MENKAT, MOONIKSET JA MONSKUT

27/11/2016

 

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Yhteistyössä Vuokkoset

Olen todella onnellinen ystäväpiiristäni, jossa voimme jutella mistä asioista tahansa. Oli kyse vaikkapa seksistä, ehkäisystä tai kuukautisista, niistä voi jutella ihanan avoimesti ja kiusaantumatta.

Omassa nuoruudessani kaikki info murrosiästä ja kuukautisista tuli lähinnä koulun terveystiedon tunnilta ja kaverin isosiskon Regina-lehdistä. Joten kavereilla oli suuri merkitys, kun näitä asioita ihmeteltiin. Nykyisin netistä löytyy kaikki maailman tieto, mutta koen edelleen, että ihmisten kesken asioista puhuminen on silti edelleen yhtä tärkeää.

Vaikka koen että pystyn kuukautisista puhumaan ystävieni kanssa, koen silti että asia on kuitenkin yleisesti edelleenkin aika tabu. Enkä oikein ymmärrä miksi. Viimeisen muutaman kuukauden sisällä kaksi tuttavaani on sanonut minulle, että kuukautisista puhuminen on heistä noloa ja kiusallista. Ja minä senkun taas saatan kailottaa isoon ääneen ensikokemuksiani kuukupista. Tai tägätä instaan kuvia häshtägillä #menkat.

Omat kuukautiseni alkoivat muistaakseni 11-vuotiaana. En yhtään enää muista miten asiasta kerroin äidille tai minkälaisia tunteista se herätti. Muistan kuitenkin todella selvästi kun kaverini kuukautiset alkoivat. Se oli heidän naisvoittoisessa perheessään oikea ilon ja juhlan aihe. Hänelle leivottiin kakku ja pidettiin bileet! Minusta se on hieno tapa osoittaa nuorelle, että tämä uusi ja varmastikin hämmentävä asia ei missään nimessä ole mikään nolostelun aihe, päinvastoin.

Kuukautiset ovat luonnollinen osa elämää ja niihin liittyy niin paljon muutakin kun vain NE päivät. Kuukautiset eivät ole vain meidän naisten juttu, vaan jokainen naisten kanssa tekemissä saava mieskin saa niistä tavalla tai toisella osansa. Helpompaahan se on sitten kaikille, että luonnollisesta asiasta voi puhua avoimesti ja turhia punastelematta. Vai mitä te olette mieltä?

Yksi parhaimmista ystävistäni alkoi hiljattain seurustelemaan. En itse tuntenut tätä uutta poikaystävää juurikaan entuudestaan, mutta kun näin hänen tuovan muutaman viikon seurustelun jälkeen ystäväni pyynnöstä hänelle paketin kuukautissuojia, tiesin heti että kyseessä on hyvä tyyppi. Itse olen myös omille lapsilleni kertonut kuukautisista kun he ovat noita hassuja pieniä aikuisten vaippoja ihmetelleet. Vastauksesksi olen saanut pienen olan kohautuksen, että jaahas, ja sitten ollaankin siirrytty jo muihin aiheisiin. Eli jospas kuukautiset eivät enää noille jälkipolville olisikaan jatkossa mikään tabu. Toivon näin!

Hyvää tietoa kuukautisista löytyy Vuokkosten sivuilta, facebookista sekä instagramista. Siellä on erilaisia tietopaketteja niin nuorille kun vanhemmillekin. Lisäksi myös itse yrityksestä ja heidän arvoistaan. Vuokkoset on vuonna -78 perustettu suomalainen perheyritys jonka kulmakiviä ovat kotimaisuus, ympäristövastuu, ihoystävällisyys ja korkea laatu.

Vuokkoset uudistivat hiljattain ohuet siteensä, ja ne ovat nyt entistä ohuempia ja imukykyisempiä. Tuotteet valmistetaan Suomessa ja kaikki ympäristövaikutukset on otettu tarkasti huomioon tuotteiden valmistuksessa. Ohutside-sarjasta löytyy erilaisiin tarpeisiin sopivat Normal, Normal Wings, Long Wings ja Night Wings -tuotteet. Niille on myönnetty Allergia – ja Astmaliiton tunnus, eli ne eivät sisällä hajusteita tai muista yleisesti ärsyttäviä tai herkistäviä aineita, joten näin ollen ne sopivat myös herkkäihoisille.

Minulla olisi teille arvottavana Vuokkosten iso tuotepaketti. Millä nimellä te kutsutte kuukautisia? Olen välillä kuullut niin hassuja sanoja ja sanontoja, joten kootaanpas ne kaikki mahdolliset tähän alle! Kaikki muillakin hauskoilla tarinoilla saa osallistua. Kommentoimalla osallistut siis Vuokkosten tuotepaketin arvontaan. Arvonta päättyy su 4.12.

LIFIE yhteistyössä Vuokkoset

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

67 Responses to “MENKAT, MOONIKSET JA MONSKUT”

  1. Paula sanoo:

    Ihan menkat ja tyttärelle puhun kuukautisista.

  2. Satuj sanoo:

    Moikka,
    Kyllä se taitaa olla perinteiset kuukautiset :).

  3. Janina sanoo:

    Kyllä se mulla on vaan menkat 😀

  4. muhkis sanoo:

    Ihan tylsästi vaan menkoista tai kuukautisista ja kuulun kyllä siihen ”vanhoilliseen” ryhmään, joka puhuu niistä varsin vähän yhtään kenenkään kanssa.

  5. nina sanoo:

    Ihan menkoista puhun. Mieheni työkaveri oli viikonlopun jälkeen harmitellut, kun vaimolla oli ollut ”japaninlippupäivät”. 😀 aika hauska ilmaus mielestäni.

  6. Jesper sanoo:

    Menkoista meilläkin puhutaan.

  7. Inkku sanoo:

    Puolukkapäivät 😀

  8. Vickan sanoo:

    Menkat – sillä nimellä on kulkenut 🙂

  9. Helmi sanoo:

    Mentsuista puhutaan ystävien kanssa!

  10. iituliina sanoo:

    Ite puhun myös ihan vaan kuukautisista tai menkoista. Ja kyllä paljon puhunkin! 😀 Miesystäväni toisinaan myös puhuu aiheesta, mutta mainitsee asiasta useimmiten sanoille ”tiedäthän, NE”. En tiedä, miksi niiden nimitysten käyttäminen on niin hankalaa, jos itse aiheesta voi kuitenkin puhua. 😀

  11. Anne sanoo:

    Mekat, puolukkapäivät, se aika kuusta 🙂

  12. Henna73 sanoo:

    Menkat

  13. Milla sanoo:

    Ihan menkat ne on täälläkin 🙂

  14. Heidi sanoo:

    Menkat 🙂

  15. SannaS sanoo:

    Menkat täälläkin.Meilläkin kavereiden kanssa puhutaan asiasta tosi avoimesti .

  16. Saija sanoo:

    Menkat tai kuukautiset, ei mitään sen ihmeempää 🙂

  17. Maiju sanoo:

    Itsellä menkat alkoivat 12-vuotiaana. Hyvin jäi mieleen se kesäinen päivä, kun oltiin asuntomessuilla äidin kanssa. Tultiin kotiin ja lempparifarkuissakin oli jo merkki tästä uudesta ja ihmeellisestä tapahtumasta. Kuitenki vasta seuraavana päivänä kehtasin äidille kertoa ja hän otti asian hyvin rauhallusesti eli turhaan jännitin:-)

  18. Ässä sanoo:

    Menkat. En ole koskaan kuullutkaan noista otsikon muista kutsumanimistä.

  19. Iii sanoo:

    Ihan menkoista puhun minäkin 🙂

  20. -Hannis-- sanoo:

    Itse puhun menkoista,mutta poiksystävä kutsuu niitä humoristisesti hilloviikoiksi 🙂

  21. Nenne sanoo:

    Pp. Punaiset päivät.

  22. Anne sanoo:

    Menkat. Mainio juttu että noilla Vuokkosilla on tuo allergiahyväksyntä, pitää testata heti kun seuraavat menkat alkavat 🙂

  23. Teija sanoo:

    Menkathan ne.

  24. Mamma sanoo:

    Menkat, rättisulkeiset, rättiviikot.
    Omassa nuoruudessani kuukautiset olivat tabu. Itselläni alkoi vasta 17-vuotiaana, tyttärellä jo alakoulussa. Edelleen hieman noloa puhua aiheesta kodin ulkopuolella. Tytärtäni neuvoin heti alussa käyttämään tamponeja, että pääsisi koulussa vähemmällä.

  25. Kaisaaa sanoo:

    Ihan vaan menkat.

  26. Maria sanoo:

    Kuukautiset:-)

  27. sumppa sanoo:

    tylsästi vaan menkat, jotkut hilloviikot jne. kuulostaa tosi irstaalta

  28. Nea sanoo:

    Menkat vilisee usein mun puheessa. Mulla on kaksi lasta, 3- ja 5-vuotiaat, vessarauha on siis äärimmäisen harvinainen asia täällä. Kerran menkkojen aikana olin taas vessassa kera kahden seuralaisen, tamponin esiin kaivaessani sain kertoa mikä se on. Ja kun sen laitoin paikoilleen, lapset oli ihan monttu auki ”MIHIN SE MENI? ÄITI, MIHIN SE KATOSI?!” 😀

  29. Henna sanoo:

    Tauko (taukoviikko). Tämä jäi puheeseen ajalta, jolloin käytin pillereitä. Nyt en niitä enää käytä, mutta puhun edelleen tauosta.

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Onnea onnea onnea, arvontavoitto osui tällä kertaa kohdallesi! 🙂

  30. NinaP sanoo:

    Menkat. Ja meillä lapsia naurattaa kun äiti joutuu välillä käyttämään vaippaa niin kun lapset sanovat

  31. Nitta sanoo:

    Menkat ja kuukautiset.
    Teiniajoilta muistan hassut ilmaukset: puolukkapäivät ja Canadan lippupäivät.

  32. tiiakar sanoo:

    Vittuviikot, ah.

  33. Adiina sanoo:

    Menkat, mutta mieheni mukaan monsuunituulet. 😀

  34. Tarzan sanoo:

    Moonikset, kuukautiset tai menkat – siinähän ne.

  35. Sarkku sanoo:

    Punatulkut tai ihan vaan kuukautiset 🙂

  36. Sanna sanoo:

    Ihan menkat ne on täälläkin tai se aika kuukaudesta.

  37. Vilja sanoo:

    Menkat tylsästi 😀

  38. Madi sanoo:

    Menkat ja huoltopäivät 😀

  39. Mari V sanoo:

    Menkat tai punaiset päivät.

  40. Jnma sanoo:

    Tylsästi menkoista puhun minäkin, taitaa olla yleisin nimitys kuukautisille 😀

  41. Johanna sanoo:

    Hilloviikot! Sillä nimellä me niistä kavereiden kanssa jutellaan. 🙂

  42. Jenni sanoo:

    Itse puhun aina vain menkoista. Miehen suusta on kuultu mm. japaninlippupäivät, punaiset päivät

  43. Susanna sanoo:

    Vuoteen ei ole menkkoja ollut kiitos raskauden mutta nyt ne alkaa taas muistutella itsestään ja kyllä menkoista edelleen puhun ystävien kanssa ja miehelle sitten taas naisten vaivoista 🙂

  44. Tiia sanoo:

    Menkat. Aiheesta puhun ystävieni kanssa jonkin verran ja se todellakin tulee aina välillä ihan tarpeeseen, kun tuskailee esimerkiksi epäsäännöllisen kierron kanssa. Hankalaa sen sijaan on ottaa aihe puheeksi uuden poikäystävän kanssa, vaikka tiedänkin ettei hän siitä kauhistu. Silti ujostuttaa.

  45. Kaktus sanoo:

    Mendelssohnit.

  46. Ma pa ta sanoo:

    Äiti sanoo menskut <3 Muistin sen vasta nyt, ku luin näitä. En oo muitten kuullut sanovan niin, mutta taidan ottaa itelleki käyttöön 🙂

  47. Lenna sanoo:

    Hillopäivät on oudoin nimitys, jonka tiiän! Itse puhun menkoista tai ”se hetki kuukaudesta”, koska kaikki kyllä ymmärtävät heti 😀

  48. Aija sanoo:

    Meilläkin menkoista ja kuukautisista puhutaan. Ajattelin tässä hetki sitten että kerron tytölle 9v. hieman ”enempi” niistä ja vastaus oli, joo meille on jo koulussa kerrottu 😀 Yritin sitten kuitenkin täsmentää että siihen kuuluu muutakin kuin veren vuoto ja että ei tarvi hävetä ja kertoo sitten äitille kun alkaa jne. Itselläni kun alkoi 10v niin ajattelin että olisi hyvä hetki, mutta olinkin jo myöhässä.

  49. Iisa sanoo:

    Menkat tai kuukautiset, vähän kuulijasta riippuen.

  50. Mammuski sanoo:

    tulee kutsuttua: Menkat, puolukkapäivät, paholaisenpäivät 😀
    Eräs päivä joulun alla olin siskollani ja hänen lapsensa tekivät joulukortteja ja me aikuiset istuimme juomassa kahvia sillain että näimme lapset mutta emme heidän askartelujaan. Ennen lähtöä sain lapsilta minulle joulukortin mihin oli joulupukin parraksi liimattu tampooni 😀 naru oli kyllä leikattu irti 😀 oli erikoisin joulukortti ja oli kyllä esillä pitkään 😀

  51. Maria sanoo:

    Mies puhuu mensseleistä..

  52. Taru sanoo:

    Menkoista taidan puhua 🙂 Lapset (poika5v ja tyttö3v) on kyselly mitä äitin vaipat on. Oon kertonu että tytöillä alkaa vähän vanhempana kuukautiset ja se on täysin normaalia. Heitä meinaa välillä naurattaa ku äitillä on vaippa.
    Kerran pyysin tyttöä tuomaan pari vaippaa reppuun kun lähtivät mummolle yökylään, siis ihan lasten housuvaippoja. Päätti kaivaa sitten mun siteitä laatikosta ja toi niitä

  53. Maaria sanoo:

    Menkoista puhun tavallisesti. Muita kuulemiani nimityksiä: hillopäivät, puolukkapäivät, japaninlippupäivät, se-aika-kuukaudesta.

    Sairaalassa kun olin töissä, työasuna valkoiset hoitajan housut, kävi nimitys ”japaninlippupäivät” muutaman kerran toteen. Eikun äkkiä seinän vierustaa pitkin hissiin ja luikahdus kellarin pukukoppiin, jonka kaapista puhtaat valkoiset housut ylle:)

  54. Miikku sanoo:

    Menkat

  55. Tilda sanoo:

    Menkat tai kuukautiset.

  56. Sennu sanoo:

    Menkat tai ”ne”

  57. Ansku sanoo:

    Menkat ne on mullakin. Oon nyt yrittänyt opetella puhumaan avoimemmin menkoista ja etenkin omien lasten toivon oppivan, että se on ihan luonnollinen asia.

  58. annu sanoo:

    Menkat ne kyllä on. Tai kuukautiset 🙂

  59. maijis_ sanoo:

    Menkat ovat minulle. Jonkun verran puhun menkoista kavereiden ja siskojen kesken. En muista että äitini olisi minulle mitenkään muuten puhunut kuin näyttänyt mistä löydän tarvittaessa siteitä. Toivon että osaisin oman tyttäreni (nyt 4v) kanssa puhua jossain vaiheessa asiasta kunnolla.

  60. Np sanoo:

    Meilläkin perinteisesti menkat. Oma äitini puhuu menkkareista.

  61. Millis sanoo:

    Kyllä ne on vaan menkat

  62. Mini sanoo:

    Menkat tai kuukautiset

  63. Henna sanoo:

    Menkat

  64. Liisu sanoo:

    Menetykset 😀

  65. Miisa sanoo:

    Menksut 😀

Kommentoi