IMURI JOKA SOPII SISUSTUKSEEN

4/05/2021

Meidän vanha varsi-imuri alkoi reistailemaan jo pari vuotta sitten ja siitä saakka olen haavaillut uudesta. Viime vuoden loppupuolella päätin sellaisen vihdoin ihan oikeasti hankkia ja vertaillessani malleja huomasin, ettei niistä löytynyt juuri yhtään kuluttajien omia käyttökokemuksia.

Nyt kun meidän imuri on ollut käytössä melkein puolisen vuotta voisin kertoa omani. Kyseessä ei siis ole yhteistyö, vaan olen imurin itse ostanut, enkä saa tämän kirjoittamisesta mitään hyötyä – kiva kuitenkin jos voin auttaa jotakuta toista omilla imurikaupoillaan!

Oma budjettini uuteen varsi-imuriin oli muutama sata euro, tuntui järjettömältä maksaa yhtään enempää, koska meillä on muuten ihan hyvä tavallinen imuri. Lisäksi meidän edellisen varsi-Dysonin teho oli alkanut hiipumaan parin vuoden (runsaan) käytön jälkeen, joten tiesin ettei edes kallis hinta välttämättä tarkoita tässä tapauksessa paljoakaan.

Hinnan ja laadun lisäksi toivoin myös löytäväni imurin, joka näyttäisi kivalta, sillä se saisi olla esillä helposti käden ulottuvilla. Ja sellainen löytyikin, täydellisesti kodin sisustukseen sopiva varsi-imuri, Roidmi S1E, joka on voittamiensa muotolupalkintojen lisäksi osoittautunut onneksi myös käytössä ihan kelvoksi kapistukseksi.

Meillä varsi-imuri on käytössä yleensä silloin, kun pitää nopeasti imuroida suurimmat villakoirat sängyn alta, putsata leivänmurut keittiön lattialta tai siivota eteiseen varisseet hiekat. Imuteho on tässä mielestäni hyvä, mutta isommat siivoukset on silti tehokkaampaa hoitaa tavallisella imurilla. Varsi-imurin ansiosta kuitenkin vähän harvemmin.

Imurin akun teho on ollut myös yllättävän hyvä, perustasolla imuroidessa tällä ehtii kyllä hyvin käydä pintapuolisesti ihan koko reilun 90 neliöisen asuntomme nurkasta nurkkaan läpi. Perustason imun lisäksi tässä on ”turbotaso”, eli voimakkaampi imu, joka on hyvä vaikka eteisen matolla, mutta myös kuluttaa akkua nopeammin. Valmistaja lupaa akun kestävän 40 minuuttia perustasolla ja 10 minuuttia tehotasolla – ja se on mielestäni pitänyt hyvin paikkansa.

Pyörivässä imuritelassa on niin harjaset että kumiset telat, jolloin sen sisuksiin saa lattialta tai matolta  imettyä helposti niin hiekan, pölyn, pikkukivet, hiukset, karvat, pompulat ja pikkulegotkin… Parasta on, että lähes kaikki imurin osat ovat irrotettavia että vesipestäviä. Pölysäilö on kooltaan 0.4l ja ainakin meillä se täyttyy yllättävän nopeasti – mutta on tosiaan myös tosi helppo ja kätevä tyhjentää sekä pestä.

Imuri on myös niin kevyt ja helppo käyttää, että ollaan saatu lapset entistä enemmän mukaan siivoukseen. Meidän tavallinen imuri sijaitsee vähän hankalasti siivouskaapin hyllyllä, joten sen esiin ottamiseen tarvitsee aina aikuisen. Varsi-imurin paikka on taas keittiön nurkassa, jossa se seisoo seinään tarralla kiinnitettävän huomaamattoman ja pienen magnettitelineen avulla latauksessa.

Tämä meidän imuri on tosiaan S1E -malli ja sen hinta oli puolisen vuotta sitten alessa muutaman euron alle 200 euroa (norm noin 250e). Hiljattain tilalle tuli R10 -malli, joka on ilmeisesti vain päivitetty versio, eikä sinänsä eroa tästä muuten kun vain tuon mallinimen perusteella.

Itse suosittelen varsi-imuria niin sanotuksi kakkos -tai arki-imurikisi etenkin lapsi ja lemmikkiperheisiin – eli kun joka päivä päivä pitää jostain vähän putsata. Itse en lähtisi siivoamaan isoa asuntoa pelkästään tällä (ainakaan kerralla, koska säiliö täyttyy nopeasti ja akku saattaa loppua kesken), mutta jos asuu vaikka yksiössä, niin tälläinen kapistus riittää oikein mainiosti!


PAPERIRULLIA JA PIKASIIVOUSRUTIINEJA

26/10/2017

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – SERLA

Vaikka kukkurallaan olevasta tiskipöydstämme ja petaamattomasta sängystäni ei uskoisi, minulla on melko tarkat siivousrutiinit. Perjantaisin on aina siivouspäivä, lakanat vaihdetaan joka toinen viikko ja kuukauden välein meillä käy siivooja. Kodin huollossa noudatan mummini neuvoa: sotkuista saa olla, mutta ei likaista. Roiskeita ja tahroja siis pyyhitään päivittäin ja kuivineet riisit imuroidaan tarvittessa ruokapöydän alta, mutta muuten tavarat saatavat olla melkoisen hujan hajan siivouspäivien välissä.

Viikottaisessa siivouksessa minua ärsyttääkin eniten tavaroiden paikalleen laitto, mutta itse kodin puhdistukseen ei sitten menekään kauaa aikaa, kun arkiset pikaputsaukset tapahtuvat rutiinilla. Myös lapset otan nykyään mielelläni mukaan siivoukseen ja he tekevätkin pikku askareita yleensä enemmän kun innoissaan.

Kaupallisessa yhteistyössä lähdin testaaman yhdessä teistä lukijoista koostuvan testiryhmän mukana Serlan siivousta helpottavia tuotteita. Näistä itselleni tutuin tuote olikin Serlan kätevät siivousliinat, joiden nimeen vannon juurikin sellaisessa tehokkaassa pikasiivouksessa.

Kosteat siivousliinat ovat mielestäni parhaimmillaan kylppärin kaikilla pinnoilla, keittiössä sekä pölyjä pyyhkiessä. Etenkin kylppärin siivouksessa kyseessä on loistotuote, sillä silloin ei tarvitse erikseen rättejä tai pesuaineita ja siivous tuntuu mielestäni silloin hygieenisemmalta. Lisäksi liina on vahva, se kestää hankausta ja sitä voi tarvittessa huuhdella välissä. Lavuaarin ja hanan lisäksi näillä saa muuten myös lenkkarit hohtaviksi käden käänteessä.

Talouspapereita löytyy nykyisin kaupan hyllystä monenlaisia, moneen eri tarkoitukseen. Laajan paperivalikoiman tarkoituksena onkin auttaa siivouksessa erilaisten täsmätuotteiden avulla. Perinteien talouspaperirulla ajaa meillä usinmiten sevetin ja rätin virkaa ruokapöydässä. Samalla arkilla pyyhitään niin suut kun pöydälle läikkynyt juomakin. Uudessa Serlan Design -kuvioitu talouspaperissa on joka rullassa erilainen kiva kuviointi. Oma suoskkini on harmaat pilkut ja mielelläni pidänkin noin hauskan näköistä rullaa esillä pöydällä.

Keittiössä lieden lähettyvillä toimii sitten taas paremmin Kätevä – taitellut paperiarkit. Ruokaa laittaessa likaisilla käsillä saa pakkauksesta nappaistua helposti yhdellä kädellä arkin, likaamatta muita papereita. Näppärän kokoiseen pakettiin on saatu mahdutettua kahden ja puolen talouspaperirullan verran arkkeja.

Myös ikkuna ja lasipintojen puhdistukseen löytyy oma toimiva tuote, nimittäin Lasi ja Peili siivousliina. Tavalliselta talouspaperilta näyttävä rulla on koostumuseltaan paksumpaa eikä nukkaa ollenkaan, joten se toimii loistavasti lasinpesunesteen kanssa kiiltävien pintojen, kuten peilien ja ikkunoiden puhdistukseen ja on silti biohajoava.

Muut testiryhmäläiset kertoivat siivoavansa yleensä myös joka päivä vähän ja paremmin sitten noin kerran viikossa. Mikä hauskinta, myös nämä edellämainut suosikkituotteeni valikoituivat heidän suosikeikseen. Vähän vähemmälle käytölle meillä kaikilla tuntui jäävän Serlan XXL papripyyhe, joka on suuniteltu kovempaan käyttöön, kuten autotalliin, remontteihin, puutarhaan tai muihin korjaustöihin.

Näen kyllä että meidänkin siivous/työkalu/remonttikaapissa tälle on paikkansa, vaikka paperia ei tulekkaan arjessa yhtä useasti tarvittua. Sain testiryhmäläiseltä hyvän vinkin käyttää paperia myös nahkakenkien lankkauksessa – toimii! Keväällä tämä on hyvänä apuana varmasti myös pyörää huoltaessa tai jos joskus vihdoin saaan aikaiseksi jatkaa keittiön tuolien kunnostus -ja maalausoperaatiota.

Tärkeää minulle on myös että tuotteissa on huomioitu ympäristö. Serla-tuotteissa käytetään ensikuitua ja keräyspaperista saatavaa uusiokuitua. Kaikki valmistus tapahtuu ympäristöä kunnioittaen, ympäristövaikutukset tarkasti huomioiden ja kestävää kehitystä edistäen. Tästä on merkkinä myös Serlalle myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki, Joutsenmerkki.

Näiden siivoussuositusten lisäksi Serla arpoo neljän tunnin kotisiivouksen! Osallistuaksesi arvontaan, käy tekemässä Serlan leikkimielinen testi, jossa voit testata millainen siivooja olet.

Kuinka usein teillä muuten siivotaan? Osallistuvatko lapset mukaan siivoukseen? 


ONNEA ON OMA SAARA

28/12/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei todellakaan sillä, että olisi jo koti-ikävä, mutta jäin vain fiilistelemään näitä kuvia. Kuvia, jotka otin sen jälkeen kun Saara oli käynyt meillä. Ai kuka Saara? No meidän siivooja!

Olen vuosikaudet haaveillut säännöllisestä kotisiivouksesta. Olen kuitenkin ajatellut siivouspalvelun olevan sekä liian kallista että jotenkin rahvasta. Ihan kun minulla ei olisi oikeutta hankkia siivoojaa, koska hyvin voin tehdä sen itsekin. Tai no hyvin ja hyvin, tietätte mitä tarkoitan.

Syksyllä opiskeluiden alkaessa aikaa siivoamiselle jäi luonnollisesti entistä vähemmän. Perinteeksi muodostunut perjantain suursiivous jäi, kun koulua olikin silloin kahdeksan tuntia. Siivoilin siis aina kun ehdin, mutta mitään rutiinia ei hommassa ollut ja sen totisesti huomasi.

Aivan kun hiljaiseen rukoukseeni olisi vastattu, sain nimittäin yhteydenoton Freskalta että tahtoisinko testasta heidän palveluuan. Eli kotisiivousta. Eihän sellaisesta tarjouksesta voi kieltäytä, vaikka aloinkin heti murehtimaan, että minunhan pitää sitten siivota ennen kun siivoaja tulee.

Saara on nyt käynyt meillä neljän viikon välein, eli kerran kuukaudessa. Aluksi se kuulosti mielestäni kovin harvalta väliltä. Olinhan haaveillut joka viikkoisesta siivouksesta. Ensimmäinen kuukausi kuitenkin meni hujauksessa, eikä sinä aikana tarvinnut juurikaan kun imuroida pahimpia villakoiria sekä pyyhkiä välillä kylppärin ja keittiön pintoja. Näköjään kun ammattilainen tekee kunnollisen jynssäyksen kerran kuukaudessa, riittää välissä vain pieni ylläpito.

Ja mitä siihen ennen siivoojan tuloon liittyvään siivoukseen tulee… Kyllä se niin vaan on, että paras on kerätä ne miljoonat pikkulegot ja vaatekasat ja liput ja lappuset ja kaikki muut krääsät itse paikalleen. Ei mitään lempihommaani, mutta on se sen perjantaisen kotiintulon arvoista, kun joka puolella on vaan niin putipuhdasta. Edelleenkin ihmettelen, että miten ne hanat saa niin kiiltäviksi!?

Käykö teillä siivooja tai oletteko sellaisesta haaveilleet?

pssstt: Freska kertasiivouksen varaajalle -20€ koodilla: 20MAMIGO ja ensimmäisen säännöllisen siivouksen varaajalle -50% koodilla: 50MAMIGO

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

HETKI ENNEN SUURSIIVOUSTA

28/07/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Pliis sanokaa että teilläkin näyttää edes joskus tältä. En tajua mikä siinä on, että mitä vähemmän sitä ehtii olla kotona, sitä järkyttävämmältä täällä näyttää. Pian kun koulut ja arki taas alkaa, ajattelin ihan tosissani tutkia mahdollisuuksia kotisiivoukselle. Olisipa sellainen ihana. Toisaalta, en kyllä kehtaisi päästää ketään siivoamaan tänne. Että onko siinäkään sitten järkeä, että ennen siivoojan tuloa pitäisi aina paniikissa siivota? 😀

Käykö teillä jollain siivooja? Jos, niin kuinka usein ja mitä olette tykänneet? Entäs onko joku luovuttanut ja elää vaan samanlaisessa kaaoksen vallassa, kun mitä meillä nyt on. Nimittäin lähellä on sellainenkin ratkaisu.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.