Yhteistyössä Vuokkoset

Olen todella onnellinen ystäväpiiristäni, jossa voimme jutella mistä asioista tahansa. Oli kyse vaikkapa seksistä, ehkäisystä tai kuukautisista, niistä voi jutella ihanan avoimesti ja kiusaantumatta.

Omassa nuoruudessani kaikki info murrosiästä ja kuukautisista tuli lähinnä koulun terveystiedon tunnilta ja kaverin isosiskon Regina-lehdistä. Joten kavereilla oli suuri merkitys, kun näitä asioita ihmeteltiin. Nykyisin netistä löytyy kaikki maailman tieto, mutta koen edelleen, että ihmisten kesken asioista puhuminen on silti edelleen yhtä tärkeää.

Vaikka koen että pystyn kuukautisista puhumaan ystävieni kanssa, koen silti että asia on kuitenkin yleisesti edelleenkin aika tabu. Enkä oikein ymmärrä miksi. Viimeisen muutaman kuukauden sisällä kaksi tuttavaani on sanonut minulle, että kuukautisista puhuminen on heistä noloa ja kiusallista. Ja minä senkun taas saatan kailottaa isoon ääneen ensikokemuksiani kuukupista. Tai tägätä instaan kuvia häshtägillä #menkat.

Omat kuukautiseni alkoivat muistaakseni 11-vuotiaana. En yhtään enää muista miten asiasta kerroin äidille tai minkälaisia tunteista se herätti. Muistan kuitenkin todella selvästi kun kaverini kuukautiset alkoivat. Se oli heidän naisvoittoisessa perheessään oikea ilon ja juhlan aihe. Hänelle leivottiin kakku ja pidettiin bileet! Minusta se on hieno tapa osoittaa nuorelle, että tämä uusi ja varmastikin hämmentävä asia ei missään nimessä ole mikään nolostelun aihe, päinvastoin.

Kuukautiset ovat luonnollinen osa elämää ja niihin liittyy niin paljon muutakin kun vain NE päivät. Kuukautiset eivät ole vain meidän naisten juttu, vaan jokainen naisten kanssa tekemissä saava mieskin saa niistä tavalla tai toisella osansa. Helpompaahan se on sitten kaikille, että luonnollisesta asiasta voi puhua avoimesti ja turhia punastelematta. Vai mitä te olette mieltä?

Yksi parhaimmista ystävistäni alkoi hiljattain seurustelemaan. En itse tuntenut tätä uutta poikaystävää juurikaan entuudestaan, mutta kun näin hänen tuovan muutaman viikon seurustelun jälkeen ystäväni pyynnöstä hänelle paketin kuukautissuojia, tiesin heti että kyseessä on hyvä tyyppi. Itse olen myös omille lapsilleni kertonut kuukautisista kun he ovat noita hassuja pieniä aikuisten vaippoja ihmetelleet. Vastauksesksi olen saanut pienen olan kohautuksen, että jaahas, ja sitten ollaankin siirrytty jo muihin aiheisiin. Eli jospas kuukautiset eivät enää noille jälkipolville olisikaan jatkossa mikään tabu. Toivon näin!

Hyvää tietoa kuukautisista löytyy Vuokkosten sivuilta, facebookista sekä instagramista. Siellä on erilaisia tietopaketteja niin nuorille kun vanhemmillekin. Lisäksi myös itse yrityksestä ja heidän arvoistaan. Vuokkoset on vuonna -78 perustettu suomalainen perheyritys jonka kulmakiviä ovat kotimaisuus, ympäristövastuu, ihoystävällisyys ja korkea laatu.

Vuokkoset uudistivat hiljattain ohuet siteensä, ja ne ovat nyt entistä ohuempia ja imukykyisempiä. Tuotteet valmistetaan Suomessa ja kaikki ympäristövaikutukset on otettu tarkasti huomioon tuotteiden valmistuksessa. Ohutside-sarjasta löytyy erilaisiin tarpeisiin sopivat Normal, Normal Wings, Long Wings ja Night Wings -tuotteet. Niille on myönnetty Allergia – ja Astmaliiton tunnus, eli ne eivät sisällä hajusteita tai muista yleisesti ärsyttäviä tai herkistäviä aineita, joten näin ollen ne sopivat myös herkkäihoisille.

Minulla olisi teille arvottavana Vuokkosten iso tuotepaketti. Millä nimellä te kutsutte kuukautisia? Olen välillä kuullut niin hassuja sanoja ja sanontoja, joten kootaanpas ne kaikki mahdolliset tähän alle! Kaikki muillakin hauskoilla tarinoilla saa osallistua. Kommentoimalla osallistut siis Vuokkosten tuotepaketin arvontaan. Arvonta päättyy su 4.12.

LIFIE yhteistyössä Vuokkoset

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Saan todella usein kiitosta siitä, miten olen näyttänyt, ettei oma elämän tarvitse loppua lasten saamiseen. Eikä sen todellakaan tarvitse, sittenhän se vasta alkaa!

On hienoa että olen esimerkilläni helpottanut tai auttanut niitä, jotka ovat ensimmäistä lastaan odottaessa pelänneet ja kauhistellut sitä, mitä kaikille omille jutuille tapahtuu sitten kun lapsi tulee.

Vanhemmuus tottakai muuttaa ihmistä. Alkukantaiset vaistot heräävät ja lapsesta tulee koko elämän ykkösjuttu. Pieni vauva tarvitsee todella paljon hoivaa, aikaa ja energiaa. Se että muuttuu äidiksi, ei kuitenkaan vie sitä omaa persoonaa pois. Vauvavuotena on helppo unohtaa, jopa kadottaa itsensä. Vanhemmuuteen on helppo hukkua. Siksi kannattaa säännöllisesti myös hoivata itseään. Antaa itselle aikaa ja tehdä niitä asioita jotka kiinnostaa.

Elämä muuttuu lapsen myötä, tottakai. Loppupeleissä on kuitenkin hyvin vähän asioita, jotka pitäisi kokonaan unohtaa perheen perustamisen jälkeen. Lasten kanssa voi hyvin tehdä paljonkin samoja juttuja, mitä aiemminkin teki. Itse olen esimerkiksi nauttinut todella paljon lasten kanssa matkustelusta. Olen silti myös viimeisten vuosien aikana käynyt vähintään kerran vuodessa yksin viikon reissulla ulkomailla.

Ihan pikkulapsiaikana sekä minä itse, että samassa elämänvaiheessa olevat ystävät olivat samaa mieltä yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, että omaa aikaa on otettava. Vaikka väkisin. Edes kerran-pari viikossa oli hyvä tehdä jotain, vaikka edes tunnin ajan. Käydä lenkillä, leffassa, tavata ystävää tai mennä vaikka yksin kahville. Välillä sitä piti ihan pakottaa itsensä ulos. Kotona odotti pyykit, tiskit ja levällään olevat lelut. Sitä tuntui niin väärältä ottaa omaa aikaa, kun olisi ollut muutenkin vaikka mitä tekemistä. Vanhempana olossa yksi vaikeimpia juttuja onkin olla itsekäs. Sitä kun tuppaa laittamaan kaiken muun itsensä edelle.

Vanhemmuuden ei pitäisi määritellä sitä millainen ihminen olet, se on vain yksi asia lisää persoonassasi. Entä sitten kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät ja olet koko elämäsi elänyt vain muille ja muita varten? Sitä voi olla aika hukassa itsensä kanssa siinä vaiheessa.

Matkailun lisäksi ihan arjessa tykkään lasten kanssa käydä leffassa, ravintolassa syömässä, museoissa, kavereita tapaamassa. Välillä käydään shoppailemassa, erilaisissa tapahtumissa, festareilla, kahviloissa, uimassa, puistossa, kirjastossa. Perusjuttuja joita tekisin muutenkin.

Koska lapset asuvat joka toinen viikko isällään, on minun helppo tietysti ottaa sitä omaa aikaa. Suurin osa ajasta menee blogin tai kolujuttujen parissa. Muuten sitten tykkään tavata kavereita, pyöriä kaupungilla ja käydä keikoilla. Minua on myös syyllistetty siitä, että teen omia juttujani. On hyvin omituinen ajatus, että vanhemmaksi tullessaan pitäisi unohtaa kaikki muu ja jotenkin muuttua ihan uudeksi ihmiseksi. Uskon että tällaiset ajatukset ovat juurikin sellaisten ihmisten päästä, jotka eivät ole saaneet sitä omaa aikaa. Kyllähän sitä silloin katkeroituu helposti.

Juuri viimeksi tänä aamuna sain viestin nuorelta naiselta, joka kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Häntä oli pitkään ahdistanut ajatus, että elämä loppuu nyt ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi lapsen takia. Hän oli kuitenkin piristynyt huomatessaan, että ei koko vanhaa elämää tarvitsekaan jättää taakseen.

Vanhemmuus on ihanaa ja ainakin paras asia mitä minulle on ikinä tapahtunut. Se voi kuitenkin olla myös jatkuvaa uhrautumista ja syyllistymistä. Oma paras neuvoni on se, että tee asioista mistä pidät, yhdessä ja erikseen. Ole terveellä tavalla itsekäs. Ota omaa aikaa ja äläkä unohda kuka olet. Maailma muuttuu ja mullistuu, niin sinäkin, kaikki me kasvamme ja kehitymme – lapsilla tai ilman. Kaikki me olemme myös itse vastuussa omasta onnestamme, ja oma onneni koostuu juurikin siitä, että teen asioita joista tykkään ja olen ihan vain oma itseni.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olemme koko perhe todella eläinrakkaita. Rakastamme rapsutella ja ihmetellä erilaisia eläimiä, nisäkkäitä, kaloja, matelijoita ja lintuja. Olemme hulluina kaikkiin elukoihin. Isoihin, pieniin, hassuihin ja pörröisiin. Ystävien lemmikit vievät sydämen mennessään ja ikävöimme usein yhdessä vaikkapa vuosia sitten eläintarhassa näkemäämme söpöä apinaa. On kiehtovaa nähdä eksottisia lajeja tai päästä ihan lähelle aiemmin vain leffoissa ihastelemiamme kajoja. Tuntuu jotenkin tosi ihanalta kun eläin ottaa kontaktia. Kuinka mahtavaa onkaan ollut, kun on saanut syöttää tai koskea jotain erikoista eläintä, mutta samalta se saa hyvin haikean olon.

Mitä enemmän olemme eläintarhoissa käyneet, sitä surullisemmalta on joka kerta tuntunut. Oli aika pysäyttävää, kun nelivuotias Elvis, tokaisi viime kesänä Tallinnan eläintarhassa ollessamme ”Toivon että kaikki eläimet saisivat elää vapana luonnossa”. Pieni lapsikin sen ymmärtää. Eläimiä on hienoa nähdä, mutta niiden paikka ei ole kaltereiden takana.

Tiedän että osa eläintahoista nimenomaan suojelee uhanalaisia lajeja tai huolehtii ja pelastaa eläimiä, jotka eivät muuten luonnossa selviäisi. Samalla he levittävät luonto- ja ympäristötietoutta kävijöille. Välillä eläintarhoissa kasvatettuja uhanalaisia eläimiä on myös pystytty palauttamaan takaisin luontoon. Tämä on toki hienoa. Useasti nämä eläimet kuitenkin valitettavasti stressaantuvat lisää, kun ihmisjoukot käyvät tarhoissa niitä ihmettelemässä.

En kuitenkaan millään muotoa halua enää tukea toimintaa, jossa eläimiä metsästetään tai laitetaan lisääntymään vaan jotta saataisiin uusia vetonauloja eläintarhaan. Puistattaa vieläkin tuolla samaisessa Tallinnan eläintarhassa käyntimme. Opas kertoi ylpeästi selvästi stressaantuneiden norsujen aitauksella, miten ne on pyydystetty luonnonpuistosta Afrikasta ja käyttäytymiskoulutuksen jälkeen kuljetettu Tallinnaan.

Meidän kolmen hengen eläintarha/liskotalo/akvaario/yms boikottimme tuskin hehkauttaa näiden toimintaa mitenkään. En kuitenkaan usko, että me olemme ainoita jotka ajattelemme näin. Emme ole ainoita, joille eläintarhoissa käynti aiheuttaa pahan mielen. Häpeän. Iloinen olen kuitenkin siitä, että meidän lapsemme näkevät ja ymmärtävät tulevaisuudessa paremmin miten eläimiä tulee kohdella. Toivottavasti suunta muuttuu kokoajan parempaan päin.

Mitä te ajattelette?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen tuijottanut tätä tyhjää sivua aamusta saakka, mutta en tiedä mitä kirjoittaisin. Olen edelleen yhtä sanaton kun olin lauantai-iltana. Seisoin jähmettyneenä lavalla, ihmisten taputtaessa ja salamavalojen räiskyessä. ”Miltä nyt tuntuu?” juontaja kysyi. Jännitti niin paljon etten muista yhtään mitä vastasin.

Kun aamun pikkutunteina palasimme juhlista, olin varma että heräisin aamulla ja olisin vain kuvitellut kaiken. Otin palkintotaulun varmuudeksi viereeni sänkyyn. Miksi sitä onkaan niin vaikea ottaa kunniaa ja kehuja vastaan?

Minut valittiin nimittäin Inspiration Blog Awardseissa vuoden inspiroivimmaksi Lifie vaikuttajaksi. Siis minut. Minttu Mäntysalon. Minut, joka vaan kerran alkoi kirjoittelemaan blogia ilman mitään tietämystä niistä, kiinnostui vähän myös valokuvaamisesta, alkoi latailemaan instaan kuvia ja höpöttelemään snäppiin.

On hienoa että ihan olemalla oma itseni ihmiset ovat kiinnostuneita ajatuksistani. On hullua että tekemisilläni ja sanomisillani voin myös vaikuttaa muihin ihmisiin. Ja sitä minä kuulemma nykyään olen, en enää vain bloggaaja, vaan vaikuttaja.

Tämä on ihan mieletön kunnia. Ammattimainen raati valitsi juuri minut satojen joukosta. Siis edelleen, MINUT? On niin hienoa että sydämellä tekemistä arvostetaan. Arvostetaan tietynlaista erilaisuutta, aitoutta, epätäydellisyyttä.

Tunnustus ei olisi voinut myöskään sattua yhtään parempaan ajankohtaan. Tämä auttaa taas jaksamaan paremmin uuden, ajoittain melko raskaan, arjen kynnyksellä. Opiskelut, lasten kasvaminen ja sen myötä muuttunut vanhemmuus sekä henkilökohtaiset ihmissuhdekiemurat ovat vieneet aikaa blogilta. Olen tuntenut siitä kovia omantunnontuskia.

Onneksi minulla kuitenkin on tämä blogi ja onneksi voin jakaa tänne myös niitä raskaampia hetkiä. Vertaistuki on parasta, joten inspiroidaan jatkossakin toisiamme, eikö vaan?

Olen todella todella otettu tästä palkinnosta. Vaikka omaan mielestäni melko hyvän itsetunnon, saa tällainen huomio olon todella nöyräksi. Olen ylpeä itsestäni, mutta samalla mietin, että onkohan tässä nyt kuitenkin käynyt joku virhe 😀

Joten, miltä minusta nyt tuntuu? Ihanalta, kamalalta, hienolta, hämmentyneeltä, kiitolliselta, vaivaantuneelta, onnelliselta, häkeltyneeltä, hassulta, kivalta, mahtavalta, parhaalta, upealta, mainiolta, fantastiselta, erinomaiselta, verrattomalta, loistavalta, sikasiistiltä. Ihan siltä samalta Mintulta kun aina.

KIITOS ♡

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen mukana Alkon #nofilter-kampanjassa, jonka tarkoituksena on haastaa meidät kaikki paljastamaan todellisuus täydellisten kuvien takana. Kampanjan kautta Alko haluaa avoimesti tuoda esille omaa vastuullisuustyötään, joka näkyy vahvana yhteiskuntavastuuna mutta myös esimerkisi vähemmän puhuttuna ympäristövastuuna.

#nofilter-ajatuksen pohjalta minäkin päädyin jälleen kerran pohtimaan vastuullisuuttani sekä omia vaikutusmahdollisuuksiani lähiympäristööni. Meistä jokainen kun voi vaikuttaa sekä sosiaaliseen että käsin kosketeltavaan lähiympäristöömme positiivisella tavalla. Bloggaajana, kymmenten tuhansien silmäparien alla, tunnen kuitenkin olevani jotenkin vielä enemmän vastuussa. Nimenomaan olemalla avoin ja kaunistelematta liikaa elämääni.

Jokainen meistä varmaan tähän mennessä ymmärtää sen, ettei kavereiden tai julkkisten laittamat kuvat someen ole koko totuus. Kenenkään meidän elämä ei ole täydellistä tai mene aina kuten haluaisimme. Niiden kuvien takana on hyvin usein myös muutakin. Mutta vaikka tiedämme sen, näemme silti herkästi kaverin kuvassa vain vaikkapa ne kauniisti puetut lapset siistissä kodissa.

Bloggaajana, ja somevaikuttajana ylipätään, olen halunnut tuoda esille mielestäni tärkeitä asioita. Rakastavaa ja hyvää kasvatusta, kasvissyöntiä, kierrätystä, hyväntekeväisyyttä ja itsensä rakastamista. Ja vaikka haluankin olla rehellinen, avoin ja näyttää että mekin elämme ihan tavallista arkea, ei sitä arkirealismia jaksa ihan kokoajan näyttää.

Harvemmin sitä sitten kuitenkaan tulee kerrottua kuinka sain ihan hirveän raivarin aamukiireessä tai kuinka olin yksi ilta niin väsynyt että annoin lasten pelata pädillä tuntikausia putkeen. Tai kuinka söin synttäreillä palan salamipizzaa enkä silloin kerran jaksanutkaan huuhdella sitä jogurttipurkkia, vaan heitin sen vaan sekajätteisiin. Tai kuinka useasti sanon feissareille ettei minulla ole aikaa, vaikka olisikin, tai kuinka joskus jaksan kaikkea muuta kun hymyillä itselleni hyväksyvästi peilin edessä.

Mutta minä luotan siihen, että te ymmärrätte että minunkin elämässä on tällainen puoli. Vaikka mielummin kannustan ja luon positiivista ilmapiiriä, tiedätte etten ole mikään yli-ihminen. En pahemmin kaunistele tai filtteröi totuutta, mutta mielummin sitä toki näyttää niitä kivoja juttuja.

Koska lukijakuntani koostuu pääosin aikuisista, täysi-ikäisistä ihmisistä, en ole kokenut että minun täytyisi jättää myöskään mitään aiheita blogista pois. Lapset ja alkoholi eivät tosiaan sovi mielestäni mitenkään yhteen, mutta koska tämä onkin lifestyle-blogi, en näe miksi se pitäisi rajata aiheiden ulkopuolelle. Kokisin sen tekopyhänä ja jopa muita syyllistävänä.

Ajatukseni alkoholista ja sen käytöstä ei ole muuttunut mitenkään lastensaannin jälkeen. Olen aina ollut sitä mieltä, että lasten ei kuulu nähdä aikuisia humalassa tai edes krapulassa. Kännejä ei ole ok juoda edes silloin kun lapset ovat nukkumassa. Vaikka itse olen huomannut olevani lähestulkoon aina nollalinjalla lasten seurassa, on kohtuukäyttö sensijaan minusta ihan fine. Kohtuukäytöksi lasten seurassa lasken lasin viiniä tai saunakaljan kerran-pari viikossa.  Samalla ehkä lapsetkin oppivat että mikä on normaalia alkoholinkäyttöä sitten joskus aikuisena.

Tavallaan sitten kuitenkin myös ymmärrän sen puolen, jos joku hyvin perhekeskeistä blogia kirjoittava tai elämää elävä ei tahdo esitellä edes sitä vähäistäkään alkoholin käyttöä. Vanhempia nimittäin helposti myös syyllistetään – olen kokenut sen omakohtaisesti.

Itse liitän alkoholin seurustelujuomaksi. En kiellä etteikö minusta olisi kiva nauttia viiniä kavereiden kanssa iltaa istuessa tai ottaa drinkki klubilla keikkaa kuunnellessa. Tähän yhtälöön kun ei sitten lapset kuitenkaan liity millään tavalla. Paitsi sillä että olen äiti. Pelkästään se saattaa aiheuttaa suurtakin närää. Ei ole väliä sillä asuvatko lapset sinä viikonloppuna juuri isänsä luona. Kun joidenkin mielestä hyvä äiti ei saisi käyttää alkoholia edes lapsi-vapaana iltana. Mutta onko asia oikeasti niin? No ei missään nimessä. Alkoholi on vain yksi pieni osa elämää, siinä missä kuntosalilla käynti tai pyykinpesu (teen molempia t o d e l l a harvoin).

Tämä on yksi syy miksi en edelleenkään filtteröi myöskään sitä osaa elämästäni pois.  Sillä niin kauan kun filtteröimme todellisuutta, vaikuttaa se myös yhteiskuntaan ja ohjaa sitä kautta asenteita ja käyttäytymistämme. Avoimuus ja rehellisyys toimii yleensä kaikessa, niin mielestäni myös tässäkin asiassa.

Haluatteko muuten kuulla totuuden ylläolevien kuvien takana? Minun piti tehdä ihan toista ruokaa tämän postauksen kuvia varten. Alkoi kuitenkin tulla jo hämärää, joten päädyin äkkiä sulattamaan pakkasesta eineskasvissosekeittoa. Keitto jäi kiireessä kuitenkin vähän haaleaksi ja lopulta sen jäi itseltäni syömättä kokonaan. Lapset lahjoin syömään karkilla. Tiskit jäivät yöksi pöydälle.

Olisi myös tosi hienoa kuulla teidän #nofilter hetkiä! Onko teidän arjessa aiheita joita tarkoituksella tai vähän vahingossa filtteröitte? Voitte jakaa hetkiä kommenttiboxin lisäksi myös muualla somessa nofilter-hashtagilla.

Indiedays + Blogirinki yhteistyö Alkon kanssa

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.