Saan todella usein kiitosta siitä, miten olen näyttänyt, ettei oma elämän tarvitse loppua lasten saamiseen. Eikä sen todellakaan tarvitse, sittenhän se vasta alkaa!
On hienoa että olen esimerkilläni helpottanut tai auttanut niitä, jotka ovat ensimmäistä lastaan odottaessa pelänneet ja kauhistellut sitä, mitä kaikille omille jutuille tapahtuu sitten kun lapsi tulee.
Vanhemmuus tottakai muuttaa ihmistä. Alkukantaiset vaistot heräävät ja lapsesta tulee koko elämän ykkösjuttu. Pieni vauva tarvitsee todella paljon hoivaa, aikaa ja energiaa. Se että muuttuu äidiksi, ei kuitenkaan vie sitä omaa persoonaa pois. Vauvavuotena on helppo unohtaa, jopa kadottaa itsensä. Vanhemmuuteen on helppo hukkua. Siksi kannattaa säännöllisesti myös hoivata itseään. Antaa itselle aikaa ja tehdä niitä asioita jotka kiinnostaa.
Elämä muuttuu lapsen myötä, tottakai. Loppupeleissä on kuitenkin hyvin vähän asioita, jotka pitäisi kokonaan unohtaa perheen perustamisen jälkeen. Lasten kanssa voi hyvin tehdä paljonkin samoja juttuja, mitä aiemminkin teki. Itse olen esimerkiksi nauttinut todella paljon lasten kanssa matkustelusta. Olen silti myös viimeisten vuosien aikana käynyt vähintään kerran vuodessa yksin viikon reissulla ulkomailla.
Ihan pikkulapsiaikana sekä minä itse, että samassa elämänvaiheessa olevat ystävät olivat samaa mieltä yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, että omaa aikaa on otettava. Vaikka väkisin. Edes kerran-pari viikossa oli hyvä tehdä jotain, vaikka edes tunnin ajan. Käydä lenkillä, leffassa, tavata ystävää tai mennä vaikka yksin kahville. Välillä sitä piti ihan pakottaa itsensä ulos. Kotona odotti pyykit, tiskit ja levällään olevat lelut. Sitä tuntui niin väärältä ottaa omaa aikaa, kun olisi ollut muutenkin vaikka mitä tekemistä. Vanhempana olossa yksi vaikeimpia juttuja onkin olla itsekäs. Sitä kun tuppaa laittamaan kaiken muun itsensä edelle.
Vanhemmuuden ei pitäisi määritellä sitä millainen ihminen olet, se on vain yksi asia lisää persoonassasi. Entä sitten kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät ja olet koko elämäsi elänyt vain muille ja muita varten? Sitä voi olla aika hukassa itsensä kanssa siinä vaiheessa.
Matkailun lisäksi ihan arjessa tykkään lasten kanssa käydä leffassa, ravintolassa syömässä, museoissa, kavereita tapaamassa. Välillä käydään shoppailemassa, erilaisissa tapahtumissa, festareilla, kahviloissa, uimassa, puistossa, kirjastossa. Perusjuttuja joita tekisin muutenkin.
Koska lapset asuvat joka toinen viikko isällään, on minun helppo tietysti ottaa sitä omaa aikaa. Suurin osa ajasta menee blogin tai kolujuttujen parissa. Muuten sitten tykkään tavata kavereita, pyöriä kaupungilla ja käydä keikoilla. Minua on myös syyllistetty siitä, että teen omia juttujani. On hyvin omituinen ajatus, että vanhemmaksi tullessaan pitäisi unohtaa kaikki muu ja jotenkin muuttua ihan uudeksi ihmiseksi. Uskon että tällaiset ajatukset ovat juurikin sellaisten ihmisten päästä, jotka eivät ole saaneet sitä omaa aikaa. Kyllähän sitä silloin katkeroituu helposti.
Juuri viimeksi tänä aamuna sain viestin nuorelta naiselta, joka kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Häntä oli pitkään ahdistanut ajatus, että elämä loppuu nyt ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi lapsen takia. Hän oli kuitenkin piristynyt huomatessaan, että ei koko vanhaa elämää tarvitsekaan jättää taakseen.
Vanhemmuus on ihanaa ja ainakin paras asia mitä minulle on ikinä tapahtunut. Se voi kuitenkin olla myös jatkuvaa uhrautumista ja syyllistymistä. Oma paras neuvoni on se, että tee asioista mistä pidät, yhdessä ja erikseen. Ole terveellä tavalla itsekäs. Ota omaa aikaa ja äläkä unohda kuka olet. Maailma muuttuu ja mullistuu, niin sinäkin, kaikki me kasvamme ja kehitymme – lapsilla tai ilman. Kaikki me olemme myös itse vastuussa omasta onnestamme, ja oma onneni koostuu juurikin siitä, että teen asioita joista tykkään ja olen ihan vain oma itseni.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Itse odotan ensimmäistä lastani ja tämän blogi kirjoituksen jälkeen tuli jotenkin todella hyvä mieli ja helpottunut. Jotenkin sitä on ajatellut, että muuttuu totta kai jollain tapaa, kun tulee perheenlisäystä ja lapsia, kehittäähän se itseään vanhemmaksi ja aikuisemmaksi, mutta se ettei unohda sitten täysin olla oma itsensä ja omia asioitaan. Se on yhtälailla tärkeää.
Olen kyllä miettinyt, että mitäs jos ei riitäkään aikaa sitten itselleen ja asioilleen kun perhe kasvaa, onko se sitten sitä että jumitetaan kotona neljän seinän sisällä, vaihdellaan kakkavaippoja ja touhutaan pienen vauvan ympärillä. Mutta ei, nyt jotenkin ymmärsin asioita paremmassa valossa kun tämän sun tekstin luin ja rupesin ajattelemaan sen ns. ”kuplan” ulkopuolelle.
Pitää antaa itselleen aikaa ja nauttia elämästään yhtälailla. Sen kauttahan sitä pysyy omana itsenään, eikä unohdu pyykkivuoren tai vaippojen alle 😀 Jaksaa kaiken sen arjen keskellä paremmin.
Kiitos tästä ihanasta kirjoituksesta taas kerran <3
Kiitos ihana juttu! Itsellä asia erittäinkin ajankohtainen. Nyt todellisessa pohdinnassa meinaan se, että yrittäisikö hankkia lasta. Puitteet ovat niin hyvin kohdallaan kuin vain voisin kuvitella niiden olevan ja ihana mies vierellä. Mutta oma pelko ja epäilys vahvana.. Kuinka me pärjätään? Onko oma elämä ihan telakalla muksun tultua? Entä miten meidän parisuhteen käy? Tästä tekstistä sain voimaa ja uskoa heh! Kiitos!!
On hienoa nähdä, että sulla on oikeasti oma elämä&omat jutut lastenkin lisäksi ja ne jotka asiasta syyllistää sais itse hävetä! Meillä on nyt poika 5kk ja ennen lapsen syntymää sain toivoa juuri sun blogista! Tosin tilanne oman ajan ottamiseen on hieman eri, kun asumme kolmistaan helsingissä ja ainoat isovanhemmat 400km päässä. Silti aina välillä otan omaa aikaa ja ennen kaikkea en jää kotiin kököttämään pojan kanssa, jos haluan lähteä ravintolaan lounaalle niin minähän lähden(vaikka tätäkin tunnutaan paheksuvan).Onneksi myös ne isovanhemmatkin lähtee mielellään hoitamaan poikaa tänne jos haluamme lähteä miehen kanssa vaikka jollekin keikalle 🙂 Olisi muuten kiva kuulla miten lapsettomat ystäväsi silloin otti tilanteen, kun lapset olivat pieniä? Itse tunnen valitettavasti, että mut on jätetty ulkopuolelle ja kutsua juhliin ym ei tule, koska mullahan on pieni lapsi..
Miksi elämä alkaa vasta lasten saannin jälkeen? EIvätkö lapsettomat elä täysillä?
Oi se on juurikin näin. Minulla on kolme tyttöä (2,5,6) ja on tullut vietettyä kotona jonkin verran aikaa 🙂 Itse olen huomannut sen, että äitiyden myötä on oppinut itsestään paljon uusia asioita. Oman ajan tarve on varmaan vähän yksilöllistäkin, mutta itse kyllä pidän omia hetkiä niin usein kuin vain mahdollista. Oma aika ja hemmottelu on ihanaa ja tärkeää! On se vähän itsekästäkin, mutta onnellinen, iloinen ja levännyt äiti (joka on oma itsensä) on lapsille monta kertaa parempi kuin väsynyt ja paikalleen jämähtänyt hahmo, joka tekee lastenkin silmissä vain niitä samoja asioita päivästä toiseen.
En vois olla yhtään enempää samaa mieltä sun kanssa. Mulla oli aivan tosi kiva elämä ennen lasta, ja pelkäsin että menetän sen kokonaan. Mutta oon ihan samaa mieltä tosta, että periaatteessa se elämä vasta alkoi lapsen myötä.
En tarkoita, että lapseton jäisi mistään paitsi tai eivät eläisi täysillä, mutta he jäävät paitsi siitä perhe-elämästä ja kaikesta mitä lapsi tuo mukanaan. Toisaalta mekin taas jäädään paitsi varmasti monesta jutusta, mitä lapseton pystyy tekemään päivittäin 🙂
Ja nää sun kuvat.. <3