Niinhän sitä sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä ja omalla asenteella onkin suuri merkitys niin omaan kun siinä sivussa myös niiden kanssaeläjienkin eloon. Ei se aina helppoa ole saada etenkään vaikeaa elämänvaihetta muutettua postitiivisempaan suuntaan pelkän ajattelun voimalla, mutta on se mahdollista. Enkä myöskään sano, että kaikkea voisi päättämällä paremmaksi muuttaa, mutta helpotusta voi olla mahdollista saada. Etenkin kun positiiviseen ajatteluun lisää vielä hyvää tekevää tekemistä.

Itselläni vähän raskaampi elämäntilanne on tuntunut kestäneen jo yli vuoden. Suurin syy sille on ollut hunot unet, jolloin kaikki on vähän (tai aika paljonkin) tahmeampaa. Toki uniasiat pitää saada kuntoon ja sitä tässä parhaillaan edelleen yritetään, mutta yritän samalla päästä pois siitä negatiivisesta ajattelumallista, joka omaan mieleen on syntyt tässä huonoissa unissa vellomisesta. Omassa päässä on synynyt vakiokaava: huonot unet = huono päivä tai että väsyneensä olen kamala ihminen. Tällaisessa negatiivisessa ajattelumallissa sitä vain kääntyy itse itseään vastaan.

Väsymys myös vahvistaa sellaisia normaaleita mielialanvihteluita, joita meillä kaikilla on – enemmän tai vähemmän. Näin naisena pahimmat näistä heilahduksista ajoittuvat usein tiettyyn kierron aikaan ja pelkästään oman kehon ymmärtäminen ja asian hyväksyminen auttaa jonkin verran. (esim puhelimeen ladattavan appin tai iphone terveys-aplikaation kautta omaa kiertoa on helppo seurata) Kun ymmärtää kyseessä olevan hormoneihin liittyvää heittelyä, eikä koko todellisuus, on niiden helpompi antaa tulla ja mikä tärkeintä: mennä.

Toinen iso asia on tunnistaa ne asiat jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita ja tietysti toisinpäin. Usein ymmärrän jälkikäteen oman hermostumiseni olleen monen asian ketju. Enhän minä nyt oikeasti suuttunut lapselle niin paljon siitä, ettei hän kolmannellakaan sanomisella ollut pedannut sänkyään, vaan räjähdin lopulta siksi, että olin viettänyt koko aamupäivän nenä kiinni tietokoneessa kasaantuneiden spostien äärellä, skippasin lounaan ja kastuin märäksi kiukuttelevan taaperon kanssa kaupassa käydessäni. Sitten selasin somea aivottomana jotta saisin edes vähän omaa aikaa ja aivot narikkaan, vaikka kävelylenkki olisi toiminut paremmin. Piti myös ehtiä siivota ennen kun lapset tulevat koulusta, enkä enää tässä vaiheessa jaksanut nähdä kaaosta ymärilläni. Olen oikeasti vain vihainen ja turhautunut itselleni.

Kun tunnistaa ja osaa ennakoida ne tilanteet, lähteä sinne lenkille tai piipahtaa kahvilla ystävän kanssa ennen kun tuntee, että tarvitsee viikon yksin parantolassa selvitäkseen arjesta on se palvelus itselle. Ja kun itse voi hyvin, heijastuu se tottakai myös ympärillä oleviin. Pikkulapsiajessa tämä on tottakai helpommin sanottu kun tehty. Mutta silloinkin voi soveltaa, lenkki voi olla roskien vienti ja talon ympäri kävely, kahvikupin kanssa voi lukittautua hetkeksi salaa vessan rauhaan.

Ja silloinkin kun niitä ylilyöntejä sattuu, hermostuu, suuttuu, kaikki tuntuu menevän pieleen, yrittää olla itselleen armollisempi. Ymmärtää, että koko päivän ei tarvitse olla paska, itse ei ole paska – vaan se oli vain se hetki, jonka ei tarvitse määrittää muuta kun sen yhden hetken. Joinain päivinä on helpompi olla positiivisempi kun toisina ja sekin on täysin ok.

Hyvää mieltä saa tottakai parhaiten tekemällä asioita joista pitää. Itse ainakin huomaan, että huonosti nukuttujen öiden takia tämä on kuitenkin jäänyt pahasti huomiotta. Helposti sitä jää sohavlle makaamaan kun oikeasti energiaa saisi liikkumisesta, hemmottelee itseään kahvilan isoimmalla korvapuustilla kun oikeasti keho kaipaisi proteiineja ja vitamiineja, selaa illalla muiden jo nukkuessa somea kun senkin ajan voisi käyttää siihen tärkeään uneen – tai vaikka kasvonaamion tekoon! Eikä siinä, kyllähän minä pidän myös sohvalla makouluista, korvapuusteista ja somessakin roikkumisesta – mutta kohtuudella.

En ole sitä tyyppiä, joka tekee uudenvuoden lupauksia, mutta tällä kertaa vuosikymmenen vaihtuminen antoi ihan uutta puhtia aloittaa samalla ikääkuin jotain uutta. Minun tavoitteni on voida jatkossa paremmin. Keho ja mieli ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa ja voidakseen hyvin pitää molemmista pitää huolta. Molempia voi huoltaa kuitenkin samalla reseptillä, eli liikunnalla, joka minulla on jäänyt tässä vauva/taapero/unettomat yöt-elämäntilanteessa ihan liian vähälle.

En ole aieminkaan ollut mikään himo- tai tavoitteellinen liikkuja, mutta juuri ne positiivisesti omaan mielialaani vaikuttavat kiireettömät uimahallireissut ja tuntemattomia metsäpolkuja pitkin tarpomiset äänikirjaa kuunnellen ovat jääneet. Aiemmin vein ja hain isompia lapsia nelisen kilometriä päivässä kävellen eskariin, nykyään he kulkevat itse kouluun ja minä istun läppärillä tai taaperon kanssa heikkalaatikon reunalla kakkuja tehden. Pieniä juttuja, mutta loppujenlopuksi aika suuria.

Siitäkään asiasta en halua ottaa silti turhia paineita tai asettaa liian tiukkoja tavoitteita. Tavoitteeni on tällä hetkellä, että joka päivä teen jotain ja mieluiten ulkona. Tarkoitukseni ei ole alkaa treenaamaan ulkonäön vuoksi, vaan saada zen oman pään sisään pitkällä kävelyllä ja viikottaisella vesijuoksulla. Sillä sellaista tunnen ainakin nyt tällä hetkellä eniten kaipaavan yhtäkkisen rääkin sijasta. Kävelystä syntyvät mielihyvähormonit taas saavat mielenkin iloisemmaksi ja tasaisemmaksi, joka omalta osaltaan toivottavasti vaikuuttaa myös parempiin yöuniin.

Lisäksi, jo sillä ajatuksella, että haluan tehdä itselleni hyvää ja tuntea oloni entistä paremmaksi on positiiviset vaikutukset. En rajaa itseltäni mitään kivaa pois (no okei, ehkä vähän vähemmän sokeria ja somea), vaan lisään sitä. Pakkohan siitä on seurata vain hyvää.

Mistä te saatte hyvää oloa?

Tänään, eilisiä perunasalaatin ja nakin jämiä lounaaksi syödessäni mietin, liittyykö monella vuoden ensimmäiseen päivään yhtä vahvoja perinteitä kun vaikkapa joulun ja vuoden vaihteen juhlintaan? Onko meillä ollut tapana toimia vuoden ensimmäisenä jollain tietyllä tapaa? Ei tullut mieleen.

Kovin hyvin en edes muistanut, mitä edellisvuosina olemme tehneet. Myös viime vuonna uudenvuodenpäivä meni pääosin kotona, edellisillan kaveriperheen kanssa juhlinnasta jääneitä syömisiä tuhoten. Muutama vuoden eka on tullut vietettyä myös ulkomailla hiekkarannalla. Toiset taas lasten kanssa kävelyllä ja leikkipuistossa. Aikana ennen lapsia olin aika usein töissä tai muuten vain juhlimme hissukseen kotosalla, joten myös se seuraava päivä meni leppoisasti.

En kaipaakaan uudenvuoden päivälle mitään kummempaa ohjelmaa tai perinteitä, johan tässä on koko joulun pyhät tullut niitä noudatettua, mutta toisaalta voi ajatella, että viettämällä vuoden ensimmäisen päivän jollain tapaa merkittävästi, antaa se heti koko tulevalle vuodelle tietynlaisen suunnan. Toisaalta, jokainen päivä voi olla uusi alku, joten stressiä asian suhteen ei ainakaan kannata ottaa.

Se selvä ero vuoden ensimmäisellä vuoden viimeiseen kuiten on, että vielä eilen suunnittelin toteuttavani (ajan puutteessa vielä julkaisematta jääneitä) postauksia ainakin viime vuoden suosituimmista postauksista sekä lempparituotteistani vuoden mittaan, niin tänään minusta kuitenkin tuntuu paljon tärkeämmältä keskittyä enemmän tulevaan. Yhtäkkiä kevät jo siintää selvänä silmissäni.

Vuoden ekana taapero herätti aivan liian aikaisin, aamupalaksi syötiin kaurapuuroa kuten jokaikinen aamu, ulkoitiin kauniissa säässä lähileikkipuistossamme lasten kanssa ja sitten sattuikin jotain kummaa. Jäin yksin muutamaksi yöksi kotiin. Jos jotain tulevalta vuodelta toivon, on se parempaa hyvinvointia kehollisesti ja mielellisesti. Mieheni ehdotuksesta jäinkin siis kotiin valmistetemaan töitäni sekä ottamaan vähän omaa aikaa. Ensitöikseni sujahdin peiton alle kirjan kanssa ja luin kunnes silmät painuivat pakolla kiinni. Muutaman tunnin päunien jälkeen olo oli hyvin tokkurainen, mutta samalla onnellinen, sillä tiesin sen olevan juuri sitä mitä kehoni ja mieleni tarvitsi. Oikein täydellinen alku ja vuoden ensimmäinen siis.

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Marli SHOT & Indieplace
Postaus sisältää arvonnan!

Instagamissa minua aktiivisesti huomasivatkin, että jaoin tällä viikolla siellä joka arkipäivä yhden päivää piristävän vinkin. Päivien pimeys yhdistettynä hektiseen arkeen uuvuttaa helposti – etenkin kun harmaat arkipäivät tuntuvat usein toistavan samoja rutiineja. Nämä ovat juuri niitä aikoja, kun moni meistä kaipaa pientä lisäboostia – vähän jotain piristävää ja energisoivaa.

Pienien piristävien tekojen lisäksi nautin joka päivä shotillisen (joskus jopa pari) vitamiineja ja vahvan annoksen vastustuskykyyä Marli SHOTin muodossa. Tutustuin itseasiassa näihin shotteihin jo vuosi sitten ja siitä lähtien olen vähintään muutamasti kuukaudessa ostanut purkin pari kotiin. Harmillisen usein nämä ovat olleet loppu meidän kaupasta – joku muukin on siis tainnut ihastua näihin, eikä ihme.

Marli SHOT löytyy kauppojen kylmästä mehuhyllystä ja tulee kahden desin uudelleen suljettavassa pahvitetrassa. Yhdestä tertrasta saa yhteensä viisi shottia. Yksi shotillinen sisältää päivän suositellun määrän C-vitamiinia. Shottiin ei ole lisätty mitään ylimääräistä, kuten sokeria tai säilöntäaineita ja C-vitamiinikin tulee luontaisesti acerolamarjasta. C-vitamiini edistää kehon oman immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota sekä terveitä elämäntapoja.

Päivä 1 – Mene metsään
Etenkin niinä päivinä, kun tuntuu ettei todellakaan jaksa tehdä mitään, kannattaa tehdä. Uloslähteminen voi tuntua tiukalta, etenkin jos vastassa on armoton pimeys tai sade, mutta siitäkin huolimatta pienikin happihyppely tekee hyvää. Itse aloitin viikkoni kävelyllä metsään. Ihan mielettömän hieno sumu ja lintujen viserrys antoivat energiaa koko loppupäiväksi. Otin mukaan Marli SHOT karpalo-puolukka-acerolan ja naukkasin sen mättäällä istuen.

Päivä 2 – Nuku hyvin
Säännöllinen unirytmi auttaa jaksamaan kaamoksenkin keskellä, mutta joskus tekee myös tosi hyvää myös nukkua vähän pidempään. Katkonaisten yöunien jälkeen tunnin parin aamutorkut yöunien päälle voivat olla merkittävä tekijä loppupäivän jaksamiseen. Myös perhmoiset unisukat auttavat aamulla pääsemään ylös sängystä ja kohtaamaan kylmän maailman. Lämpöä tuo myös heräämisen jälkeen nautittu Marli SHOT inkivääri-kurkuma-acerola – tämä on näistä oma suosikkini, inkivääri potkii tässä ihanan tujusti.

Päivä 3 – Aamujorailut
Päivää alkaa energisesti, kun pistät radion täysille ja tanssit ympäri kämppää ennen päivän askareihin menoa. Itsesi lisäksi koko perhe saa nauraa vedet silmissä jos teet sen vaikka aamupalan yhteydessä – kuten itselläni on tapana. Koko perhe sai aamupalalla shotit lasten suosikkimausta, granaattiomena-acerosta. Yhdestä purkista kun saa juuri sopivasti viisi shottia

Päivä 4 – Soita jollekulle tärkeälle
Mikä piristäisikään enemmän kuin jonkun tärkeän ihmisen piristäminen yllätävällä puhelulla / facetimella tai viestillä. Pelkkä hyvän päivän toivotus tuo molemmille hyvän mielen. Tänään energisoivana shottina toimi uutuusmaku tyrni-inkivääri-appelsiini-acerola.

Päivä 5 – Hemmotteleva aamupala
Hemmottele itseäsi tai jotakuta tärkeää herkullisella aamupalalla. Miten ihana tapa aloittaa päivä ja tehdä samalla itselleen hyvää – aamupalan kun sanotaan olevan päivän tärkein ateria. Tee itsellesi herkullinen aamupala tai yllätä perheenjäsen tai kaveri viemällä aamupala sänkyyn tai oven taakse. Nautitaan kiireettömästi jos mahdollista, mutta pääsia on että nauttii.

Toivottavasti saitte näistä kenties jotain uusia ideoita tukemaan omaa jaksamista ja hyvinvointia marraskuisessa arjessa. Pienillä jutuilla voi olla iso merkitys!

Kerro miten sinä voisit heposti piristää omaasi tai kaverin päivää? Vai miksi kenties olisit juuri lisäboostin tarpeessa? Kaikkien postauksen kommentoivien kesken arvotaan 2 Marli SHOT -tuotepakettia. Toinen pakkauksista arvotaan täällä blogissa kommentoivien kesken ja toinen Instagram-kuvan alla – voit halutessasi osallistua vaikka molempiin! Arvonta päättyy 1.12.19.

Energistä alkavaa viikkoa!

Eilen, vastaillessani (taas yhden) rintojen pienennysleikkaukseen menevän kaverini kyselyihin, tajusin että omasta leikkauksestani oli tullut kuluneeksi päivälleen tasan kaksi vuotta.

Parin vuoden aikana olen esimerkilläni kannustanut hyvin monia naisia harkitsemaan myös tätä elämänlaatua parantavaa leikkausta – useampi on siihen jo päässytkin.

En missään nimessä kannusta ketään menemäään veitsen alle huvin vuoksi, vaan haluan tässäkin kohtaa korostaa, että kyseessä on nimenomaan terveyssyistä tehtävä toimenpide – ei kunnallisella puolella siihen muuten pääsisikään.

Olen elänyt ison osan elämästi suhteettoman suurien, kipua, särkyä, jumeja, migreeniä, tinnitysta ja epämieluisaa huomiota aiheuttavien rintojen kanssa. Isot rinnat rajoittivat elämää, sillä jotkin urheilulajit olivat mahdottomia tai tekivät kipeää, samoin kun ne rajoittivat paljon myös pukeutumistani. Nyt kahden vuoden jälkeen kaikki tuo tuntuu todella kaukaiselta.

En kerro nyt koko tarinaani tässä uudestaan, vanhempia postauksia rintojen pienennysleikkauksesta, miten siihen päädyin ja pääsin, sekä alkufiiliksiä löytyy näistä vanhemmista postauksista:

HEI HEI TISSIT
TERKUT SAIRASTUVALTA
NE TISSIT
+ MTV UUTISET ARTIKKELI AIHEESTA

Moni on kysellyt minulta kokemuksieni lisäksi sitä, että olenko ollut tyytyväinen leikkaukseen. Tilanteeni on vähän erilainen siinä mielessä, että tulin raskaaksi melko pian leikkauksen jälkeen ja tottakai rinnat muuttuivat raskauden myötä.

Siltikin, olen hyvin tyytyväinen. Koska raskaaksi tuleminen ei ollut varmaa, päätin mennä leikkaukseen, vaikka lapsi meillä olikin haaveissa. Leikkaus vei kertaheitolla pois kaikki fyysiset ja toiminnalliset ongelmat, jonka vuoksi myös raskausaika sujui siinä mielessä aiempia helpommin.

Kuten aiemmissakin raskauksissani, painoa minulle tuli parisenkymmentä kiloa lisää ja tottakai rinnat myös kasvoivat. Siltikin saatoin viimeisilläni ollessani käyttää ihan tavallisia bikineitä tai olla jopa olla kokonaan ilman liivejä. Tämä ei olisi aiemmin ollut mahdollista edes ilman raskautta.

Imetys ei tällä kertaa onnistunut kuten olisin halunnut, mutta sekin riski oli etukäteen tiedossa. Siltikin, pystyin kuitenkin imettämään edes osittain ensimmäiset kaksi kuukautta. Se, oliko leikkauksella loppujen lopuksi osuutta epäonnistumiseen, ei voi varmasti sanoa.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin, viisitoista kiloa isompana, yhden raskauden ja osittaisimetyksen läpikäyneenä tissit eivät enää uhmaa painovoimaa, kuten ne uhmasivat leikkauksen jälkeen.

Tämäkin oli tottakai myös tiedossa ihan muutenkin. Sanotaan että leikkauksen jälkeen menee vuosi-pari, kun uudet tissit muovautuvat omaan muotoonsa. Ja tottakai keho muuttuu muutenkin vuosien vieriessä. Rinnat käyttäytyvät leikkauksenkin jälkeen ihan normaalisti ja ovat luonnolliset.

En leikkausta miettiessä pelännyt kertaakaan arpia. Vatsani on jo niin täynnä raskausarpia, ettei muutama siisti viiltojälki tunnu enää missään. Muutamassa vuodessa suurin osa leikkausarvista onkin vaalentunut lähes huomaamattomaksi

Minulla olisi ollut viime syksynä aika rintojen vuositarkistukseen, mutta peruin silloin ajan, enkä ole vieläkään varannut uutta. Rehellisesti sanottuna, en uskaltanut mennä näyttäytymään kirurgille, vain muutama viikko synnytyksen jälkeen, rinnat täynnä maitoa.

Kun joskus ajan varaan, aion ottaa siellä puheeksi mahdollisen rintojen korjausleikkauksen (sen voi mahdollisesti tehdä puudutuksessa), sillä uskon minulla olevan oikeus sellaiseen. Vaikkakin edelleen, olen hyvin tyytyväinen. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, silti muutama kohta on sellainen, josta kirurgikin ennen leikkausta varoitteli. Kosmeettisia juttuja, eikä siksi itselleni kovin tärkeitä tai ainakaan kiireellisiä.

Leikkauksen jälkeen rinnoistani lähti osittain tunto, joka on nyt kahden vuoden aikana palautunut lähes entiselleen. Parantuminen oli hidasta, edelleenkin joskus harvoin saattaa tuntua pientä särkyä. Ja silti edelleenkin, kaikki on ollut tämän arvoista.

Olen tyytyväinen päätökseen mennä leikkaukseen ennen raskautta, siitäkin huolimatta voi olla, että menen veitsen alle vielä uudestaan – osittain ehkä raskauden aiheuttamien muutosten vuoksi.

Tottakai suosittelen jokaista, joka leikkausta miettii, menemään siihen vasta kun lapsia ei ole tulossa – jos mahdollista. Sillä leikkaus on aina riski, eikä kukaan tätä tahdo huvikseen tehdä tai käydä läpi yhtä kertaa enempää. Eikä siihen välttämättä enää ensimmäisen kerran jälkeen julkisella puolella ole mahdollistakaan päästä.

Minulta pyydetään monesti ennen ja jälkeen kuvia rinnoistani. Aluksi en ollut edes varma, haluanko puhua leikkauksesta kovinkaan paljon julkisesti. Olen kuitenkin saanut huomata, että kymmenen naiset ovat saaneet apua ja vertaistukea kirjoituksistani. Koska tiedän, miten paljon elämänlaatua leikkaus parantaa, on ollut hienoa että olen voinut avoimuudellani auttaa muitakin.

Mutta sen tarkempia kuvia, niitä en tule jatkossakaan julkaisemaan. Muutenkin lopputulos riippuu niin monesta tekijästä, lähtötilanteesta, leikkaavasta kirurgista, omasta parantumisesta, omasta ihotyypistä, jälihoidosta ja monesta muustakin asiasta joihin voi ja ei voi itse vaikuttaa.

Aluksi isoista rinnoista ja leikkauksesta puhuminen tuntui hieman kiusalliselta, koska aihe on kuitenkin aika henkilökohtainen. Ollaanhan tässä niin sanotusti priva-alueella. Mitä enemmän olen kuullut kiitosta samoja juttuja pohtivilta tai läpikäyneiltä naisilta, on siitä puhuminen muuttunut myös luonnollisemmaksi. Nyt tästä asiasta kertominen tuntuu jopa tärkeältä.

Ylläoleva kuva liittyy fiiliksen lisäksi sen verran, että siinä olen reilu viikko sitten lähdössä ulos tanssimaan – pelkkä uimapuku toppina.

Kirjoittelin hormonaalisesta hiustenlähdöstä reilu kuukausi takaperin. Hiustenlähtö raskauden jälkeen on ihan normaali juttu ja suurinosa synnyttäneistä naisista saa sen kokea. Niin myös minäkin, jokaisen raskauden jälkeen.

Kuitenkin, kun hiuksia lähti tupoittain vielä kuukausia synnytyksen jälkeen, jokin sai minut epäilemään, ettei kyseessä ollut enää ihan normaali hormonaalinen muutos. Edellisillä kerroilla hiustenlähtöä minulla oli kestänyt kahdesta kolmeen kuukautta. Nyt viiden kuukauden jälkeen aloin ihmettelemään, kun sulkakato ei näyttänyt minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä. Onneksi sentään uusia hiuksia puski kokoajan lisää. Se rauhoitti pelkoa kaljuuntumisesta sekä poissulki jotain sairauksia.

Hiustenlähdön pitkittymisen syyksi aloin epäilemään muutamaa kuukautta aiemmin asennettua hormonikierukkaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Koska minulla oli myös paljon muita oireita, kuten vatsakipuja ja kovia päänsärkyjä, sain muutaman tiukan puhelun ja vääntämisen jälkeen pikaisen ajan kierukan poistoon terveysasemalle. Tässä vaiheessa hyvin runsasta hiustenlähtöä minulla oli kestänyt lähes puoli vuotta.

Muistaakseni tasan viikko kierukan poistamisesta huomasin hiustenlähdön loppuneen. Syy-seuraus suhde on mielestäni tässä tapauksessa siis aika selvä, vaikka tosin myös pieni stressin lievittyminen saattoi vaikuttaa asiaan. Olin vain niin helppottunut, että sain sen vieraan kapistuksen pois itsestäni.

Samalla myös ihoni parani – kierukan myötä kun aloin saamaan finnejä sekä koko iho näytti jotenkin sameammalta ja epätasaisemmalta. Vasta sen postaminen jälkeen huomasin, miten paljon siihenkin kierukka oli vaikuttanut. Mielialanvaihteluihin ja mielialaan taas muutosta ei ainakaan näin lyhyellä aikavälillä ole huomattavissa. Kiva kuitenkin, että kierto tuntui heti muuttuneen normaaliksi ja pystyin tunnistamaan kehoni enemmän taas omakseni ja sen tuntemukset tutuksi.

Kierukan poiston yhteydessä minulta myös tsekattiin kilpirauhasarvot sekä paastosokeri. Ne olivat molemmat lääkärin mukaan viitearvoissa (en ole itse katsonut tarkkoja lukemia). Toisaalta olin vähän pettynyt tästä tuloksesta, sillä kilpirauhasten vajaatoiminta olisi selittänyt niin paljon viimeaikaisia olojani. Mutta tottakai parempi näin. Suurinosa vaivoistani johtuu todennäköisesti stressistä ja univajeesta, mutta niihin kun ei ole helppoa oikotietä, eli pilleriä purkista.

Näin jälkiviisaana mietittynä, olisi pitänyt pyytää katsoa samalla verestä varastorauta-arvot, eli ferritiini. Ne ovat olleet kovasti puheenaiheena viime kuukausina ja moni raudanpuutteesta johtuva oire on sama mitä epäilin aiemmin kilirauhasen vajaatoiminnasta johtuneeksi. Olen kyllä viime aikoina napsinut varmuudeksi rautaa purkista, mutta se ei taida olla ainakaan pidemmässä juoksussa kovin järkevää jos arvot ovatkin kunnossa. Pitänee siis käydä yksityseillä testaamassa vielä se jos olo ei pian helpota.

Mutta takaisin aiheeseen, eli hiustenlähtöön! Kyllähän siis hiuksia minulta edelleen lähtee, mutta enää normaalin rajoissa. Haluan muistuttaa kaikkia raskauden jäleisestä hiustenlähöstä kärsiviä, että tila on täysin normaali ja usein helpottaa muutamassa kuukaudessa. Minä itse olin hermona kun hiuksia lähti vielä viidenkin kuukauden jälkeen, mutta oikeasti sekin aika on vielä ihan normaali! Jossain tapauksissa hiuksia voi irrota jopa puoli vuotta tai jopa vuoden.

Kaikki tämä johtuu siitä, kun raskauden aikana hiuksia ei lähde, eli kyse ei useimmissa tapauksissa ole sen vakavammasta. Samaan aikaan uusia hiuksia kasvaa kuitenkin kokoajan lisää. Mutta toki jos täysin kaljuja kohtia alkaa ilmaantumaan (muuallekin kun ohimoille) tai itsestään alkaa tuntumaan (kuten itsestäni), ettei kaikki ole nyt normaalin rajoissa, niin kannattaa ottaa yhteys lääkäriin.

Useimmissa tapauksissa se hiustenlähtö kuitenkin loppuu ja lopulta ne ärsyttävät ja jokapuolelle sojottavat vauvahiuketkin kasvavat normaaliin mittaansa. Jos siis olet ihmetellyt, miksi niin moni äiti pitää hiukset aina samanlaisella nutturalla tai leikkaa ne lyhyiksi, niin tässä syy.