Huh, taidan mennä nukkumaan.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Huh, taidan mennä nukkumaan.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Sain teiltä tosi ihania kommentteja koskien edellistä asunnonpohdintaani. Ihan mahtavaa keskustelua ja näkökulmia teillä on aiheeseen asunto vai sijainti. Kuten ehkä postauksesta saattoi hieman paistaa läpi, kyseinen asunto teki minuun suuren vaikutuksen, vaikka se väärällä aleueella olikin. Vaikka yritin kovasti itselleni vaakuutella etten voisi sinne muuttaa, osa minusta kuitenkin teki heti myönteisen päätöksen kun asunnon oven ensimmäistä kertaa avasin. Vaikka kaikki oli hyrskyn myrskyn, se tuntui vaan niin meidän omalta.
Etsin siis pitkään sopivaa kolmiota tietystä kaupunginosasta, ja nyt on niin että muutamme isoon kaksioon kuitenkin ihan toiseen. Edelleen ajatus vähän hirvittää, lähinnä että millainen kulttuurishokki se tulee olemaan. Vai tuleeko sittenkään. Ajattelen asian kuitenkin myös kohtalon oikkuna. Jos pojat eivät olisi saaneet sieltä päin päiväkotipaikkaa, en ikinä olisi edes katsonut asuntoja siltä alueelta. Ehkä tämä tuo vielä jotain hyvää tullessaan, siihen on pakko luottaa. Tämän kuului nyt mennä näin.
Uuden asuinaleemme suurin puute omasta mielestäni on se, että siellä ei vaan voi kävellä alakertaan kahvilaan tai käydä teettämässä valokuvia kadun toisella puolla, kaupassa vieressä sekä poiketa kirpparilla kirjastoon mennessä, ja nähdä samalla sattumalta kymmenen tuttua. Jos haluaa nähdä ihmisiä pitää tuolta aina lähteä erikseen lähteä jonnekkin. Uudessa asuinalueessamme on kuitenkin myös paljon hyvää. Piha on täydellinen, paljon saman ikäisiä lapsia asuu naapurissa. Vieressä on todella paljon ulkoilu ja liikuntamahdollisuuksia. Samoin päiväkoti ja tuleva koulu näkyvät ikkunoista. Julkiset kulkuyhteydet joka suuntaan ovat todella hyvät ja uudessa pihassamme tuntuu olevan hyvin yhteisöllinen meno. Juuri sellainen mitä olenkin kaivannut. Tavallaan kun asuisi urbaanisti maalla, mutta kymmenessä minuutissa ratikalla onkin jo keskustassa.
Ja tietenkään asiat eivät kohdallani menneet sitten kuitenkaan näin helposti. Heti selvisi että asunnossa on jotain vikaa. Ja sehän oli vesivaurio. Sitten tuli home-epäily. Tässä vaiheessa moni olisi varmasti jo ottanut jalat alleen. Melkein minäkin. Mutta kun olin jo ehtinyt kiintyä asuntoon ja jopa hyväksymään sen sijainnin. Viikon verran selvettelin asiaa, juttelin naapureiden kanssa, entisten asukkaiden kanssa, isännöitsijän sekä remontista vastaavan urakoitsijan kanssa. Katto oli vuotanut, kosteus oli muhinut seinässä, ja kyllä vaan, se oli aivan homeessa. Mutta luotan siihen että kun kaikki korjataan ja vaihdetaan on se parempi kun ikinä ja voimme turvallisin mielin uuteen kotiin muuttaa.
Vaikka olen aina tiedostanut tämän nykyisen kotimme väliaikaiseksi, tulee tätä silti ikävä. Tämä on kuitenkin ollut kotimme kohta kahden vuoden ajan. Elvis oli pieni taapero kun tänne muutimme, söi tuttia, joi pullosta ja nukkui pinnasängyssä. Nyt mietin asioita kuten hänen tulevaa koulumatkaansa. Kahdessa vuodessa oman kotinsa alkaa tuntemaan perinpihjaisesti, miten aurinko tiettynä aikana paistaa sisään, mikä lattilauta narahtaa ja miten kulkea pilkkopimässä yöllä vessaan. Tällaiset muutokset ja muutot myös aiheuttavat aina haikeutta. Sitä alkaa miettiä kaikkia vanhoja juttuja. Kuten myös tätä edeltäväämme kotiamme, missä elimme vielä kokonaisena perheenä. Niin ne asiat vaan muuttuvat, eikä mikään tosiaankaan mene niinkun on suunniteltu.
Meillä on tässä vielä kuukausi aikaa hyvästellä vanha kotimme ennen rempan valmistumista ja muuttoa. Vaikka olen todella innoissani uudesta kodista on vaikea myös hyvästellä yksi aikakausi. Muuttaa pois kaupunginosasta johon molemmat pojat ovat syntyneet ja koko ikänsä täällä tähän saakka asuneet. Sitten taas muistutan itselleni että uusi koti on nykyisestämme 1,7 km päässä ja naurahdan omille hölmöille ajatuksilleni.
Ja koska tästä nyt vahingossa tuli sekava sepustus niin tiivistän: ME MUUTETAAN SIIHEN IHANAAN TALOON JA IHANAAN ASUNTOON JA SIELLÄ ON TOIMIVA PÖNTTÖUUNI JA SAAN VIHDOIN TISKIKONEEN AAAAAAAAH!
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Piti jo eilen kirjoittaa tästä, mutta kävi sellainen hassu juttu että päädyin kauppareissulla Pleikkarin pop up loungeen laulamaan sigstaria ja tulinkin kotiin vasta pari tuntia sitten. Hupsista. No mutta, ei siitä sen enempää vaan takaisin eileiseen, eli siivouspäivään!
Kuten varmaan aika monella muullakin, meillä perjantait ovat siivouspäiviä. Ainakin yleensä. On kiva viettää viikonloppua rauhassa, ilman arkisia aherruksia, kuten siivoamista. Tai sitten jos pojat ei ole kotona, niin näiltä viikonloppuriennoilta on vaan niin ihana palata siistiin kotiin.
Pojat eivät ihan hirveästi osallistu vielä kotitöihin, ja olenkin vähän sellainen että teen mielummin itse. Paitsi onneksi he alkavat pikkuhiljaa oppimaan sen, että lelut kerätään leikin päätteeksi. Kiitos tästä kuuluu varmaankin päiväkodille. Ja yllättävän nopeasti huone siivoutuukin nykyään. Meillä olikin oikein leppoisa perjantai aamupäivä, kun sain siivottua muun asunnon sillä aikaa kun pojat järjestelivät lelujaan ja puuhailivat huoneessaan.
Siivousmusana soi Reino Nordinin uusi levy, joka on ihana.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Viikonloppuna tuli räpsittyä kuva sieltä, kuva täältä. Tuli mieleen, että ennen se bloggaaminen oli vain tällaista. Kuvailin arkisia kuvia ja jaoin ne blogiin. Nykyään sitä tulee ihan liian harvoin tartuttua kameraan ihan muuten vaan. Nykyään kuvaustilanteet tulee mietittyä etukäteen tai kuvattua jotain tiettyä, vaikkapa tavaraa. Tuntui tosi hyvältä pikästä aikaa tallentaa kameralle vaan meidän arkisia tunnelmia.
Vaikka eihän nyt mikään arki ollut, vaan viikonloppu. Mutta pitkästä aikaa meillä ei ollut mitään menoja, ihan tarkoituksella pysyttiin ihan kotikulmilla, vaikka keskustassa tapahtuikin vaikka mitä. Pari päivää oli sellaista mitä meidän arki oikeasti oli vielä vuosi sitten, kun olin vielä hoitovapaalla eikä aamulla tarvinnutkaan sännätä päiväkotiin ja duunijuttujen pariin. Ulkoiltiin, käytiin syömässä eväät talvipuutarhassa, tehtiin ruokaa, lueskeltiin, köllöteltiin, käytiin uimahallissa.. Ihanan virkistävää ja erilaista. Tästä on hyvä aloittaa taas se oikea arki.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Lokakuu. Se meni hitusen kivuttovammin kun olin ajatellut. Edelleen, kuten joka kuun vaihde, ei voi muuta kuin ihmetellä ajankulkua. Juurihan tämä vuosi alkoi. Muistan selvästi kun oli tammikuu. Pian se on jo uudestaan. Tämä lokakuu on ainakin itselleni aina ollut vähän sellainen siirtymäkausi. Vihdoin hyväksyn että kesä on ohi, syksykin ihan pian, ja kaikki alkavat valmistautua talveen. Muuten tuntuu että tämä sama ajanjakso elämässäni vain jatkuu ja jatkuu. Ehkä olisi aika miettiä jotain opiskeluhommia tai osa-aika töitä. Tässä kuussa olen myös paljon miettinyt taas hetkessä elämistä, ja miten itse saisin taas ajatukset kasaan niin että osaisin nauttia tästä kaikesta mitä minulla jo on, enkä haikailla jotain mitä haluaisin. Jos viime kuu meni kunnon tunneryöpytyksessä niin tämä kuu ennemmin taas jossain sumussa turtana kulkien. On tämä naisen elämä vaan.. en edes tiedä, hullua. Jokatapauksessa, lokakuussa:
-sain serkun
-voitin blogigaalassa jaetun 3.sijan palkinnon
-tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä kun tosissani sanoin exälleni että haluan erota
-edelleen tykkäsin pojasta josta tykkäsin jo kymmenen viikkoa sitten
-edelleen olen sinkku
-varasimme matkan thaimaahan jouluksi
-sain nimikkopipon
-kävin pariisissa
-oli sydänsuruja
-matkustin vantaalle ja jäin bussista väärällä pysäkillä
-sain uuden ystävän
-tajusin ettei iällä oikeasti ole enää merkitystä
-nukahdin baariin, kaksi kertaa saman illan aikana
-lemmikkikuume kasvoi niin kovasti että aloimme syöttämään lintuja keittiön ikkunalaudalta
-leikkasin itse otsahiukset traagisin seurauksin
-pikkuveljeni räppäsi usealle sadalle ihmiselle seksielämästäni
-katsoin sillan tokan tuotantokauden ja kuuntelin sen tunnarin ainakin sata kertaa
-istuin neljä tuntia kampaajalla blondaamassa hiuksiani
-huomasin vanhentuneeni
-vaihdoin kaikki kylppärin (vaikeat) halogeenit, ihan ite
-kävin keskustelun exäni yhdenyön jutusta, ikeassa
-näin enneunta
-sain kuulla että kantakahvilani on myyty uusille omistajille
-tuhlasin ihan liikaa rahaa
-haaveilin päivittäin uusista tatuoinneista
-koin ehkä yhden elämäni pahimmista vaatekriiseistä
-tinderissä oli todella hiljaista
-whatsappin ryhmäkeskustelu kävin ehkä kuumemepana kuin ikinä ennen
-löysin itseni muutaman kerran kerran sellaisista paikoista etten vaan olisi ikinä uskonut
-järjestin lastensynttärit
-minulla oli nimipäivät
-the walking dead alkoi vihdoin pitkältä tauloltaan
-matkustin taksilla noin miljoona kertaa
-kävelin monena maanantai-aamuna vaasankatua pitkin haikein mielin kotiin
-päätin ettemme muuta tästä asunnosta vasta kun on ihan ihan pakko
Kuukausilistauksen kuvat perinteisesti instagramista @mintturipakinttu
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.