Neljässä päivässä alkusyksyisessä Pariisissa ehtii kiertää Louvren ja nähdä maailman kuuluisimpia taideteoksia ja aarteita, kivuta hissillä Eiffel-torin huipulle, ihmetellä katutaidetta ja kaupustelijoita Seinen varrella, suhata metrolla ees ja taas, kävellä jalat muussiksi, kieppua koko päivä Disneylandin hienoissa laitteissa, syödä karkkia iltapalaksi, seilata pitkin Seineä, kävellä Champs-Élyséetä pitkin Riemukaarelle, vaikuttua kaiken suuruudesta ja krumeluurista, kierrellä hienoissa puistoissa churroja syöden, hypätä extempore riksan kyytiin ja kiitää huimapäisesti villin liikenteen seassa, katsoa hotellin peiton alla kolme leffaa (ja nukahtaa jokaisen aikana), nähdä Notre Dam (ja sen kunnostustyöt), kuunnella katusoittajia, vierailla Pompidun huikeissa nykytaiteen näyttelyissä, syödä hyvin ja ei niin hyvin, kiertää vintage-kauppoja, katsella auringonlasku macaronseja syöden Sacré-Cœurin portailla ja kirjoittaa postikortti mummille.

Päästin kuin päästiinkin keskimmäisen lapsen kanssa muutaman vuosi sitten lupaamalleni 10v synttärimatkalle. Aloitettiin 10v synttärimatkaperinne esikoisen kanssa matkaamalla pari vuotta sitten Lontooseen, enkä raaskinut viedä sitä kokemusta pois toiseltakaan pojalta, vaikka matkustaminen huviksi nykypäivänä kyseenalaista onkin.

Yhteinen, kaksinkeskeinen matka ja täyden kympin juhlistaminen näin spesiaalisti, oli selvästi iso ja tärkeä juttu hänelle. Ja niin toki minullekin. Matkakohteen tämä pieni taiteilijanalku valitsi jo silloin aiemmin itse. Oli ihana hypätä arjen tiimellyksestä ihan toiseen maailmaan, ihan kaksin. Saatiin rauhassa olla, jutella, nauraa, ihmetellä ja kävellä käsi kädessä. Muutenkin tuli elettyä jotenkin tosi vahvasti hetkessä.

Aurinko paistoi joka päivä ja ihmiset olivat ihanan ystävällisiä ja huomaavaisia. Ja lapsi taas tuntui kasvaneen tuon yhden syntymäpäivänsä aikana useamman vuoden. Ja muuttuneen taas entistä rakkamaaksi ja läheisemmäksi, vaikken tiennyt sen olevan edes mahdollista.

Pieni video meidän reissusta löytyy täältä.

Moi pitkästä aikaa. Viimeiset viikot, ehkä kuukaudetkaan, eivät ole kohdelleet minua kaikesta lempeimmin. Tai en tiedä, ehkä elo onkin ollut sitä tavallista, sekoitus helppoa kepeää sekä haastavaa raskasta (ja kaikkea siltä väliltä), mutta arkisessa aallokossa ajelehtimiseen, hyvineen ja huonoine päivineen, ei ole juuri nyt ollut ihan tarvittavaa määrää puhtia.

Kuten usein syksyn tullen, pitenevä yö väsyttää, mutta velvollisuudentunne patistaa meitä suoriutumaan yhtä kovaa kun silloin valoisempina ja energisempinä aikoina. Moni väsyy. Usein on hankala saada oma vaatimustaso vastaamaan syksyn myötä helposti heikkenevää vireystilaa. Sitä vaan yrittää jaksaa puurtaa.

Mutta jostain sain kuitenkin voimaa olla puurtamatta. Hiljensin tahtia, vähensin töitä ja uskoin että ihmiset kyllä ymmärtävät. Kävin aamupäivisin uimassa ja istuin venytellen pitkään uimahallin hämärässä höyrysaunassa. Päivät rytmittyivät lapsen päiväkotiin viemiseen ja hakemiseen. Ja no, kävin minä myös lapsen kanssa synttärimatkalla Pariisissa, mutta pääasiassa hiljensin ja rauhoitin elämääni.

Koen itse tämän tärkeänä saavutuksena, suorituskeskeissä yhteiskunnassa on tosi vaikea päästää irti. Vähintään sitä mielessään sättii itseään tai stressaa tekemättömistä asioista. Mutta siilloin kun keho ja mieli vaatii, on oikeasti höllennettevä, tarvittaessa ihan pysähdyttävä. Mikään työ, mitkään pr-tapahtumat tai ylipäätään asiat joka tuntuu sillä hetkellä vievän enemmän kun antavan, ei ole tärkeämpää kun mitä itse ikinä on.

Väsyneenä ja levon tarpeessa tunsin myös, etten halua tai jaksa ottaa vastaan mitään ylimääräistä. Siksi luonnollisimmalta ja helpoimmalta tuntui olla hetken jakamatta mitään itsestäni. Otin vain sen mikä oli ihan välttämätöntä. Nyt muutaman viikon höllentämisen jälkeen mieli ja keho tuntuu jo paljon kevyemmältä. Silti en ole ihan valmis palaamaan vanhaan, eikä ehkä tarvitsekaan. Tarvitsee vain tehdä niin kun itsestään parhaalta tuntuu.

Ja nyt minusta tuntuu parhaalta kiireetön, lempeä ja stressitön syksy (ja sitä pitää nyt vielä vähän opetella).

– Pesin ja järjestin kaikki keittiönkaapit
– Täytin 35
– Meidän perheeseen iski korona
– Oltiin karanteenissa
– Ei päästy ystävien häihin
– Kävin neljä kertaa koronatestissä
– Rakensin kaakelipöydän
– Palautettiin vuokralla ollut laatikkopyörä
– Ulkoiltiin paljon
– Aloitin keramiikkaharrastuksen
– Kateissa ollut kuntosali -ja uimahallikortti löytyi
– Juhlittiin kavereiden kanssa
– Ostin matkan Pariisiin
– Käytin järkyttävän määrän rahaa ruokaan / ravintoloihin
– Näin enneunia
– Googlailin mattoja ja tilasin yhden kokeiluun
– Kävin läpi kirppiskamoja
– Aloin pikkuhiljaa hyväksymään, että on laitettava vanhat vauvanvaatteet myös kirppikselle

Hiuspalvelu saatu / yhteistyössä Studio1a

Kuten osa onkin varmaan kesän aikana huomannut, leikkasin melkoisen pitkiksi kasvaneet hiukseni pitkästä aikaa taas polkkamittaan! Samalla hiuksiin laitettiin omaa lähes omaa väriäni vastaava kevytväri, ekaa kertaa sitten neljään vuoteen, jolloin aloitin oman hiusvärin takaisin kasvastusprojektin.

Nyt syksyn alussa kävin taas vähän freesaamassa tukkaa, niin että juurikasvuun laitettiin pieniä raitoja, jotta väriero olisi huomaamattomampi. Yritän nimittäin edelleen pidättäytyä hiusten ja juurikasvun jatkuvasta värjäämisestä. Näin saan kuitenkin osan itseäni häiritsevistä harmaista piiloon, mutta luonnollisemman näköisesti, en ihan kokonaan niitä peittäen.

Kampaajalla kävin luottopaikkassani, eli Studio1a:ssa Punavuoressa. Luottopaikka se ei ole pelkästään siksi, että äitini on toinen paikan omistajista, mutta ei siitä toki haittaakan ole, että olen saanut koko ikänsä käydä samalla kamapaajalla, joka tuntee hiuslaatuni ja miten se milloinkin käyttäytyy. Olen vuosien mittaan välillä hairahtanut muuallekin, mutta palannut aina tänne turvalliseen ja ammatitaitoiseen penkkiin. Olen saanut ikäni seurata vierestä juuri sitä huikeaa ammattitaitoa, jatkuvaa kouluttautumista ja tyytyväisiä asiakaskohtaamisia, joten siksi voin sydämestäni suositella paikkaa muillekin!

Studio1a:ssa minulle on pääsiasiassa käytetty aina Kérastasen huippuhyviä hiustuotteita ja viimeiset kaksi kertaa uutta luonnonkiharille tarkoitettua Curl Manifesto -sarjaa, josta sain myös tuotteet kotikäyttöön, eli shampoon, hoitoaineen sekä Kiharoita erottelevan ja korostavan geelivoiteen. Curl Manifesto -sarja on tarkoitettu ihan kaikenlaisille kiharoille aina kevyestä laineesta kunnon kikkuraan ja kaikkeen siltä väliltä.

Omalle laineikkaalle ja hyvin pörröiselle hiuslaadulleni sarja on sopinut kivasti. Näillä tuotteilla saa kiharat kauniisti esiin samalla kuitenkin hiusta kosteuttaen, pehmentäen ja siloittaen – ilman latistamista. Itselläni isoimpana ongelmana onkin ollut aina hiuksen pörröisyys, jonka vuoksi olen joutunut käyttämään paljon suoristusrautaa niitä siloittaakseni. Tykkään siis, että näiden tuotteiden avulla ei tarvitse valita joko sileää hiusta tai luonnollista kiharaa, vaan voi saada molemmat.

Jos siis Curly Girl -metodi on sinulle liikaa, mutta tahtoisit omista luonnonkiharistasi eloisammat, kosteutetut ja erotellummat, niin tässä voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu! Studio1a:n omalla Instagram-tilillä on vielä muutaman päivän käynnissä Kérastasen Curl Manifesto –tuotepaketin arvonta, joten käykää ehdottomasti osallistumassa siellä. Muutenkin tililtä pääsee hyvin näkemään Studio1a taidonnäytteitä hyvinkin erityylisistä hiuksista, leikkauksista ja värjäyksistä! Jos etsit kampaajaa, niin suuri suositus!

Itse tosiaan värjäsin nyt hiuksiani pitkän pitkän tauon jälkeen ja olin siitä etenkin alkuun vähän ristiriitaisin fiiliksin. Oli ihanaa ja helppoa olla ihan vain omalla hiusvärillä, ilman murhetta jatkuvasta juurikasvusta ja tykkäsin myös paljon omasta melko tummanruskeasta luonnollisesta hiusväristäni. Kuitenkin alkukestästä, kun aurinkokin oli ehtinyt jo hiusta vähän vaalentaa ja uusia harmaita hiuksia puski kokoajan lisää, alkoi tuntumaan että haluan lisää ”skarppiutta” värjäämällä hiukset.

Minulle suositeltiin tarpeeseeni kampaajalla joko hyvin kevyttä kevytväriä, joka ei jaksaisi kuitenkaan kaikkia harmaita peittää tai sitten perinteisempää kevytväriä, joka sekin haalenisi kauniisti pikkuhiljaa. Päädyin jälkimmäiseen ja tulos oli nätti, todella lähellä omaa väriäni ja luonnollinen. Silti juurikasvun selkeys yllätti, mutta onneksi saimme tosiaan sitä tosi hyvin hävitettyä nyt viime käynnillä muutamilla mini-raidoilla. Vai mitä sanotte, huomaako parin sentin juurikasvua kuvista?

Jatkossakin aion siis pitää taukoa jatkuvasta värjäämisestä, mutta käyttää kyllä kampaamopalveluita säännöllisesti latvojen siistimiseen sekä kampaamossa tehtäviin ihaniin hiushoitoihin, jonka jälkeen hiukset tuntuvat ja näyttävät pitkään aina erityisen sileiltä ja ihanilta.

Polkasta tykkään itse aina vaan, lyhyenä ja vähän pidempänäkin, vaikka taas tänä aamuna mietin, että pitäisikö taas kasvattaa, hahah. Toisaalta tämä pituus just nyt on kiva, kun hiukset saa ihan kunnolla kiinni, mutta auki ollessaan ovat ne silti tarpeeksi lyhyet, että niistä tulee sellainen kevyt ja pirtsakka fiilis!

+ koti pysyy helpommin siistinä
+ saa tehdä päivisin töitä rauhassa
+ lapsen vastustuskyky ehkä paranee
+ lapsi saa uusia ystäviä
+ ruotsin puhuminen on vahvistunut
+ lapsi on oppinut uusia lauluja
+ pääsee maistamaan uusia ruokia

– aamuisin aikainen herätys ja kiire
– enemmän kipeänä
– alan stressaamaan päiväkodista hakua jo pari tuntia etukäteen (saanko työt valmiiksi / ehdinkö ajoissa)
– aamulla pitää osata ennakoida koko päivän sää pukeutumisen vuoksi
– lapsi ei saa niin paljon huomiota, mihin on tottunut
– päiväunille nukahtaminen päiväkodissa hankalaa = kotona väsynyt
– kaikilla, etenkin alussa, kauheasti t u n t e i t a
– hoitajat ja sijaiset vaihtuvat paljon, eikä sijaisia aina edes saa
– vaatteet / huivit / hanskat jatkuvasti kateissa (löytyneet lopulta aina)

Meidän kuopus oli isän kanssa kotihoidossa viikkoa vaille kolmevuotiaaksi asti. Tein itse samaan aikaan kotona töitä, eli saimme perheenä viettää paljon aikaa yhdessä. Viimeisen vuoden ajan lapsi kävi muutaman kerran viikossa kerhossa, jossa hän oppi toimimaan ryhmässä saman ikäisten lasten kanssa. Vaikka lapsemme on hyvin aktiivinen, ei meistä tuntunut missään vaiheessa ettemmekö saisi tarjottua hänelle tarpeeksi virikkeitä kotihoidossa. Ulkoiltiin paljon, leikittiin, taiteiltiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin, luettiin ja oltiin läsnä.

Ajatus päiväkotiin siirtymisestä on ollut aina mielessämme ristiriitaisena. Jos kotihoitoa tuettaisiin rahallisesti myös yli kolmevuotiaaksi, olisimme varmaankin jatkaneet edelleen samaan malliin. Vaikka töihin ja aikuisten pariin oli mukava palata, lasten parissa työskentelevävästä isästä tuntui aluksi nurinkuriselta viedä oma lapsi hoitoon, jotta voisi hoitaa toisten lapsia. Ja sitten taas toisaalta, omien töideni kannalta oli helpottavaa saada vihdoin parempi työrauha, vaikka itsestäni lapsen hoitoon laittaminen ei tunnu siitäkään huolimatta vielä täysin oikealta.

Arvostamme hurjasti varhaiskasvattajien ja hoitajien tekemää työtä haastavissa työoloissa, mutta itsestäni tuntui, ettei reipas ja omatoiminen lapsemme olisi jäänyt kotihoidossa (ja kerhossa) mistään paitsi vielä vähään aikaan. Päinvastoin.

Päiväkoti kuitenkin alkoi 1,5 kuukautta sitten. Minusta tuntuu edelleen jatkuvasti, ettei tämä ole ideaalein tilanne, mutta sopeudumme. Päiväkoti on varmasti hyvä paikka ja lapsi tuntuu viihtyvän siellä, vaikka hänkin olisi omien sanojensa mukaan mielummin kotona. Aamujen vastusteluiden jälkeen hän juoksee pihalle halamaan hoitajia ja aina olemme saaneet hakea kotiin iloisen lapsen, jolla on ollut päiväkodissa kiva päivä. Kotipäiviäkin on ollut, sairastelun takia ja joskus muuten vaan. Myös hoitopäivät olemme saaneet pidettyä suht lyhyinä.

Päiväkodin aloitus on siis tuonut meille konkreettista helpotusta arkeen ja omiin töihin, mutta henkisesti se onkin ollut edelleen yllättävän vaikeaa. Mitenkäs teillä muilla on lähtenyt päiväkoti käyntiin?