KUPARI- VAI HORMONIKIERUKKA?

5/11/2018

Minulla on ensi viikolla aika elämäni ensimmäisen kierukan laittoon, mutten ole vielä osannut päättää, että otanko kupari- vai hormonikeirukan. Tässä kohtaa kuuluisin enemmän kun mielelläni tiedän kokemuksianne näistä molemmista.

Yhtä, aikoja sitten tapahtunutta, lyhyttä e-pilleritestausta lukuunottamatta, en ole ikinä käyttänyt mitään hormoniaalisia ehkäisyvalmisteita. Enkä ajatellut nykään aloittaa, mutta lääkärini sai minut kuitenkin toisiin aatoksiin.

Olen pitkään ajatellut, etten tahdo kehooni mitään ylimääräisiä hormoneita sitä sekoittamaan tai mielialojani yhtään enempää heilauttelemaan. Myöskään hormoneihin mahdollisesti liittyvä painonnousu tai iho-ongelmat eivät houkuta. Tällöin vaihtoehtoja ei hirveästi jää ja näistä vähäistä vaihtoehtoista eniten kiinnostaa kuparikierukka.

Tiedän kuparikierukan huonot puolet, sen että kuukautiset yleensä muuttuvat runsaammiksi, mutta koska minulle ei muutenkaan epäsäännöllistä kiertoa luukunottamatta ole ollut muita ongelmia, pitäisi kuparikerukan sopia minulle. Hiljattain sain kuitenkin kuulla ettei se ehkä sopisi nikkeliallergikolle. Itse en ole nikkelille mitenkään äärettömän herkkä, mutta herkistynyt kuitenkin, joten tämä jäi mietityttämään.

Lääkärini tosiaan taas suositteli minun ehdottomasti testaavan ensin hormonikierukkaa sillä perustelulla, että sen hormonimäärä on vähäinen, se vaikuttaa vain paikallisesti ja että saahan sen sitten aina pois jos se ei minulle sovikkaan. Hän ylisti myös sitä, miten useimmilla kuukautiset jääävät pois kokonaan sen kanssa. Hänen mielestään se on kaikinpuolin paremi kun kuparinen.

Hän myös kertoi, että yleisin syy poistattaa hormonikierukka on mielialavaihtelut sekä sen myötä puhjennut akne. Eräs ystäväni taas oli kokenut, että kierukka tasasi hänen mielialojaan.

En ole varma haluanko testata sitä varmuudeksi, kuten lääkäri suositteli, sillä jo pelkästään kierukan laittaminen ja pois ottaminen hirvittää. Kekustelupalstoilta yritin käydä vähän lukemassa kokemuksia hormonikierukasta, vaikka sitä lääkärikin kehoitti välttämään. Ja ne olivatkin tätä luokkaa: ”Ovulaation aikaan olen kuin raivotautinen noita, itken ja voisin puraista mieheltä munat irti.  Kuukautisten aikaan panettaa ja himottaa niin paljon, että voisin raiskata banaanin. Olen aivan sekaisin kaksi viikkoa kuukaudesta.” 

Raskauden vuoksi olen ollut ilman kuukautisia aika tarkkaan vuoden ja ihan mielelläni jatkaisin näin jatkossakin. Toisaalta taas niiden poisjääminen hormonaalisen ehkäisyn vuoksi tuntuu luonnottomalta. Kaikkea ei siis voi saada…

Kierukan aion nyt kuitenkin jokatapuksessa ottaa ja olisi tiestysti hienoa, jos sen valinta osuisi ekalla kerralla nappiin. Ja miten hienoa, ettei sitten tarvitse ajatella tai muistaa koko asiaa seuraavaan viiteen vuoteen. Mutta kumpi lähtee ekana testaukseen, siinä vasta pulma.


MENKKAVALLANKUMOUS

29/06/2017

Mietin tänään koko päivän uimassa ollessamme, miten ihanaa onkaan, kun ei ole vuoteen tarvinnut juurikaan häiriintyä kuukautisista tai ainakaan jättää mitään asioita tekemättä niiden takia. Vuosi sitten nimittäin hankin kuukupin.

Hankintaa edelsi noin vuoden pähkäily, mikä nyt tuntuu ihan naurettavalta. Olin kuullut että kuukuppi on vaikea, epämukava ja oikean koonkin tietäminen todella hankalaa. Vielä muutama vuosi sitten pidin kuukuppia outona, vähän pelottavana hippien hömpötyksenä. Lopulta aloin kuitenkin kiinnostua siitä juurikin sen ekologisuuden vuoksi, mutta mieleeni ei todellakaan tullut se, että tämä suomalainen keksintö voisi oikeasti olla näin elämänlaatua parantava asia. Ei sitä turhaan kutsuta kuukautissuojien vallankumoukseksi.

Mikä siis on kuukuppi? Se on lääketieteellisestä silikoonista valmistettu pehmeä kuukautissuoja jota voi käyttää aina uudestaan ja uudestaan. Kuppi taitellaan ja asetetaan paikoilleen (oikeasti se on tosi helppoa) ja sitä voi käyttää turvallisesti 12 tuntia yhteen menoon. Kuppi tyhjennetään ja huudellaan joka jälkeen se on taas valmis käyttöön. Kuppi ei vuoda, ei valu, eikä tunnu. Se kestää uimisen, urheilun ja kesäfestarit.

Ensimmäiset kerrat kuukuppia laittaessa saattavat olla jännittäviä. Parhaiten oman tavan oppiikin vain kokeilemalla. Tärkeää on yrittää rentoutua ja löytää hyvä asento, esimerkiksi pöntöllä istualteen, jolloin kupin saa työnnettyä kunnolla viistosti ylös. Kun kuppi on paikoillaan se avautuu itsestään ja siihen syntyy alipaine. Jos kupin laittaminen jännittää, kannattaa harjoittelu ajoittaa ennen kuukautisia, niin homma ei ole niin sotkuista. Apuna voi käyttää vaikka liukastusvoidetta.

Ennen kuukupin käyttöä luulin että se vedetään kupissa olevasta antennista pois, mutta antennin takoitus on vain löytää kuppi. Kuppi poistetaan samalla tapaa kun asetetaankin, rentoudutaan ja painetaan kyppi kasaan, jolloin alipaine katoaa ja kupin saa vedettyä helposti ulos. Etenkin tässä voi alussa tulla vähän paniikki ja tuntua, ettei kuppia saa ulos. Jos näin käy, kannattaa pitää vaikka pieni tauko ja yrittää hetken päästä uudestaan. Avainsana tässä on rentoutuminen ja parin onnistuneen kokeilukerran jälkeen homma varmasti onnistuu, ei huolta.

Vuoden päivät kuukuppia käyttäneenä en ole välttynyt myöskään kommelluksilta, vaikka käyttökokemukset suurimmaksi osaksi ovatkin olleet postitiivisia. Muutaman kerran olen asettanut kupin huonosti niin, että pissalle mennessä ei olekkaan pissaa tullut, sillä kuppi on jotenkin painanut ilmeisesti virtsatietä. Koska kuppi on niin huomaamaton, olen myös kaksi kertaa unohtanut sen yli vuorokaudeksi. Toisella kerralla se alkoi vuotaa vähän yli, toisella kerralla ei tapahtunut mitään. Kuukupin kanssa on myös se kiva puoli, ettei samanlaista tulehdus tai myrkytysvaaraa ole, kuten tampoonien kanssa. Tuota yhtä unohtumisesta johtunutta ylivuotamista lukuunottamatta vuotoja ei ikinä ole ollut, vaikka kuukautiset olisivat olleet kuinka runsaat tahansa.

Parasta kuukupissa on mielestäni sen helppous. Se että kuppi tarvitsee tyhjentää vain kaksi kertaa vuorokaudessa on jo ihan mieletön plussa. Esimerkiksi viime vuoden Flow-festarit menivät ihanasti, kun ei joka bajamaja-käynnillä tarvinnut säätää tai miettiä jotain siteiden tai tampoonien vaihtoa.

Mielestäni kuukautisista puhutaan jotenkin oudon vähän huomioon ottaen että on vuosi 2017, mutta esimerkiksi juuri kuukupin ansioista jo onneksi vähän enemmän. Kuukuppi on ihan mieletön keksintö ja vieläpä Suomalainen! En yhtään tiedä kuinka laajalle se on jo maailmalla levinnyt, mutta erityisesti toivoisin sen tulevan esimerkiksi kaikenlaisiin avustuspaketteihin joita kehitysmaissa tai katastrofialueilla jaetaan. Kuukautiset ovat suuri tabu monessa paikkaa ja tämä auttaisi edes vähän naisia jo valmiiksi vaikeissa paikoissa ja tilanteissa.

Kuukuppi on muuttanut elämääni, mites teillä? Onko kuppi jo tuttu ja olisiko teillä lisää jotain käytännön vinkkejä aloittelijoille?

Kuvat Lunette x Monki 


MENKAT, MOONIKSET JA MONSKUT

27/11/2016

 

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Yhteistyössä Vuokkoset

Olen todella onnellinen ystäväpiiristäni, jossa voimme jutella mistä asioista tahansa. Oli kyse vaikkapa seksistä, ehkäisystä tai kuukautisista, niistä voi jutella ihanan avoimesti ja kiusaantumatta.

Omassa nuoruudessani kaikki info murrosiästä ja kuukautisista tuli lähinnä koulun terveystiedon tunnilta ja kaverin isosiskon Regina-lehdistä. Joten kavereilla oli suuri merkitys, kun näitä asioita ihmeteltiin. Nykyisin netistä löytyy kaikki maailman tieto, mutta koen edelleen, että ihmisten kesken asioista puhuminen on silti edelleen yhtä tärkeää.

Vaikka koen että pystyn kuukautisista puhumaan ystävieni kanssa, koen silti että asia on kuitenkin yleisesti edelleenkin aika tabu. Enkä oikein ymmärrä miksi. Viimeisen muutaman kuukauden sisällä kaksi tuttavaani on sanonut minulle, että kuukautisista puhuminen on heistä noloa ja kiusallista. Ja minä senkun taas saatan kailottaa isoon ääneen ensikokemuksiani kuukupista. Tai tägätä instaan kuvia häshtägillä #menkat.

Omat kuukautiseni alkoivat muistaakseni 11-vuotiaana. En yhtään enää muista miten asiasta kerroin äidille tai minkälaisia tunteista se herätti. Muistan kuitenkin todella selvästi kun kaverini kuukautiset alkoivat. Se oli heidän naisvoittoisessa perheessään oikea ilon ja juhlan aihe. Hänelle leivottiin kakku ja pidettiin bileet! Minusta se on hieno tapa osoittaa nuorelle, että tämä uusi ja varmastikin hämmentävä asia ei missään nimessä ole mikään nolostelun aihe, päinvastoin.

Kuukautiset ovat luonnollinen osa elämää ja niihin liittyy niin paljon muutakin kun vain NE päivät. Kuukautiset eivät ole vain meidän naisten juttu, vaan jokainen naisten kanssa tekemissä saava mieskin saa niistä tavalla tai toisella osansa. Helpompaahan se on sitten kaikille, että luonnollisesta asiasta voi puhua avoimesti ja turhia punastelematta. Vai mitä te olette mieltä?

Yksi parhaimmista ystävistäni alkoi hiljattain seurustelemaan. En itse tuntenut tätä uutta poikaystävää juurikaan entuudestaan, mutta kun näin hänen tuovan muutaman viikon seurustelun jälkeen ystäväni pyynnöstä hänelle paketin kuukautissuojia, tiesin heti että kyseessä on hyvä tyyppi. Itse olen myös omille lapsilleni kertonut kuukautisista kun he ovat noita hassuja pieniä aikuisten vaippoja ihmetelleet. Vastauksesksi olen saanut pienen olan kohautuksen, että jaahas, ja sitten ollaankin siirrytty jo muihin aiheisiin. Eli jospas kuukautiset eivät enää noille jälkipolville olisikaan jatkossa mikään tabu. Toivon näin!

Hyvää tietoa kuukautisista löytyy Vuokkosten sivuilta, facebookista sekä instagramista. Siellä on erilaisia tietopaketteja niin nuorille kun vanhemmillekin. Lisäksi myös itse yrityksestä ja heidän arvoistaan. Vuokkoset on vuonna -78 perustettu suomalainen perheyritys jonka kulmakiviä ovat kotimaisuus, ympäristövastuu, ihoystävällisyys ja korkea laatu.

Vuokkoset uudistivat hiljattain ohuet siteensä, ja ne ovat nyt entistä ohuempia ja imukykyisempiä. Tuotteet valmistetaan Suomessa ja kaikki ympäristövaikutukset on otettu tarkasti huomioon tuotteiden valmistuksessa. Ohutside-sarjasta löytyy erilaisiin tarpeisiin sopivat Normal, Normal Wings, Long Wings ja Night Wings -tuotteet. Niille on myönnetty Allergia – ja Astmaliiton tunnus, eli ne eivät sisällä hajusteita tai muista yleisesti ärsyttäviä tai herkistäviä aineita, joten näin ollen ne sopivat myös herkkäihoisille.

Minulla olisi teille arvottavana Vuokkosten iso tuotepaketti. Millä nimellä te kutsutte kuukautisia? Olen välillä kuullut niin hassuja sanoja ja sanontoja, joten kootaanpas ne kaikki mahdolliset tähän alle! Kaikki muillakin hauskoilla tarinoilla saa osallistua. Kommentoimalla osallistut siis Vuokkosten tuotepaketin arvontaan. Arvonta päättyy su 4.12.

LIFIE yhteistyössä Vuokkoset

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.