KUN HIUSTENLÄHTÖ EI LOPU

2/07/2019

Kirjoittelin hormonaalisesta hiustenlähdöstä reilu kuukausi takaperin. Hiustenlähtö raskauden jälkeen on ihan normaali juttu ja suurinosa synnyttäneistä naisista saa sen kokea. Niin myös minäkin, jokaisen raskauden jälkeen.

Kuitenkin, kun hiuksia lähti tupoittain vielä kuukausia synnytyksen jälkeen, jokin sai minut epäilemään, ettei kyseessä ollut enää ihan normaali hormonaalinen muutos. Edellisillä kerroilla hiustenlähtöä minulla oli kestänyt kahdesta kolmeen kuukautta. Nyt viiden kuukauden jälkeen aloin ihmettelemään, kun sulkakato ei näyttänyt minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä. Onneksi sentään uusia hiuksia puski kokoajan lisää. Se rauhoitti pelkoa kaljuuntumisesta sekä poissulki jotain sairauksia.

Hiustenlähdön pitkittymisen syyksi aloin epäilemään muutamaa kuukautta aiemmin asennettua hormonikierukkaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Koska minulla oli myös paljon muita oireita, kuten vatsakipuja ja kovia päänsärkyjä, sain muutaman tiukan puhelun ja vääntämisen jälkeen pikaisen ajan kierukan poistoon terveysasemalle. Tässä vaiheessa hyvin runsasta hiustenlähtöä minulla oli kestänyt lähes puoli vuotta.

Muistaakseni tasan viikko kierukan poistamisesta huomasin hiustenlähdön loppuneen. Syy-seuraus suhde on mielestäni tässä tapauksessa siis aika selvä, vaikka tosin myös pieni stressin lievittyminen saattoi vaikuttaa asiaan. Olin vain niin helppottunut, että sain sen vieraan kapistuksen pois itsestäni.

Samalla myös ihoni parani – kierukan myötä kun aloin saamaan finnejä sekä koko iho näytti jotenkin sameammalta ja epätasaisemmalta. Vasta sen postaminen jälkeen huomasin, miten paljon siihenkin kierukka oli vaikuttanut. Mielialanvaihteluihin ja mielialaan taas muutosta ei ainakaan näin lyhyellä aikavälillä ole huomattavissa. Kiva kuitenkin, että kierto tuntui heti muuttuneen normaaliksi ja pystyin tunnistamaan kehoni enemmän taas omakseni ja sen tuntemukset tutuksi.

Kierukan poiston yhteydessä minulta myös tsekattiin kilpirauhasarvot sekä paastosokeri. Ne olivat molemmat lääkärin mukaan viitearvoissa (en ole itse katsonut tarkkoja lukemia). Toisaalta olin vähän pettynyt tästä tuloksesta, sillä kilpirauhasten vajaatoiminta olisi selittänyt niin paljon viimeaikaisia olojani. Mutta tottakai parempi näin. Suurinosa vaivoistani johtuu todennäköisesti stressistä ja univajeesta, mutta niihin kun ei ole helppoa oikotietä, eli pilleriä purkista.

Näin jälkiviisaana mietittynä, olisi pitänyt pyytää katsoa samalla verestä varastorauta-arvot, eli ferritiini. Ne ovat olleet kovasti puheenaiheena viime kuukausina ja moni raudanpuutteesta johtuva oire on sama mitä epäilin aiemmin kilirauhasen vajaatoiminnasta johtuneeksi. Olen kyllä viime aikoina napsinut varmuudeksi rautaa purkista, mutta se ei taida olla ainakaan pidemmässä juoksussa kovin järkevää jos arvot ovatkin kunnossa. Pitänee siis käydä yksityseillä testaamassa vielä se jos olo ei pian helpota.

Mutta takaisin aiheeseen, eli hiustenlähtöön! Kyllähän siis hiuksia minulta edelleen lähtee, mutta enää normaalin rajoissa. Haluan muistuttaa kaikkia raskauden jäleisestä hiustenlähöstä kärsiviä, että tila on täysin normaali ja usein helpottaa muutamassa kuukaudessa. Minä itse olin hermona kun hiuksia lähti vielä viidenkin kuukauden jälkeen, mutta oikeasti sekin aika on vielä ihan normaali! Jossain tapauksissa hiuksia voi irrota jopa puoli vuotta tai jopa vuoden.

Kaikki tämä johtuu siitä, kun raskauden aikana hiuksia ei lähde, eli kyse ei useimmissa tapauksissa ole sen vakavammasta. Samaan aikaan uusia hiuksia kasvaa kuitenkin kokoajan lisää. Mutta toki jos täysin kaljuja kohtia alkaa ilmaantumaan (muuallekin kun ohimoille) tai itsestään alkaa tuntumaan (kuten itsestäni), ettei kaikki ole nyt normaalin rajoissa, niin kannattaa ottaa yhteys lääkäriin.

Useimmissa tapauksissa se hiustenlähtö kuitenkin loppuu ja lopulta ne ärsyttävät ja jokapuolelle sojottavat vauvahiuketkin kasvavat normaaliin mittaansa. Jos siis olet ihmetellyt, miksi niin moni äiti pitää hiukset aina samanlaisella nutturalla tai leikkaa ne lyhyiksi, niin tässä syy.


KAKSI VIIKKOA LEIKKAUKSEN JÄLKEEN

21/09/2017

Leikkauksestani on nyt jo kaksi ja puoli viikkoa. Niille joilta on mennyt ohi, minulle tehtiin siis rintojen reductioplastia, jossa minulta poistettiin yhteensä kilo rintakudosta ja rinnat sekä nännit muotoiltiin kokonaan uudestaan. Kyseessä on iso leikkaus ja siihen liittyy paljon jälkikäteen tulevia kompikaatioita. Siksi myös sairausloma on pitkä, sillä tämä tosiaan ottaa oman aikansa parantua.

Sen lisäksi että ulkona iholla olevat ankkurin malliset haavat ovat jo itsessään hyvin suuret ja risteyskohtien vuoksi niihin syntyy herkästi aukileita, myös sisällä rinnoissa on massiiviset leikkausalueet kun koko rinta on sisältä villetty auki ja kudosta irrotettu. Niidenkin parantumisessa menee ainakin kolmisen kuukautta – jos mitään komplikaatioita ei synny. Lisäksi kyljissäni on edelleen pienet kipeät reijät, joista parina ekana päivänä meni rintojen sisään dreenit, eli sellaiset putket joiden avulla veri pääsi valumaan rintojen sisältä ulos.

Tähän mennessä olen itse säästynyt aika hyvin kaikelta ylimääräiseltä. Kipuni ovat olleet kuitenkin kovat ja se kyllä vaikuttaa aika paljon päiviini. Särkylääkkeet taas aiheuttavat toisenlaista kipua vatsaan. Kipujen vuoksi on myös hankala nukkua, eikä myöskään pelkästään selällään oleminen tai 24/7 käytettävien kireiden tukiliivien pitäminen auta siihen (tai selkäsärkyihin) ollenkaan. Olenkin ollut melkoisen äkäinen univajeen, tokkurausuuteni ja kipujeni kanssa. Ymmärrän nyt hyvin miksi sairauslomaa kirjoitetaan heti alkuun tuo neljä viikkoa. Jopa ihan Netflixin katsominen saattaa tuntua välillä liian raskaalta.

Kivut tuntuvat päivittäin hyvin erilaisilta. On pistävää, pistelevää, viiltävää, painavaa, puristavaa, jomottavaa, pulputtavaa, kiristävää, polttavaa, kirvelevää ja repivää kipua ja särkyä. Mustelmia saattaa ilmestyä ihan ihme kohtiin ja monta kertaa olen ollut ihan varma että jokin haavoista on auennut. Liikeiden kanssa pitääkin olla todella rauhallinen, eikä mitään mehupurkkia painavampaa saa missään nimessä nostaa.

Viime viikonloppuna jouduin lähtemään kiireen vilkkaa näyttämään itseäni keskellä yötä kirurgille, kun yksi haavaa peittävistä teipeistä irtosi ja alta paljastui todella rujon näköinen ja märkivä haava. Sulamaton tikki sieltä kuitenkin onneksi vaan teki tietänsä ulos haavan kautta, joten mitään hätää ei ollut – vaikka se hyvin hurjalta näyttikin. Nämä ovat juuri niitä yleisempiä komplikaatioita, että sulamaton tikki (jostain syystä ne eivät aina sula) puskee ihosta ulos avaten ihon uudestaan tai että haavan alle saattaa kehittyä mätää täynnä oleva onkalo. Aika hurjiakin juttuja olen nähnyt ja kuullut, joten täytyy uskoa lääkäreitä ja ihan oikeasti ottaa todella chillisti vaan.

Kaikesta huolimatta en voisi olla tyytyväisempi. Lähtisin kivuista huolimatta tähän milloin vaan uudestaan. Tissien lopullisen muodon ja koon näkee vasta noin vuoden päästä, ja toki ne jatkavat elämäänsä senkin jälkeen, ihan kuten mitkä tahansa tissit. Nyt rinnoissa on vielä aika lailla turvotusta, vaikka sekin kokoajan pikkuhiljaa laskee. Vetovoimaa nämä uhmaavat edelleen ja päivieni suurinta hupia onkin ilmakyvyn aikaan hihitellä onnesta soikeana uudelle peilikuvalleni.

Minäkuvasta teistä muutama kyseli, että onko se muuttunut tai tuntuuko nyt jotenkin erilaiselta. Täytyy sanoa että että jos joltain tuntuu, niin tosi hyvältä ja siltä, että tällainen minun kuuluukin olla. Vaikka olen koko aikuisikäni tiennyt omaavani isot rinnat, hätkähdin vielä kolmekymppisenäkin itsestäni otettuja valokuvia – en vaan ikinä muistanut että ne olivat NIIIN isot.

Vanhoja tissejä ei siis ole ollut yhtään ikävä enkä ole tuntenut minkäänlaista identiteettikriisiä. Moni leikkauksessa käynyt on kertonut niska ja selkäkipujen jääneen heti leikkauspöydälle, mutta itselläni ei niin valitettavasti ole käynyt. Tai siis olisi varmasti, jos selällään nukkumisesta ei olisi tullut näitä uusia jumeja. Uutta suorempaa ryhtiä pitää edelleen treenata, sillä vanhasta tottumuksesta olkapäät kääntyvät eteenpäin vaikka painoa ei enää niin paljoa ole.

Enemmän olen vain tosi innoissani. Odotan jo kovasti aikaa kun pääsen näistä tukiliiveistä eroon ja pääsen vihdoin ostamaan kapeaolkaimellisia rintsikoita ihan tavallisista liikkeistä ja mallistoista. Eniten ehkä odotan kuitenkin sitä, kun voin kulkea ihmisten ilmoilla kokonaan ilman liivejä. Ihan free the nipplenä aion pistää menemään aina kun mahdollista :D Kerroinkin aiemmassa postauksessa että olen käyttänyt rintsikoita kolmasluokkalaisesta saakka, eli aika monta vuotta tätä onkin odotettu!

Blogi siis päivittyy edelleen normaalia hitaammin, mutta parantuminen onneksi edistyy. Kuitenkin jopa muutamaan sähköpostiin vastaaminen vie ihan voimat, ja niitä sori tiedän että olet saikulla, mutta voisitko ihan äkkiä vain… -viestejä tulee päivässä useampi. Välillä onkin tosi turhauttavaa kun haluaisi tehdä enemmän, ja välillä tekeekin, mutta ihan hetkessä sitä sitten voimat tyrehtyykin. Kaiken kukkuraksi iski vielä flunssa päälle ja puhkeava viisaudenhammaskin tulehtui. Onneksi mieli on kuitenkin iloinen, kaikesta kivusta ja huonosti nukutuista öistä huolimatta. Eli ei ihme että juuri tämä leikkaus parantaa tutkimusten mukaan kaikista eniten potilaiden elämänlaatua.

Oikeastaan vähän yllätyin että niin moni teistäkin oli tätä leikkausta miettinyt, halusi kuulla siitä lisää tai jopa käynyt itsekin siinä. Sanoin aiemmin etten tuskin tästä aiheesta hirveästi kirjoittele, mutta toki jos kiinnostusta näinkin paljon on niin kysykää ihmeessä ja palaan taas aiheeseen kun jotain uutta kerrottavaa tulee.