Vaikka olen muutaman kerran ohimennen maininnut tällä blogissa minulla olevan munasarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCOS, en ole siitä juurikaan sen enempää puhunut. Omista terveysasioista julkisesti kertominen ei useinkaan tunnu minusta kovin luotenvalta, vaan ne asiat jäävät yleensä sinne liian henkilökohtaista -mappiin. Lisäksi kun tämän diagnoosin kohta kolme vuotta sitten sain, ei mikään omassa elämässäni oikeastaan muuttunut – olinkin jo oireideni vuoksi epäillyt tämän mahdollisuutta itse jo aiemmin.
Se miksi päätin kuitenkin juuri nyt kirjoittaa aiheesta on se, että kyseessä on kaikista yleisin naisten hormonihäiriö, eli se koskettaa siellä ruudunkin toisella puolen varmasti useampaakin teistä. Laitoin pari viikkoa omaan instagramstoryyni videon, jossa nypin kaulastani tämän häiriön aiheuttamia karvoja. Mietin koko aamupäivän, että minun pitää poistaa video – mutta sitten kurkkasinkin viestiboxiini, joka on täynnä viestejä vertaistukea vailla olevilta naisilta. Tämä asia koskettaa niin monia ja sain yli kymmenen toivetta siitä, että kertoisin omista kokemuksistani tämän oireyhtymän kanssa. Joten tässä tulee!
Ei tiedetä ihan tarkkaan kuinka monella naisella PCOSia esintyy, mutta noin 5-15 prosentilla. Monirakkulaoireyhtymän yleisimpiä tunnusmerkkejä ovat liiallinen karvojen kasvu ja epäsäännölliset kuukautiset, mutta diagnoosi tehdään läkärissä ultraamalla (tätä moni kysyi!), jossa munarakkulaiset munasarjat löydetään tai jossain tapauksissa verestä hormonipitoisuuksia testaamalla. Yli puolet potilaista ovat myös ylipainoisia, sillä oireyhtymä vaikuttaa myös aineenvaihduntaan tai yltyy ylipainon vuoksi.
Itse hakeuduin yksityiselle gynekologille juurikin hyvin epäsäännöllisten kuukautisten ja outojen tiputteluvuotojen vuoksi. Minulla ei taida koskaan ollut ihan päivälleen tarkka kierto, mutta kun se alkoi olemaan tuolloin kaikkea kymmenestä neljäänkymmeen viiteen päivään, ajattelin että jotain tutkimuksia olisi hyvä tehdä.
Ultraäänitutkimuksessa oikean puolen munasarjani näyttivät normaaleilta, mutta vasemmalla puolella näkyi parikymmentä hyvin kookasta munarakkulaa ja kystaa. Normaalistihan vain muutama rakkula alkaa kierron aikana kypsymään ja suurenemaan, mutta vain yksi niistä kasvaa isoksi, joka sitten oulaatiossa puhkeaa ja sen sisällä kehittynyt munasolu vapautuu munanjohtimeen. Mutta tässä tapauksessa tuota irtoamista ei myöskään, ainakaan joka kerta tapahdu. (Huom, tämä on nyt sen miten itse muistelen asian olevan!)
Omalla kohdallani PCOS ei kuitenkaan ole ollut mikään tuomio lapsettomuuteen, eikä se sitä monella muullakaan ole. Diagnoosin jälkeen sain keltarauhashormonikuurin, jonka tarkoituksena oli tasata kiertoani. Jo pelkästään sen avulla voi PCOSin vuoksi lapsettomuudesta kärsivän tulla raskaaksi. Jos se ei auta, toinen ovulaatiota avittava lääke on ollut monelle apuna raskaaksi tuloon ja viimesenä vaihtoehtona sitten vähän laajemmat lapsettomuushoidot. Näistä lääkkeistä en kuitenkaan osaa kertoa itse sen enempää, sillä en lopulta edes turvautunut tuohon hormonikuuriin. Kuten PCOSin tuomat muutkin oireet, myös tämä lapsettomuus asia vaihtelee ja on yksilöllistä. Etukäteen sitä ei missään nimessä kannata alkaa murehtimaan! Minä olen tästä huolimatta saanut kolme lasta erittäin helposti.
Moni kyseli, että millaiset oireeni sitten ovat olleet. Epäsäännöllisen kierron lisäksi yksi merkittävin merkki on ollut tuo yleisin vaiva, eli karvojen liikakasvu (hirsutismi). Ihokarvoitukseni on luonnolisestikin vahvaa ja tummaa, joten on vaikea sanoa mikä on oireyhtymästä johtuvaa ja mikä luonnollista. Mutta oireyhtymän myötä kaulalleni sekä osittain leukaan minulle kasvaa sellaisia todella pitkiä ja pääosin pehmeitä karvoja, jotka ovat aika selvä merkki. Ne ovat toki häiritseviä, mutta kun niitä on ollut minulla jo niin monta vuotta, harvoin jaksan asiasta enää stressata. Näkyvimmät nyppään pois yleensä samalla kun nypin muutenkin kulmiani.
Tautiin liittyy myös aineenvaihdunnallisia ongelmia, jossa kudosten herkkyys insuliinille on heikentynyt ja tästä seuraa, että insuliinipitoisuus veressä suurenee ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu. Käytännössä tämä tarkoittaa herkempää lihomista ja lihominen taas lisää aineenvaihdunnan ongelmia ja sitten lihoo vielä enemmän. Laihtuminen myös vaatii usealla paljon enemmän ponnisteluja, kun normaalisti. Rasva kertyy myös monilla etenkin keskivartaloon.
Tämän vuoksi myös vaara sairastua kakkostyypin diabetekseen ja verenpainetautiin myöhemmällä iällä on suurentunut. PCOS tai siitä johtuva ylipaino lisäävät myös raskausdiabeteksen riskiä – joka minullakin lievänä viimeisimmässä raskaudessani oli. Noin kerran vuodessa minulta otetaan tästä syystä myös paastosokeriarvot, toistaiseksi ne ovat olleet kuitenkin normaalit. Muita PCOSin tuomia tai sen vuoksi vahvistuvia sairauksia ovat yleisemmin masennus, kilpirauhassairaudet, ahdistushäiriö ja migreeni.
Minulta kysyttiin myös paljon, että miten tätä tautia voi hoitaa ja onko siihen jotain lääkitystä. Itselläni ei ole käytössä mitään. Kuukautisten säännölliseksi saamiseen voidaan tosiaan määrätä kuureina keltarauhashormonia ja lääkärini mukaan myös homonaalinen ehkäisy auttaa monia sekä ehkäisee muita sairauksia. Itse testasin hormonikierukkaa, mutta minulle se ei muuten sopinut ja otin sen puolen vuoden jälkeen pois. Diabeteksen hoidossa käytetyillä lääkkeillä voi olla myös jollekin apua samoin häritsevää karvankasua voidaan hoitaa hormonein tai poistaa laserilla, mutta lukemani mukaan kaikista paras keino PCOSiin on laihdutus. Se ei vie oireyhtymää pois, mutta sillä on usein suotuisia vaikutuksia muiden sivuoireiden hillitsemiseen. Mutta tosiaan, aineenvaihdunnallisten häiriöiden vuoksi se on helpommin sanottu kun tehty.
Oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan oireet ovat vahvimmillaan kaikista hedelmällisemmässä iässä ollessa ja jo neljänkympin tienoilla tilanne on yleensä jo paljon parempi. Itselläni tuntuu nyt jo kierto säännöllistyvän, viimeisen vuoden aikana se on ollut 25 – 32 päivää. Omalla kohdallani koen tällä hetkellä isoimmaksi ongelmaksi nuo aineenvaihdunnaliset häiriöt ja lihomisen. Myös migreenit vaivaavat taas entistä useammin.
Kuiten kerroin, koska minulla oli ollut monia yleisimpiä oireita jo ennen diagnoosin saamista, ei sen saaminen vaikuttanut minuun oikeastaan mitenkään. Lääkräiin menessä olin jo miettinyt etukäteen kaikki paljon pahemmat skenariot läpi (eli että minulla on varmasti syöpä), joten tämä uutinen oli enemmänkin sellainen rauhoitus, että kaikki on ihan hyvin. Mutta ymmärrän että se voi taas olla jopa shokki toiselle. Etenkin jos haluaa joskus tulevaisuudessa lapsia ja murehtii tässä sitä puolta.
Jos näitä asioita pohtii, kannattaa ehdottomasti ihan aluksi suunnta lääkäriin, jossa asiaa voidaan selvittää. Muutama myös kyseli, että voiko asian dignosoida itse tai voiko pelkkä karvojen kasvu olla merkki tästä. Vastaan että ei voi ja todennäköisesti ei – eli lääkäriin tutkimuksiin ja siellä sitten ammattilaisen kanssa asiasta keskustelemaan.
Sain myös paljon kiitosta teiltä joilla PCOS on jo todettu. Kaikki sanoitte, että tästä asiasta ei puhuta julkisesti juuri yhtään, vaikka se tosiaan on hyvin yleinen vaiva. Ja siksi myös halusin tämän vähän liian henkilökohtaisen jutun kirjoittaa, sillä jos tästä on edes vertaistuen verran apua jollekin on se tärkeää tehdä.
Kirjoittakaa toki myös kommenteihin jos tulee jotain mieleen, muut samassa tilanteessa olevat lukevat niitä juttuja varmasti mielellään. Tuo lääkitys-asia mietietytti monia, joten etenkin jos jollakulla olisi siitä jotain omakohtaisia kokemuksia, niin olisi varmasti kiinnostavaa kuulla sitäkin puolta!
Kuvat ei liity mitenkään muuten, kun että ne ovat ihan tavallisia räpsyjä tavallisesta elämästä, jota onneksi pcosinkin kanssa voi elellä.
Multa löytyy myös pcos, joten jaan kokemukseni muita varten. Menin yksityiselle gynelle, kun menkat oli vielä 2 vuotta e-pillereiden lopetuksen jälkeen mitä sattuu. Kierrot oli 35-60 päiväisiä ja vuoto kesti ensin tiputellen viikon ja sitten normaalina viikon. Molemmat munasarjat oli rakkulaiset ja gyne totesi, etten luultavasti ovuloi lainkaan. Kehotti yrittämään lasta ilman hoitoja korkeintaan puoli vuotta, koska todennäköisyys onnistua on mitätön ja siihen vaadittaisiin kuulemma alle 35 päivän normaali kierto. Tuntui paskalta, kun just lapsesta haaveiltiin.
Mulle jäi pieni toivon kipinä kuitenkin, koska tunnistan ovulaation niin selvästi joka kuukausi. Gyne oli silti sitä mieltä, että kyseessä olisi jotain muuta. No, eipä ollut, koska kun alettiin yrittää lasta, tulin raskaaksi heti ekasta kierrosta. Se yllätti todella.
Muita tyypillisiä oireita mulla ei juuri ole. Olen melkein alipainoinen. Karvojen kasvu on ehkä vähän nopeampaa ja runsaampaa, mutta ei kasvoissa. Niin ja leuan hormonifinnejä on kyllä aina jokunen. Suurin ongelma on epäsäännölliset menkat ja pitkät vuodot. Mutta ovulaation tunnistaminen onneksi helpottaa, koska pystyn siitä aina laskemaan, milloin menkat alkaa. Saas nähdä miten käy nyt raskauden jälkeen, joillain tämä voi kuulemma helpottaa.
Mulla on myös PCOS, jonka löysi gyne ultraamalla viime kesänä. Söin pitkään pillereitä ja lopetin ne syksyllä 2018 ajatuksena lapsen saaminen. Tällöin eka kierto oli tosi pitkä, mutta ultrassa kaikki oli kunnossa. Kesällä 2019 menin uudestaan gynelle, kun kierto alkoi lähestyä 70 päivää eikä raskaustesti kuitenkaan plussannu. Pillereiden lopetuksen jälkeen menkat oli kyllä tullu useammin, mutta erikoisilla kierroilla. Lääkäri totesi aika kylmästi diagnoosin jälkeen että luomuna ei lapset onnistu, kirjoitti diabeteslääkkeen (auttaa sokeriarvoihin ja estää ylipainoa raskauden yrityksen aikana, vaikka diabetesta ei ole) sekä hormonilääkkeen. Ehdin sitten kaksi viikkoa syödä diabeteslääkettä enkä syönyt lainkaan hormoneja, kun raskaustesti näytti plussaa ja lopputulos tuhisee tuossa vieressä reilun vuorokauden ikäisenä.
Ikinä ennen en ollu kuullu koko oireyhtymästä, mutta puhuttuani kavereiden kanssa, totesin sen olevan aika yleinen. Mulla tämä on siis ehkä eniten vaikuttanu kuukautiskiertoon, painoon ja raskausaikana kaveriksi tuli myös diabetes lievänä. Kaikesta huolimatta sain oman pienen pojan ja jännityksellä jään odottamaan, mitä oireyhtymälle tapahtuu nyt raskauden jälkeen.
Kiitos kun kirjoitit aiheesta! ♥️
Mulla todettiin PCOS vajaa 3 vuotta sitten ja otin sen todella raskaasti.
Halusin tsekata lääkärissä tilanteen, sillä meillä oli haaveissa alkaa yrittää lasta. Gynekologii totesi, että johtuu ylipainoistani ja jos syön pelkästään porkkanaa ja kaalia niin tilanne kyllä helpottaa. 🙂 en koskaan ryhtynyt ihan näin tiukalle dieetille, mutta sain painon putoamaan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.
Ollaan käyty yksityisissä lapsettomuushoidoissa, sillä laihdutuksesta huolimatta en ovuloinut. Kokeiltiin useaa lääkettä ja hormonipistoksilla saatiin minut ovuloimaan. Lapsettomuushoidoissa käynnin koin rankaksi, joten pidimme niistä taukoa. Raskauduin lopulta ”luomusti”, mutta siihen meni aikaa
Aiempi viesti lähti liian aikaisin 🙂
Nyt meillä on ihana poika ja toiveissa lisää lapsia, joten PCOS huolettaa vieläkin. Eniten ärsytti raskautta yritettäessä minun nuoren ikäni päivittely (Olin tuolloin 24 vuotias) ja moni sanoi, että meillä on aikaa vielä ja varmasti raskaudun myöhemmin. Niinhän siinä kävikin, mutta huoli siitä, ettei koskaan saisi omaa lasta oli kova.
Kun PCOS todettiin lääkäri sanoi, ettei ole koskaan nähnyt niin paljon rakkuloita munasarjoissa. Tunsin päivittäin kipua munasarjojen alueella. Nyt tilanne tuntuu olevan rauhoittunut ja käytin pitkään lääkärin suosittelemaa lisäravinnetta. Luulen, että siitä on ollut apua, sillä kuukautiskierto säännöllistyi sen myötä.
Tsemppiä kaikille PCOSista kärsiville ❤️ toivoisin, että tästä tiedettäisiin vielä enemmän ja tutkimusta tehtäisiin lisää. Lääkärit eivät myöskään aina ymmärrä täysin mistä tässä on kyse, meillä oli onni löytää lääkäri jolla on paljon tietämystä aiheesta.
Moi, kiitos postauksesta, aihe on tärkeä. Olen saanut pcos-diagnoosin 15 vuotta sitten. Itselleni se oli suuri helpotus, koska kaikille omituisille vaivoille löytyi nimi. Lapset tulivat hoidoilla. Nykyään voin hyvin, ja kystat pysyvät poissa lääkkeillä. Hyvää vointia kaikille!
Kiitos kun nostit tämän puheeksi! Mullakin on omakohtaista kokemusta pcos:sta.
Mun kuukautiset on olleet epäsäännölliset jo noin 14-vuotiaasta saakka, yleensä tulivat vain kerran noin puoleen vuoteen (kyllä!) Söin muutaman vuoden pillereitä, joilla tyhjennysvuodot tulivat säännöllisesti. 2016 alkuvuonna lopetin pillerit, jonka jälkeen kahdet menkat jaksoivat tulla spontaanisti noin 1kk välein, kunnes lakkasivat taas kokonaan. Kun lapsenhankinta vuonna 2017 tuli ajankohtaiseksi, kävin yksityisellä gynellä, joka totesi oikean munasarjan monirakkulaiseksi. Sain Terolutit, joilla vuoto kyllä tuli, mutta niukkana ja tuskin ovuloin ollenkaan.
Vuoden yrittämisen jälkeen päädyttiin hoitoihin julkiselle puolelle. Terolutien lisäksi sain kahta eri lääkettä, jotta saatiin edes yksi munarakkula kypsymään. Tähän päälle vielä irrotuspiikki. Ihme kyllä raskauduin ekasta yrityksestä ja raskaus meni hyvin, vaikka viimeisellä kolmanneksella piikitin hetken insuliinia raskausdiabeteksen takia, ja juuri ennen synnytystä vaivana oli korkea verenpaine. Koska mun kierto oli ollut epäsäännöllinen jo yli 10v, niin olin osannut henkisesti varautua siihen, että lapsia pitäisi oikeasti tehdä-tehdä sitten kun sen aika tulee.
Epäsäännöllisen kierron lisäksi mulla on liikakarvoitusta just leuan alueella, lisäksi lihon naurettavan helposti ja kilot on tajuttoman vaikea saada pois. Teini-iästä asti kärsin hormonaalisesta aknesta, joka onneksi ”parantui” raskauden aikana, ja toivottavasti pysyy poissa. Tässä jännäillään, että palautuuko oma kierto (ja millaisena), sitten kun joskus lopetan imettämisen.
Minulla on 9lasta ja 10.tulossa. Seitsemännen lapsen jälkeen epäiltiin PCOS kaikkien oireilujen takia naistentautienpoliklinikalla sairaalassa. Hormonikierukka kuitenkin tasasi oireet ja 3v meni vuotojen suhteen paremmin. Diagnoosi jäi tekemättä, kun oireet tasoittui pahimmista. Kaikki lapset tullut luomuna ja tämän epäilynkin jälkeen odotan jo kolmatta.
Kuitenkin siis aineenvaihduntani on edelleen huono eli painoa kertynyt 15kg liikaa, kilpirauhaslääkitys aloitettiin tänä vuonna, karvat kasvaa, ahdistuneisuus ja masennus on kausittaista (joskus käynyt terapiassakin raskaus aikana) sekä migreeni pahentunut 9v aikana.
En tiiä auttaako ketään lapsettomuus asiaa miettiessä, jos saanut PCOS diagnoosin että itselläni monta luomua lasta ja ilman PCOS diagnoosia, mutta oireet samat ja tutkittu asiaa.
Kiva, että otit asian esiin ja kommenttien kautta tulee paljon eri näkökulmia asiaan!
Täytän parin kuukauden päästä 40, lasta yritetty nyt 9 kk. PCOS diagnosoitu 2005 ja 2018, todettu uudelleen tänä vuonna ultrassa.
2005 saatiin Terolutilla ja Clomifenilla yksi tuulimunaraskaus. 2003 tuli yksi lapsi luomuna noin puolen vuoden yrittämisen jälkeen, silloin olin toki nuorempi kuin nyt. Nyt käytössä sokerilääkkeet ja toiveikas olo.
Kuukautiset muuttuneet iän myötä säännöllisemmäksi, kivuliaat ovat edelleen. Ovulaatio-oireet on kaikki mahdolliset ja hyvin niihin aikoihin kun pitää ollakin, mutta ovulaatiotestit näyttää negaa tai haamua. Ilmeisesti en ovuloi.
Karvaa kasvaa alavatsaan, leukaan ja joitakin yksittäisiä nännipihoille.
Minä kans lihoan helposti, mutta laihtuminen on hidasta vaikka treenaan kovaa personal trainerin kanssa. Mutta nyt treenejä on hieman höllätty, ettei se estäisi raskautumista.
Toivottavasti onnistumme vielä saamaan toisenkin lapsen.
Mukavaa lukea muidenkin kokemuksia.
Kovasti tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia sinne! 🙂