar T sanoo:

    Oho, en ole kuullutkaan tällaisista! Mutta hyvältä kuulostaa.

  6. Avatar Hanna sanoo:

    Mun mielestä kuulostaa tosi hyvältä! Tämä on juuri sellasta tuoretta ajattelua, mitä tarttettais monessa muussakin asiassa. Kannustetaan tekemään jotain, eikä rankaista siitä kun jotain on jäänyt tekemättä

  7. Avatar Leena sanoo:

    Elämä on ainutkertainen, hyvä lahja, sitä kannattaa kohdella sen mukaisesti. Pitäen itsestä huolta.
    Sairauksille ja tapaturmille ei vaan voi aina itse mitään. Suomessa saa hyväää ja asiantuntevaa hoitoa, akuutistikin.

    Valoisaa ja hyvää alkaneen vuoden jatkoa!

  8. Avatar Mira sanoo:

    Kuulostaa hyvälle ja itse ainakin olisin valmis sellaista kokeilemaan, jos vakuutusyhtiö, jossa vakuutuksemme kaikki nyt ovat, sellaista tarjoaisi. Olisi mahtava motivaattori! :)

  9. Avatar Sennu sanoo:

    Todella mielenkiintoinen konsepti! En ollut tästä aiemmin kuullutkaan mutta nyt kyllä kiinnostus heräsi, täytyypä tutustua tarkemmin!

  10. Avatar Anna sanoo:

    Hyvältä kuulostaa!

  11. Avatar HANNA sanoo:

    Ihan hyvä ajatus mutta kuten joku ylempänä kirjoitti niin noita tuloksiahan voi varmaan saada aikaan ilman että oikeesti tekee.. Varsinkin ruokapäiväkirja joka on täysin käyttäjän vastuulla mitä tietoja sinne syöttää, eikö?

  12. Avatar maija sanoo:

    Tämä aktiivisuusversio kuulostaa hyvältä, itse olen ihan koukussa aktiivisuusrannekkeeseen eli pelkkää plussaahan se olisi, että tälläisen käytöstä vielä saisi ns. rahaa pankkiin. Hieno homma!

  13. Avatar Jaanap sanoo:

    Siis tuohan olis hyvin jees! On niin monenlaisia tarpeita vakuutusten suhteen ja monenlaisia ihmisiä. Ja tuollainen itsensä haastaminen on mun juttu!

  14. Avatar Sanna sanoo:

    Aivan tosi hyvä idea! Toki ruokapäiväkirjaan voi huijata mitä on syönyt mutta eikö siinä sitten petä myös itseään…itsellä varmasti toimisi tuollainen, motivoisi liikkumaan enemmän ja nimenomaan haastaisi enemmän, kilpailuhenkinen kun olen niin sit ois aina pyrittävä vaan parempaan :D en ole koskaan tällaisesta edes kuullut mutta täytyy laittaa kyllä korvan taakse.

  15. Avatar Iiris sanoo:

    Minulle jäi vähän epäselväksi, että mistä vakuutuksesta/vakuutuksista tässä on kyse? Sairauskuluvakuutuksestako? Niiden saaminenhan aikuisiällä on muutenkin kiven takana. Ja miten tämä vakuutus toimii esimerkiksi liikuntarajoitteisella?

  16. Avatar Marle sanoo:

    Kuulostaa vähän liian hyvälle, mutta kieltämättä kiinnostaa kyllä.

  17. Avatar Miia sanoo:

    Kuulostaa loistavalta! Uskon, että juuri tämän tyyppisiin vakuutuksiin ollaan tulevaisuudessa menossa. Enemmän räätälöityjä ja kunkin elämäntilanteeseen sopivia. Mahtavaa, että tekniikkaa yhdistetään näihin ja nimenomaan kannustetaan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen :)

  18. Avatar AnnaTee sanoo:

    Kuulostaa kyl mielenkiintoselle!

  19. Avatar Nelliina sanoo:

    Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselle ja uudenlaiselle lähestymistavalle. Saattaa hyvinkin olla motivoiva, mutta hieman empivälle kannalle vielä jään.

  20. Avatar Marjo sanoo:

    Ihan uusi juttu, hyvä idea!

Kommentoi